Telia TV: Tilausasiat ja hinnoittelu

Tuo yhden ottelun ostaminenhan oli faneilta yksi iso toive Telian suuntaan, kun lähdettiin näitä paketteja sorvaamaan. Telia markkinoi jo viime talvena, että haluavat tuoda tuon mahdollisuuden yleisölle takaisin. Tosin hinnoittelussa meni sitten taas kerran aivan överiksi. Jos asiakas haluaa katsoa yhden pelin niin kannattaa ostaa tuo yksi peli, mutta jos haluaakin katsoa kaksi peliä niin tulikin kalliimmaksi kuin ostaa kuukausi pakettia.

Jotain suhteellisuutta näissä olisi hyvä olla, mutta en voi ainoastaan syyttää Teliaa, koska suoratoistopalvelut ja maksulliset urheilusisällöt on mennyt jo MTV3:n ja C Moren aikana tällaisiksi. Viasatilla on korkeat hinnat, mutta taitaa edelleen olla melkein ainut, jossa asiakas pystyy muokkaamaan itselleen mielekkään paketin maksamalla juuri siitä, mitä haluaa tilata. C Moren paketit esimerkkinä ovat sellaisia, että asiakas joutuu aina ottamaan kasan kaikkea, mitä hän ei halua.

Urheilun suurkuluttajat eivät kuitenkaan ole niin moniruokaisia kuin hinnoittelu antaa ymmärtää. Jääkiekkofanit eivät välttämättä lämpene jollekin Valioliigalle tai Formula 1:lle, mutta eivät Formula 1:n katsojatkaan varmaan erityisemmin arvosta SHL:n playoffseja.

Pystyt kyllä katselemaan kahdella laitteella samanaikaisesti. Yhtä tunnusta (käyttäjätiliä) voit käyttää 4:llä eri laitteella (esim. iPhone, kannettava tietokone, iPad ja PC). Kanavapaketeissa on samat hinnat myyntikanavasta riippumatta.

// Katja

Koko Liiga-tuotteen kauden osalta toimitusjohtaja kertoi, että yhtiö oletti suurimman osan tilaavan Liiga-pakettinsa henkilökohtaisesti Telian liikkeissä, mutta merkittävästi suurempi osuus tekikin tilauksensa verkossa.

Totaalihajoaminen tälle :joy:

20 tykkäystä

Liigan kannalta hieno juttu.

Ja tosiaan: Ihmiset asioi nykyään verkossa jos mahdollista. No, Tamin näin kotinurkilla menevän Telian liikkeeseen.

5 tykkäystä

Tämä oli kyllä huikea. Aloin heti sieluni silmin ajattelemaan, että oma isäukko hyppää auton rattiin ja ajaa 100km suuntaansa päästäkseen Telian liikkeeseen tilaamaan liigan.

3 tykkäystä

@TeliaPartio miksi telia ei hyödynnä tässä liiga hommassa samaa tekniikkaa kuin Dot liittymässä. Tilaaminen tosi yksinkertainen. Ja nyt puhelimeni käyttö veloitetaan suoraan mun visa electron kortilta kerran kuukaudessa käytön mukaan. Liittymän vaihto pois helppoa jos en ole tähän tyytyväinen. Tuo nykyinen liigan tilaus ja maksumalli liian monimutkainen. Kun puhelin liittymässä onnistuu kortti veloitus niin miksi ei liigan osalta onnistu?

Kyllähän korttiveloitus varmasti onnistuisi, mutta en usko sen olevan kovin edullista palveluntarjoajalle. Korttiveloitus on loistava vaihtoehto semmoisiin palveluihin, joiden kulut voivat vaihdella paljon. Liigassa on kohtalaisen joustamaton hinnoittelu ja Telia perii käytöstä kuukausimaksua koko aika laskuttuvasta sisältöpalvelusta.

Korttimaksujen etu lienee niiden loistava reagointikyky, laskuttaminen on vähän sellaista touhua, että ei tänä päivänä oikein meinaa missään yrityksessä pysyä laskutus enää muutoksien perässä. Joustavien palveluiden tilaaminen aiheuttaa laskutukselle haasteita, kun muutoksia tulee kesken kuukauden. Uskon, että Liigatilaajia vaan on niin paljon, että laskuttaminen on helpompaa ja edullisempaa yritykselle.

Dot liittymästä tulee ensiksi lasku sähköpostiin. Jonka siis voi maksaa. Jos et maksa sit veloitetaan kortilta. Liittymää helppo hallinoida ja mm seurata laskun suuruutta sovelluksesta joka asennetaan puhelimeen. Tän kuun mun laskun suuruus arvio 7,96e. Todellinen tähänmennessä toteutunut 6,6e. Ton mun viestin tarkoitus oli siis ihmetellä että jos telialla on tekniikat ja sovellukset liittymien helppoon hallintaan. Niin miksi liiga homma on toteutettu noin vaikeasti? @TeliaPartio

Parhaan vastauksen luonnollisesti antaa Telia. Kyllähän tuo osaaminen on tänä päivänä jokaisen laskuttajan tiedossa, mutta eivät he yleensä hirveästi ulkopuolisille avaa sitä, miksi näin ei tehdä. Ideoita kyllä välitetään.

Tuohon varmaan liittyy kasa yrityksen sisäisiä prosesseja ja liiketoiminnallisia näkökulmia, jonka vuoksi toistaiseksi laskutetaan eikä veloiteta suoraan kortilta. Kyllähän tänä päivänä voi melkein minkä tahansa tuotteen maksaa tuolla tavalla kuin sinä sanot - voi tehdä myös e-laskun, joka on suhteellisen helppo tapa asiakkaalle itselleen.

Pääsääntöisesti toi Liiga on kuitenkin tuote, joka laskuttuu kiinteästi yhdellä hinnalla kunnes asiakas tekee siihen muutoksen. Telia on pitkin kautta lisännyt reagointia tuonne heidän sivuilleen ja nyt esim. alkukaudesta todella kankeat muutokset menee jo prosessilla.

Juu ei toi korttiveloitus mikään pää pointti tossa ole. Vaan palvelun helppous. Käytännössä 3 klikkausta telian sivuilla. Ja sit sovelluksen lataus. Sit kun uusi sim tuli postissa palvelu käyttöön. Ja tuo tilauksen hallinnointi sovelluksesta on helppoa. Liigaan samantyyppinen systeemi. Klikkaat palvelun päälle. Kun haluut ja sit tulis lasku. Liiga hommassa helppoa kun ois pääsääntöisesti saman suuruinen. Nykyinen koko liiga touhu liian sekavaa. Esimerkiksi olen miettinyt että pitäisi vaihtaa boxi uhd malliin. Chatissa sanoivat hinnaksi 59e. Liikkeessä kun kävin hinta oli 99e. Jäähallilla Telian tyyppi sanoi että teillähän pitäisi olla jo ilmaiseksi se uusi boxi. Juuri tällainen sekoilu sterssaa jos voisit hallinoida sovelluksesta (minkä tekniikan on jo olemassa) palveluasi niin ei tarvisi arpoa että mitä teen että saan uhd lähetykset näkyviin.

1 tykkäys

Kuten aiemmin totesin niin parhaiten tuohon vastannee Telia. Varmaan jotain syytä on aina, miksi joku asia tehdään niin. Sanon vaan omasta kokemuksesta, mitä helpompaa jonkun asian tekeminen on asiakkaalle itse sitä useammin asiakkaat tuppaavat myös sen mokaamaan. Ei siis millään pahalla ketään asiakasta kohtaan, mutta ihmiset tekevät tilauksia itse välillä erilaisissa mielentiloissa ja osalla asiakkaista ei ole luottotietoja ollenkaan.

En usko, että haaste on Telialle se, että he eivät osaisi tehdä tuosta riittävän helppoa vaan se, että siellä on semmosia asioita, joista ei täällä asiakkaiden puolella vaan tiedetä, joka on syynä siihen, että käytetään x mieluummin kuin z.

Juhuu! Voi tätä ilon ja onnen päivää! Telian liiga-lasku oli oikein ja kohdallaan. Ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen. Olin jo henkisesti valmis tarttumaan luuriin kun näin laskun odottamassa hyväksyntää, mutta ei, hei se oli oikein. Hienoa työtä @teliapartio

9 tykkäystä

Nää on varmaan näitä periaate päätöksiä Telialta, että kun kaikki muutkin on tehty vaikeaksi, niin miksei myös laskutusta ja tilaustakin…

Toinen vaihtoehto, että ei ole tieto kulkenut talon sisällä. “Ai onko meillä tommonenkin vaihtoehto” vrt Viron selain soitin…

Kas kun ei tule kirjekyyhkyllä laskut, sitten jännität ampuuko sen joku alas kesken lennon, jonka jälkeen saat viivästysmaksun, koska asiakaana et ole onnistunut turvaamaan tulevaa kirjekyyhkyä.

1 tykkäys

Kokonaiskannattavuutta emme tässä vaiheessa arvioi. Ehkä tärkein tulos meidän kannaltamme on kuitenkin se, että asiakastyytyväisyys on asiakastutkimuksemme perusteella ollut todella korkealla.

Ei ole kovin hyvä bisnes. Lainaus aiheutti pientä hymyä erityisesti toinen virke lainauksessa.

2 tykkäystä

Sain tuollaisen kyselyn sähköpostiini talvella. Kysely oli laadittu siten, että siinä pystyi vain kehumaan.

Asiakastyytyväisyys asteikolla 1-5?

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 voters

Joo, näyttää siltä, että hyvitystä ei koskaan tullut. Ajattelin kanssa, että se on niinkin yksinkertaista, että täytän hyvityslomakkeen ja kuukausimaksusta viilataan X summa pois. Mutta ei. Lähinnä periaatekysymys ja “kolhu”, koska pakko myöntää, että Telia on nyt ainakin minulla jopa epäreilun syynäyksen alaisena.

Ei tämä nyt oiken mennyt, mutta piste siitä, että on edes näennäisesti mahdollista hakea hyvityksiä.

Protestina vuokraan kaikki leffat tästedes Viaplaylta :smile:

1 tykkäys

On alusta asti ollut tiedossa että Liiga on Telialle sisäänheitto- ja kokeilutuote laajempaa mediatuotantoa varten.