Tapparan peliesitykset 2015-16

tän suhteen kannattaa ja pitää todellakin olla skeptinen. Rautakorven toisella kaudella 2013-2014 loppukausi oli aivan hirveä hyvän tammikuun jälkeen. Koko joukkue pelasi aivan liisterissä pari kuukautta ja kun ne tosipelit alko niin ei ollut kaukana, että Pelicans olisi tipattanut meidät jatkosta. Kuten sanoit, ei se nappia painamalla muutu tuo peli-ilme, että kyllä siihen kannattaa jotain noususuhdannetta virittää jo runkosarjassa.

1 tykkäys

Nyt läsähti Messille pari päivää penalttia, Mieti siellä, mitä päästelet suustas.

1 tykkäys

Juu, nyt vähän suitsia niille hevosille! :sweat_smile:

Kyllähän yksittäinen tappio harmittaa, se pitää harmittaa. Mutta kyllä tuo Tapparan peli-ilme on jotenkin flegmaattinen ja virkamiesmänen. On ollut jo pidempään. Liike ei tahdo riittää yksykkösissä. Näistä olen vähän huolissani. Vastustaja vie kaksinkamppailut, irtokiekot, taklaukset. Tunnetilaa ei löydy nimeksikään. Joukkueen taitotaso on vain sen verran kova, että pisteitä tulee jollain 5-10 minuutin pelaamisella.

tappara on äärimmäisen hidas ja heikko joukkue. Oikeastaan todella helppo pelata aseettomaksi. Kun vaan puolustaa tiiviisti tuon keskustan, niin maalille ei saada kiekkoa eikä miehiä.
Ja kyllähän vastustajat sen hyvin ovat skoutanneetkin. Voivat pelata todella puolustavasti, koska se yksi helppo sujahtaa Karhuselle kuitenkin jossain vaiheessa.

Itsellä meni kaikki usko tänään. Oli vahva usko, että nyt kun joukkue on kasassa ja saadaan hyvät ketjut niin peli lähtee kulkemaan. Ja paskat, täysin onneton esitys. Ei edes yritetty. En usko että toi porukka syttyy edes keväällä. Puolivälierissä joku nälkäinen ja voittoa tahtova Saipa vastaan ja 4-1 kesälomille. Enkä usko että ketään pelaajaa edes harmittaa. Palkka tuli silti.

1 tykkäys

Ehkä nyt kuitenkin teet vähän liian kovia olettamuksia yhden pelin perusteella. Tasaisuutta otteisiin on löydyttävä, se on ihan selvä juttu. Ei siihen mitään lisättävää ole kenelläkään. Tämä tuskin jää niinkään siitä syttymisestä kiinni vaan Tapparan pitää löytää peliinsä variaatioita. Tällä hetkellä lopputulosta tärkeämpää on se, miten teemme jatkossa. TPS on antanut nyt Tapparalle selkeän myrskyvaroituksen siitä, millaista peliä Tapparaa vastaan kannattaa pelata. Nyt kun tiedämme, mitä vastaan pelitapamme ei toimi, katseet kääntyy valmennukseen ja siihen, miten alamme löytää niitä variaatioita, joilla tällainen peli voitetaan.

Kannattaa muistaa kaiken negatiivisen keskellä, että Tapparalla on pelissään paljon vaiheita, jolloin se tekee oikeita asioita. Joukkueella on erittäin selkeä puolustuspelisapluuna ja myös selkeä hyökkäyspelin suunnitelma. Hyökkäys ei ole sattumanvaraista toimintaa Tapparan osalta vaan siinä on selkeitä rakenteita, joita toistetaan. Tämänkin pelin otannalla voidaan ottaa toisenlainenkin esimerkki: jos katsot Tapparan hyökkäyspeliä vs. TPS:n hyökkäyspeli, huomaat ehkä selkeästi, että nimenomaan variaatiossa on hirveä ero.

TPS:llä ei ole mitään muuta hyökkäyspelitapaa kuin tuo kiekko päätyyn ja kaikki perään. Siis ei vaan ole. Suurin osa TPS:n paikoista tulee nopeista käännöistä organisoimatonta puolustusta vastaan, nekään eivät ole liian vaarallisia, koska Tapparalla oli koko ajan vähintään kolme miestä hyökkäyksen alla. Jos tässä katsotaan kahta joukkuetta, niin näkisin, että Tapparalla on asiat paremmin kuin TPS:llä. TPS:llä riittää pohdittavaa kevääksi, että miten he meinaavat hyökätä. Puolustavat todella hyvin, mutta hyökkäyspeliä ei oikein ole.

2 tykkäystä

Alkupuolesta viestiäsi olen aika pitkälti samaa mieltä, mutta pakkohan pleijjareiden on sytyttää joukkue pelaamaan. Minusta olisi vain ihan hiton hyvä idea pistää erikoistilannepelaamista ja pelin avausta ja muita juttuja kuntoon jo ennen tuota.

Olen sitä mieltä, että on melko turhaa miettiä yksittäisten pelaajien tai edes ketjujen onnistumisia tällä hetkellä. Tapparan pelistä puuttuu se kipinä ja intohimo, joka vaaditaan. On puuttunut jo pitkään. Jotenkin se peli yhtäkkiä aina loksahtaa toimimaan, kun yritystä löytyy. Kyllä näitä vanhoja ketjukoostumuksia kannattaa silti nyt rukata, koska jostainhan se herätys on haettava. Mulla on vielä uskoa…

Olisi kiva tietää, että mistä tämä johtuu. Joukkue tuntuu kyllä osaavan pelata ja pelaa halutessaan todella näyttävää kiekkoa. Onko ilmapiiriongelmia vai mikä lie kyseessä?

Niinpä. Toisaalta on puhuttu, että Tapparassa on ollut kaikilla hyvä olla tällä kaudella. Varmaan tätä ongelmaa valmennusjohto ja pelaajatkin miettivät. Aika mysteeri näin ulospäin.

Olen samaa mieltä tuosta intohimosta ja tätä tukee myös, että vasta lopussa takaa-ajoasemassa ollaan monessa pelissä saatu peli rullaamaan. Tänään ei sitten saatu oikein ollenkaan.

Jotenkin joukkue pelaa liian safetyä normaalisti, tai ainakin pelaajat tuntuvat olevan asenteella “tehdään se, mikä riittää ja katsotaan jos ns. normipelillä jostain avautuu sitten se tarvittava maalipaikka”. Asenne ei ole “nyt mennään ja tehdään se maali”. Jälkimmäistä asennetta on ollut pelin viimeisillä minuuteilla, mutta ei juuri muuten viime aikoina.

Hyvä esimerkki on viime kauden game seven kotona Lukkoa vastaan välierässä. Siinä oli heti alusta alkaen se meno, että jätetään Lukko ihan telineisiin. Tiedetään, että ollaan parempia, mutta ei oltu ylimielisiä. Oli aito intohimo voittaa ja mennä finaaliin ja se näkyi koko joukkueessa. Uskallettiin pelata, mutta oltiin silti järkeviä.

Pelicansia vastaan onnistuttiin pelaamaan todella tasapainoisesti kotona 50 minuuttia. Alku meni joukkueelta ohi, mutta sen jälkeen pelissä oli juuri sitä mitä piti. Jokainen hyökkäys oli pyrkimys tehdä maali, jokainen pyöritys tuotti tulosta. Nyt jotenkin tuntuu, että tänään uudet kaverit sotki kuviot. Kaikki jäi katsomaan, että mitä taikoo Tuukka Mäntylä. Täytyy antaa vahvistuksille aikaa vielä tottua pelitapaan ja peliin, en lähtisi vielä hirveästi sotkemaan. Joka tapauksessa huomenna odotan melkoista halua voittaa ja aitoa yritystä alusta asti.

Nuo TPS-pelit ovat kyllä tällä kaudella olleet tuota nähtyä jok’ikinen kerta, että näyttää yksinkertaisesti, että Tapparan pelitavalle ei kerta kaikkiaan sovi tuo TPS:n pelin kaltainen pelaaminen. Monesti täälläkin puhutaan, että meillä on virhealttiit pakit omissa, joihin kannattaa pistää painetta. Tänään TPS ei pistänyt nimeksikään painetta Tapparan pakkeihin tai avauksiin ja siltikin ne meni ihan päin sitä itseään.

Peli kautta taisteluilme pitäs jostain kaivaa esiin…nappia painamalla se ei onnistu…peli on mun mielestä ollut kokoaja enemmän tai vähemmän flegmaattista syksyn jälkee…

En mä nyt huolissaan olisi peli-ilmeen perään ainakaan tämän TPS-pelin perusteella.

Kannattaa kuitenkin muistaa myös vastustaja, että siellä kotijoukkue vetää jo minipleijareita suorasta play-off paikasta. Tapparan tilanne vaikuttaa pelailulta kun oikein mitään isompaa panosta ei ole. Ei ajeta maalille ja pelataan safetya välttääkseen loukkaantumisia jne… Kyllähän tuon näkee jokainen ettei satasta ole lasissa.

Jos ihan runkosarjan viimeiset pelit ei anna lupauksia paremmasta, niin sitten itse huolestun. Kyllä tässä on muistissa toissa kausi kun jengi veti pari kuukautta ihan puolivaloilla ja Pelsuja vastaan olikin tosi kyseessä.

Eilinen peli oli kyllä aika munaton esitys, myönnetään. Toki osansa oli myös vastustajalla, joka oli näköjään tuonut Selinin kusipääkiekon täydessä mittakaavassa Turkuun.
Se ei tietenkään ole mikään puolustus. Kyllä mestaruudesta taistelevan joukkueen pitää pystyä löytämään ne iskun paikat joukkuetta kun joukkuetta vastaan. Enemmän tulosta huolestuttaa se, että ei päästy edes paikoille. Meillä ei ollut kun 2-3 maalintekopaikkaa koko ottelussa se on veljet vähän se.

Eilen oli käytännössä “uuden rosterin” ensinmäinen peli. Eli oli miehiä jotka eivät ole pelanneet yhtään ottelua tässä kokoonpanossa. Tällöin olisikin olettanut tuttujen ketjujen kuten ykkönen nostavan tasoa ja ratkovan pelin. Nyt ei ole enää montaa ottelua aikaa löytää toimivia ketjuja, sillä jokainen piste on tärkeä. Toivon, että on kokoonpano mikä hyvänsä se naulataan aika pian. Pelin edetessä toku voidaan peluuttaa sitten kuumia pelaajia.

Yksi erillinen asia itseä mietityytää ja se on tuo aktiivinen 7-pakin käyttö. Omaan silmään se sekoittaa pelaamista, kun pakkiparit elää kokoajan. Ymmärrän, että se keventää kuormaa, mutta usein olen saanut kuulla pakkien etenkin savan pääsevänsä peliin paremmin sisään kun tulee enemmän vastuuta. Kierrättäisi sitä seiskapakkia ennemmin pelien välillä, kun pelin sisällä.

Pelitavallisesti Tapparasta olen sitä mieltä, että kokonaisuudessaan Tapolan pelikirja on hieman liian vaativa ja kunnianhimoinen. Tapparan liigaan hyväkään materiaali ei mielestäni pysty täysin pelaamaan sitä modernia aktiivista pelitapaa mitä Tapola osittain ainakin itse mainostaa puheissaan. Toki ei se täysin ole sitä mitä edes vaaditaan, onhan mukana eri variaatioita ja tilanteen tunnistamisen kautta hitaampaakin pelaamista. Siis mitä valmennus haluaisi peluutta käsitykseni mukaan olisi nopeaa reagointipeliä jne en nyt jaksa tässä avata enempää. Jotkut varmaan ymmärtää mitä haen takaa, jotkut ei vaikka kirjoittaisin romaanin tähän.
Kuitenkin se mikä välittyy katsomoon tuloksena on mun silmään joukkue joka kyllä hyvänä hetkenä pelin sisällä toteuttaa noita asioita hetkellisesti hyvin, mutta sitten taas välillä se lanka katoaa täysin. Silloin varmaan koitetaan muuttaa kohti perinteisempää pelaamista ja ottaa hitaita lähtöjä jne.
Itselle vaan tulee mieleen, että voisiko Tappara olla osittain jopa ylivalmennettu joukkue. Pitäisikö olla oikeasti yksinkertaisempi pelisapluuna selkänojana mitä noudattettaisiin pääpiirteittäin ja yksilöille sitten vapaus (tiedä vaikka olisi nyttenkin) tunnistaa tilanteita ja oivaltaa sekä tehdä niitä voittavia ratkaisuita enemmissä määrin.

No siinä hajanaista pohdintaa kaikenlaisesta. Mennään kuitenkin posin kautta. Eli meidän yksilötkin jo tuo riittävät voitot runkosarjan lopulla. Pleijarit on sitten oma maailmansa, siellä ei ole sitä syttymisongelmaa. Tai jos on niin valot pois ja hyvää yötä!

3 tykkäystä

Piti Turkulaisen Tappara-sydämenkin oikein liittyä ja tulla kommentoimaan.
Kyllä oli kamalaa peliä tuo eilinen. Osansa teki toki tepsin kamala mailapelaaminen ja melkoisen yksipuolinen (tai oikeammin poissa ollut) tuomaritoiminta, jäähypenkki ei paljoa kulunut.
Kyllä huolestuttaa, että pelijarit kolkuttavat jo ovella ja kiekko on tuon näköistä. Alueelle tuonneissa ei ollut mitään tolkkua, enemmän mielestä Tappara sitä punaviivan jälkeen päätyyn ja vaihtoon -peliä harjoitti kuin TPS. Tässä on nyt aika pitkä putki taas tätä alakuloa ja ahdinkoa tuon pelin suhteen. En tosin juuri paikanpäällä pelejä seuraa, valitettavan vähän vain tulosten ja kommentointien kautta pääsen peliin kiinni. Mutta ei ole kyllä jostain syystä yhtään luottavainen mieli tästä kaudesta. Jos TPS tuosta kirmaa vielä Saipan ohi, niin tulee meille lyhyt kevät. Enkä kauheasti henkeä pidättelisi Saipankaan kanssa menestyksen puolesta.
Toivotaan, että nyt on taas “pitkä treenijakso päällä” ja tuo peli tuosta vielä aukeaa. Edellinen kohtaaminen Turussa oli hieman toisen näköistä, onko sitten johtunut paremmasta omasta pelistä vai TPS:n huonosta illasta.

Nyt on siis palattu vuoden takaisen syksyn ja sen kriisien retoriikkaan. Rautakorven Tappara pelasi muuten ajoittain yksinkertaista kulmakiekkojen peliä, mm. erityisesti Sotshin kisojen jälkeen. Peli oli kamalan näköistä tuona keväänä. Nyt en pysty suoralta kädeltä muistamaan, onko Tapolan joukkue käyttänyt vastaavaa? Sekin pelityyli olisi hyvä olla selkäytimessä, koska sitä saatetaan tarvita.

Itse olen pohtinut, että tuossa pakkiparien jatkuvassa kierrätyksessä voi olla hyvinkin paljon järkeä. Tällä tavoin kaikki oppivat pelaamaan kaikkien kanssa ja tämä auttaa mahdollisten loukkaantumisten tai muiden sattuessa. Tapolan ajatuksena tällä kaudella on selvästi ollut se, ettei pakkipareja lyödä liian tiukasti lukkoon.

Niin tähdennän, että en näe mitään kriisiä tällä hetkellä. Mutta kuten sanottu, niin kyllähän viimeikoina ollaan pelillisesti alisuoritettu materiaaliin nähden. Kuitenkin ollaan raavittu kelvollinen määrä pisteitä kun maalintekovoimaa kyllä löytyym

Väitän, että kyllö ljpp näin voisi olla, että jotain tuonsuuntaista voisi ajaa osittain sisään. Nimenomaan juuri silloin kun peli tunnu muuten aukeavan millään.

Itse olen tuossa toista koulukuntaa. Mielestäni kaikki tarpeeton koostumusten sekoittelu on turhaa, eikä edistä viisikko (tai tässä tapauksessa pakkiparin) peliä. Lisäksi pelien välillähän minä esitin kierrätystä. Toki Mäntylä, Saravo, Aalto,Bonsa ja Plastino ovat terveenä ilman muuta se top6 mikä pelaa. Mutta usein on joku pois ja muutenkin välillä on jotain kolhua jumia ym mitä voisi ihan hyvin lepuuttaa silloin kun on näinkin laaja pakisto.