Tyler Redenbach

Itse en olisi Tyleriä joukkueeseen edes palkannut, mutta kun seura päätti, niin annan mahkun kasvaa joukkueeseen. Toivottavasti saa ylivoima-aikaa ja ainakin yhden kädellisen laiturin vierelleen, nyt siinä viilettänytTapparan kädettömimmät wingerit, kertoo tosin paljon laitureiden taitotasosta tänä vuonna. Joulun tienoilla ollaan viisaampia ja seura kerkiää tehdä korjausliikkeet tarvittaessa.

Ei kai täällä kukaan ole mitään oksentanut.
Jotkut ovat sitä mieltä, ettei herralla ainakaan toistaiseksi ole taso riittänyt.
Ei se ole mitään oksentamista.

Mun mielestä Redenbach on ollut tuon ketjun (ja koko joukkueen) kehnoin suorittaja näissä harkkapeleissä. Ei pääse edes kiekkoon kiinni juurikaan. Sen sijaan ainakin omaan silmään laitureista ainakin Rauhala väläyttelee viitteitä jopa paremmasta kuin viime kaudella. Eikä Karjalainenkaan huonosti ole pelannut.

1 tykkäys

Sentterit ovat tuntuneet muutenkin olevan vähän vähemmän kiekossa ja esillä. Kärki ja MJärvinen toki väläytelleet huippulaituriensa kanssa, mutta ovat pelanneet myös pelin Redeä enemmän ja isommilla minuuteilla. Reden pelin tasossa sinänsä en ole ainakaan itse nähnyt mitään moitittavaa. Vastuu jäi molemmissa peleissä aika pienelle, eikä laiturit ole tosiaan Kuuselan ja Zaborskyn tasoa.

Mulla riittää kyllä luottoa Redenbachiin, veikkaan että kuntopohja on vaan tällä hetkellä ihan eri tasolla kuin muulla joukkueella. Annetaan Tylerille aikaa

1 tykkäys

Samaa mieltä.
Kyllä Viiksi&co. On tiennyt mitä saa signatessaan herran. Joku pelillinen syy tälle hankinnalle on.
Ei tarvi esittää parastaan elokuussa.

7 tykkäystä

Täytyy myös muistaa uusi pelityyli, uusi ympäristö ja uudet pelikaverit. Tuskin Redenbach on pelannut tällaista lätkää muualla. Annetaan nyt kunnolla aikaa sopeutua (30+ virallista peliä) ja odotetaan sitten vasta tuloksia.

1 tykkäys

Ähää,me fanit täällä valmennetaan. Onko Lekin bussia näkyny? :slight_smile:

2 tykkäystä

Niin ja Suomalaiset pelaajat saattavat tietää paremmin Tapparan organisaationa ja omatoiminen tehdään se tieto takaraivossa.

Siksi epäilenkin Tylerin antavan hiukan tasoitusta nyt muille. Tämä ei silti poista sitä, että joskus sen kunnon on alettava näkyyn. Liikaa aikaa sen rakenteluun ei välttämättä Tapparassa enää anneta. Vrt. Case Linglet?

Toivottavasti onnistuu!

No ei kyllä mitään 30+ virallista peliä tarvii aikaa antaa, kun ei nyt mikään junnu ole kyseessä, mutta ei myöskään mitään syytä alkaa miestä harjotuspelien perusteella tuomitsemaan.

1 tykkäys

Kunnosta ei varmasti ole kiinni se ettei oikein uskalla kulmiin mennä. Eilen huvitti kun olisi helposti ehtinyt laidalle irtokiekkoon, mutta antoi takaatulevan Sportin pelaajan mennä ensin. Tämäntyyppiset otteet ei itseäni vakuuta.

Aikaa taitaa olla tasan JMJn paluuseen asti

Treenikausi meneillään, mutta Jasuhan ollut senttereistä eniten ytimessä. Aika vähän kiekossa muut olleet, liikkuminen kollektiivisen verkkaista.

Redenbach on muutamassa ylivoimassa vähän väläyttänyt. Muuten kiekollinen peli ja liikkuminen ollut vähän kesäterässä. Potentiaaliin nähden voimme kuitenkin perustellusti odottaa paljon enemmän.

Redenbach on näkynyt tasan sen verran mitä on ollut kiekossa ylivoimalla, muuten kaksi peliä täysin pimennossa. Eikä tuollaista pelaajaa oteta projektiksi varsinkaan näin kovaan Tapparaan, vaan jotain pitää alkaa tapahtua lähiaikoina jos meinaa kauankin täällä pelata. Ensi viikolla vauhti nousee taas pykälän verran.

3 tykkäystä

Näin mäkin tämän näkisin. Ihan rapakuntoon en kuitenkaan usko. Ei kai kukaan Tapparaan uskalla tulla heikossa kunnossa?

Toisaalta porukoiden pitäs tietää, että meillä laitetaan äijät kuntoon ja uuteen iskuun. Ja, jos näin ei käy, niin sitten miehessä on vikaa…

Tottakai laitetaan. Mutta ne voi olla pidempiäkin projekteja, Savinainen yhtenä esimerkkinä nousi huipputasolle vasta toisella kaudella. En usko että mitään kivirekiä lähdetään vetämään perässä, kyllä ensi viikko kertoo jo jotain Redenbachin tulevaisuudesta Tapparassa.

2 tykkäystä

Mun mielestä pelas parhaan Tappara pelinsä tänään. Ihan hyvä peli, vaikkei mikään säkenöivä. Voi tulla vielä ihan hyvä, kunhan sais vähä onnistumisia alle.

5 tykkäystä

Selvä pelimies edelleen. Ollut koko ajan ihan hyvä, ja pala kerrallaan parantaa. Tänään laiturit vähän kohelsi, erityisesti vasen. Ei kyllä todellakaan ole ollut pehmeä ja laiska, niin kuin siellä yhdellä palstalla lupailtiin.

3 tykkäystä

Aloituksetkin otti 87 prosenttisesti ja mielestäni parasta peliä hyökkäyspäähän tähän asti.

1 tykkäys