Oma lemppari Loiri/Leino tuotannosta. Lepää rauhassa Vesku.
Radio Suomessa alkoi juuri kaksituntinen muistoissamme Vesa-Matti Loiri ohjelma.
Vesa-Matti Loiri - suuri kulttuurin ja urheilun moniottelija. Veskulla on tietysti lukematon määrä ikimuistoisia filmikohtauksia ja musiikkiesityksiä, mutta viime aikoina on tullut palattua tähän Spede Shown sketsiin.
Liekö nykymaailmassa edes mahdollista että likimainkaan vastaavia myyttisiä hahmoja syntyy?
Loirista tulee toki mieleen monia juttuja. Naurava kulkuri on yksi itselle monesti mielen tuleva juttu kun Veskusta on puhe. Pidän sitä myös melkoisena taidonnäytteenä.
Iltasanomien sivuilla Loirin debyyttielokuva, Pojat, nähtävillä perjantaihin saakka.
(1) Vesa-Matti Loiri: “Kaikki uskonnot opettaa samaa.” - YouTube
Itselle Loirissa yksi mielenkiintoisimpia puolia oli tämä puoli ja ylipäänsä ajatukset.
Täällä on mainittu Veskun mahtavia saavutuksia ja jaettu videoita joihin nyt kannan korteni kekoon. Yksi mielestäni legendaarisimpia sketsejä on seuraava. Lepää rauhassa mestari.
Ei pysty vieläkään. Pari vuotta sitten kanttori veti broidin hautajaisissa tuon biisin uruilla, ei laulua.
Jotenkin näiden muistokirjoitusten myötä palautui mieleen se, että Loiri tosiaan valittiin yli tuhannen pojan joukosta Pojat-elokuvaan vain 17-vuotiaana. Jo silloin nuoressa Loirissa oli siis ainutlaatuista lahjakkuutta ja karismaa, jonka ohjaaja hänessä näki.
Kun Jari Tervo kirjoitti, että Loiri oli jo 60-luvulla suosituin ja tunnetuin suomalainen Kekkosen jälkeen, niin tämäkin herätti. Monilahjakas Loiri kykeni puhuttelemaan suomalaisia monin eri tavoin, vuosikymmenestä toiseen.
Itse muistan Loirin ennenkaikkea Uuno Turhapuro -elokuvista, jotka tuli teininä katsottua lukemattomia kertoja siten, että muisti vuorosanat jo melkein ulkoa. Loirin kävelyäkin tuli imitoitua lapsena. Samoin tietysti Naurava kulkuri tuo mieleen monia muistoja. Myöhemmin myös hänen musiikkiuraansa tuli seurattua ja sellaiset tulkinnat kuin Näin sydämeeni joulun teen ovat painuneet mieleen pysyvästi.
Loiri piti myös loppuun saakka kiinni vakaumuksestaan, mikä varmasti auttoi viimeisillä hetkillä. Siitä ei oikein voi ketään moittia.
Erilaisia muistamisia on luvassa ja mahdollisesti jopa valtiolliset hautajaiset:
Loiria muistellaan lauantaina 20.8. Yle TV1:n ja Yle Areenan suorassa erikoislähetyksessä Vesa-Matti Loiri – taiteilija. Ohjelmassa matkataan läpi tunteita herättävän, rakastetun ja särmikkään taiteilijan uran. Vesa-Matti Loirin vaikutus teatterin, elokuvan, television, musiikin ja urheilun parissa on vertaansa vailla.
TIEDE- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk) aikoo selvittää, järjestetäänkö keskiviikkona kuolleelle taitelijalle Vesa-Matti Loirille valtiolliset hautajaiset.
VIIMEKSI valtiolliset hautajaiset on järjestetty taiteilijalle vuonna 1992, kun ne järjestettiin kirjailija Väinö Linnalle.
Kaikki haluaa nykyään olla erilaisia jotenkin spesiaaleja, muita parempia. Kun olisi hyvä huomata että ollaan kaikki samanlaisia ja korostaa sitä samanlaisuutta.
Uunot tietysti on lapsuuden myötä sydämessä, samoin Pikkupojat-sketsi iski aina nuorena todella kovaa. Ehkä Kusela on kuitenkin itselleni se suosikkihahmo Loirilta, se täysi hillittömyys vaan on niin mukaansa tempaavaa.
Loirin musiikillinen tuotanto on ollut mielestäni aina liian pateettista kuunneltavaksi, aivan alkupään tuotantoa lukuunottamatta. “4 + 20” on hieno esimerkki miehen muusikillisista ulottuvuuksista.
E: Pakko heittää vielä yksi ikisuosikkini, ei tuota voi kuunnella tulematta hyvälle tuulelle:
Jossain luki, ettei Loiri toivonut valtiollisia hautajaisia. Hyvä näin.
Huomionosoitus tämäkin - Loirille kantapöytä ja nimikkoannos (läskisoosi) ravintola Elitessä.