Tapparan peliesitykset 2019-20

Kai se olis tämän ketjun paikka tällekin kaudelle, kun peliesityksiä on (vähän) takana ja paljon edessä. Jos tällainen ketju jo on, niin poistakaa/siirtäkää, ei ainkaan pikaisella silmäilyllä löytynyt.

Olen katsonut nämä ekat pelit vähän vaihtelevalla tarkkaavaisuudella, mutta silti yhden asian pystyn sanomaan varmaksi jo nyt: En tässä vaiheessa osaa yhtään sanoa, mitä kausi tuo tullessaan.

Kova potentiaali tuossa porukassa on, jälleen kerran. Ja kiinnostavampia ja ehkä korkeamman potentiaalin yksilöitä enemmän kuin parin viime kautena. Jännä nähdä, miten se potentiaali tällä kertaa saadaan ulosmitattua.

Eilisessä matsissa Klagenfurtin kolmannen maalin jälkeen huomasin menettäväni isosti uskon voittoon, koska Tapparalle maalinteko oli viime kaudella aika vaikeaa, eikä takaa noustu ohi juuri koskaan, ainakaan mielikuvien perusteella.

Samoin tein huomautin itselleni, että tää on uusi kausi ja uusi joukkue, mistä sitä tietää, jos näille neljän tai enemmän maalin tekeminen olisiskin arkipäiväisempi homma kuin viime kauden porukalle.

Ekojen pelien perusteella ei näytä siltä, että tästäkään kaudesta tulisi mitään tykitystä, mutta on tuolla sen verran kovia pelimiehiä, että sopivien ketjukoostumusten löytyessä ainakin pari kentällistä jämerää hyökkäysuhkaa pitäisi olla luotavissa.

1 tykkäys

Tapparan Syyskuu on aika tiivistahtinen, pelillisesti vaativa ja tuloksellisesti merkittävä. Ilves, JYP, Lukko, Kärpät, TPS ja HIFK kohdataan kaikki ennen kuun vaihdetta. Kahdeksan peliä välillä 13.09 - 28.09.

Kaiken järjen mukaan runkosarjaan pitää heti lähteä tekemään tulosta, eikä nyt ole legendaarisen reenijumin paikka.

https://www.tappara.fi/liiga/season/liiga-2019-2020/

Ping @peterra

5 tykkäystä

Ei ole todella ei :smiley: Treenijumi, jos semmosia nyt tarvitaan, pitäs miettiä tuonne vierasputkeen lokakuun alkupuolelle. Toisaalta veikkaisin, että edes 50 % mahdollisista pisteissä syyskuussa on jo hyvä suoritus. Tapparalla on nyt pari tulosvastuullista peliä takana ja tuommoinen paikka tuli aika nopeasti (tulos tai ulos) ja siitä selvittiin. Se antanee ainakin uskoa, jos ei muuta.

Ehkäpä eniten toivoo, että joukkue pystyy nousemaan takaa ohitse. Siitä puuttuu kokemusta edelleen ja se oli viime kaudella aivan käsittämättömän vaikeaa. Ei välttämättä tartu tähän joukkueeseen, mutta tuollaisen tilanteen selvittäminen tekisi varmasti hyvää joukkueelle. En jaksa uskoa mihinkään ilotulitukseen syksyllä - ei peli kuitenkaan niin hyvältä ole näyttänyt. Poikkeus vahvistanee säännön ja onhan IFK hakenut omaa peliänsä kanssa koko harjoituskauden, että täysin yksin ei olla ongelmamme kanssa.

Ehkä Biel-pelissä eniten lämmitti sunnuntaina se puolustuspeli kolmannessa erässä. Se oli yllättävän kypsää siihen nähden, mikä on tämän hetken yleinen tulostaso. Nyt näyttää myös roolituksien osalta vähän paremmalta kuin viime kaudella, kun syksyllä legendaarisesti riittää, kun on yksi toimiva tulosyksikkö ja erikoistilanteet kunnossa. Tapparan alivoima ja ylivoima on näyttänyt paremmalta kuin viime kaudella.

Eikös kotipelissä Klagenfurttia vastaan tultu takaa ohi kun oltiin 1-2 häviöllä? Että ainakin hyvä alku kun siihen jo nyt pystyttiin joten jättänee positiivisia muistojälkiä pelaajiin jatkoa ajatellen. Toki toivon että pystyvät myös toistamaan tämän jos tarve tulee.

8 tykkäystä

Avausmatsin perusteella vaikea tehdä laajempaa analyysia, mutta sen mitä ehdin seurata, niin tukevasti plussan puolelle jäätiin.

Perustelut: Peli-ilme oli raikkaampi kuin aikoihin, ja se on tässä vaiheessa kautta itselleni tärkeämpi indikaattori kuin jatkumot tai pelitavalliset asiat. En muista, milloin Tappara olisi yhtä johdonmukaisesti voittanut kaksinkamppailuja ja ollut innokas pelaamaan.

Tää kun pysyisi mukana myös niillä vääjämättömillä vaikeilla hetkillä, niin voipi olla mukavampi kausi tulossa kuin hetkeen.

Lisäksi luulen, että Ilves avausvastustajan aiheuttaa lievää näköharhaa, kun on totuttu, että Ipa on heikohko vastus: saattoi olla suht kova tasonmittaus tämä. Lähiviikot näyttää.

5 tykkäystä

Hyvällä yv:llä voitetaan monta pistettä tässä syksyn aikana.

2 tykkäystä

Puolinegaa: Tämän kauden Tapparassa on tällä hetkellä runkosarjajoukkueen hajua. Yv jäätävällä tasolla, mutta PAPP vuotaa oman maalin eteen ja syötöt menee läpi keskeltä. TPS-oireita, vaikkakin viisikon hyökkäysrakenne on orgaanisempaa.

Kärpät tuskin pääsee syksyllä karkaamaan, ellei Jukka vedä suitsista.

1 tykkäys

Toivotaan, että joukkueessa ei ole menty yleiseen halpaan, jonka mukaan lähinnä vain hyökkäyspeliä pitää kehittää Liigan nykykilpailussa, kun taas puolustuspeliä ei tarvita, tai se sujuu ja riittää enemmänkin itsestään, vanhoilla raiteilla.

Onneksi kurssientarkistuksiinkin on vielä aikaa.

Toisaalta 8. & 16. lokakuuta ratkotaan vielä panoksekkaammissa yksittäisissä otteluissa CHL-jatkopaikkoja, eikä silloinkaan auttaisi jumitella liikaa. Molemmista kohtaamisista saatetaan tarvita kutakuinkin täydet pisteet pudotuspeleihin pääsemiseksi.

Positiiviset fiilikset tän kauden joukkueesta. Toivottavasti jatketaan aktiivista hyökkäyspelaamista ja tarjotaan yleisölle viihdykettä. Saksalaista jalkapalloo ehditään pelaa playoffeissa.

1 tykkäys

Jasulla oli heikko peli omissa eilen. Ei varmaan yhtään voitettua aloitusta tai blokattua vetoa alivoimalla.

Toi aloitushomma on mielenkiintoinen. Eilenkin selostaja hehkutti Jasua että on liigan parhaimpia aloittajia, vaikka trendi on ollut laskusuunnassa jo pidemmän aikaa. Mielestäni Rauhala aloitti vähintään yhtä hyvin ja Morley jopa paremmin kuin Jasu. Toki täytyy muistaa että Jasu aloittaa lähtökohtaisesti aina Liigan parhaimpia senttereinä vastaan. Muistaakseni vasta puolen Robert Leino ei ole mikään keskiverto aloittelija vaan Liigan eliittiä siinä hommassa.
No katsellaan muutama peli niin nähdään missä meidän keskikaista menee.

Alivoima on mielestäni edelleen liian passiivista. Ei voi odottaa oman maalin edessä sitä, että vastustaja pelaa kaarelle onetimereita. Tai jos näin on sovittu tehtäväksi täytyy ne kiekot syödä. Maalivahdillekin voisi hieman avata vastustajan ylivoimaa. Tuntuu että se tolpalta toiselle siirtyminen kestää aivan liian kauan.
Taas kun itse pelataan se vetopaikka siihen kaarelle niin kaverin veskari on jo tolpalla odottamassa ennen kun veto edes on lähtenyt.

1 tykkäys

Olipa nautittavaa katseltavaa Tapparan peli eilen ja vain oma hölmöily piti Ilveksen pelissä mukana - ihan niinkuin Teemu Lepauskin kommentoi haastattelussa, eli naapurilla kävi lähinnä tuuri että peli ei ollut ohi jo ensimmäisen erän jälkeen.

En olisi huolissani Tapparan puolustuspelistä ainakaan pitkässä juoksussa Rautakorven ollessa puikoissa - ja en yllättyisi vaikka jo heti tänään nähtäisiin kliininen ottelu maaliodottamalla TAP 1-2 ja JYP 0-1.

Tämä peli vahvisti edelleen sitä että meillä on vaihteeksi ykkösketju jolta voi odottaa tulosta periaatteessa jokaisessa vaihdossa. Myös Levtchi-Virta-Ojamäki pääsivät heti tulostaululle ja heiltä nähtiinkin mielestäni selkeästi parempi esitys verrattuna tämän kauden aiempiin peleihin. Heidän kannalta on myös hyvä asia että kaikki huomio kohdistuu Morleyn ketjuun jolloin he pääsevät iskemään tehoja taululle vähän pienemmällä huomiolla ja odotuksilla.

Alivoiman passiivisuutta usein moititaan. Kuitenkin esim. Ilveksen toinen maali syntyi Ojamäen liiallisen aktiivisuuden takia. Ryntäsi neliöstä pihalle kohti viivaa ja poikittaissyötölle aukesi väylä. Aktiivisuus tai passiivisuus ei ole joko tai vaan tilanne pitäisi tunnistaa. Ennen kuin kuvio on kunnossa aktiivisuus yleensä kannattaa. Sitten taas pakka täytyy pitää tiivinä, kun vastustaja on saanut ylivoiman pyörimään. Muuten käy kuin tuossa Thomsonin ekassa maalissa.

Tulevaisuutta ajatellen, meiltä löytyy alivoimapelaamiselle oma ketju. Se on parempi paikka setviä av-pelaamista.

1 tykkäys

Omalla alueella mun mielestä saa olla passiivinen av, jos kaveri saa pelin rauhoitettua. Aktiivisuutta kaivattais sinne ylös ja keskialueelle, josta pääsee liian helposti tuomaan.

Olenko ihan väärässä väittäessäni että nyt muutaman pelin otannalla Tapparan puolustuspelaaminen on heikompaa kuin aiemmin?
Mielestäni aiemmin on puolustus pitänyt paremmin mutta hyökkäyspäässä on ollut vaikeampaa.
Tästä maalinteon vaikeudesta oli jonkinlainen havainto tuossa CHL-pelissä Bieliä vastaan.
Tappara teki yhden maalin ja omiin ei mennyt yhtään.

Onku Jukan pelikirjassa jotain uutta?

Tällä otannalla hyökkäyspelissä on paljon uutta. Nyt on kaikilla pelaajilla sama suunta eli kulmaa käytetään säästellen ja suunta on kovaa kohti maalia. Nähtiin myös pienen alueen syöttöjä ketjussa eli syötellään laadukkaasti kaverille taskuun. Ja tuollaista yv-maalia, jotka Morley ja Levtchi teki, ei oo nähty Tapparassa koko viime kaudella. Nyt on viimein maalista katsoen oikeallakin uhkaa.

Tervehdin ilolla sitä, että Tappara pystyi eilen ottelun lopussa kääntämään pelistä voiton. Toivottavasti kaudella nähdään myös niitä, että Tappara tasoittaa ilman maalivahtia. Viime kaudella ei nähty.

5 tykkäystä

Kuten tuossa aiemmin sanoinkin, tällaiset jutut (ja peli-ilme muutenkin) ovat tässä vaiheessa kautta itselleni olennaisimpia indikaattoreita. Pappit ja happit ehditään hinkata kuntoon pitkän runkosarjan aikana, sen sijaan peli-iloa ja -nälkää on edes siirtorajalla hankala ostaa kaupasta.

Lisäksi tykkäisin ajatuksesta, että tää joukkue ottaisi alusta asti tavaksi tulla peleihin tosissaan. Tämän ja kaiken muun osalta toki vielä liian aikaista tehdä päätelmiä.

2 tykkäystä

Yhden Liiga-pelin otannalla maalit ovat olleet huomattavasti viime kautta hienompia. Hienoja syöttöketjuja, oveluutta ja kärkiäijien viimeistelyä. Pidän näkemästäni.

12 tykkäystä