Tapparan peliesitykset 2017-18

Ahaa. Tulin vain vilkuilleeksi noita pelaajatilastoja ja siitä lähti noiden kolmen pelaajan arvon funtsailu. Jos YV/AV-maalit eivät vaikuta, niin eikös se +/- suhde ole kohtalaisen hyväkin indikaattori pelaajan arvosta kentällisessä? Sählän arvoahan tuo nostaa, koska hänellä ovat alati vaihtuvia koostumuksia ehkä enemmän kuin muilla? Eli ei voida spekuloida. että “helppohan se on pärjätä, kun on kovat kaverit vierellä”.

1 tykkäys

Jukka Jalonen sanoi haastattelussa jokunen vuosi sitten että +/- tilastoilla ei ole ainakaan hänelle suurempaa merkitystä. Mutta mainitsi että seurailee esimerkiksi alivoiman +/- tilastoja pelaajilla. Aikoinaan HPK:ssa Janis Spruktsin tehotilasto oli av:lla muistaakseni +1.

Plusmiinus on pakeille hyvä mittari ja Salosen sekä Vittasmäen osalta kertoo laadukkaasta puolustuspelistä. Erityisesti miinusmaalien määrää kannattaa seurata pakkien osalta.

Sen sijaan laukaisuprosentille en paljoa painoarvoa antaisi, sillä Lehtosen rooli oli koko alkukauden laukoa joka paikasta ylivoimalla ja siinähän noita heittoja sinne päin tulee aika paljon. Salosella taas melkein kaikki kudit on kunnon yrityksiä.

Silloinhan erikoistilanteissa jaetaan plussat ja miinukset jos alivoimajoukkue tekee maalin. Sinänsähän tuolla tilastolla ei erikoistilanteissa ole mitään väliä kun se alivoimalla saatu plussa ei kumoudu vaikka vastustaja kuittaisi seuraavaan vaihtoon samalla ylivoimalla.

Moni ei plussia ja miinuksia pahemmin arvosta, mutta kyllä se kuitenkin jotain kertoo. On se suuri ero kuitenkin onko kaveri kymmenen plussalla vai miinuksella. Plussalla oleva kaveri on aika varmasti hyvä pelimies kun on usein jäällä kun oma joukkue tekee maalin, ja harvoin oman vaihdon aikala kolisee omissa. Taas rankasti miinuksella oleva kaveri voi silti tehdä paljon tehoja, mutta tehot tulevat ylivoimalla ja taas tasaviisikoin omissa soi herkästi.

Siis tässä oli kyse pelajakohtaisesta tehotilastosta alivoimalla. Eli jos oot kentällä kun joukkue päästää maalin alivoimalla niin tulee -1. Ja jos taas oot kentällä kun joukkue tekee maalin alivoimalla niin tulee +1. Eli kyllä ne kumoaa toisensa. Ja siis nää oli varmaan sitten Jalosen ja muun valmennustyhmän omia tilastointeja mistä se puhui.

3 tykkäystä

Mielenkiintoista luettavaa.

Ihan objektiivinen näkemyshän tuo on. Toki liigassa nyt voi venailla vaikka kuinka kauan, että jostain tulee valmentaja, joka osaa purkaa tuon keskialueen ongelman. Liiga siirteli viivat kauemmaksi omasta maalista, jolloin pystysuunnalle jää kovin vähän tilaa operoida keskialueella. Suurimman uhkan luo vastustajan pakottamana paitsio. Ainoa suunta, josta vauhtia hyökkäykselle voidaan hakea on oma pääty. Rautakorpi nosti viisikon alkukaudesta korkealle ja pakit pysyivät jatkuvasti maalin yläpuolella. Hyökkääjät karkasivat kauas omalta alueelta.

Kaukalossa tila tulee pakeille sinne oman maalin taakse ja sieltä se vauhti on viisikkona haettava. Kentän lyhentäminen viisikolla on tehotonta, koska keskialueelle tilan tekeminen on käytännössä mahdotonta. Mielenkiintoisena pidän sitä, että Rautakorpea tuossakin artikkelissa syytetään siitä, että hän ei osaa organisoida hyökkäyspeliä.

Ei Tapparan uudella pelitavalla päässyt hyökkäämään, joten on vähän paha sanoa, millaiseksi se olisi organisoitu. Kyllä kaikki lähtee tosiasioista kaukalossa: keskialue on liian pieni kiihtyvään hyökkäykseen, jos peliä ei paeta oman maalin taakse.

6 tykkäystä

Voi voi, minkä meni toimittelija tekemään. Kirjoittaa hyvän ja kattavan tilastoanalyysin, yhdistettynä näköhavaintoihin, mutta sitten vetää nollahypoteesin: Rautakorpi perääntyi. Ja tämä hypoteesi on itseasiassa kopioitu jommasta kummasta iltaroskalehdestä.

Harva meistä oikeasti tietää valmennuksen ratkaisujen taustoja tai pitkän tähtäimen suunnitelmia. Rautakorven kiekkoa tällä vuosituhannella seuranneet ovat saattaneet havaita taipumuksen palastella kausi jaksoihin joissa erilaisia painotusalueita ja itsenäiset tavoitteet.

Pelitapa muuttui - se näkyi ja näkyy Haulitornille asti. Itse väitän sen olevan suunniteltua.

  • Muutos oli täydellisen yhtäkkinen (Kärpät-peli)
  • Monipuolisempi pelitapa toimi heti ensimmäisestä vaihdosta → sitä on harjoiteltu.
  • Pelissä on edelleen näitä uusia elementtejä, mutta nyt ne eivät ole ainoa vaihtoehto
    • Tappara on edelleen aktiivisempi painekarvaaja. Myös johtoasemassa ja viimeisellä kympillä.
    • Pakin pitkä pystysyöttö on sallittu ja niitä haetaan (mm. Karjalaiselle)
    • Tappara edelleen hakee välillä laitakaistan ylimiehitystä (@peterra:n kuvasarjat aikaisemmin) ja laitaa pitkin “vyöryttämistä”. Tämä on uusista kuvioista eksoottisin ja mielestäni sen nerous on vielä todistamatta.
    • 0-5 trappiin vetäydytään harvoin ja Tappara antaa pelin mennä päästä-päähän ryskäämiseksi (CHL tappio JYPille) - ennen Tapparalla oli vahva pyrkimys määrätä pelin rytmi, pitämällä kiekkoa ja hyökkäämällä hitaasti.

Toki voi olla, että tulos on vaikuttanut suunnitelmiin ja aikatauluihin. Ehkä valmennus on hylännyt asioita jotka on todettu kentällä toimimattomiksi. Se käsittääkseni on valmennuksen työtä - kehittää peliä. Mutta paljon on pelillistä uudistusta edelleen nähtävissä, enkä pysty mitenkään väittämään, että nyt olisi jotenkin peräännytty ja palattu vanhaan.

19 tykkäystä

Jyp ottelut olivat hyvä väliaikatesti, koska kyseessä oli yksi seuran keskeisistä tavotteista tälle kaudelle ja Jyp oli lähellä tämänhetkistä maksimiaan. Kuten täällä on todettu useammassakin analyyttisessä puheenvuorossa, peli- ja pelin rakenne ei vaikuta valmiilta eikä varmalta vastustajan paineen edessä ja nimenomaan hyökkäämisvariaatioita on edelleen aika rajallinen määrä. Tähän samaan mielestäni liittyy peli-ilmeen vaihtelu, jota selittää osaltaan pelitunteen vaihtelu. Eilen tultiin hyvin valmistautuneina, tai sitten Jyp tuli huonosti valmistautuneena, mutta ihan pelin alkuun luotiin pitkää painetta, joka tuotti Kuuselan maalin. Jyp vastasi lisäämällä ja nostamalla karvausta ja tiivistämällä viisikon puolustupeliään huomattavasti. Tappara oli vähän aseeton pelillisesti ja alistui tähän henkisesti melko pitkälti, Domin yliajoon asti. Sen jälkeen peli-ilme, jonka pohjalla pelitunne, äkisti löytyi uudelleen. Tätä vahvistivat tietysti myös maalit.

Kovin hyvin taktisia vastauksia ei eilen löytynyt Jypin aktiiviseen pelimoodiin, joka oli tyyliltään tasan sitä samaa, mitä se joukkue parhaimmillaan (aina) pelaa. Jyp:in peli ei kovin paljon vaihtele. Eilen mentiin myös taktisesti 45min. JYP:in tahtiin, ei pystytty muuttamaan. Jotenkin vaikutti, että alistuttiin hieman taktisestikin ja ehkä tämäkin vähensi omaa intoa, tunnetta ja vaikutti tasapaksuun ilmeeseen suurimmassa osassa peliä.

Mutta hyvä kiekkomatsi, koska vastustaja teki siitä hyvän pelin. Erilaista viihdettä kun Sport, Jukurit ja KooKoo.

1 tykkäys

Löysin Jatkoajan kautta tällaisen, dataa joukkueiden laukauksista ja maaleista.

[QUOTE=“tkruth, post: 7281585, member: 120489”]Tein pari viikkoa sitten analyysin tämän kauden Liigan laukauksien ja maalimäärien suhteista joukkueittain. Blogi-kirjoitus sinällään jo vanha, mutta linkin takana olevan analyysin olen tuoreuttanut viimeisimmillä tiedoilla. Tämän hetkisen tilanteen mukaan TPS on tarvinnut 8,29 laukausta yhtä maalia kohden, kun KalPan vastaava luku on 14,73.

Vastaavasti Tapparan maalia kohden on pitänyt laukoa 14,73 kertaa yhtä maalia kohden, kun Ilvestä vastaan on riittänyt 6,54 kertaa. Aikamoinen ero![/QUOTE]

Pienten marginaalien minisarja. JYP teki kolme maalia ylivoimahyökkäyksestä ja se Jyväskylän 3-1 maali oli aika huono sellainen ottaen huomioon sarjan säännöt. Hiukan sitä ennen Tapparalla 2-1 hyökkäys josta ei maalia. JYP oli näissä peleissä tehokas omissa tilanteissaan ja Laurikainen onnistui maalissa mielestäni vähintäänkin hyvin.

Kyllä Tappara varmasti halusi voittaa ja mennä jatkoon, mutta ihan sellaista viimeistä kiimaa Tappara ei saanut irti itsestään näihin peleihin vaikka ihan hyvin pelasikin. Ei saanut välttämättä vastustajakaan.

Kyllähän se nyt niin on, että Liiga on Tapparan ykköstavoite. Siinä Rautakorpi puhui varmasti rehellisesti. CHL tulee siinä sivussa. Mutta ei sekään sitä tarkoita, että Tappara ei voisi Liigassakin pudota pois ennen finaaleja. Pelin pitää kehittyä ja yksilöiden parantaa.

Ihan hyvällä tiellä Tappara silti on.

Jussi Tapolan sanoin, ihan hyvä ei riitä näissä peleissä, jos pelaat ihan hyvin niin tulee turpaan ja tulee seuraavassakin pelissä turpaan. Kommentti toki keväältä, mutta ei toi peli niin hyvää oo mitä viimeaikaiset tulokset on ollu.

1 tykkäys

Kirjoitin, että Tappara on ihan hyvällä tiellä. Liigan ratkaisupeleissä ihan hyvä ei riitä mestaruuteen. Pelin ja yksilöiden pitää kehittyä/parantaa, mutta suunta on oikea ollut koko ajan alun jälkeen.

1 tykkäys

Niin kirjoitit. Minä kirjoitin että ihan hyvällä ja hyvällä on vissi ero.

On joo, mutta teksti kokonaisuudessaan meni sinulta vähän ohi ja tartuit yksittäiseen sanaan.

Peli on ollut ihan hyvää tähän saakka ja se riittää tässä vaiheessa kautta Liigaa ajatellen. Pelin pitää kehittyä kohti kevättä, jotta Tappara on valmis heti ensimmäiseen sarjaan playoffeissa. Viime kaudella ei ollut ja meinasi käydä kylmät.

Toki CHL peleissä ihan hyvä ei ihan riittänyt.

1 tykkäys

Tehotilasto tasakentällisin=pisteet-ylivoimapisteet; av pisteet mukana
Bertrand, Charles 18
Suomela, Antti 17
Junttila, Julius 16
Puustinen, Juuso 14
Immonen, Jarkko 13
Koivisto, Miika 13
Peltola, Jukka 13
Rauhala, Otto 13
Turkulainen, Jerry 13
Keränen, Michael 13

Tappara (tasakentällisin=pisteet-ylivoimapisteet; av pisteet mukana)
Peltola, Jukka 13
Rauhala, Otto 13
Salonen, Aleksi 9
Karjalainen, Jere 8
Kuusela, Kristian 8
Vittasmäki, Veli-Matti 7
Repo, Sebastian 7
Järvinen, Matti 6
Luoto, Joona 6
Kemiläinen, Valtteri 5
Jasu, Juhani 5
Elorinne, Aleksi 4
Lehtonen, Mikko 4
Ojamäki, Niko 4
Záborský, Tomas 4
Mikkola, Niko 4
Järvinen, Jan-Mikael 4
Rantakari, Otso 3
Nurmi, Teemu 2

4 tykkäystä
3 tykkäystä

Tässä kun katsoo nhl Los-Sharks niin tulee mieleen Tapolan sanat, että on katseltu Pittsburghin pelejä ja sitä nopeutta. Kaukalohan on pieni kuin sardiinipurkki mutta pelin nopeutus nhl tyyliin ja kaukaloon mitattuna ei ole ainakaan Tapparassa lähteny pyörimään hyvin.

Siltä osin kyllä että tapellaam ja taistellaan paljon eli Jukan mainostamaa tilanvoitto peliä. Ja sekin että hyökkäyksissä ei ole niinkää niitä hienoja variaatioita jotka ovat syöneet Krisun, Zabon jne tehoja pois.

Ja on varmasti paljon muutakin muttei näi aamusta jaksa kirjoittaa

1 tykkäys

Nyt on Rautakorpi koutsannut Tapparan sellaiseen asentoon, että en uskalla edes arvata miten kuntopuntari värähtelee tauon jälkeen.

CHL-tipahti kalenterista pois joten pelejä, tärkeitä sellaisia, ja reissuja on tavoiteltua vähemmän. Kausi jatkuu paikallisella ja HPK:lla, mutta sitten tulee kaksi erinomaisen tärkeää ottelua: Kärpät ja TPS. Näissä on panosta.

Ja tauko on ollut sen verran pitkä, että pelitaktisella puolellakin on voinut tapahtua kehitystä. Onko Rautakorvella joku teema alkavalle jaksolle?

Mielenkiintoista seurattavaa ainakin riittää. Jatkuis jo.

12 tykkäystä