Toi 33540 mua sapetti, kun itse asun siellä. Tajusin tosin, että silloinhan Ilveksen toimisto oli Takojankadulla ja siellä ne kausarit.
Itse olen ollut onnekas elämässä, sillä omassa tamperelaisessa kaveripiirissäni (ehkä vajaa 40 henkeä, suurin osa Tessun vaikutusalueelta +muutama hervantalainen) on n 95% Tapparan kannattajia.
Tämän illan yleisömäärä näyttää mielestäni ihan hyvältä. Ymmärrän, ettei kaikkia sytytä vastustaja ja etenkin kun sarja on vasta alkamassa. Siis näihin nähden tuo katsomokarttaa näyttää jopa hyvältä.
Omista tutuistani (jotka sanovat kannattavansa jotain seuraa) n. 60% sanoo kannattavansa Tapparaa, mutta vain n. 30% kiinnostaa jääkiekko edes pienissä määrin. Vain muutaman tiedän käyneen katsomassa pelejä enemmän kuin n. kerran parissa vuodessa. Niistä, jotka sanovat kannattavansa Ilvestä taas n. 60% on kiinnostunut jääkiekosta ja n. 30% on käynyt peleissä tällä kaudella, muutamat montakin kertaa. Mielestäni erityisesti kouluikäisissä Tapparafaneissa lähes kaikki ovat sellaisia, jotka vain sanovat kannattavansa Tapparaa, mutta eivät juuri seuraa jääkiekkoa. Tämä voisi olla yksi syy, ettei yleisö löydä halliin. Toki aika pieni otanta.
Edellisen kerran kun tuo tämänpäiväinen yleisömäärä on Tampereella ylitetty välieräpelissä oli 5.4.2014 kun Tapparan ja Lukon matsia oli seuraamassa 7600 katsojaa. Joten ei toi nyt ihan umpihuono lukema kuitenkaan ole…
Tässä viestiketjussa semmonenki jännä huomio, että kaikki jotka pitää toimittaja Lehtistä Ilveksen miehenä, ni lukekaa kommenteista mitä mieltä Ilveksen fanit on. Tosiasiassa hyvin neutraali ja asiallinen toimittaja.
Just näin, Ilvesfanit tosiaan kuvittelevat Tapparafanina ja sanovat, että hehkuttaa liikaa Tapparaa ja että Ilveksestä ei puhu muuta kuin #Lempäälä. Oikeasti varmaankin juuri tältä väliltä, eli:
Ja ettei mene kokonaan OT, niin yleisömäärä on ihan ok ja uskon, että kasvaa, kun välierät menevät pidemmälle. Luulen, että lähemmäs 10 000 päästään vielä välierien aikana. Finaaleissa sitten Ilvestä vastaan Areena 7 kertaa loppuunmyyty!
Lehtinen on hyvä toimittaja, mutta tässäkin asiassa pelaa kaksilla korteilla. Hän nosti populistisesti “yleisömäärä-gatea” välittömästi otteluparien ratkettua.
7400 on hyvä yleisömäärä, mutta 8000:n rajan ylitys olisi ollut hienompaa. Pitää kuitenkin muistaa että potentiaalisia asiakkaita ei ole tänään yhtään enempää kuin marraskuussa, joten kaikki yli Hakametsän historiallisten tilostojen on askel oikeaan suuntaan.
Jokereiden yleisökeskiarvo Hartwallin avauskaudella oli muuten 12232, mutta laski tämän jälkeen vuosi vuodelta vakiintuen keikkumaan 8000-9000 päälle, mutta alle kymppitonniin. Tampere ja Pirkanmaa on paljon pienempi kuin Helsinki ja Uusimaa, joten tulevina vuosina myyntiponnisteluja pitää tehdä aina vain enemmän. Tämä vain korostuu jos aina riskialtis urheilupuoli ei tuota näin hyvää tulosta.
Samalla taisi olla viimeiset liput tänä keväänä.
HML:n poliisi muistaa joulukortilla jo näin huhtikuussa, no tyhmästä päästä kärsii lompakko.
Täyttäkää halli munkin puolesta👍
Mää en niitä ikinä lue, mutta eikö se ole hyvä teille jotka luette, meinaan että sen jälkeen tajuatte kuinka paljon isompia olette ihmisinä kuin nämä ressukat?
En ottanut kantaa siihen mikä itse olen, mutta monella Ilvesläisellä on ilmeisesti ollut aika rankkaa katsoa Tapparan menestystä. Eikä siinä ole mitään hyvää, henkilökohtasesti en ole kertakaan lyönyt lyötyä männä vuosina. Kertaakaan en ole keväisin jutellut tietämieni Ilves fanien kanssa jääkiekosta omasta alotteesta.
Monen monta kommenttia lukenut siitä, kuinka ipalaiset on kaikki nämä vuodet seissyt joukkueen rinnalla ja käynyt hallissa, toisin kuin Tapparalaiset. Sori, mutta mulla ehkä hieman eri näkemys…
Edelleen tää yleisömääräkeskustelu on aikansa elänyt, siellä lehtereillä on tai ei ole väkeä, siihen ei voi vaikuttaa muuta kuin ostamalla lipun tai olemalla ostamatta. Fakta on kuitenkin se, että jos Tra olisi ipan tavoin kyntänyt pohjamudissa noin kauan ja tällä kaudella olisi mahku mestaruuteen, niin totta hiivatissa jokainen uinuva hemmo olisi kaivanut pappansa vanhan seuratakin naftaliinista ja sanoisi että olen Tapparan mies ja halliin.
Kaikki jotka mahtuu änkee halliin…ei nyt pidä vaan paikkaansa.
Mahat on monilla Tapparan kannattajilla täynnä menestystä, että mahdoton on vastata. Ipa on ollut yli 20v ulkona näistä karkeloista, niin nälkä on hirvittävä. Sama se olisi, jos seurat olisi tilanteessa toisinpäin…
Yllä oleviin ajatelmiin liittyen. Oli syyt mitkä tahansa niin tämä tekee Tapparalle vain hyvää. Omaa tekemistä on terävöitettävä kaikilla sektoreilla. Sitä verrataan valtakunnan tasolla aina paikalliskilpailijaan. Kuten aiemminkin todettu. Areenan siirtyminen tapahtui Tapparan kannalta ainakin viisi vuotta liian myöhään, jopa 7-8 vuotta. Areena olisi pitänyt olla käytössä oman menestysputken ja buumin alkuvaiheilla. Hakametsän fasiliteettien vuoksi siitä jäi paljon hyödyntämättä. Ja toisaalta myös hommia jäi tekemättä, “kun ei tarvinnut”, panoksia ei olisi pystytty hyödyntämään niissä olosuhteissa. Mutta täältä tullaan se on aivan varma.