Vesa-Matti Loiri (1945-2022)

Veskusta tietenkin päälimmäisenä mieleen jäivät Uunot ja työ suomalaisen komedian parissa. Tämän lisäksi itseeni lähtemättömän vaikutuksen tekivät ensimmäiset Leino-levytykset sekä Vesku Helismaasta. Aivan huikeaa tulkintaa. Kaiken kaikkiaan käsittämättömän monialainen taituri.

Itselle jäi isosti mieleen myös viimeinen kerta, kun herran television puolella näki vierailemassa. Kyseessä oli Maikkarin Secret Song -ohjelmassa. Tuossa oli huikea kohtaaminen, kun Esko Salminen lausui katkelman Shakespearen Myrskystä vanhalle ystävälleen:

“Sinä näytät hämmentyneeltä poikani, aivan kuin olisit pelästynyt
Ei enää hätää, еsitys on päättynyt
Tämä näyttelijämme joista äsken kеrroin
Olivat ilmaa, ja ne kaikki haihtuivat ilmaan, ohueksi ilmaksi
Ja niin kuin tuo äskeinen mielikuva tyhjästä punottu
Niin myös pilviin kurottuvat tornit, loistavat palatsit
Juhlavat temppelit niin koko tämä suuri pallo
Ja kaikki mitä se päälläin kantaa kaikki katoaa
Ja niin kuin tuo aineeton ilve
Kaikki häviää jättämättä jälkeensä edes pilvenhaituvaa
Meidät on tehty samasta aineesta kuin unelmamme
Ja uneen päätyy tämä lyhyt elämä.”

Kevyet mullat mestarille.

12 tykkäystä

Siinä meni mestari. Uunot on kuuluneet koko elämän omiin suosikkeihin. Pojat myös omia suosikki leffoja Suomalaisista. Yksi aika on ohi…

7 tykkäystä

:arrow_up:kaikki sanottu jo! R.I.P​:sob:

1 tykkäys

Ei sanat riitä. Hyvää matkaa ja Kiitos Vesku :pray:

1 tykkäys

Ei niin yllättäen mutta kuitenkin. Vesku oli kyllä viihteen mestari numero Uno.

Lasten kanssa katseltu legendaarisimmat Uunot TV:ssä (Armeijassa, Epsaniassa). Kovasti tykänneet. Erittäin hyvin kestäneet aikaa, vaikka ovat tavallaan aikansa tuotoksia. Sub näyttää tänään vielä klo21 kolmannen legendan Uuno Turhapuro Muuttaa maalle. Pakko katsoa.

1 tykkäys

Ei löydy sanoja :sob:

8 tykkäystä

Vesku Loirin tulkinta Apulannan Armo kappaleesta oli tälle Uuno ja Nasse-setä fanille tällä kertaa liikaa. Hattu päästä, mestari on poistunut.

6 tykkäystä

Loirihan oli pitkän linjan Jokereiden kannattaja.

1 tykkäys

Jotain enteitähän tästä oli jo tiedossa. Ei taida “Speden perustiimistä” olla ajassamme muita kuin Hannele Lauri ja Elli Castren (“Unelma Säleikkö”).

E: Ja Riitta Väisänen tietysti.

1 tykkäys

Tämä oli ilmeisesti tiedossa ja lääkäreiden antamasta arviosta aikalailla vielä kaikki aika otettiin irti. Ei kuitenkaan suurempaa numeroa asiasta nostettu, joten uskon ja toivon että Loiri on tehnyt lähtönsä hyvillä mielin ja saavuttanut elämässään kaiken minkä on halunnut.

Koskettava uutinen, mutta jotenkin itse ajattelen, että tällä kertaa syytä suruun ei ole. Toista samanlaista taiteilijaa tuskin ikinä saadaan joukkoomme, ja nämä teokset elää ikuisesti.

Kunnia Loirille ja levätköön rauhassa ansaitusti.

1 tykkäys

Joo, se oli liikaa. Ei pysty kattoo kyllä. :disappointed:

16 tykkäystä

Patenttia hakemassa.

4 tykkäystä

Kyllä mulle tulee kuitenki tää ekana mieleen Loirista:

No, ehkä Uunon jälkeen.

4 tykkäystä

Jäsen Sledge Hammer! kirjoittanut jatkoajan keskustelupalstalle hienosti:

“Parhaillaan Härski ja Sörsselssön ovat ruokatunnilla ja kuulevat kaukaisuudesta juoksuaskelia”

25 tykkäystä

Kyllä, kun tämän kuunteli, niin tuli raavaalla miehelläkin tippa linssiin. Varmasti monella muullakin.

3 tykkäystä

Loirin terveysongelmat ja ikä huomioiden tilanne on vähän sama kuin isäni kanssa, joka kuoli myös tänä vuonna 77-vuotiaana. Tavallaan odotettavissa, mutta silti iso menetys, joka kolahtaa kovaa.

Suosittelen Jari Tervon muistokirjoitusta. Hyvin kirjoitettu.

4 tykkäystä

Lähes uskomaton sattuma; minulla on Spotifyn soittolistalla useampi sata kappaletta, ja tänään töistä lähtiessä ensimmäinen biisi oli Esa Holopaisen Alkusointu, jonka upeasti lausuu Vesa-Matti Loiri.
Tämän jylhän teoksen myötä: lepää rauhassa Taiteilija. Olemme menettäneet yhden kaikkien aikojen suurimmista.

8 tykkäystä

Tämä saa minut nauramaan huonoinakin päivinä (mode-edit: Vesa-Matti Loirin kaatumisen taidonnäyte YouTubessa)

Kiitos Loiri vielä kerran kaikesta!

3 tykkäystä

Toivottavasti media antaa Veskulle rauhan kohta. Nyt mässäillään kaikella mahdollisella. En pidä.

1 tykkäys

Kiitos Vesku kaikesta. Lepää rauhassa.

1 tykkäys