Alkoholi- ja anniskelulaki

En ole vielä nelosta kaupasta ostanut. Minun lähelläni olevissa melko pienissä ruokakaupoissa ei kyllä ole näkynyt kovin kummoista tarjontaakaan nelosoluista. Suunnilleen yhtä kotimaista merkkiä on löytynyt, ja se on paljon kalliimpaa kuin kolmonen.

Sama voidaan sanoa myös aktiivimallin aiheuttamasta janosta ja vilutuksesta ja turhautumisesta. Kumpi sitten aiheuttaa enemmän alkoholihaittoja voivat tutkijat selvittää. :neutral_face:

Eipä tuu bulkkinelosta ostettua varmaan ikinä kaupasta, mutta noita pienpanimoiden oluita kyllä. Mukavaa kun niiden tuotteita ei ole tarvinnut lantrata kaupan hyllyyn sopiviksi, vaan ovat saaneet saavuttaa sen voimakkuuden, mikä niihin luontaisesti käy. Näin se reseptin mukainen maku välittyy asiakkaalle paremmin.

1 tykkäys

Niin seuraustahan itse alkoholismi on aina jostakin.
Viinimaissa alkoholimaksairaudet ovat yleisempia, kuin ei-viinimaissa.
En usko, että tämän palstan kuluttajille nelosoluen vapauttaminen on ongelmallista.

2 tykkäystä

Eipä ole tämä muutos koskettanut meikäläistä ainakaan vielä.
Oli kerran kyllä ajatus ostaa nelosolut ihan vaan siksi kun nyt pystyy.

Hyllyllä katselin hintaa ja tuli mieleen etten ole Alkostakaan sitä ostanut vuosikausiin.
Niinpä se jäi sitten sinne lähikaupan hyllylle.

Sen sijaan sopivan hintainen punkkupullo olisi varmaan siirtynyt ostoskoriin.

1 tykkäys

Kyllä otanta on ihan liian lyhyt että voisi päätellä tulevasta kulutuksesta, mutta ainakaan sitä joidenkin pelkäämää alkoholisoitumista ei tapahtunut. Onkohan kukaan käynyt pienpanimo myymälöissä, onko niissä hyvä pöhinä?

No en tiä hyvästä pöhinästä tän jutun lukemisen jälkeen. Normienpurku ei taaskaan menny ihan nappiin ja hyvä innostunut tohina uhkaa lerpahtaa nujertumiseen koneiston mahdin edessä.

3 tykkäystä

Tänään tuli kokeeks ostettua Liiideristä lonkeroa tölkki, tästäkö se armoton pulkkamäki alkaa ja kovempiin aineisiin tutustuminen vai soitanko huomenna heti Minnesotaan ja tilaan kuukauden kuntoutuksen? :dizzy_face:

3 tykkäystä

Mikä ilmastonmuutos? Ulkonahan on lunta vaikka kuinka paljon. Kjeh kjeh.

No joo, itse asiahan on mulle täysin yhdentekevä. Eli sen puolesta ihan kiva kai, että sääntely hieman vähenemään päin. :blush: Jospa se joidenkin elämää helpottaisi! :+1:

1 tykkäys

Kyllä mä kolmoskaljaa olen ostanut, mutta ellen ihan kieroon katsonut, niin porilaislähtöisessä K-oluessa oli eräässäkin kauppaliikkeessä kuitenkin litrahinnassa vain noin euron ero nelkin ja kolkin välillä. Se on vähän niin kuin sulla olis ulko- ja sisäfileetä. Jostain syystä sitä vaan tässä tapauksessa sitten herkuttelee mieluummin riistalla tai äyriäisillä ja syödäkseen syö ulkofilettä. (51)

1 tykkäys

Valtio-omisteisen Alkon olut-, siideri- ja lonkerokauppa romahti tammikuussa rajusti: litroina mitattuna miinusta kertyi oluissa 27 prosenttia, lonkeroissa 39 prosenttia ja siidereissä 12 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Kaikkiaan Alkon kokonaislitramyynti putosi tammikuussa lähes kahdeksan prosenttia, mikä sekin on poikkeuksellisen syvä niiaus.

2 tykkäystä

Jännä nähdä mihin nuo lukemat lopulta asettuvat, kun alkuinnostus nelosen saapumisesta ruokakauppoihin hiipuu. Nythän Alkossa ovat viinitkin miinuksella.

1 tykkäys

En ole seurannut asiaa aktiivisesti, vaikka kiinnostaisikin, mutta tietääkö joku täällä onko tuontirajoituksiin tulossa jotain järkeä?
Tarkoitan lähinnä oluen tilaamista ulkomaisesta verkkokaupasta.

Korkeimmasta oikeudesta on haettu valituslupaa tähän ns. alkotaksi juttuun. Nykyinen tulkinta laista on että alkoholia saa ostaa netistä, mutta ostajan pitää itse hoitaa kuljetus ja verojen maksun pitää hoitaa jommankumman niin Suomessa kuin ostomaassa. Eli tämä alkotaksi hoiti nämä ostajan puolesta, mutta se kiellettiin.

Käsittääkseni mietoja alkoholijuomia, siis niitä joita saa ostaa kaupoistakin, saa ostaa ulkomailta, mutta väkeviä, joihin Alkolla on monopoli, ei saa ostaa. Sekava se laki on, toivottavasti viestini ei yhtä sekava

2 tykkäystä

Ping @TTman. Vieläkös niitä oluita saa?

En oo tilaillu sen jälkeen kun edelliset toimitukset loppuivat. Tietääkö @Recoil??? Joko Saveur bierre toimittaa??

1 tykkäys

Tiedän; ei toimita. Ruåtsiin kyllä mutta ei tänne.
Ei uskoisi että eletään vapaassa Euroopassa vuotta 2018, kun ei saa hankkia kaljojaan sieltä mistä huvittaa. Tämän voisi itse asiassa postata myös tuonne ketutusketjuun.

1 tykkäys

Pienpanimoilla on ollut myyntiluvat kiven alla eli joku aika sitten Tampereen seudulla vain Plevna sai myyntiluvan. Mm. Pyynikin käsityöläispanimo ja Hopping Brewsters odottivat vielä omiaan.

Tilanne voi toki olla jo muuttunut siitä…

Edit. Lupia odotellessa:

http://pyynikin.com/myymala/

Myymälä on toistaiseksi suljettu. Avamme heti kun olemme saaneet tarvittavat luvat toiminnan jatkamiseen uudella puolella. Toivottavasti tämä tapahtuu pian, uuden lain myötä tilanne on uusi myös lupien myöntäjälle.

Tervetuloa kun jälleen avaamme!

2 tykkäystä

Oluttuopit ja lonkerolasit tulossa lätkäkatsomoihin

Jatkossa rajatulla katsomoalueella saa halutessaan anniskella mitä tahansa alkoholia.

8 tykkäystä

Omiakin? :joy:

Pikkuhiljaa täälläkin päästään pois vanhoista kaavoista. Hyvä niin.

7 tykkäystä