Aito fanipaita 2016 -hanke

Nopealla aikataululla lähdettiin asiaa toteuttamaan, ja oli alun perinkin selvää, ettei ihan yksinkertaista ole saada toteutettua tällaista välittömästi. Tämän vuoden fanipaitamyynti on olettavasti valmistajan kanssa sovittu jo keväällä, ja siitä poikkeaminen olisi ollut vähän radikaalia. Uskon kuitenkin, että viesti on meni niin perille kuin mahdollista. Kenties saadaan ensi kaudeksi parannusta tilanteeseen. Omasta puolestani voin vain luvata, että nykyisen kaltaista räpellystä en osta.

Tämä kunnollisten 2016-vuosimallin fanipaitojen tuottamiseen tähdännyt ketju olkoon auki vielä vuorokauden ja painukoon sitten unholaan. Palataan fanituoteketjuun tai mieluummin fanipaitojen omaan ketjuun:

1 tykkäys