Triviatietoa kahvipöytäkeskusteluissa viisasteluun (pl. kiekkotieto)

Ensimmäisissä jalkapalloilun MM-kisoissa Uruguayssa v. 1930 finaalissa pelasivat Uruguay ja Argentiina.

Finaalissa käytettiin kahta pelipalloa: Ensimmäinen puoliaika pelattiin Argentiinan pallolla ja toinen puoliaika isommalla ja painavammalla Uruguayn pallolla.

Ensimmäisen puoliajan jälkeen johti Argentiina 1-2. Ottelun voitti Uruguay maalein 4-2.

Lähteet:

4 tykkäystä

Kuinka todennäköisesti juomasi vesi on 4,5 miljardia vuotta vanhaa?

Ensimmäisessä synteesissä syntynyt vesi on 4,5 miljardin vuoden takaa. Kysymys kuuluukin: kuinka suuri osa tästä 4,5 miljardin vuoden ikäisestä vedestä löytyy Maasta nykypäivänä? Tätä ranskalais-kiinalainen tutkijaryhmä tarkasteli siten, että he vertailivat Maassa esiintyvän raskasveden määrää ja normaalin veden määrää keskenään.

Kävi ilmi, että 1–50 prosenttia Maan nykyisestä vedestä sai alkunsa molekyylipilvessä ”kylmän vaiheen” eli Aurinkokunnan ensimmäisen kehitysvaiheen aikana. Vesi tuli planeetalle todennäköisesti planetesimaalien kyydissä toistaiseksi tuntemattomalla tavalla, tutkijat sanovat raportissaan. Planetesimaalit ovat kiinteitä ja pienehköjä taivaankappaleita, nimensä mukaisesti planeettojen rakennuspalikoita, joita esiintyi muun muassa Aurinkokunnan alkuvaiheessa.

Lähde:

Tekniikan Maailma

3 tykkäystä

Kuka on maaiman ensimmäinen 200 miljardia dollaria hävinnyt henkilö?

3 tykkäystä

Today is the second day of 2023 , according to the Gregorian style of calendar. Here’s what year it is in other calendar systems:

  • Assyrian: 6773

  • Hebrew: 5783

  • Buddhist: 2567

  • Islamic: 1444

  • French Republican: 231

Lähde: Uncle John’s Calendar

3 tykkäystä

Mikä planeetta on lähimpänä maata?

Merkurius, joka itse asiassa on keskimäärin lähimpänä kaikkia seitsemää planeettaa.

Lähteet:

Tutkijat: Maapallon lähin naapuriplaneetta onkin Merkurius: https://www.hs.fi/tiede/art-2000006042007.html?share=94dc16da040ad1fc24f9611981fa844e

4 tykkäystä

Maailmassa on lähetetty luultavasti hieman yli triljoonaziljoonaa tekstiviestiä. Tekstareiden huippuvuosi Suomessa oli 2012. Ensimmäinen tekstiviesti uskotaan lähetetyn joulukuussa 1992 tietokoneelta matkapuhelimeen Vodafonen GSM-verkkoon Isossa-Britanniassa. GSM-verkkohan otettiin käyttöön Suomessa 1991, asialla Harri Holkeri.

Näistä sinänsä triviaaleista tiedonjyväsistä voidaan helposti päätellä, että valtavasta viestimäärästä ja GSM-verkon jo melko pitkästä historiasta huolimatta yksikään tekstiviesti ei ole ollut tuore onnitteluviesti Ilveksen mestaruudesta.

14 tykkäystä

Mikä oli nimeltään Portugalin pääkaupunki vuosina 1808-1821?

Vastaus: Oletko nyt aivan varma, sillä oikea vastaus on… Rio de Janeiro, Brasilia !

Lähde:

9 tykkäystä

Eilen HPK-Tappara -ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Pikkarainen hauskuutti kun pyysi otteluvalvojaa korjaamasta vääryyden myös ”Päivärinta 1972” -tapauksen osalta.
Jarno käytti samaa väärää tietoa kuin Spede elokuvassaan Uuno Turhapuro armeijan leivissä, missä myös oli tarkoitus lähteä kostamaan sama tapaus.

Oikea vuosi tuolle tapaukselle on 1975, jolloin Lätsä-Pekka diskattiin 5000 metrin juoksussa.

7 tykkäystä

Tiesitkö tätä venäläisten kosmonauttien perinteistä rituaalia? Lähde Uncle John’s Calendar (2023).

“After being driven out to the launchpad on April 12, 1961, Yuri Gagarin had to make a quick “pit stop” on his way to the rocket. So he peed on a bus tire. Ever since then, after cosmonauts are driven to the launch site, they honor the Soviet hero’s memory by peeing on the bus tire. Men do it the classic way; women bring it in a jar and splash it on the tire.”

5 tykkäystä

Kanye North ja Kanye South ovat vaalipiirejä (Parliamentary districts) Botswanassa. Sen sijaan Kanye West ei sitä ole.

Lähde: Uncle John’s Calendar 2023

8 tykkäystä

Tällä hyönteisellä synnytysmetodi on hieman samantyylinen kuin elokuvahirviö Alienilla:

https://www.apu.fi/artikkelit/tosielaman-alien-pelastyisitko-jos-kohtaisit-taman

4 tykkäystä

Kuka ja missä maassa on ollut lyhimmän aikaa presidenttinä?

Vastaus:

Pedro Lascuráin Meksikossa 1913. Presidenttiys kesti noin 45 minuuttia. Eri lähteiden mukaan 15-56 minuuttia. Presidenttiysjärjestelyllä saatiin vallankaappaus näyttämään lailliselta.

6 tykkäystä

Siperian syväjäästä löydetyt madot olivat jäässä 46 000 vuotta – sitten tutkijat herättivät ne ikiunesta

Lähde: YLE

Madot elvytettiin antamalla niille ruokaa ja vettä. Ne säilyivät hengissä tämän jälkeen kuukauden, mutta niistä on lisääntynyt 100 sukupolvea uusia matoja.

– Madot näyttävät onnistuneen kehittämään molekyylisen työkalupakin henkiinjäämistä varten, Schiffer sanoo.

5 tykkäystä

Kerrankin löytyi p-amerikkalaisesta pöytäkalenteristani Suomea sivuava kysymys…

Finland and North Korea are almost 4200 miles apart. How many countries are there between them ?

Answer: Just one, Russia. If you don’t believe, please check the map!

4 tykkäystä

Mitä tapahtuu, jos uudessa mikroaaltouunissa jättää lusikan vesilasiin lämmityksen ajaksi?


Vesi lämpiää tasaisemmin - kannattaa kuitenkin lukea manuaali ensin onko lusikka sallittu kyseiseen mikroon…

Lusikka mikroon? Nykymikroihin saa laittaa metallia! - MTVuutiset.fi

TM -testasi 2000-luvun alussa Volmari -suomenhevosen hevosvoimat eli kuinka suuri Volmarin vetoteho keskimäärin oli hevosvoimina (tai kilowatteina) 10 km/h juoksunopeudella?


Vastaus:

Volmari mitattiin asettamalla se kirjaimellisesti aisoihin ja vetämään Saabia. Köyden hevosen puolen päässä oli voima-anturi. Se suojattiin ämpärillä, jotteivät hevosen moottorin todennäköiset pakokikkareet vaikuttaisin koetuloksiin.

Mittauksessa hevosenhoitaja piti Volmarin ohjaksista kiinni ja juoksi sen rinnalla. Autoa jarrutettiin siten, että nopeus pysyi hoitajan juoksunopeutta pienempänä eli noin 10 km/h:ssa.

Järjestelyssä mitattiin osapuilleen kahdeksan hevosvoiman eli kuuden kilowatin vetoteho. Hevosen veto ei ole kovin tasaista. Voima aaltoili hevosen askelluksen mukaan. Mutta tehokas hevonen tuottaa Tekun mukaan 30 hevosvoiman eli 22 kilowatin hetkellisen huipputehon.

Mittausoperaatio toteutettiin TM:n, Tampereen teknillisen korkeakoulun ja Ypäjän Hevosopiston yhteistyönä.

Lähde:

5 tykkäystä

Australialaisen kaivosyhtiön BHP:n malmijuna Saharan autiomaassa vuonna 2001 oli maailman pisin juna.

Junassa oli 682 vaunua ja sillä oli pituutta 7 353 metriä.

Juna painoi 99 734 tonnia ja junan liikuttamiseksi tarvittiin 8 veturia.

Vetureina toimi diesel-sähköiset General Electricin AC6000CW -veturit, joiden teho on 6 000 hevosvoimaa (4 500 kW).

Kuljettajia junassa oli ainoastaan yksi , sillä keskellä junaa olevat veturit toimivat kauko-ohjauksella .

Veturit oli sijoitettu pitkin junaa tasaisesti, sillä jos kaikki veturit olisivat olleet nokassa, niin olisi junan kaarrekäyttäytyminen ollut erittäin heikkoa…

Lähde:

15 tykkäystä

Mikä on Suomen lihavin maakunta?

3 tykkäystä

Porkkanat ovat nykyään tunnettuja oranssista väristäään, mutta minkä värisiä porkkanat olivat alunperin ennen ravinteikkaampien oranssien porkkanoiden vallankumousta ja arviolta milloin tämä tapahtui?

(Aukesi incognito -moodissa)

TM: Oranssien porkkanoiden voittokulku alkoi 1400-luvulla, mutta vasta nyt selvisi, miksi ne ovat erityisen ravinteikkaita

Tutkimusraportti on julkaistu Nature Plants -tiedejulkaisussa. Tutkijoiden havainnoista uutisoi New Scientist -tiedelehti verkkosivuillaan.

IHMINEN VILJELI historian ensimmäisen porkkanasadon Keski-Aasiassa 900-luvulla. Tuolloin porkkanat olivat väritykseltään vielä violetteja tai keltaisia. Oranssit porkkanat tupsahtivat maailmaan Länsi-Euroopasta 1400-luvulla. Oranssi porkkana syntyi todennäköisesti keltaisten ja valkoisten porkkanoiden risteytyksen kautta.

Oransseista porkkanoista tuli ylivoimaisesti suosituimpia porkkanoita niiden värityksen ja makeuden vuoksi. Vielä myöhemmin, 1900-luvun alussa, tutkijat havaitsivat, että oranssien porkkanoiden mehu on erityisen terveellistä. Tämä pitkälti sinetöi oranssin porkkanan terveellisyysstatuksen.

2 tykkäystä

Tieto millä et tee mitään,mutta jos sattumalta joudut vaihtamaan renkaan :smiley:

9 tykkäystä