Parissa edellisessä pelissä miettinyt, että miksi muutama pelaaja erottuu tuolla kentällä niin edukseen. Lähinnä Kuusela ja Bertrand. Kuusela ei ole toki pelaanut hetkeen, mutta hänestä on sama havainto pitemmältä ajanjaksolta.
Katsokaapas miten pelaajat menevät tilanteisiin. Jos mennään esim. päätykiekkoon tai vastustajan rännittäessä kiekkoa puolustus- tai hyökkäyspäässä. Kuusela ja Bertrand ajavat kiekolliseen pelaajaan kovalla vauhdilla ja pääsevät vääntämään kiekosta, usein myös tilanteen voittaen ja saaden kiekonriiston tai ainakin antavat aikaa myös muille pelaajille ehtiä tilanteisiin auttamaan. Siis paineistus.
Sitten nämä muut Tapparan pelaajat. Ekana tulee mieleen Levtchi, Ojamäki, Malinen ja Karjalainen. Kiekollista vastustajaa lähestyessä he käytännössä pysähtyvät siihen kolmen metrin päähän ja jäävät odottamaan mitä vastustaja tekee. Eivätkä sitten ehdi reagoimaan mihinkään puhumattakaan kiekonriistosta. Ei minkäänlaista painetta vastustajalle mikä pakottaisi hätäisiin ratkaisuihin ja virheisiin.
Tuossa on mielestäni ihan hirmuinen ero, miten tilanteita saadaan syntymään esim. hyökkäyspäässä. Morleytä ei vielä ehtinyt niin seuraamaan, muta toivon ettei tarvitse varoa. Muistelisin että pidettiin pelaajana, joka menee lujaa tilanteisiin.
Taisin joskus aikaisemminkin mainita, että miten muut eivät ota mallia kapteenista joka pelaa joka tilanteen täysillä? Eivätkö pysty, halua vai onko kyse valmennuksen ohjeista, että eivät pelaa itseään ulos tilanteista?
Tämä on jotain perua siitä träp/katkotaan syöttölinjat -pelistä. JMJ esimerkiksi jäi käytännössä aina peittämään linjoja, ei pahemmin karvannut “loppuun”.
Tässä vertauksen vuoksi myös muut joukkueet tilastoituna:
Aika karua kieltä: Tappara on ainoa joukkue, joka on maalien suhteen miinuksella (-2) vastustajan pelatessa ilman maalivahtia. Esimerkiksi Kärpät ja Lukko ovat +9.
Se täälläkin manattu passiivisuus näkyy erittäin selvästi tuossa tehtyjen maalien määrässä: jos ei yli puolessa tunnissa saa tehtyä tyhjää rysää vastaan kuin neljä maalia, niin johan sen siitä näkee, että vastustaja saa pyörittää omaa 6-5-peliään aika rauhassa.
Toivottavasti joukkue ja valmennus ovat miettineet tuohon keinoja. Suurin ongelma tuossa on ehdottomasti valmennuksen pelokas peluuttaminen. Viime aikoina on ollut hyvinkin tavallista, että vedetään tuossa tilanteessa pelokkaasti ja peluutetaan samoja äijiä 3 minuutin vaihtoja. Pakkiparit tuossa tilanteessa vielä ovat sellaisia, että he eivät edes yritä tehdä maalia vaan aina nostaa vaan roikkua keskialueelle. Tuo on ehdottomasti voittamisen kannalta aivan keskeinen asia. Huolestumista aiheen tiimoilta lisää se, että viime kaudella täysin sama ongelma ja joukkue on melkoisen paljon muuttunut sitten viime kauden.
Jos olisi samat äijät kuin viime kaudella niin voisi pitkälti vähän pelaajiakin osoitella, mutta nyt se ei kyllä enää voi olla pelaajista kiinni. Toki se nyt on tiedossa, että Rautakorpea ei runkosarjan osalta kiinnosta tuon taivaallista jatkoajat tai voittomaalikilpailut, kun peliä pitää jauhaa ajatuksena, että playoffeissa painetaan vaikka seitsemän erää ja jaksetaan.
Välillä Tapparan pelin tarkoitus on hukassa. Nyt nuo epäonnistumiset tuossa tilanteessa ovat vielä musertaneet itseluottamuksenkin. Rautakorven suurimmat “synnit” valmentajana ovat nuo pelien loput johdossa, mutta samalla hän usein reagoi omassa kirissä aivan liian myöhään. Jos Tappara ei saa juuri ikinä tasoitettua ilman maalivahtia niin onko silloin oikea lähestymistapa laittaa maali tyhjäksi ja viettää aikalisää viimeisellä minuutilla - vai pitäisikö reagoida ja ottaa se aikalisä 3 min ennen loppua ja tyhjentää se maali?
Surullista jahtaamisessa on se, että Tappara ei yleensä kirissä tuossa minuutissa saa edes vetoa maalille.
Hyvää pohdintaa. Itse en näe asioita Rautakorven ongelmana, koska keskikaistan vahvistumisen myötä kauden alku oli silkkaa ilotulitusta. Pelin virtaus ja karvaus oli koko ajan yhteistyöllä toimivan Tapparan viisikon kontrollissa ja pelaajat reagoivat asioihin tukemalla toistensa tekemistä. Alun jälkeen peliä ruvettiin säätämään ja kehittämään myös pystysuunnan jääkiekon yhteisharjoitteluksi ja sitten napsahti Morleyn vamma -ja paletti vähän sekosi. Kun loukkeja alkoi tulla ja tuo yhteistyötoiminta perustuikin uusiin ketjukavereihin, ei se ole mikään ihme jos valmentajan aivoitukset ja suunnitelmat eivät toteudukaan tuloksellisesti. Omaan silmään juurikin nuo loukkaantumiset sotki rosterin ja sen yhteistyötoiminnan positiivisen kierteen.
Myönnän itsekin ihmetteleväni kirivaihteen puuttumista, mutta sen osalta näen kirin alkavan yleensä jo paljon aiemmin ottelun tiimellyksessä eikä energiaa ole enää välttämättä painamaan sitä ekstrakaasua loppuminuuteille. Tuolle asialle pitää löytää joku ratkaisu ja toimintamalli, jos tällainen ei tuota riittävää vastetta. Pelicans-ottelussa kaasua ruvettiin nostamaan ja vähän säkällä se Pelicansin taistelu antoi tulosta, muttei enää pelaajatkaan kehonkieleltään uskonut tasoihin tulevansa - tuosta näkövinkkelistä käsin kolmen ja yhden minuutin aikatauluero on mitätön valmentamisen näkökulmasta.
Kuuntelin tänään kiekkokiukaasta Mika Toivolan haastattelun ja hän sanoi samaa kuin moni muukin. Joukkueen ydin on keskikaista, jolle peli rakennetaan. Otetaan vaikka naapuriseurasta Leino ja Ruotsalainen pois - ja johan näkyy esityksissä vaikutus. Toivolan tiivistyksessä painotettiin kärkisentterit, kärpäkipakit ja maalivahdin olevan ne kivijalat pelille. Tuohon näkökulmaan nojaten itse väitän, ettei Morleyn ja Virran puuttumista voi olla huomaamatta saatika maalivahtipelin ailahtelemista ja näiden korreloitumista tulokseen.
On myös fakta, että olemme oman historiamme lapsia myös kannattajina. Kuuselakin toivoi pari kautta sitten positiivisuutta faneilta ja vakuutti kaikkien pelaajien yrittävän kyllä täysillä. 90-luku poiki mm. ”Hianoo Löki, syöttö omille lapaan…ny äkkiä vaihtoon sieltä nii jää edes yhdestä vaihdosta hyvä maku!”. Kyse oli seuralegendasta, jolle huudettiin, kun peli oli niin kuraa. Saarisen Mikan aikakaudella samanmoiset ulospuhallukset nostivat taas päätään ja kriittisyys kasvoi. En sano, että olisimme huonompia kuin muut, mutta osaan ja osaamme kannattajina olla melkoisen vaativia - joskin mestaruuden myötä vuolaasti sen tunnustavia ja ulospäin näyttäviä, että vastaamme sitten massana kiitoksin joukkueen edessä. Myös meidän fanienkin pitää pyrkiä näkemään kokonaiskuvaa ja ymmärtää, että keväiset mestaruuskiimat rakennetaan myös silloin, kun joukkue kohtaa vastoinkäymisiä - eikä niille vastoinkäymisille ole mahdollista osoittaa aina syyllistä.
Arvostan täällä palstalla kirjoittavien fanien vilpittömyyttä ja kriittistä tulokulmaa, mutta yritän itselleni toitottaa malttia kuin Juicen eestiläisaiheisessa veisussa konsanaan. Rautakorvella on siis sormensa pelissä Tapparan menestyksessä/menestymättömyydessä, muttei hänen heikkoutensa välttämättä ole syynä heikkoon peliesitykseen, jos asiat toistuvat säännöllisesti - voin olla varma että noissa kohdin Jukka kääntelee kiviä löytääkseen lääkkeen toisteiseen ongelmaan. Tällä kaudella TOP-6 jengit ovat olleet Tapparan kanssa vaikeuksissa ja siihen on varmasti syynä se, että on satsattu oikein ja järkevästi juurikin päävastustajien heikkouksien esille tuomiseen. Se, ettei bottom-joukkueita vastaan ole osattu kääntää tulosta edulliseksi johtuu osittain loukkaantumissumasta sekä myös valmennuksen ja pelaajien valmistautumisesta otteluihin ja siitä pitääkin antaa pyyhkeitä.
Kyllä minä ainakin laitan ylipitkät peluutukset aivan surutta valmennuksen piikkiin. Tässä on kaksi kautta rakennettu sitä kiriä vaihtuvilla ukoilla, mutta siihen ei vaan tunnu olevan keinoja. Se mitä prosessia Rautakorpi keväälle rakentaa on toisen keskustelun juttu. Kovaa uudistustyötä on tehty pari kautta ja ihan valmista ei ole vieläkään. Loukkaantumisten taakse on turha mennä, kun Jukurit tulee kahden maalin takaa tasoihin vikalla minuutilla. On eri asia, jos vastus lyö semmosen paineen kuin Ilves, mutta tilanteen todellisuus hahmottuu aika hyvin, kun Tappara oli helisemässä JYPin kanssa 5vs5 pelissä lopussa.
Allekirjoitan… Jukka vetää vaan päkiällenousutreeniä vaihtoaitiossa ja ihmettelee, että kuinka se kiekko taas pyörii meidän päässä. Onhan nuo ihan kohtuuttomia, mitä aikoja samat äijät kaukalossa yrittää säilyttää johdon pelien lopuissa.
Onhan nuo Jukurien yms. kirit piikki lihassa enkä ymmärrä itsekään peluutuksen päätöksiä, mutten usko niiden olevan päättömyyksiäkään. Jollain logiikalla/sopimuksella loput pelataan juurikin noin. Itse ihmettelen sitä, että miksi tänä päivänä viivalta tulleet sijoitukset menee järjestäen sisään, jos niitä ei hyökkääjä blokkaa/torju. Voi olla myös syy, että kiekkojen tarttumattomuus ajaa pelivalinnan passiiviseksi jne.
Samat asiat ärsyttää tulostaululta, mutta tulokulmat ongelmiin on erilaiset ;). Toivon todella, että toimiva keskikaista rauhoittaa tuon viisikon toiminnan ottelun lopussa. Samoin, jos valmennus peluuttaa väärin pelaajia, on senkin korjaannuttava. Ehkä tuossakin on vaikuttanut kokonaisymmärrys, kun vastustaja tietää Tapparan hukanneen lopun johtonsa useampaan otteeseen - he myös tarttuvat oljenkorteensa. Puolustavalla setillä pelko -ei kai taas, voi myös luoda kontekstin peliesityksille ottelun lopussa.
Alan kyllästyä vänkäämään, mutta ei Garteigille mene yhtäkään viivalta lopussa. Se viiva vaan tulee aika lähelle kun Tappara vetää niin pieneksi. Hyökkääjät seisoo pisteiden alapuolella ja tarjoaa kahdesta metristä mailapainetta.
Tästä ollaan myös samaa mieltä. Tuskin uskon sen olevan sovittu toimintamalli, mutta niin vaan toistuu. Olen ihmetellyt, että eikö veskariin luoteta vai miksi passivoidutaan noin paljon.
Tarkoitukseni muuten ei ollut vängätä, vaan ennemminkin tuoda omia näkökulmia tähän. Jos vänkäisin vaatisin sinua mukautumaan omaan totuuteeni ja hakisin väitteistäsi agressiivisesti virheitä. Näen vaan asian erilailla ja saatan olla yhtä kujalla kuin kuka tahansa muukin.
Nyt kun Tapparalla on tulossa tuplapeli parhaan pistemiehensä myynyttä sarjajumboa vastaan, pitäisi tavalla tai toisella vetää “varmat” kuusi pistettä. Täydellä pistepotilla Tappara todennäköisesti lähes sementoisi paikkansa vähintään toisena sarjassa ja voisi nousta uhkaamaan vielä Kärppien sarjavoittoa jopa.
Toki paineeton tila on Sportille helpoin mahdollinen lähtökohta peleihin, mutta tasoero joukkueilla sen verran iso, että nyt sen pitäisi näkyä tylyytenä ja tehokkuutena kentällä.
Juu oikein innolla ootan. Tappara on ollut viime vuosina aina parhaimmillaan näissä peräpään peleissä. Ameeba 2.0 osaa mukautua kaikkien joukkueiden vauhtiin mukaan. No ei näihin peleihin kyllä oikeasti saisi lahjoittaa pistettäkään. Nämä kun hoidettaisiin niin kotietuja chl paikka olisi todella lähellä.
Tappara osaa kyllä yllättää näissä ns. helpoissa peleissä. Nyt mitataan asennetta, ei mitään muuta. Tiettyä “äijämäisyyttä” kaipaan lisää puolustuspelaamiseen.
Näistä viimeisten minuuttien sulamisista alkaa muodostua tapa. Liigan tämän kauden kymmenestä myöhäisimmästä tasoituksesta neljä kappaletta on lyöty meidän verkkoon. Hauska fakta on myös se, että joukkue on jokaisella kerralla koonnut itsensä, ja kaivanut kuitenkin sen lisäpisteen matkaan.
Lähde:
En tiedä onko toi nyt kauhean hauska fakta. Mutta kertoo mielestäni sen että joukkueen jänne ei katkea tuollaisiin “lipsahduksiin”. Ja sen että penkki ainakin osaa käsitellä asian eteenpäin menemällä, ei märehtimällä. Hyvä esimerkki eiliseltä päivältä, Karjalaisen veto oli jo maalissa, kun täällä vielä jahkattiin Heikkisen maalia. 
Ja mitä nyt peliesityksiin tulee, niin huomattavasti luottavaisempi olen tässä vaiheessa kautta, kuin viime kaudella.
Samaa asiaa tuli mietittyä jo viime kaudella, vaikka ei näitä silloin ihan näin kategorisesti sattunut. Viime kaudellahan Tappara saattoi ruveta jo kolmannen erän ekalla minuutilla puolustamaan maalin johtoa ja lopetti hyökkäämisen aivan kokonaan, sellaisesta ei ole tällä kaudella tietoakaan, joten luottoa kyllä löytyy.
Enemmän tuo johdon menettäminen ja jatkuvasti sitten kuitenkin keinojen löytäminen voittoon kertoo minulle siitä, että tankissa olisi enemmänkin virtaa. Se jopa välillä hieman ärsyttää, kun se passiivisuus ja odottelu loppuu kuin vivusta kääntämällä siihen, kun vastustaja tulee tasoihin. Joukkue siis reagoi oikein, mutta ennakointi ontuu.
Tuon taas väitän olevan yleisesti joukkuepallopeleihin liittyvä vahvasti henkisenkin puolen juttu. Jos olet tappiolla ja yrität päästä rinnalle, kulutat itseäsi todennäköisesti jatkuvasti enemmän kuin vastustaja. Johtoasemassa ei tarvitse ja voit ajatella, että tämä riittää. Sitten tilanteen muuttuessa löytyykin uusi vaihde, ei ole mikään vain Tapparan juttu tämä.
Juu, kyllähän joku passiivisuus tuohon kuuluu ja ottelut ratkaistaan siinä ottelun lopussa. Toivon kuitenkin, että noita lopun ongelmia ennakoitaisiin pikkuisen paremmin: annetaan peliaikaa vähän laajemmalle katraalle, ettei Kuusela ja kumppanit vedä kolmea minuuttia putkeen. Aktiivisuus säilyy paremmin, kun jaksaa vielä vähän luistella.
Niin, no. Itse luottaisin tässä peluutuksessa valmennukseen, jo ihan senkin takia, ettei kyseessä mikään uusi ilmiö Rautakorven kohdalla. Joten se tuskin tulee heti muuttumaan. Jos itse olisin koutsi, toimisin varmaan samoin, sillä niin lähellä täydellisyyttä tuo kapteeni kiekkoilijana on. Eikä se eilen siinä paljoa jaloissa painanut, kun meinasi lopussa paketoida pelin 4-2 -maalilla, kun oli ensin voittanut luistelukilpailussa Lukon pelaajan. 
Naseva huomautus ja muistutus, ettei me palstalaiset voida olla myöskään kritiikin yläpuolella. Voipi olla, että tuo Karjalaisen niittaama pistevoitto onkin lopulta se merkittävä 2./1. -sijaa ajatellessa. Eteenpäin siis…