Tapparan peliesitykset 2019-20

Kyllähän tässä on käsillä aika hienot ainekset. Hyökkäyspeli on hyvällä mallilla ja flown iskiessä päälle, Tappara painaa päälle lähes ennennäkemättömällä innolla. Hyökkäyksien rytmi yli keskialueen on hyvällä tasolla, suoria hyökkäyksiä pyritään päättämään kulman sijasta laukauksiin. Jos mennään kulmaan, niin sieltä pyritään nopeasti rakentamaan maalipaikka.

Puolustuspeli on vielä sekaisin. Kuvaava esimerkki oli tuo Jypin kolmas maali. Siinä oli Mäenpään laukausta “blokkaamassa” Blood. Eli PAPPia ei ole luultavasti ole vielä liikaa harjoiteltu, vaan lähdetty hyökkäyksen kautta lähestymään tätä kautta ja hyvä niin. Pappi on lopulta aika helppo laittaa kuntoon.

8 tykkäystä

Mielestäni Tappara on muokannut hyökkäyksiin lähtöä eli pelin avaamista verrattuna viime kauteen. Nyt löydetään usein pitkällä poikittaissyötöllä kaveri vauhdista.
Muistaakseni tätä nähtiin välillä Tapolan kausilla.

Tämän illan pelissä oli vähän samaa menoa kuin usein Tapolan aikakauden mestarijoukkueessa, missä Henkka ja Savi toimivat liidereinä. Ensin vastustaja pelin alussa aivan telineisiin, sen jälkeen jotenkin ihmeellisesti onnistutaan sössimään kaveri pari maalia eteen, mutta viimeisessä erässä lisätään kaasua ja lopulta huippuyksilöt ja ylivoimapeli hoitavat väistämättömästi pelin kotiin.

Viihdyttävä avausviikonloppu ja toivotaan että homma jatkuu yhtä raikkaana hyökkäyspelin osalta. Mitään 60 min dominansseja on turha odottaa ainakaan JYP:n tasoisia vastustajia vastaan, mutta erityisen ilahtunut olen siitä millä ilmeellä Tappara on molempiin ensimmäisiin peleihin tullut. On tultu hallitsemaan ja hakemaan voittoa, ei pelkäämään tappiota.

Vielä kun joukkue keksii keinot miten päästä nopeammin takaisin pelin päälle vastustajan maalien jälkeen, niin kasassa on aika vahvat menestymisen eväät. Kiitos pelaajat, kiitos JR & co, KIITOS TAPPARA!

9 tykkäystä

2 ottelua takana, joten aikaista tehdä johtopäätöksiä. Siitäkin huolimatta haluan todeta, että onpa ollut viihdyttävää kiekkoa nämä kaksi nähtyä liigapeliä. Viime kaudella tuli aiheesta mussutettua, joten nyt posia; juuri oikeanlaista tunteiden vuoristorataa katsomon puolella.

1 tykkäys

Mietin tässä just, että jotenkin on tunne, että näiden tähänastisten parin pelin äärellä on tullut viihdyttyä suurin piirtein yhtä paljon kuin viime kauden runkosarjan äärellä kaikkineen.

Toivottavasti kiintiö ei nyt täyty heti alkuunsa ja koko loppukausi on kauheaa passiivi-kilpikonna-träppiä.

3 tykkäystä

Aika paljonhan tuo pelaajien liikkuvuus vaikuttaa juurikin tuohon aspektiin. Tapparan peli on hyvässä rytmissä omista lähtien - jotain, mitä ei ole nähty moneen kauteen. Viime kaudella se eka syöttö oli pääsääntöisesti niin *aatanan huono, että ei sillä voinut yksinkertaisesti käynnistää hyökkäystä. Osalla pelaajista myös tulee selkärangasta viime kauden valintoja edelleen, kun pitäisi uskaltaa ottaa kiekko haltuun ja kierähtää sen kanssa, jotta sen saa viereen kaverille vauhtiin niin aloitetaan viime kauden ns. helmasynnin toistaminen eli aletaan laidalta tökkiä kiekkoa miehen lävitse keskialueelle ja ainahan se jää ränniin vastustajan pakille.

Isoin muutos on se, että nyt jokaisessa kentässä on sentteri, joka on riittävän nopea tarjoamaan itseään pelattavaksi. Viime kaudella Matti Järvinen oli (huolimatta kaikesta siitä puolustamisesta, jonka häneen kohdistin) aivan liian verkkainen sentteri Tapparaan. M. Järvinen oli yksinkertaisesti jalalla liian hidas, että hän olisi ollut pelattavissa. Sama ongelma toki vaivasi ympäri kauden muitakin.

Pelinopeuden ylläpitämiseksi on todella tärkeää, että porukka kohtalaisen tiiviinä omissa siinä keskellä, koska siitä päästään peliä levittämään syötöillä, jotka kasvavat aika pitkiksi syötöiksi jo muutamalla potkulla, kun jokainen kulkee omaa kaistaansa. Viime kauden suurimmat ongelmat kasautui pitkälti tuohon pakin haluun yrittää pelata flipperillä keskialueelle sen sijaan, että uskaltaisi pelata alaspäin ja tätä kautta pystytään käyttään sitä sentteriä tai vaihtoehtoisesti sentteri ei ollut riittävän nopea, että pääsisi riittävän terävästi lähtemään, kun saa kiekon. Morley & Virta lähtevät kuin Ferrarit viime kauden ladoihin verrattuna - nyt on kaksi JMJ:n tasoista lähtijää. Sillä erolla, että nämä eivät kiihdytä sinne vastuksen päätyyn ja koko kentän ohitse.

3 tykkäystä

Nyt myös hyökkääjät hakee alempaa ja osuu paremmin kaistoille. Jostain syystä joukkueen jalkanopeus näyttää paremmalta kuin viime kaudella, pakkien nousut välikaistaa ovat myös toimineet. Pitää ensi viikolla katsoa vähän eri silmällä, että miksi tuo homma nyt toimii ja näyttää nopealta.

5 tykkäystä

Tätä olen miettinyt jo pari vuotta että mikä on yksilöiden rooli ja mikä Rautakorven. Ja sitä että puhutaan nopeuttamisesta ja ostetaan Kärki ja Massi.

Meillä ei viime kaudella ollut yhtään Morley-Virta-Bertrand tyyppisiä pelaajia ja näiden(kin) ansiosta palaset loksuu kahdessa kentässä nyt kohdalleen. Ja kun tehomiehet osuu niin joukkue saa sen kirin mahdollisuuden ja -vaihteen päälle.

(Tekisi vielä mieli palata myös JMJ:n peli vs. jalkanopeuteen, mutta ei nyt lähdetä shinne)

5 tykkäystä

Mielenkiintoista nähdä miten vaikuttaa peliin Malisen paluu.

Yksi ja kaksi on kohdillaan minun mielestäni, mutta vähän pyörittäisin noita “alempia”, kunhan Malinen palailee. Laittaisin Puistola-Malinen-Vauhkonen ketjun testiin.
Nelonen olisi sitten Jasu-Rauhala-Karjalainen.
Tosi sääli olisi laittaa Moilanen ulos, mutta tällä saataisiin mielestäni kolmas tulosketju ja sitten kunnon rakkikoira ketju.

Mikähän muuten Moilasella? Oli CHL:ssä erittäin energinen pakkaus. Nyt liigan alettua taas vähän samaa kuin viime kaudella ettei ihan ehdi ja kerkiä, vaikka hiukan paremmin on pelin sisällä viime kauteen verrattuna.

Kyllä on ilo ollut katsella kahta ekaa peliä. Ei enää jälkeäkään viime kauden puuduttavasta runkosarjasta ja toivottavasti jatkuu samanlaisena. Jyp jäi lopussa jalkoihin ja veikkaan, että sama meno jatkuu tulevissakin kotipeleissä.

Nyt on sellainen ykkösketju, jota voi kutsua ykkösketjuksi. Ilo katsella! Levtchi on mennyt kesän aikana eteenpäin ja Ojamäki on hyvässä vireessä. Alakentissä vielä Karjalaisen ja Vauhkosen tasoisia pelimiehiä. Tällä pelisysteemillä tulee varmasti paljon maaleja ja katsojaystävällistä peliä.

6 tykkäystä

Tappara ollut melkoinen ilopilleri ja todellinen rock star - asenteen joukkue! Tässä sitä raikkautta karvaturreille.
Kunnon rokkitähdellähän voi vähän :face_vomiting: lentää lavalle, kun rokataan vanhalla tyylillä ja tehdään niitä maaleja.
9 Tehtyä maalia on eniten liigassa ja millä taiteella ne ovat tulleet!

Kaukaa haettu vertaukseni rokkistaraan sisältää myös huonoja puolia, siis pitemmän päälle - eihän terveys jatkuvaa rokkikukkoilua ilman vastuuta kestä, valomerkkiin asti ei aina tarvitsisi riffailla.

Elämäntapaa hieman hienosäätäen saadaan ne pienet säätämiset kyllä korjattua. Rokkikukon elämässä pitäisi aina korjata ne pienet virheet vanhemmiten omissa sekä tuo kuriton räyhääminen kilpailijoita kohtaan.

Tappara on osoittanut alussa tulisuutensa ja pirteyden, raikkauden. Kun hieman keskitytään lisää rock-konserttiin backstagella - Tämä pumppu on kaukana vitsistä. Sille ei v**t*illa vaan se näyttää kaapin paikan . Nautintoa ja sitten vaihtelevaa draamaa tarjoili aloitus. Rokataan taas ensi viikolla!

7 tykkäystä

Ei niinkään liity peliesityksiin, mutta jumankauta jätkäthän tuulettaa tuolla maaleja! Kapteeni hyppii plekseihin ja Ojamäki painaa lähestulkoon jutipumppua vaikkei maaliin ole itse ollut mitenkään osallisena. Ja sit tietenkin Levtchi, joka on tällä hetkellä ehkä maailman paras jääkiekkoilija, tuulettaa lähes jokaista kaverin maalia kuin omaansa.

Taitaa siä olla tällä hetkellä ihan hauska pelata.

25 tykkäystä

Viihdyttävää, parhaimmillaan jopa kaunista ja tehokasta eli seksikästä peliä. Eikä vielä ole keväästä tietoakaan vaan edessä vasta (raskas(jalkainen)?) pitkä syksy. Olen itse jopa hieman yllättynyt. Jukalla ihan uusi ilme ja siten myös joukkueella. Enimmäkseen positiivisessa mielessä. Ennallaan Kuuselan magiikkaa parhaimmillaan mutta nyt on kakussa aineksia.

1 tykkäys

Täytyypä tänne päivittää historiatietoja: koskas olette viimeksi nähneet näin rennon, määrätietoisen & monipuolisen Tapparan tässä kohtaa kautta? Eipä voi kahden pelin jälkeen paljoa valitella mistään. Maalivahtiosasto herättää keskustelua negatiivisessa valossa, mutta noin muuten tylsä Tappara on napannut 5/6 pistettä kahdesta avauspelistä ja ehkä eniten itseäni miellyttää se, että voittaminen on ollut keskiössä. En vaadi syksyllä itse peliltä täydellisyyttä, mutta jotain joukkueen luonteesta kertoo se, että on pystytty molemmat pelit voittamaan vaiherikkaittein tilanteiden jälkeen.

Monipuolista, viihdyttävää ja hyökkäävää lätkää - yksilöt on noussut hienosti esille. Näin ne syyskuut pitää aloittaa - kiekkointoa on olemassa ympäristössä ja näin ne hyödyt maksimoidaan. Kyttäileminen on historiaa - ja toivottavasti sellaisena pysyy :slight_smile:

10 tykkäystä

Pari vuotta sitten vähän aikaisemminkin, CHL:n alppikiertueella. Joukkue kiskoi nopeita vyörytyksiä, Zabo ja Kuusela heitteli toisilleen kentän levysiä lättyjä ja Jasu kikkaili kärkiveivejä.

Sittemmin meno taantui.

5 tykkäystä

Ollaan muuten neljän ottelun voittoputkessakin :smiley: Mikä oli viime vuoden voittoputkista paras?

Oma tuntuma oli jo viime viikonlopun CHL-pelien jälkeen varovaisen optimistinen. Nyt pelattiin CHL-voitoissa peliä, joka on Liigassa toistettavampaa kontra 2017.

Täytyy muistaa, että kahden pelin otanta on hyvin pieni. Silti allekirjoitan pitkälti puheen nopeasta ja luovasta pelaamisesta. Oman tulkintani mukaan se aiheutuu jatkumoista.

Voisin väittää, että tätä viime kaudella haettiin, mutta syystä tai toisesta lopputulos ei ollut halutunlainen. Kahdessa nyt nähdyssä pelissä mm. päätykiekot ovat olleet oikea aikaisia hyökkääjän liikkeen kanssa, hyökkääjät antavat rohkeita ja onnistuneita yhden kosketuksen syöttöjä lähes sokkona ja pakit tarttuvat opportunistisesti hyökkäykseen saavuttaen nopean 4-3 edun hyökkäyksessä. Tiivistäen voisi sanoa, että pelin flow on nopea.

Luonnollisesti, kun pelaajat eivät ole koneita ja pelaavat vaistoillaan - tulee virhearvioita. Ja joskus se saattaa tarkoittaa oman pään avautumista ”liiaksi”. Tämä siis vain pitää hyväksyä, kun paine hyökkäyspeliin on kova.

Huomasitteko muuten hehkutuksen keskellä, ett varsinkin JYP- pelissä Tappara miehittyi välillä tolppa-träppiin sujuvasti kovan karvauksen väleissä. Mielestäni tämä on fiksua ja välttämätöntäkin - trap mahdollisti Tapolan aikana nopeat vastahyökkäykset kiekonriistosta ja maaleja tuli näistä usein.

Ainakin tiedämme, että kyvykkyys tällaiseen monimuotoiseen peliin on olemassa.

3 tykkäystä