Niemisen ura valmentajana lähti tosiaan vauhdilla käyntiin, siirryttyään ensin KeuPa HT:n päävalmentajaksi, josta ei kulunut kuin muutama kuukausi kun jo tiedotettiin 2. koutsin pesti Liiga Jukureissa. Huomioarvoaan Ville osaa hyödyntää ja nyt hän näyttää jatkaneen monen muun valmentajan viitoittamalla tiellä ja tekee jo yritysluennointiakin.
Siellä on Nemo ottanut tänään molaria pois maalilta kolmannessa erässä SaPKoa vastaan: kolme maalia ilman maalivahtia ja nousu 3-0:sta 3:3:een. Peli jatkoajalla.
Vaikka nyt ihan raakile valmentajana onkin (vielä) niin ottaisin milloin vaan Tapparaan. Upea tyyppi, hyvä johtaja ja keväällä näyttäisi aina puhkeavan kukkaan. En tiedä kaverin sopimuksista mutta mielelläni näkisin jo ens kaudella Tapparan vaihtoaitiossa. Tosin voi olla, ettei halua olla mukana Tapolan valmennustiimissä.
Johan tuo julkaistiin, että Dufva ja Nieminen valmentavat Jukureissa ensi kaudesta alkaen… Nieminen on nyt vain työssäoppimisjaksolla Keupassa tämän kauden. Ainakin pari vuotta saa odotella siis…
Ettei ihan offtopikiksi mene, niin mielestäni hyvä, ettei Villeä heti valmennusuran alkutaipaleella “poltettu loppuun” menestysnälkäisessä Tapparassa. Varoittava esimerkki löytyy heti naapurista (vaikkei seuralegendalle siellä paljon pelimerkkejä annetukaan).
Toivon, että Ville palaa joskus kierrokseltaan kokeneena ja arvostettuna valmentajana Tapparaan.
“– Vielä hienompi se olisi, jos KeuPa kohtaisi Edmonton Oilersin, ja minä valmentaisin ensi kaudella Oilersissa.”
Öh, en nyt ihan Jukurit-fanina tietäisi miten suhtautuisin tähän.
Vai onko tuo Edmonton Oilers vain peitenimi sini-valko-oranssi-värikoodille, mutta en silti tietäisi miten Jukurit-fanina tuohon suhtautuisin, tuskin kovin positiivisesti.
Musta alkaa tuntuu että tosta meijä Villestä tulee vanhemmiten melko erityinen persoona. Ehkä Tamiin verrattava, onse sen verta uniikki kaveri. En mitää mistää tiedä, mutta vois kuvitella, että joku ois nauttinut esim stanley cupin finaaleissa pelaamisesta.
Jokainen voi olla sitten mieltä mitä tahansa, mutta toivottavasti ei mee kauheesti yli noi tosi uniikit lausunnot. Kyllähän ne menee, kun on nemosta kyse.
Niemisen Ville sitten valmensi ensimmäisellä päävalmentajakaudellaan Mestiksessä KeuPa:n neljänneksi. Tappio tuli pronssipelissä, mutta onpahan silti huikea aloitus valmentajan uralle kaikki lähtökohdat huomioon ottaen…
Ensikaudella Nemo pääseekin sitten Dufvan valmentajakorkeakouluun Jukureihin oppipojaksi (Jukureillakin on muuten tällä hetkellä kaksi kiinnitystä Mestiksen mestaruuteen…).