Minulla ei ole jälkikasvua, joten asia ei ole minulle mitenkään henkilökohtainen enkä oikein osaa koko asiaa ajatella. Olen ymmärtänyt, että varhaiskasvatuksesta on merkittävää hyötyä nimenomaan myöhemmässä elämässä ja yksilölliset erot tulevat aika hyvin esille, kun verrataan varhaisopetusta saaneita vs. ne, jotka eivät ole saaneet.
Asia on siis sinällään ihan hyvä. Toisaalta ollaan tällä hetkellä myös yhteiskunnallisessa murroksessa ja yhteiskunnan odotukset on aina vain korkeampia. Lapsiahan voidaan ehdollistaa erilaisiin malleihin paremmin kuin aikuisia, mutta koko oppimisympäristö on muuttunut.
Elämä on sirpaleista - aikuisilla ja lapsilla. Se ei voi olla vaikuttamatta lapsiin. Nykyaikana yhä useammin ollaan koko ajan matkalla johonkin, mutta mitään pisteitä tai selkeitä etappeja ei enää ole. Matka jatkuu ja jatkuu ja valitettavasti aina joku prosentti - vaikka mitä tehtäisiin - tippuu pois kärryiltä.
Taitovaatimukset ovat erilaisia: jos aikaisemmin pärjäsi jonkinlaisella “erityisosaamisella” niin nykyään ei tarvitse osata enää samalla tavalla konkreettisia asioita ja konkretialla ei pääse elämässä enää eteenpäin kuten ennen vanhaan. Nyt ollaan yhä enemmän hetki tätä ja huomenna taas jotain muuta ja parhaiten tässä ajassa tuntuu selviävän sellainen ehdollistettu ihmistyyppi, joka kestää parhaiten hyökyaaltoja.
Jostakin syystä ihmiset haluavat rakenteellistaa kaikkea. Haluamme rakenteellistaa lastemme elämää nuoruudessa ja haluamme elämän loppuvaiheessa vanhuksillemme rakenteellistettua arkea, jossa on selkeitä rakenteita, jotka toimivat.
Sen sijaan siihen väliin ja monta vuotta, jossa ei oikeastaan tehdä mitään. Mielestäni ihmisten elämän rakenteellistaminen elämän ääripäissä (nuoruudessa - vanhuudessa) on perin outoa, koska keskivaiheella tarvitaan ihan toisenlaisia taitoja. Mitä enemmän ihminen on tottunut / ehdollistunut rakenteelliseen elämään sitä korkeampi kynnys hänelle siitä muodostuu, mitä keski-ikä ja työelämä tänä päivänä on.
Se ei ole rakenteellista, konkreettista eikä päämäärätietoista. Se on enemmänkin sinkoilua, adaptoitumista, olosuhteisiin vastaamista ja niissä elämistä. Täytyy kestää sitä elämää ja se on monelle se kaikista vaikein asia, kun on koulussa ehdollistettu liikaa. Itse asiassa ajattelisin paljon enemmän näiden aikojen (pidempään, enemmän) sijaan sitä, miten yksilöä koulitaan sietämään tätä nykyistä työelämää. Se vaatii stressin hallintaa, mielen hallintaa, fokusta ja lyhytaikaisia tavoitteita ja niissä elämistä.
ja sulku takaisin aiheeseen: varhaiskasvatuksen lisääminen ei välttämättä edistä tavoitteita. Rakenteiden rakentaminen ei välttämättä tuota suorassa suhteessa tuloksia.
Ideoita otetaan vastaan.
