VAIHDETAAN, Liiga-joukkueiden Aku Ankkoja

Viestin alku kenties kuuluisi asioihin joista tulee hyvä mieli.
Viikonloppuna oli eteisen pöydälle ilmestynyt Ilves Aku Ankka. Ihmettelin ääneen että mistä meidän talouteen tuollainen on tullut? Vastauksena oli että tyttäreni kaverin pikku veli, seitsemän vuotias pojan nassikka, oli sen minulle lähettänyt. Nyt nousi jo paatuneellekkin Tappara fanille hymy suupieliin. No vasta lahjaksi laitan Ilves pojulle Tappara Aku Ankan, Laineen Patun kuvan nimmarilla ja varuiksi pussin mikro popcorneja. Popparit siksi että jos sattuu sille osastolle joutumaan :grin::grin:.

Tästähän päähäni juolahtikin idea että koitetaanpa kerätä kaikki Aku Ankat tällai vaihdetaan tyylillä. Eli siis huom! Muiden joukkueiden fanit (tiedän että teitä täällä on), sekä etä Tapparat. Aku Annkoja muista joukkueista siis etsitään.
YV:llä tavoittaa, niin tällöin saadaan yhteystiedot vaihdeltua. Ja kauppatavarana ja maksu välineenä toimii Aku Ankat. Mun maksu väline on Tappara. Mikä sinun?

Ja loppuun vielä, mitä minä tästä hyödyn? Todennäköisesti en mitään. Perikunta sitten aikoinaan myyköt. Perimmäisenä tarkoituksena on laittaa näin Joulun alla hyvä kiertämään ja hieman rahaa jokaisen liiga joukkueen juniori puolelle. Juuri näille pikku nassikoille joissa on tulevaisuus.

PS. Yks joka joukkueelta riittää.

8 tykkäystä

Olisi mukava tietää, miten näissä tarinoissa on nimetty kaikki ne eri liigajoukkueista tarinaan otetut pelaajat.

1 tykkäys

Päivä oltu nyt Aku Ankkoja kalastamassa… No palstan kautta ei nyt kauheasti yhteydenottoja ole tullut. Joten vaihdampa taktiikka Kun ollaan hiljaa niin saadaan kalaa-taktiikasta savustetaan kettu ulos kolosta. Aloitetaan siis heti isoimmasta ketusta. Ping pong @Raumalainen , saisko sun kautta hommattua ton Aku Ankan??
Ps. Raumalaisten fani shoppi näytti hinnaksi 0€???

Eiköhän onnistu. Pistä osote mihin laitetaan yksityisviestillä niin käyn huomenna ostamassa. Tulee hyvin vielä ennen joulua. Jos joku muu haluaa voin tarjota viidelle näin joulun kunniaksi. Kerro alas tai yksityisviestillä jos joku muu haluaa.

5/5 menny

7 tykkäystä

Lukon akkari kiinnostaa täälläkin.

Yksityisviestillä tiedot (nimi, osote, postitiedot) vaa ennen 11.00. Sillon vien keltaseen laatikkoon.

Tilannepäivitys:

Aku Ankat ostettu.
Ekaan kirjeeseen tietoja laittamassa ollessa eka osote jo vituiks. Älkää siis ihmetelkö, jos se päätyy Thaimaahan Tampereen sijasta.

1 tykkäys

Sinne lähti kirjeet. Ensi viikolla tulevat perille varmaan.

@Kyle @TTman @Desperado @Superturbo @BlueOval

8 tykkäystä

Isot kiitokset, ja hyvää joulunodotusta sinne! :smile:

2 tykkäystä

Jaahans. Pientä päivitystä Aku Ankka tilanteeseen. Tullut masinoitua kavereita laajalla rintamalla. Tullut soiteltua sellaistenkin kavereiden kanssa joidenka kanssa on viimeksi sanaillut vuosia sitten. Juttu luisti niin kuin viimeksi eilen oltaisiin sanailtu. Tulipahan siitäkin hyvä mieli näin ruuhka vuosien keskellä. Muutaman kanssa tulikin sovittua tärskyjä sinne sun tänne…
Mutta asiaan. Eli ainoa “puuttuva” on SaiPa. Tuo idän Sputnik. Ei kukaan palstalainen sattunut ylimääräistä ostamaan viime viikonloppuna? Sattuuko joku siellä suuntaa asumaan?
PS. Ja vielä erityisesti kiitos meidän raumalaiselle palsta veijarille :+1::+1:

4 tykkäystä

Jukurit, JYP, Kalpa, Kärpät, Pelicans, Saipa, TPS
Puuttuu vielä. Muista joukkueista löytyis vaihtareitakin.