Tapparan peliesitykset 2019-20

Kenelle?

Tässä taitaa olla nyt sellaiset ainekset käsillä, että säälin jo valmiiksi sitä joukkuetta, joka tulee vastaan Tapparan ensimmäisen tappion jälkeen

12 tykkäystä

Tapparalle.

Tapparan ilme on pysynyt hyvänä, vaikka vastassa on ollu näitä hieman pienempiä joukkueita. Se kyllä kertoo kovasta moraalista. On varmasti erilaista latautua otteluun selvästi heikompaa vastustajaa vastaan. Viimekaudella tämä näkyi välillä jopa selvästi, mutta nyt on eri meininki. Pahin herpaantuminen ensimmäiseen 10 peliin, on ollut tämän päiväinen Jukuri-pelin kaksiminuuttinen, kun peli oli jo täysin ratkennut. Kovaa on suorittaminen. :muscle:

5 tykkäystä

Tänään oli Tapparalta omaan silmään Liiga-kauden heikoin suoritus ja silti vakuuttava. Erikseen ei mielestäni tappiota ”toivoa”, kyllä se sieltä vielä tulee. Keskitytään me nyt nauttimaan.

Miksi mielestäni tänään sitten esitys oli heikko? Ennen Jukurien kahta maalia kaksinkamppailupelaamisessa tuli selkeä taantuma. Saattoi aistia, että kohta helähtää, kun tilanteet ”jäi kesken”. Lisäksi koko pelin ajan kiekko pomppi lavassa jopa välillä avojään luistelussa, joka toki menee välillä jäänkin piikkin, mutta tyypillistä huonojen päivien ilmiötä.

Siltikin muutama aivan maaginen suoritus, mm. Virran laukaus ja Bertrandin silmä-käsi- koordinaatio ennen Moilasen maalia.

Jukurit pelasin kelpo pelin, mutta jos tämä oli Tapparan nykyajan ”huono” päivä, niin toivon ettei tämä kausi lopu ikinä :sweat_smile:

6 tykkäystä

Kuuleman mukaan lähtö peliin oli kuitenkin taas asianmukainen, kuten aiemmin viikolla Sportia vastaankin. Olihan siellä vaihtelevia vaiheita ja pieniä herpaantumisia pitkin peliä, mutta terästäytyäkin sitten sopivasti osattiin. Toisessa erässä isomman vaihteen lähdettyä hetkeksi päälle, viimeistelyn terävöidyttyä ja huumorin yllyttyä onnistumisista peli olikin äkkiä pitkälti ratkaistu (vastustajakin kyllä putoili siinä suht helposti ehkä, heiltä huonompi jakso).

Sarjataulukossa Kärpät ei jää lähietäisyyksiltä millään, mutta ylemmän viivan alle (JYP) on nyt eroa jo 15 pistettä. Se on aika paljon siihen nähden, että pelattuna on vasta 10 kierrosta. (Jotenkin osuvasti JYP on myös ainoa joukkue, jolle Tappara on menettänyt pisteen.) Alkujahan nämä kuitenkin vasta ovat kaikkineen…

3 tykkäystä

Tottamooses sääli on kuitenkin sairautta jos vastassa on Mega-Porno-Ilves.

Ja Varma Mestari™ on 20 pisteen päässä, joten kahvirauha on taattu. Kunnes tulevat sääleistä vastaan.

18 tykkäystä

Nice to know: Tappara sijoittui viime kaudella runkosarjan toiseksi voittaen 32 matsia. Tappara hävisi 19 suoraan, jatkoajalla tuli turpaan kuudesti ja kolme voittoa sieltä lisää.

Vertailuksi Kärpät voitti viime kauden runkosarjassa 41 peliä suoraan, voitti 6 jatkoille mennyttä, hävisi 11 suoraan ja jatkoilla kahdesti.

Tappara tulee todennäköisesti tällä kaudella ainakin parantamaan viime kaudesta, koska se voitti 32 ottelua suoraan. Jäljellä 50 matsia ja niistä pitäisi voittaa puolet. Uskon, että noin tapahtuu.

2 tykkäystä

Viime kaudella 108 pistettä. Tuohon vaaditaan lopuista peleistä pistekeskiarvo 1,58. Sillä pistekeskiarvolla olisi viime kaudella sijoituttu kahdeksanneksi.

Jyp pelin nähneenä vaikkakin jäsen @peterra lienee erimieltä. Niin, jos ei katsota kotijoukkueen suorittamista siinä pelissä, niin Tirkkonen on saanut Jypin pelaamaan juuri niillä avuilla mitä sieltä löytyy hyvin. Jyp pakotti Tapparankin ekan 5min pelin jälkeen kahdeksi eräksi pelin ulkopuolelle. Jyp vääntää vastustajat nurkkiin ja pelaamalla pelaa itsensä kuuden joukkoon jos näin jatkuu ja Tirkkonen on taas gurun maineessa?

2 tykkäystä

Täytyykö olla huolissaan, kun pistepörssin kärjessä on enää neljä tapparalaista perätysten? Levtchi, Kemiläinen ja Karjalainen putoavat kiven lailla alaspäin. Missä suunnassa se Rautakorvelle kenkää -ketju olikaan?

16 tykkäystä

Aika raaka tilasto Jatkoajan nimimerkiltä Henkka:

10 ottelua
Tappara - vastustajat
YV-maalit: 9-8
AV-maalit: 2-1
Tasakenttämaalit: 33-8

18 tykkäystä

Suorastaan tyrmäävä tilasto. Ja Tappara tuskin on ihan mielettömästi edes keskittynyt erikoistilanteisiin vielä.

1 tykkäys

Tappara pitää mielestä kiekkoa enemmän mitä viime vuosina. Nyt vaihtojakin tehdään kiekon kanssa, vrt aiempaan, joillain kiekko lahjoitettiin säännöllisesti vastustajalle. Virta ja Morley varsinkin ovat tuoneet sentteripeliin aivan uusia ulottuvuuksia. Nyt kiekko liikkuu nopeasti.

2 tykkäystä

Juu Tapparan numeroa kantava herrasmies Sir 11, on kehittynyt valtavasti jos verrataan noin kahteen viime kauteen. Se edellinen Don 11 oli laiskanoloinen alas- ja ylöspäin mentäessä, myöskin taklauksissa vanha nro11 oli pehmeä.

Nyt uudelta herrasmies nro 11 alkuun ei näyttänyt miltään CHL pelit lähinnä ja ne mitä on tullut nähtyä, harvat niistä niin tämä uusi Señor numero Once on aivan järkyttävän hyvä ja parantaa kokoajan vaikka väliin baby steps, ja tästä pelaajasta voisi sanoa heti että on varmasti NekalanHalkoLiiterin headhuntereiden listalla suosituksella OSTA

3 tykkäystä

En niin tarkalla silmällä ole katsellut, mutta ajoittain pistää silmään ja siitä nousi mieleen ajatus, että onko vaitai olisiko niin että pakit pelaavat vähän eri peliä, ryhmittää todella, tehokkaasti, tai no miten mitataan tehokas.

Eli avaan tätä: Rouhiainen ja joskus Kemmu nostaa jalalla vielä, sitä mitä vanhassa Tapparassa näkyi. Muut pyrkii lyhyisiin tai pitkiin avauksiin, josta jatketaan tai klapitellaan.

Jaaha, löytyykö niinsanottua kääntyvää päätä pakeilta? Joskus vanhaan aikaan Nummi antoi ohjeeksi Mäkisen Pekalle syötä Marjalle niin se avaa, siis pakki-pakki syötöllä, koska Marjahan näki ja sillä oli kääntyväpää, millä jopa harhautti vastustajan karvarin ulos.

Rouhiainen pelaa niinkuinvain pitää, ei riskejä, jolloin paikka ja nimi löytyy kokoonpanosta & ottelupöytäkijasta, hyvää tekemistä. Nöyryyttä löytyy, nöyryys on asia mitä voitasiin avata omalla topicillaankin @ljpp monia erinäkemyksiä ja erilaisia elämäntapoja on sanan nöyryys alla, aivan mahtava aihe henkisen kehityksen kautta, kaikille.

On nähty omiakin valmennettavia, jotka ovat ylivertaisia Rouhiaiseen nähden, mutta kikkaili yliriskeillä ulos joukkueesta Ranen aikana itsensä jopa asti Norjaan (Sami-Ville Salomaa).

Herrasmies Kemiläisen kuntoutuminen on hienointa tarinaa mitä on tapahtunut, kun muistetaan se Sorsun ulkoilmapelin edeltävä harkka kaatuminen päin laitaa ja ne kaikki vaikeudet sen jälkeen, itse hän kertoi että näki maailman kahtena ruutuna kaatumisen jälkeen Aamulehdessä aikanaan.

Jos kuntoutuminen jatkuu Kemiläisellä löytyy isompi näkyvyys kuin takavuosina okulääreistä = > paremmat mahdollisuudet, pelata isommalla säteellä vieläkin. Myöskin luistelun tasapaino on palautumassa tai parantumassa, loukin jälkeen, hän oli huonoin luistelija Tapparassa aikoihin, pois lukien KAC:n valmentaja joka pomppi luistimilla eli meidän nro 33 pomppu Petri Matikainen.

3 tykkäystä

Tapparan peli on mielestäni “seestynyt” nyt jo muutaman pelin ajan vahvan alun jälkeen. Pelin hallinta ei enää olekaan niin paljoa itsellä ja aika paljon päästetään vastustaja pyörittämään omalla alueella. Puolustajien syötöt kestävät liian kauan ja niiden kohdekaan ei tahdo aina löytää perille asti. Keskialueella joudutaan seisoviin tilanteisiin liiaksi ja se vaikeuttaa sitten kaikkea tekemistä. Missään nimessä ei surkeasti pelata, mutta kyllä tämä Jukurit peli oli ehdottomasti heikointa Tapparaa sitten IFK-pelin, jossa ihan oikeasti oltiin ottava osapuoli koko pelin ajan. Huvittavaa silti, että tällä “huonollakin” pelillä pistetään parissa erässä vastustajaa 4-0 pataan. Koko ajan on tunne siitä, että voidaan vielä pari-kolme napsua kiristää sitä peliä, jos tulee tarvis. Se tietää hyvää kevättä kohden mentäessä.

Erinomainen maalivahtipeli, hyvä puolustus ja vastustajien heikko viimeistely ovat toistaiseksi varjelleet meitä tappiolta, tosin eipä se niin lähellä ehkä tietysti JYP- ja HIFK- pelejä ole ollutkaan. Niin, ja viimeiseksi toki se tämän hetken tärkein asia; meillä on todella tappava hyökkäys kokonaisuudessaan. Jokaiselta kentältä voidaan odottaa maaleja ja komeita yksilösuorituksia. Omaan silmään tämä on selkeästi paras Tappara-hyökkäys, jota olen koskaan 30+ vuoteen nähnyt. Toki ei nyt pysty muistamaan ihan sinne 30 vuoden taakse, mutta kuitenkin. Voidaan olla koko erä lähes “jaloissa” ja sitten joku Virta/Ojamäki/Bertrand/Levtchi/Kuusela yms. käy heittämässä toiseen päätyyn maalin. Voi pojat tuota viimeistelyä on ilo seurata.

Hauska nähdä, kuinka kauan pystytään voittamaan otteluita tasaiseen tahtiin vai tuleeko jossain vaiheessa notkahdu(ksi)a. Nyt näytetään ylivoimaisilta, mutta päätavoitehan on toki keväässä. Toivottavasti pystytään pitämään sama peli-ilme ja iloisuus mukana sinne asti. Tämähän on nyt fanin parasta aikaa. Pitää Naaattia siitä, kun kerrankin syksyllä tulee voittoja liukuhihnalta. Ei muuta kun pidä Jukka kurssi vaan samana loppuun asti !

4 tykkäystä

Täytyy kuitenkin muistaa, että myös vastustaja tekee kaikkensa ja koittavat parhaansa mukaan laittaa kapuloita rattaisiin. Kyllä vastustajienkin leireissä ottelutallenteita kelataan puhki ja pyöritellään Excelillä älykiekkodataa järjestykseen. “Seestyminen” voi johtua tästäkin, kun opitaan miten Tapparaa vastaan tulee pelata. Kehittyä täytyy Tapparankin jatkuvasti - ei pelkästään pelien välissä, vaan myös pelin sisälläkin.

Hallista katsottuna Jukurit oli yllättävän hyvä ja sitkeä joukkua alussa (ja kolmannen erän loppupuolella), mutta ilman Rajaniemeä paikoista olisi voinut tulla muutama lisämaalikin (erityismaininta Rouhiasen yrittämälle vanhanaikaiselle… Kaverilla taitaa olla itseluottamusbuusti -lisäkortti pakassaan). Tämähän oli vasta toinen tappio varsinaisella peliajalla Jukureille. Jotain on Holtari saanut aikaiseksi Mikkelin suunnalla Jyväskylästä lähdettyään…

Sport -pelissä Hakametsän mediakuution Momentum -käppyrät näyttivät Tapparan hallintaa 1.- ja 2.-erien aluissa, mutta erien loppua kohti käyrä kääntyi Sportille.

Seuraavaksi edessä on CHL -peli Norjassa Frisk Askeria vastaan (8.10) ja Liigassa vastaan tulee Hakametsässä perjantaina (11.10) Ässät ja lauantaina (12.10) matkustetaan Ouluun Kärppien vieraaksi.

Todella kova viikko siis edessä ja lauantain Oulun -peli tulee olemaan erityisen vaikea kaiken CHL -matkustelun ja perjantaisen Ässät -pelin jälkeen.

5 tykkäystä

Itsekin innoissani vertaan tunnelmia menneisiin kausiin ja huomaan, että samanlaiset fiilikset pelin sisältä kuin (2001) jolloin Tapparalla oli isoja ja taitavia kamppailuvoimaisia pelaajia rosterissaan. Barkov-Meluzin -kaksikko ja Ojanen-Tarvainen-Vertala -kolmikko tuotti ihan mahtavia maaleja. Oli hienoa katsoa ja seurata pelejä silloin, joskaan samanlaista dominanssia ei ollut. Peli oli silloin viihdyttävää ja maalit hienoja. Rostereiden vertailu ei oikein luonnistu pelin luonteen muututtua, mutta en olisi uskonut tunnelmien tekevän tällaista aikamatkaa näillä kilometreillä. Huikeata on seurata noita maalikoosteita. Bertrandin kiekonkäsittely ennen voittomaalia kruunasi illan.

1 tykkäys