Täytyy sen verran täsmentää omaa kantaani, että en ole mikään ehdoton Rautakorven kannattaja. Vanhoilla palstoilla vuosituhannen alussa kritisoin Rautakorpea hyvinkin voimakkaasti. Mutta pyrin silti tunnistamaan yksilöiden vahvuudet ja heikkoudet osana kokonaisuutta. Tässä Rautakorpi-casessa koen, että kaveri on saanut lokaa niskaan sekä ansiosta että ansiotta. Kokonaisuudessa U20-joukkueessa ja turnauksessa on mennyt todella moni asia pieleen, mutta kaiken kaataminen yhden kaverin niskaan on minusta kohtuutonta. Varsinkin kun syytökset julkisuudessa ovat jokseenkin linjattomia.
Itse näkisin että kyseessä on pelaajan henkisen puolen kyky käsitellä asiat.
Jos Suomessa ihannoidaan valmentajaa joukkueen menestymisessä ja Pohjois-Amerikassa pelaajia… niin eikös tää todellisuudessa pistä scouttien kirjoissa kuraa ennemminkin pelaajien niskaan? Että siihen nähden aika naurettavaa tää koko Rautakorpi-kouhotus. Tosiasia on että pelaajat eivät onnistuneet lukuisissa maalipaikoissaan. Toki kääntöpuolella voi olla ettei Rautakorpi ole ollut sitten myöskään se oikea valinta (ainakaan) nuorten turnausvalmentajaksi. Mutta joka tapauksessa yhtä ainoaa syntipukkia on tässä tosiaan turha hakea…
Tää on nyt sillä lailla, että palsta vs. muu maailma.
Voima on vahvempi pimeällä puolella, eli kun värilasien takaa kattoo…
Mitä se Juolevi on kommentoinut, kun hänen sanomisistaan useammassakin viestissä puhuttiin?
No ei tää nyt mikään palsta vs. muu maailma ole. Täällä ollaan ehkä pikkasen analyyttisempiä kuin tuolla meidän shokkihakuisessa mediassa. Eiköhän sitä Rautakorpee ole täälläkin arvosteltu. Täällä vaan otetaan huomioon muitakin tekijöitä kun ei oo pakko ansaita klikkauksia.
Räsänen toimi kuten Joukkueessa kaikki toimii , vaikeita asioita ei vielä koskaan ole Juolevin tapaan lähdetty turnauksen aikana lehdistölle kanssa käymään läpi.
Pikemminkin olisin odottanut ns. ykköskierroksen varausten Juolevin , Vesalaisen ym. keskittyvän auttamaan joukkuetta kuten tekivät Teräväinen , Ristolainen 2015 MM joukkueessa ja Pulju , Aho ja Pate 2016.
Nämä Herrat osoittivat olevansa varausten ja odotusten arvoisia.
Tuosta vaikka voisi riveiltä lukea ja vähän rivienkin välistä:
Minulle on jäänyt haastatteluiden perusteella Juolevista ja Tolvasesta jopa ylimielinen kuva. Tiedä sitten onko näin oikeasti, mutta se on selvää, että Juolevi on täysin väärässä hommassa laukoessaan medialle tuollaista kommenttia.
Ei käy kateeksi Jukkaa, varmasti melkoinen ajojahti käynnissä pitkään…
Twitter on hauskaa seurattavaa kun äsken lukaisin. Varsinkin naapurin pojat Hiitelä ja Arponen ovat kyllä muistaneet minkä seuran taustavärejä valmennus edusti. Ollaan ihan mafia!
Hiitelä nauttii enemän, Arponen ei niinkään
Omiakin on opittava arvostelemaan. Mites täällä kirjoiteltaisiin, jos valmentaja olisi joku muu kuin “messias”. Hyvä valmentaja saa huononkin joukkueen pelaamaan hyvin esim Kalpa. Joku Uramakin valmennuksessa voi voi. En kuulu Rautakorven ihailijoihin ja se on varmasti tullut selväksi. Minusta on ikävää, että Tapola ei valmenna meitä enää ensi kaudella. Tapolle nostan hattua vielä pitkään.
Mä taas arvostan Rautakorpea seuravalmentajana, kyse ei ole mun kohdalla siitä. Lähinnä kyse objektiivisesta suhtautumisesta myös omaan suosikkijoukkueeseen ja sen kytköksiin.
Niinku sanoit, jos kyse olis jostain muusta… vaikka Suikkasesta Kärpissä. Kaitsua on lyöty täällä kun vierasta sikaa.
Armoton tilalle niin Rautakorvelle, kuin koko junnujoukkueelle.
Viime kauden hypeen ei päästy millään, eikä joukkueen taso nyt edes odotusarvoisesti ollut viime vuotuisella tasolla.
Epäreilua verrata vesalaisia ja tolvasia viime kauden jengiin. Paten, Puljun ja Ahon kaltaisia talentteja ei Suomesta voi joka vuosi odottaa tulevan. Noi pojat on Suomikiekon historian top10 talentteja kaikki, ja viime vuonna totuttiin liian hyvään.
Muutenkin viime vuoden joukkue oli uskomaton, kun 15 maalin Repo ei mahtunut pelaavaan kokoonpanoon. Tänä vuonna ylivoimaa pyöritti Liigassa yhteensä ~3maalia tehneet pelaajat.
Epäreilua vertailua sanon minä.
Sitäpaitsi jos viime kevään jengistä otettais pois 4 TOP6 pelaajaa, niin olisi sielläkin tulos hieman eri.
Sitten tuo Amerikan junnusarjat vs Eurooppa/Liiga -keskustelu.
Kovasti valitetaan noiden junnusarjojen yliarvostuksesta yms, mutta mitäpä meidän Liiga-pelaajat saivat kisoissa aikaan? Vaakanaiset, Vesalaiset yms hävisivät kaikki kaksinkamppailut myös. Ei Liigapelaajat tuolla mielestäni ole erityisen positiivisesti erottuneet.
Itse olen sitä mieltä, että Amerikan junnusarjat on parempi paikka, jos on ~20v (-97 tänä vuonna) ja Liigasta ei paikkaa aukea. Jos tähtäimenä on NHL, niin ovet tuota kautta aukeaa helpommin mitä seilaamalla A-junnujen ja Mestiksen välillä.
Jos nämä Herrat ovat oman ikäluokkansa NHLn ykkösvarauksia pitäisi heidän erottua oman ikäluokkansa MM kisoissa eikä vaan keskittyä epäoleelliseen
Niin muttakun nämä kisat on -97 -ikäluokan, ei -99 -ikäluokan.
Minä taidan olla sitten ainoa, joka on jatkoajassa puolustanut sekä JYPin Virtasta että Lukon Vuorta. Suikkasta olen kritisoinut, koska takana on kolme epäonnistunutta pestiä. Suikkasta on myös suolattu huolella Kärppien omasta leiristä, mutta ei Kärpissäkään ole väistelty sitä tosiasiaa, että joukkueen kokoaminen on mennyt aivan päin *ittua. Olen myös lukenut aika paljon sekä Kärppien että JYPin foorumilla, että myös toimivaa johtoa on vaadittu ottamaan vastuuta. Erityisesti Kärpissä on vaadittu Harri Ahon eroa.
Suomen valmentajakeskeinen kulttuuri on siinä mielessä sairas, että valmentaja on se helpoin kohde potkia pois, mutta itse ainakin näen, että virheet tapahtuvat yleensä sekä valmentajan ala- että yläpuolella. Suomessa taas ei johtamiskulttuurin (silloinkaan kun se on valmentajakeskeistä) ole oikein ikinä kuulunut se, että operatiivinen johto kantaisi oman vastuunsa. Suomalaisessa jääkiekossa näyttäisi valitettavasti olevan edelleen laajasti johdossa puuhastelumeininki eli johtotehtävät sisältävät valtaa, mutta eivät juuri nimeksikään vastuuta. Valmentajat kantavat vastuunsa aina, mutta entäs nimettömät yhtiömiehet heidän edessään? Olisi ehkä hyvä miettiä, kuinka hekin kantaisivat omien valintojensa seuraukset.
Kyllä Suomessa löytyy heikosta johdosta monta esimerkkiä: Bluesista kaikki muut saivat kenkää paitsi operatiivinen johto, IFK:lla Nybondaksella on taustallaan jo useita floppikausia, yksi mestaruus ja yksi hopea. Ilveksessä samat tyypit hääräilee jo toista vuosikymmentä johdossa. Jääkiekkoliitossa vallassa oli vuosia diktaattori, joka ei muuten ikinä olisi antanut Tampereen omalle miehelle kenkää tuolla tavalla kuin Numminen. Joka tapauksessa Suomessa valmentajan rooli korostuu ylipäätään liikaa hyvässä ja pahassa. Se, mitä tapahtuu sekä valmentajan ylä- että alapuolella tuntuu jäävän monesti täysin käsittelemättä.
Kyllä siltikin pelaaja joka varataan ensi kesänä 1 kierroksella Pitää erottua Tanskan ja Tsekiien 97 vastaan
Ei herneitä, oli yleinen toteamus, ei kehenkään yksittäiseen suunnattu.
Entinen maajoukkuepelaaja ja nykyinen SM-liigajoukkueen Mikkelin Jukurien apuvalmentaja Ville Nieminen on hämmästynyt siitä, että Jukka Rautakorpi sai potkut alle 20-vuotiaiden maajoukkueen peräsimestä kesken MM-kisojen.
– Olen kuin sokissa. Tämä on ennenkuulumatonta. Matka on kesken, ja Suomen valmentaja saa potkut kesken kaiken, hän hämmästeli.
– Yksi asia on varma: suomalaisen valmentamisen malli ei ole tämä. Pitää olla huolissaan kaikkien valmentajien ja pitkäjänteisyyden puolesta, jos kollega saa potkut kesken nuorten MM-kisojen. Jos tässä on uusi johtamistyyli, asioita pitää laittaa uuteen perspektiiviin.