Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022- (osa 2)

Mikäli Itä-Ukrainan nyt Venäjän hallussa olevat alueet jäävät jonkinlaisten rauhanehtojen myötä Venäjälle, eihän se heille riitä. Ruplaakaan tuskin sijoitetaan tuusan nuuskaksi pommitetun alueen uudelleenrakentamiseen vaan jätetään sillensä ja ihmiset siellä oman onnensa nojaan.

Tämän jälkeen Venäjä todennäköisesti antaa ajan kulua ja varustautuu ja valmistautuu uuteen sotaan muutaman vuoden päästä jonka tarkoituksena on päästä sinne Kiovaan asti. Sitä sitten edeltää laaja propagandakampanja jossa rakennellaan narratiivia hyökkäyksen oikeutukselle ja uunot Euroopassa ja näköjään myös USA:ssa sen sitten pureskelematta nielevät.

4 tykkäystä

Ei se kyllä mikään napakymppi ole. Trump lukee tilastoja aivan miten hänen agendalleen sopii. Jatkuvasti tavoite on vain vähätellä Euroopan apua.

Faktantarkistajat kumosivat tuonkin väitteen. Tukiluvuissa ei kuitenkaan ole huomioitu lainkaan Euroopan aseellista tai humanitaarista tukea, joiden kanssa Euroopan Ukraina-tuki nousee aivan eri tasolle vuonna 2024.

Fossiilisia polttoaineita ei tietystikään pitäisi tuoda lainkaan, mutta vertailu on tehty jälleen kerran väärin. Mikä tuossa Trumpin yksisilmäisyydessä on. En kyllä uskaltaisi häntä tilintarkastajaksi ottaa. Hän on aivan oman asiansa vanki.

9 tykkäystä

Satrlink satelliitti järjestelmä ilmeisesti tärkein Ukrainan käytössä oleva systeemi.
Lyhyellä googlauksella Euroopan omat valmiudet ainakaan lukujen valossa ei myöskään näytä niin vaatimattomalta.
Mikä tekee Starlink satelliiteista niin ylivoimaisen, siihen en osaa vastata.

Yksittäiset maat:

  • Yhdistynyt kuningaskunta (UK): 735 satelliittia, jotka palvelevat viestintää, tutkimusta ja puolustusta.
  • Ranska: 604 satelliittia, jotka kattavat telekommunikaation, puolustuksen ja tutkimuksen.
  • Saksa: 80 satelliittia, jotka keskittyvät maan havainnointiin, viestintään ja tieteeseen.

Trump puhuu puuta heinää ja paljon, siitä samaa mieltä. Ja tällä hetkellä heittelee tikareita Eurooppaa kohtaan monella saralla. Mutta tuossa energiakaupassa osoittaa melko kiusallisen moraalisen ristiriidan mikä Euroopalla on ollut koko konfliktin ajan.

3 tykkäystä

Tuleehan sieltä mm. lannoitettakin, mikä on jotenkin karmivaa.
Semmoistakin juttua ollut että Trump haluaisi nordstream2 putken takaisin käyttöön. “Rauha” pitäs saada että saa pisnekset käyntii.

1 tykkäys

Saksa, Itävalta, Unkari, Slovakia nyt ainakin tulee mieleen, jossa kaasun tarve on suuri. Löytyy varmasti muitakin.
Lisäksi muistaakseni Unkarissa on kaksi Venäläistä ydinvoimalaitosta rakenteilla.
Miten Venäläinen kaasu virtaa Unkarin ja Itävallan välillä olisi mielenkiintoista tietää.
Nämä kaksi edellä mainittua maata voi laittaa kapuloita rattaisiin niin paljon, ettei Ukraina voi estää Venäläisen kaasu toimituksia.
EU:ssa kotimaan politiikka torppaa käytännössä monien sanktioiden tavoitteet.

1 tykkäys

Oikeastaan vastaat itsellesi tuossa: siinä missä UK:n, Ranskan ja Saksan satelliitit palvelevat suljettuja yhteisöjä, Starlink on kuluttajille tarkoitettu internetyhteys, jossa mediana toimii esim. 5G:n sijaan satelliittilinkki. Eli se on helposti kuluttajien saatavilla.
Starlinkin satelliittiverkosto koostuu noin 7000 satelliitista ja tavoite on 12000 tienoilla, eli niillä pystytään tarjoamaan todella hyvä kattavuus ja yhteysnopeudet.

1 tykkäys

Nyt nousee esille Muskin uhkaus estää Ukraina saatavuus kyseiseen palveluun. Mikä on se motiivi, jos ei edes rahalla se ei ole saatavilla.

Musk itse sanoi että kyseinen uutinen oli valhetta mutta tämä tuskin kiinnostaa ketään.

1 tykkäys

Ja kun nytkin Venäjän minimivaatimus on, että se ottaa alueen kokonaan, vaikka siitä olisi osa vielä Ukrainalla. Näinollen esim. Lahden ystävyyskaupunki, yli 700 tuhannen asukkaan Zaporižžja, olisi Venäjän heiniä. Samoin myös H’ersonin kaupunki. Venäjällä on nyt varaa vaatia sen ollessa niskan päällä joka suhteessa. Aina “rauhantekijää” myöten.

Jonkinlainen välirauha tuo on, jos taistelut hetkeksi saadaan loppumaan. Putinin päätavoite on kuitenkin se Kiova ja oman miehen saaminen sinne johtoon. Se on se helpoin tie ottaa maa haltuun. Putinilla on varmasti jo joku “Lukashenka” mielessään.

Putin on varmaan monet kerrat haaveillut venäläisestä Odessasta ja Harkovasta, mutta kovan työn takana niiden valtaaminen on. Siksi Ukrainan heikentyminen olisikin tärkeää. Kiovan kaappaamisella tietysti huolet väistyisivät. Kaikki vaan uurnille. Tarvittaessa Putinin kohteliaat miehet kyllä opastavat äänestämisessä. :wink: Näissä oloissa raunioiden keskellä vaaleista tulis kyllä aikamoinen propagandasota. Eiköhän ensin pitäisi saada tilanne jotenkin normalisoitua.

1 tykkäys

Sekopään motiiveista on vaikea sanoa, mutta on se tuota palvelua ennenkin Ukrainassa sammutellut:

Jokaisessa laumassa on valitettavasti musta lammas tai jopa useampi. Niin kauan kun esim. Unkari ja Slovakia ovat ainakin nimellisesti meidän “laumassamme”, on aika kohtuutonta syyttää koko joukkoa moraalisista ongelmista.

Trumpille tuo osoitteleva teema kelpaa, mutta eikö hän voisi hiukan kovistella Orbania ja Ficoa. Aivan kuten Zelenskyitäkin. Trumpilla on hyvät puhevälit Orbaniin js Ficoon! Aivan kuin Donny istuisi kaksilla rattailla. Silloin kun luvut on oikein, ei mene lukujen taakse. Sieltähän voi tulla kaveri vastaan.

2 tykkäystä

Nimensinkin vain eniten Venäjään eniten polvillaan olevia maita. Euroopan yhtenäisyys on slougan.
Sisäpoliittiset tekijät määrittävät poliitikkojen sisäpolitiikan.
Monta maata on Euroopassa, joita Ukrainan sota kosketa.

Ameriikan pelle kiristää Ukrainaa Putlerin tahtoon:

Joo, ymmärsin kyllä. Ehkä vastaustani olisi voinut hioa jotenkin. Tai osoittaa vastaus jopa toiseen kohteeseen. No, kompromisseja tarvitaan siellä sun täällä. :wink:

Euroopassa on niin monta maata, että 100%:sen yhtenäisyyden saavuttaminen on mahdotonta. Ei USA:kaan ole yhtenäinen, vaikka sille sen voisi luulla olevan helpompaa. Tämä on vasta alkua sielläkin. Kaksi kuukautta mennyt… Jopa se “Yhtenäinen Venäjä” on oikeasti ehkä max. 70-80%. Virran mukana mennään.

Lukashenka on myös innoissaan. Tarjoaa Valko-Venäjää jopa neuvottelupaikaksi. Voisikohan Lukashenka järjestää myös Pohjois-Ukrainan rauhanturvaajat. :wink:

Istumme rauhallisesti alas ja teemme rauhassa sopimuksen, jos haluatte tehdä sopimuksen.

Valko-Venäjän rajalta on vain 200 kilometriä Kiovaan. Puoli tuntia lentokoneella. Tulkaa, presidentti kehotti haastattelussa.

Trump on hyvä tyyppi, hän puhuu paljon ja on jo tehnyt jotain lopettaakseen sodan Ukrainassa ja sodan Lähi-idässä. Minusta hänen ainoa aikeensa on lopettaa sota. Se on loistava idea, Lukashenka ylisti.

Aika läpinäkyvää tuo venäläistyylinen persoonan kehuskelu. Trump on hyvä tyyppi, kun “puhuu paljon”. Sanois suoraan, että hölöttää sitä sun tätä joutavaa. Taitaa pääasia olla, ettei Venäjälle esitetä mitään vaatimuksia. Ihastellaan vaan yhdessä miten kaunis rauhasta tulee, kun nuoria miehiä ei enää kaadu.

Tottahan tuokin, mutta on siinä muutakin. Hyökkääjän nimeäminen ei ole näköjään mitenkään oleellista. Siviileihin kohdistetut rikokset, mitä ne ovat. Millainen olisi ollut vaikkapa WW2:n rauha, jos sotarikokset ja hyökkääjät olisi unohdettu tyystin. Nyt oikeutta luetaan eri tavalla, koska ylivoimaisesti suurin rikkoja ja hyökkääjä on sodan voittaja. Voittajat kirjoittavat yleensä historian. Nyt Trump on eräs pääkirjoittajista Kremlin propagandistien kanssa.

2 tykkäystä

Ainahan voittajat on kirjoittaneet historian. Ei tämä nyky aika mitään muuta, tänään historia tosin voidaan kirjoittaa uusiksi niin monta kertaa kuin tarvetta on.
Medialukutaito alkaa olla arvossaan ja valitettavan usealta pahasti hakusessa. (Luulen että minäkin olen ainakin ajoittain aika sumussa kaiken “fakenews” hälyn keskellä)

En olis uskonut, että Jenkit ovat täysin Putinin talutusnuorassa. Trumppi painostaa Ukrainaa rauhaan, koska eivät pysty tekemään Venäjälle mitään.

7 tykkäystä

Siinä on painavaa asiaa paljon. Muutama poiminta ja nyt puhutaan antautumisesta. Sitä se Ukrainalle olisi.

-Jopa kaikkein omistautuneimmat Trump-optimistit, trumpistit, ovat lakanneet etsimästä oljenkorsia, joihin tarttua. Putin suostuu tulitaukoon, kun olosuhteet sopivat Venäjälle, ja juuri niitä Trump yrittää järjestää, Giles painottaa.

– Putinin vaatimukset – Trumpin ja Hegsethin tukemat ja eteenpäin välittämät – merkitsevät paitsi antautumista, myös Ukrainan kyvyn poistamista torjua tulevia hyökkäyksiä. On ollut alusta asti selvää, että vetoomukset Trumpin hoville Ukrainan tukemiseksi, koska se on ratkaisevan tärkeää Euroopan turvallisuudelle, ovat vähäarvoisia. Euroopan turvallisuus ei kiinnosta kyseistä hovia, Giles analysoi.

4 tykkäystä

Sitä pystyy seuraamaan lähes tulkoon mitä mediaa tahansa. Ei olla Ylen tai HS:n varassa kun kun mikä selain tahansa pystyy kääntämään uutiset mille kielelle ne haluaa. Suosittelen.

2 tykkäystä