Vinyylilevyt ja levysoittimet

Onko täällä vinyylevyjen keräilijöitä/kuuntelijoita? Jos itse ostan musiikkia ostan sen aina vinyylinä, jotenkin saa rahalleen enemmän vastinetta. En ole laskenut nyt aikoihin mutta jotain 250 levyä on tällä hetkellä hyllyssä. Osa näistä myös singlejä. Lähes kaikki suomirokkia/poppia.

Nyt olisi kuitenkin tarvetta päivittää soitin tähän päivään. Aiemmin oli käytössä sellainen setti mihin kävivät kasetit, cd:t ja vinyylit. Onko kellään suosituksia mikä kannattaisi hommata? Myös kaiuttimia saa suositella. Budjetti satasia, mutta ei kuitenkaan tonnia.

Keskustelua muutenkin aiheeseen liittyen. Onko tulossa jotain järisyttäviä uutuuksia? Tai haluatko muuten vain kertoa omista levyistä ja laitteistasi?

4 tykkäystä

Joku 150 kappaletta vinyylejä löytyy. Puolet niistä itse joskus hankittuja, joilta löytyy hyvää musiikkia, ja loput jostain saatuja enemmän sellaisia tusinalevyjä. En ole pitkään aikaan ostanut LP-levyjä eikä sellaiseen oikein ole enää intoa. Levysoitin minulta löytyy myös mutta se on ikäloppu, kuten ovat stereovahvistimeni ja kaiuttimetkin.

Sellainen suunnitelma on ollut hautumassa, että hankkisin sellaisen uudemman levysoittimen, jolla nuo LP:t voisi muuttaa digitaaliseen muotoon.

2 tykkäystä

Ei Nuti ei - älä vedä niitä digitaalisiksi please!!! Omasta mielestä LP:t ovat muisto maailmasta jota ei enää omasta mielestä oikein ole, ja kateellisena aina katselen, kun jollain tutulla löytyy läjäpäin älppäreitä, ja joku törkeen pähee vanha levysoitin.

5 tykkäystä

No vinyylin kanssa sopis kyllä putkivahvari ainakin hyvin.

Joskus 30 vuotta sitten luin juttuja suunnitelmista valmistaa laser-LP-levysoitin. Ei sellaista tainnut sitten tulla. Kyllähän tuo vanha Yamaha P550 vielä toimii. Voisihan sitä hankkia uuden vahvistimen. Ja en minä aio levyjäni hävittää vaikka joitain kappaleita siirtäisin digimuotoonkin.

1 tykkäys

Itsellä nelisensataa vinyyliä ja satakunta kaverin levyä ”hoidossa”. Aloitin keräilyn uudelleen muutama vuosi sitten pidettyäni taukoa noin neljännesvuosisadan. Cd:tä tuli hommattua siinä välissä aika läjä. Nyt vinyylien kerääminen on niin sanotusti lähtenyt lapasesta.
Soittimeksi suosittelen Rega Planar 1. Hinta laatusuhde enemmän kuin kohdillaan.

4 tykkäystä

Itsellä noita vinyylisorveja on käynyt hyllyssä jo melko monta, ja pari vuotta sitten hyllypaikan valtasi Linnin soitin AT:n rasialla. Soittimen päivittäminen on oman kokemuksen mukaan vähän kaksipiippuinen juttu. Esim. Dual 505 on ollut tuotannossa about 40 vuotta ilman suurempia muutoksia, ja pärjää moderneille vekottimille ihan hyvin. Suuria keksintöjä ei vinyylin vinguttamisessa ole pariin miespolveen tehty, joten tunnetut laatumerkit pitävät pintansa, ja yllättävän vanhoihinkin vehkeisiin saa varaosia. Uuden ajan vehkeistä Rega ja Pro-Ject ovat mielestäni mainitsemisen arvoisia. Perinteinen Thorens toki myös, mutta alkaen-hinnatkin taitavat olla nelinumeroisia.
Varsinkin jos budjetti on satasia, niin kääntyisin vaikkapa Tampereen Itsenäisyydenkadulta löytyvän Sammakka Popin puoleen. Erittäin asiallisia käytettyjä, mutta huolella huollettuja soittimia, kaiuttimia ja levyjä koko putka täynnä.

6 tykkäystä

Minulla loppui vinyylien keräily silloin 90-luvun alussa, kun CD levyt alkoivat vallata alaa. En ole vinyyleitäni paljoa kuunnellut ja niitä on varmaan vielä joku 300 kpl. Osa tuli jo tuolloin myytyä. CD levyjä varmaan reilu 2000 jo kertynyt. Hyvä esimerkki omalta kohdaltani on se, että saatan omistaa jonkun äänitteen C-kasettina,vinyylinä ja CD-levynä…mutta kuuntelen sitä Youtuben kautta. Kehitys kehitty, eikä varmaan aina hyvään suuntaan…

2 tykkäystä

Yritin miettiä, milloin viimeksi olen LP-levyjä ostanut. Kyllä se niiden ostelu varmaan jossain 90-luvun alkupuolella loppui. Yksi Gary Mooren kokoelma (Blues Alive) on julkaistu 1993, joten ehkä se on ollut viimeisimpiä ostamiani. 2000-luvun puolella olen ostanut ainakin yhden käytetyn Kool & the Gangin tupla-LP:n kirpputorilta. (Kun oli halpa ja siistissä kunnossa.)

Dual 505 löytyy, hankittu joskus 80-luvun lopussa. Vahvistin 90-luvun alusta. Ja kuuntelu You tubesta suurelta osin.

Digitoimisten haittapuoli on se, että ne tuhoavat sen mikä vinyylissä on vinyyliä, eli analogisuuden (ja toinen olennainen tekijä eli komeat kannet jää myös samalla helposti sivuun?!). Itsehän en ymmärrä sitäkään, miksi klassikoiden kaivatut uusintajulkaisut täytyy pilata alkuperäisten taideteosten (digitaalisilla…) remasteroinneilla.

Kelpo soittimia löytynee vähintään hifipuodeista suht kohtuuhinnoinkin tarvitseville. Itse en ole erityisemmin laiteintoilija, Pro-Jectin soittimella yhdistettynä vanhoihin stereoihin on luukuteltu n. viimeiset 15 vuotta, ihan hyvin pelaa.

Lättyjä on varmaan jokusia satoja (cd:itä myös toinen rivistö “täydentämässä”; en luovu historiallisista formaateista…). Mm. tämä yleinen mutta merkittävä kasarihelmi löytyy tietenkin arkistoista:

9 tykkäystä

Muistaakseni sellainen oli ja maksoi paljon. Mutta LP levyjä ei missään nimessä kannata digitoida. Lopputulos on huonompi kuin Spotify.

@Sudeetti-Kirveh Re-masteroinnit tehdään sellaisilla resoluutioilla ja näytteenottotaajuuksilla että et varmasti kuule “digitalisaatiota”.

Meillä taitaa olla Hi-Fistä omakin ketju, mutta totean vain että kai teillä on sitten myös putkivahvistin?

1 tykkäys

Multa löytyy Pioneerin peruslevari ja joku 40 vinyyliä, keräilyä olen harrastanut jonkun kuutisen vuotta.
Noin 300 CD:tä pölyttyy hyllyssä, mutta niitä en ole kuunnellut varmaan vuosikymmeneen.

Siis varmasti sisältöön vaikutetaan ja se voi kuulua mutta et digitaalista formaattia sieltä kuule.

(Olin nuorena aika syvällä äänen pakkaamiseen liittyvissä asioissa ja mm. tein Pioneer Europelle vähän testejä.)

1 tykkäys

Kyllä laseria käyttävä LP -levysoitin on olemassa. Tuli vastaan Vinylmania -dokkarissa, missä kävi ilmi, että joku japanilainen osti oikeudet tekniikkaan ja alkoi myydä laitetta.

Hinta vain on aika suolainen…

1 tykkäys

(@ljpp)

Vaikka tuolta kiintoisaa, tuoretta ekspertiisinäkemystä ja -kannanottoa aihepiireistä teknisiltä (analoginen / digitaalinen, masteroinnit, laitteistojen perusvaatimukset jne.) ja muiltakin kanteilta (hiukan missiohenkistäkin esitystä mutta kuitenkin…):

Kuuntele vanhaa, ei-digitaalisesti-uudelleenmasteroitua vinyylilevyä ja vertaa sitä mihin tahansa uuteen vinyylilevyyn, jonka musiikki on digitaalisesti taltioitu. Voit myös verrata alkuperäistä täys-analogista vinyyliä digitaalisesti re-masteroituun uusintapainokseen ja ero on jopa harjaantumattomalle kuulijalle todella selkeä, kunhan vain osaa keskittyä oikeisiin asioihin. Kun ääntä muunnetaan digitaaliseksi, informaatiota katoaa. Tämä informaatio ei palaudu, kun ääni muunnetaan takaisin analogiseksi.

Myönnetään vielä, että tänne nuo tekniset (ikuisuus-?)debatoinnit aiheissa ovat ehkä vähiten kiinnostavia ulottuvuuksia formaatteihin ja musiikkiin liittyen. Olen aina luottanut lähinnä omaan kuuloapparaattiini – mutta usein menetelmä on osoittautunut myös aika päteväksi, jopa eri yhteyksissä ja aikoina tutkitun tiedon vaatimuksin ja statuksin esitettyjä (sittemmin kyseenalaistuneita) käsityksiä vastaan.

1 tykkäys

Satakunta vinyyliä löytyy hyllystä ja toistasataa CD:tä. CD:t soivat autossa ja vinyylit… no, tällä hetkellä eivät soi sillä minulla ei ole tällä hetkellä käyttökelpoista vahvistinta tai kaiuttimia, ne kun olivat veljen ja veli vei ne mukanaan kun muutti nykyiseen kotiinsa. Uusi levarikin olisi kyllä mielessä, täytyy katsella joulun jälkeen.

Omat levyt ovat enimmäkseen uudempaa (2000->) metallimusiikkia, niin geneerisempää kuin marginaalisempaa. Toki jotain vanhaakin löytyy, “helmenä” Beatlesin Revolver vuodelta -66.

2 tykkäystä

Täytyy sanoa että siinä oli kyllä melkoinen flat earth -artikkeli, mutta näitähän hifin ja äänentoiston alueella riittää. Meidän sylivauva kuunteli ja rauhoittui MP3 -musiikilla, joten ainakin tämän yhden lennokaan argumentaation voin debunkata suoralta kädeltä.

Astia-studio tarjoaapi täysanalogista äänitystäpalvelua

Siinä se olennaisin. Vastaavia bloggauksia löytyy paljon monilta eri toimialoilta, varsinkin naisten suosiossa olevilta terveys-/ravintosivustoilta.

Mutta tämä aihe on niin läpensä koluttu jo vuosikymmeniä sitten, että en lähde vastaväittelemään tieteellisten lähdeviittausten kera. Olen itsekin pro vinyl, vaikkakaan en sellaista tällä hetkellä omista. Ei ole tilaa eikä aikaa ja rauhaa kuunnella antaumuksella. Hyvä vinyylisetti kuulostaa erinomaisen hyvältä.

3 tykkäystä

Vinyylejä pari sataa hyllyssä. Soittimena vm. -75 Salora 2001.

6 tykkäystä

Pari tuhatta vinyyliä hyllyssä, keräilin niitä myös cd:n kulta-aikoina. Aika hyvä kokoelma mainstreamia eli Ganesia, Hanoita, Princeä, Bowiea, Kate Bushia ja Madonnaa. Uuden soittimen hankin vasta muutama vuosi sitten, tuollainen perus Audio-Technica LP5 josta sisäisellä vahvistimella ääni soundbariin. Jos tähän on jollain ideaa tekniikan asteittaiseen faceliftiin niin otan mieluusti vastaan.

5 tykkäystä