Video OJ:n ekasta viikosta Timråssa.

Olli Jokinen menettää suomalaisen tähtipelaajansa
Olli Jokinen askartelee isoa pelitapamuutosta ruotsalaisessa Timråssa.
Otetaas OJ ihan omaksi ketjukseen, koska kaveri polkee niin mielenkiintoista valmentajapolkua. Yllätti kaikki onnistuessaan Jukureissa resursseihin nähden hyvin, mutta kohtaa nyt ihan erilaisen haasteen SHL:ssa.
Videolla teesinsä kuulostavat tutuilta, kuten myös savolainen hoki-englanti. Sihvonen kuitenkin kysyi Ollilta, että meinaako valmentaa Ruotsissa samaa pelikirjaa, johon Päällikkö vastasi “Erittäin todennäköisesti en.”
Ollin tavoitteet ovat Amerikoissa, mutta väkisinkin tuli mieleen voisiko hänellä olla tulevaisuutta Leijonissa? Olli kulki pelaajana läpi leijonapolun, joten valmennus olisi hyvää jatkumoa. Lisäksi maajoukkueen valmentaja on myös suomalaisen jääkiekon johtaja ja itsellä on sellainen kutina, että olemme kenties pelillisen murroksen kynnyksellä.
Mutta palveleeko maajoukkue menoa kohti NHL:ää vai pitäisikö Ruotsin jälkeen suunnata AHL:ään tai jopa Pohjois-Amerikan junnusarjoihin Ahokkaan tapaan?
En tiedä mitä tuosta avauspuheesta pelaajat saa irti. Mutta ehkä ne oivaltaa, että jokunen ylimääräinen hikipisara ja mustelma on tiedossa jatkossa.
Ja jos OJ palaa joskus Suomeen, niin se on HIFKiin (ellei siellä ole taas joku ihme utj-häsläys menossa, joka estää kaiken järkevän toiminnan). Sen jälkeen me kaikki saadaan olla huolissamme. Toivotaan siis päällikölle ja Timrålle hyvää menestystä, jotta OJ:n matka jatkuu rapakon taa tai edes Sveitsiin.
Mitenhän OJ:ltä ruotsi sujuu. Kai se koulun kävi Suomessa kuitenkin.
Tuskin Olli maajoukkuepestistä kieltäytyis, mutta halu on varmasti P-Amerikassa. Sinne pääsyyn voi maajoukkuepesti olla viivästys. Ruotsista pitää saada hyvä tulos ja sitten jo Ahl pestiä. Ollilla on varmaan aika selvä suunnitelma päässään, enkä ihmettelis vaikka tekis koviakin valintoja päämääränsä saavuttamiseks. Sellainen saattais olla maajoukkueen passaaminen.
Tämä on hyvä kysymys. Olli on poikkeuksellinen euro-valmentaja, koska hänellä on nelinumeroinen määrä NHL-pelejä. Tämähän on aina se puute mihin viitataan, jos jonkun eurooppalaisen nimellä yhtään spekuloidaan.
Meni nyt kuitenkin SHL-kiekkoa valmentamaan, eikä ole tietoa onko hänellä ollut mitään tunnusteluja P-Amerikan alempiin tai junnuliigoihin.
Jossain vaiheessa tietysti olisi hyvä myös voittaa jotain, siis CV:n kannalta. Timrå ei ole yhtään SHL mestaruutta voittanut.
Enpä tiedä onko edes kysymys. Täällä papereissa Olli Jokisen ainoa tavoite on koko ajan ollut valmentaminen isomman meren takana. Jukurit-pesti tipahti hienosti syliin ja sen mies hoiti erinomaisesti. Timrå luonnollinen jatkumo. Maajoukkue ei kuulu reittiin. Minun mielestäni siis.
Muistaakseni Ollin akatemiassa Floridassa kävi NHL-pelaajiakin vetämässä kesätreenejä niin periaatteessa suhteita Pohjois-Amerikkaan pitäisi olla myös valmennuspuolella.
Yksi asia varmasti tuli selväksi - “I f¥¢<ing hate the trap!” - OJ.
Nyt kun Olympialaiset ja World Cup lähtevät pyörimään parhaat vastaan parhaat turnauksina, niin menestyminen valmentajana noissa turnauksissa ei ainakaan vähennä mielenkiintoa P-Amerikassa.
Arvioisin kuitenkin ylipäätään, että ikkuna on mennyt kiinnemmäs eurooppalaisen valmentajan suhteen, mitä se oli muutama vuosi takaperin.
Väittäisin, että valmentajan pitää grindata AHL-polkua. Tutustua NHL organisaatioon sen AHL organisaation kautta, jonka jälkeen jatkumona nostettaisiin ylös NHL:ään.
Oliko siinä “Mike Keenan” versio 2.0
Näinhän Tuomo Ruutu ei tehnyt, vaan oli roolissa Suomen U20 majussa, josta meni NY Rangersin kehitysvalmennukseen 2 vuodeksi ja siitä jo vietiinkin suoraan Floridan assariksi.
Ei tarvinut mitään AHL-reittiä. Sanoisin että mitään tiettyä kaavaa ei ole.
Vaikea kuvitella, että Tuomo Ruutu silti nousisi päävalmenjaksi ilman, että olisi ollut ensin päävalmentajana esim. AHL:ssä.
Otsikkoon liittyen::
Oliver Kapanen lähtee NHL-leirille.
Viestini hänelle on, että mene sinne ja ota pelipaikka. Ei NHL-leirille mennä vain osallistumaan.
Jokinen on riittävän kokenut tietääkseen, että uuden valmentajan ja joukkueen välinen kuherruskuukausi loppuu aikanaan.
Olli Jokinen askartelee isoa pelitapamuutosta ruotsalaisessa Timråssa.
Vu, miten vn hyvin Timrå pelaa tällä hetkellä.
Näillä kirosanojen sävyttämillä sanoilla Expressenin Adam Johansson aloittaa kommentti-kirjoituksensa ruotsalaislehden sivuilla. Kirosanat eivät ole tuulesta temmattuja, vaan viittaavat alkukauden kohunpoikaseen, kun Jokisen kirosanojen sävyttämä pukukoppipuhe levisi julkisuuteen.
SHL:ssä pelaavan Timrån päävalmentaja Olli Jokinen on saanut joukkueensa vahvaan liitoon. Jokisen joukkueen otteet keräävät runsaasti kehuja länsinaapurissamme.
Ja pelaavat vielä ilman kärkisentteriään Oliver Kapasta, joka olisi ollut pelitavan jalkauttamisessa oikea käsi Olli Jokiselle.
Jutussa on naseva pelaajan kommentti.
Per Svensson on myöntänyt, että siitä on pitkä aika, kun hänellä on ollut näin hauskaa pelata jääkiekkoa, Johansson kirjoittaa.
Suomessa pelitapakeskustelu pyörii puhtaasti taktiikan ympärillä, mutta jos pelaaja nauttii hommastaan, saa hän itsestään enemmän irti. Toki voittamisen tunne on sekin palkitseva, eli taktiikan tulee olla myös tuloksekasta – ei kukaan jaksa pörrätä pitkää talvea iloisena, jos joka ilta tulee turpaan.
Pelaajalla on useimmiten hauskaa, kun kulkee.
Vaikka Jukureissa ja Tapparassa oli viime kaudella yhteneisyyksiä, oli myös eroavaisuuksia. Pelikirja toki siis toimii, vaikka Ruotsissa pelataan aktiivsempaa peliä kuin Suomessa. Riippuen siis Jokisen nyansseista, niin enemmän se taitaa olla tällä hetkellä tavaomaista sinne, kuin toistaiseksi tänne oli viime kaudella.
Se, missä Jokinen mielestä oli epälooginen, oli sen harjoittelusta puhumisen kanssa. Pelaajien fysiikkavalmennuksen ulkoistaminen ja peliesitysten kommentointi (Tammikuussa, kun putki kulki: ”Emme herkistele”) päätyen vähän lässähtäneeseen toteumaan pleijareissa jätti minulle vähän toistaiseksi kysymysmerkkejä.
Aktiivista pelitapaa siis on kiva/ helpompi pelata silloin, kuin putki kulkee vihulaista paremmin. Aika näyttää mihin Timrå menee, mutta Jukureissa liitokeli tuli liian aikaisin.
Olli Jokisen Timrålla kulkee hyvin:
Olli Jokinen on johdattanut Timrå IK:n Ruotsin kiekkosarjassa jo kolmanneksi. SHL-kierroksella nähtiin kaksi suomalaisen tekemää voittomaalia jatkoajalla.
Ruotsin pääsarjassa ensimmäistä kautta valmentava Olli Jokinen on saanut Timrå IK:n rautaiseen alkukauden iskuun. Suomalaisen suojatit nappasivat neljännen perättäisvoiton kaatamalla lauantaina MoDon 6–0. Neljässä viimeisessä ottelussa sarjassa vähiten maaleja päästänyt Timrå on nollannut vastustajansa peräti kolmesti maalierolla 16–1.