Tapparan pelipaidat Huuto.net:issä

Epäilen vahvasti ja pitäydyn miehekkäästi aiemmassa mielipiteessäni.
Kun mielipiteet pitää myös perustella niin sellainenkin tulee.
Esim. Jasun paita tällä hetkellä jo 505 euroa ja tuskin jää tuohon.
Ihan kaikella kunnioituksella Jasua kohtaan, mutta hänen paidastaan tuskin maksetaan korkeinta tai edes toiseksi korkeinta hintaa.

1 tykkäys

Eiköhän Tampereelta ja lähikunnista ne kymmenen rautakauppaa ja baaria löydy, jotka huutaa kasan päältä parhaat 1500 eurosta ylöspäin.

1 tykkäys

Eipä oo hikinen niinku ei Lassilankaan.

1 tykkäys

Eipä noista moni kerinnyt hikeä imeä kun yhden erän höntsäilivät noilla

Itselle aito Tappara gameworn ja sen oli Mikki pessyt kun sain toimistolta

Enpä nyt ihan vakavissani sanonu, vaan vähä “piikkinä” Lassilaa kohtaan.

Eilisen jälkeen ei ole huutoja tullut kuin siellä täällä minimikorotuksia. Onkohan noin että 500 on tavallisten tallaajien maksimi, ja perjantaina alkaa yritysten hyväntekeväisyys. Ite tässä toivois että parempien nimien paidoille huudettais jo nyt sellaiset summat ettei tarvitsisi edes harkita.

1 tykkäys

En usko. Taitaa ennemminkin olla kyttäilyä perjantai-aamupäivään asti?

Samaa tuossa jo aiemmin kirjoittelin.:wink:

Millä hinnalla näitä erikoispaitoja on aiemmin myyty?

Tässä vähän vertailukohtaa vuodelta 2013:

Laine, Kuusela ja Haapala menivät toissa vuonna jollain +tonnilla (60-v juhlapelipaidat). Muut olivat sitten maltillisesti 300-500. Joku saattoi olla yli.

1 tykkäys

Tästä voinemme vetää sellaisen johtopäätöksen, että mestaruus vaikuttaa positiivisesti nyt myynnissä olevien paitojen hintaan?

Lukolla ollut näköjään muutama kausi sitten pronssivuotensa gameworneja toimistolla myynnissä kiinteällä 200 eurolla. Saanu asiakas valita mieleisensä.

Melkoista haitarointia siis. Tällä hetkellä halvimpien paidat eivät saisi enää nousta ollenkaan että mielenkiinto säilyisi. Oikeastaan ylärajoilla liikutaan kaikissa.

1 tykkäys

Noita huuto.netin myynti-ilmoituksia voisi vähän kritisoida.

Kaikissa yksi ja sama kuva (Rantakarin paidasta?) edestä päin. Ennen kuin minä nyt tarjoan se 700 euroa Saravon paidasta, niin haluaisin kyllä nähdä myös paidan hihat ja selkäpuolen. Ja just siitä paidasta numero kuus. Ei kai olisi ollut mikään mahdoton homma, vaikka hvyäntekeväisyydestä onkin kyse?

No, realiteetit ovat joka tapauksessa sellaisia, että edes noita tämän hetken hintoja ei pysty nokittamaan. Itselleni kävisi just ja just jokin 250 euroa taviksesta ja max. 500 euroa tähdestä.

2 tykkäystä

Aikanaan ostin oman Echl yms paidan slle 300€.
Eiköhän noi paidat ole samaakokoa kaikki tai ei isoa eroa. Itsellä iso paita vaikka olen 190cm

Ainakin Røymarkin paidasta puuttui pelaajan nimi ja siinä oli vain numero 27 selässä. On ilmoituksessakin toki mainittu, mutta ehkä kuva olisi selvempi…

Noooh, saa vähemmällä työllä muutettua Kaksosen paidaksi.

9 tykkäystä

Näähän on ihan levottomissa hinnoissa jo nyt. Levtchin paita on halvin 350 €:n hintalapulla. Luulisin, ettei alle ison liilan saa yhtään paitaa.

2 tykkäystä

Hintahaitari nyt 801-350 eur, yhteensä 9945eur huudoissa. Yhdeksän paitaa 500 euroa tai yli.

Itselle tulee nyt oikeen esimerkin kautta miksi virallisia pelipaitoja ei ole shopissa myytävänä, sanallisen selityksen olen jo kuullutkin :slight_smile:

1 tykkäys

Voisiko tämän hetkisistä hinnoista päätellä että paidat ovat menossa faneille ja keräilijöille?
Vai vieläkö joku yrittää tehdä tiliä noilla hinnoilla…??

Huomenna perjantaina hinnat noussevat vielä “eksponentiaalisesti”.

Harmi, ettei esim. Open Ice tai 60-vuotisjuhlapaitojen tarkkoja hintoja näkynyt löytyvän Huutonetin arkistoista.

Itse maksoin 255e Open Ice -paidasta.