Tapparan pelaajahankintapolitiikka

Kylläpäs on. Michael Spacek hankittiin aivan Liigan kärkihyökkääjäksi. Ykkössentteriksi ja taistelemaan Liigan maalipörssin/pistepörssin voitosta. Hänen piti olla aivan A1 hankinta.

5 tykkäystä

Miksi?

Miksei Tappara pyri vastaavaan tiimidynamiikkaan kuin Lukko? Onhan tuota voitosta voittoon marssia ja jäätävällä nopeudella sekä loistavalla viimeistelyllä olevaa peliä tosi hieno katsoa.

Aika outona pidän, ettei Tappara-leiristä ole vieläkään mitään erikoisia huhuja. Platzer ja Merelä ei yksilötasolla säväytä, mutta toki tiimin rakennus on tiedettä, johon minulla ei ole kompetenssia. Kun on areenakausikin, luulisi, että paukkuja laitetaan ja paljon. Ehkä nuo neuvottelut on saatu pidettyä paremmin suljetuissa huoneissa kuin esimerkiksi Ilveksellä…

Toivottavasti Tapparakin palkkaa tilastoanalyytikon auttamaan pelaajahankinnoissa.

2 tykkäystä

Moravcik on kyllä yksi Tapparan parhaita ulkomaalaishankintoja viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mutta kyseessä on tosiaan pikemminkin poikkeus sääntöön. Sitä paitsi mitä muuta voi Tsekin kaksinkertaiselta MM-puolustajalta odottaa kuin dominointia Liigassa.

Morley tietysti toinen huippuonnistunut hankinta viime vuosilta.

7 tykkäystä

Varmasti laitetaan ensi kaudelle paukkuja entistä enemmän, onhan budjettikin nousemassa yli kymmenen miljoonan euron. Toiko koronakausi siihen muutoksia jää nähtäväksi. Kunhan pronssipeli pelattu ja voitettu, niin alkaa varmaan tietoa tulemaan, saa nähdä onko oikein tiedotustilaisuus. Aika lailla joka tapauksessa uusiksi menee joukkue.

Lukolla on myös ollut Boumedienne Ruotsissa tekemässä otona heille pelaajaskouttausta. Referenssinä nyt vaikka Press. Ei siis sokeasti uskota agenttien myyntipuheisiin. Eli resepti pitäisi olla pelaajaskoutti (vaikka otona) plus tilastoanalyytikko. Ja itseasiassa Tapparan olisi pitänyt seuran historian tuntien olla näissä edelläkävijä ja suunnannäyttäjä. Tämä siis olennaisesti seuran hankintapolitiikkaan liittyvänä seikkana huomioitava.

2 tykkäystä

Siis tietysti. En millään tavalla kyseenalaista scoutteja. Näen datan hyötykäytön kuitenkin suurena etuna. Tilastojakin kuitenkin tarvitsee osata tulkita ja ymmärtää useamman asian yhteisvaikutus. Datalla voikin ehkä nimenomaan painottaa omien tarkastelun alla olevien kohteiden prioriteettejä.

1 tykkäys

Eihän ulkomaalaisissa hankinnoissa nyt varsinaisesti floppia ole viime vuosina ollut. Minun mielestä tälle osastolle ei todellakaan voi luetella Zaboa, Ytterelliä, Fälthiä, Moravcikia ja mitä näitä on. Tietenkään Zabosta ei varmasti saatu sitä mitä haettiin, mutta kaukana flopista. Jos jokin on ollut floppi se on tämä Domin paluu.

Harmi ettei Polasekin, Morleyn ja Garteigin panosta nähty tosipeleissä. Olihan nuo edelliseltä kaudelta onnistuneet hankinnat.

19 tykkäystä

Tepsiäkin on kehuttu, niin on siellä käynyt tällä kaudella kääntymässä mm. Evan Weinger ja Austin Ortega, Alen Bibiciä ei hirveästi kokoonpanossa näy, Bohm ja Ivarsson ihan hyviä syvyyspelaajia, Ibragimov ei mikään käänteen tekevä. Kestner nappihaku ja Ishakovilla loistavat kädet.

3 tykkäystä

Kareev oli myös onnistunut löytö.

2 tykkäystä

Totta, Tapparalla ulkomaalaisvahtihankinta meni viime kaudella tätä kautta paremmin.

Enkä tarkoita Svobodaa.

1 tykkäys

Oliko niin, että McRaen flopattua tilalle hommattiin Green, ja siirtorajalla vielä Voutilainen? Erilailla kyllä panostettiin sentteristöön finaaliputken alussa.

Tapparan ulkomaalaishankinnoissa on loppujen lopuksi vähän floppeja, mutta niin myös näitä huippuhakuja.

Platzer pelannut materiaaliltaan heikossa Kookoossa kaksi tasaisen varmaa kautta. Platzer on ollut hyvä kahden suunnan pelaaja joka kykenee pelaamaan sekä laidalla että tarvittaessa keskellä. Sellaisia pelaajia ei ole koskaan liikaa. Tällä kaudella 52 peliä ja 37 pistettä ei myöskään ole yhtään huono tulos kun miettii millainen oli KooKoon materiaali.

Merelällä puolestaan takanaan vasta toinen täysi kausi liigassa joten 27 pistettä on ihan ok tulos. Molemmat pelaajat ovat nuoria ja kehittymis potentiaalia on varmasti.

4 tykkäystä

Tapparassa tämän kauden runkosarjassa oli viidellä pelaajalla yli 27 pistettä ja Merelällä oli näitä jokaista parempi plusmiinustilasto. Toki toisaalta Merelä pelasi usein Björnisen ketjussa. Hyvältä hankinnalta omaan silmään vaikuttaa.

2 tykkäystä

Todella olennainen huomioitava seikka kun tehdään vertailua Platzerin sekä Merelän välillä meiltä oletettavasti poistuviin samojen pelipaikkojen ja suunnilleen saman roolin pelaajiin Maliseen ja Smejkaliin on luistelu. Liiga on niin vahvasti luistelusarja että voisi sanoa että liikkuvuuden korostaminen ja merkitys on jopa pelaajahankintapoliittinen asia.

Yleisesti Tapparan täytyy mielestäni siirtää fokusta kestävyydestä vielä enemmän räjähtävyyteen vaikkeivat nämä tietenkään toisiansa sulje pois. Kuten useassa yhteydessä on todettu Tapparan tavoittelema peli on hieman ristiriidassa siihen millaisia palasia sitä peliä on hankittu pelaamaan. Vahvuudesta poistuneet Jere Karjalainen, Niko Ojamäki ja Tyler Morley noin esimerkkeinä olivat loistavia pelaajia profiililtaan nimenomaan liikkuvuuden ja räjähtävyyden ansiosta.

Muuten yllä on hyviä huomioita pelaajahankintoihin liittyen ja oman scouting-verkoston tilanne on asia mikä itseäkin kiinnostaisi. Tuo voisi olla kiinnostava teema jossain määrin syventää vielä esimerkiksi Kirvescastissa missä Kimmo Vähä-Ruohola toki aiheesta jo jonkin verran kesksutelikin.

1 tykkäys

Olin sanomassa samaa, niissä Tappara on onnistunut keskitasoa paremmin, ihan kärkipäässä ollaan. Ei ole yksi tai kaksi kommentaattoriakin viime vuosina kehuneet Tapparan ulkomaalaisia pelaajahankintoja. Kaikki tietää että hyviä on saatu ja huteja melko vähän. Toki Tapparan pelityyli on saanut hyvistäkin pelimiehistä ”massaa” joiden pisteet pudonneet.

1 tykkäys

Lauri Lehtinen ilmeisesti haastatellut Tapolaa ja illalla tulossa syvempi analyysi, mutta twiittiketjussakin jo avattu Tapparan kannaltakin asiaa, ja koko liigassa

2 tykkäystä

Tässä ketjussa mieluummin isot suuntalinjat, ei yksittäisten pelaajien korvaamiset tai korvaamattomuudet. Ne kauden rosteriketjuun. Hakekaa avauspostauksesta ideaa.

1 tykkäys

Mää näkisin tässä tilanteessa myös sitä, mitä Lehtisen podcastissakin sivuttiin. Jos ajatellaan 3-5 vuotta eteenpäin ja katsotaan, missä pelaajat menevät, niin Kassu ei luultavasti pelaa Suomessa. Tällä hetkellä NHL ei näytä kaikkein todennäköisimmältä, mutta varmasti Kassun tavoite on siellä. Jos ei änäri, sitten jokin toinen liiga rapakon takana. Sensijaan esim. Puhakka voi olla “uusi Rauhala” tai Peltola. Hyvä pelaaja liigatasolle. Niin, että pysyy pitkään tässä sarjassa ja muodostaa sen rungon Tapparaan, mikä on edellytys minkäänlaisen dynastian syntymiselle. Ihan looginen valinta tehdä sopparit Puhakan ja Henrikssonin kanssa ja päästää Kassu isomman vastuun perään muualle.

6 tykkäystä

Samaa mietin ja tavallaan ihailtavaa, voi olla myös tuhoisaa, ettei Tappara lähde täysin ainakaan NHL-korvausten varaan rakentaan. Kyllähän Liigassa suurseurojen täytyy ponnahduslautana toimimisen lisäksi pyrkiä kasvattaan pelaajia omiin tarpeisiin.

Komppaan tätä. Ja sen mitä olen markkinoilta kuullut niin näistä jo valmiiksi varatuista pelaajista on kotimaan sisälläkin “kovaa” kilpailua, kuka pystyy tarjoamaan parasta kehittymisalustaa jne. ja näiden hintalapuissa on mukana “nhl-lisää”. Vaikka kyse onkin 17-20-vuotiaista pelaajista niin agentit osaa hommansa ja tietävät mistä arvoa syntyy. Eli ihan yksioikoisesti tuota mahdollisesti tulevaa NHL-korvausta ei voi ajatella tulevan vielä ikäänkuin ekstrana.

5 tykkäystä