Milloin alkoholin käytöstä tulee ongelma? Onko ns. kohtuukäyttöä olemassakaan vai onko absolutismi ainoa oikea vaihtoehto? Ovatko olut- ja viiniharrastukset vain tekosyitä ryyppäämiselle? Onko tipaton tammikuu silkkaa tekopyhyyttä? Miten suomalaista juomakulttuuria (“tuli taas oltua jäätävässä kännissä viikonloppuna”) saisi vietyä eurooppalaisempaan suuntaan - vai onko sekin vain illuusio paremmasta? Pitääkö sitä ylipäätään yrittää juoda vähemmän vai onko koko ajattelutapa jo lähtökohtaisesti väärä? Miksi ei voisi juoda muutamaa joka päivä, jos siitä ei kenellekään aiheudu mitään ongelmia?
Tällaisia kysymyksiä olen pienessä mielessäni pyöritellyt. Itse olen pitänyt tipattoman alkuvuoden (tammi-helmikuu) viimeiset kolme vuotta ja olen kallistumassa sille kannalle, että kyseessä on lähinnä vain itsensä huijaaminen. Syynä tähän on, että jos oikeasti haluaa pysyvää muutosta aikaan, ei tipaton jakso ole siihen mikään ratkaisu. Sama tilanne on kaikenmaailman dieettien kanssa: ne tarjoavat tilapäisen helpotuksen, mutta hetkeä myöhemmin on palattu alkuperäiseen (tai jopa pahemmaksikin). Nähdäkseni pysyvä muutos on se, mikä ratkaisee - ei lyhyen aikavälin kikkailut. Pysyvä muutos myös ottaa oikeasti aikaa, eivätkä siihen riitä mitkään puolen vuoden superdieetit.
En kuitenkaan sano, ettei tipattomista jaksoista olisi ollut omalla kohdallani hyötyä. Päinvastoin ne ovat olleet erittäin opettavaisia: ne ovat havainnollistaneet, ettei alkoholia oikeastaan tarvita siihen, jotta voisi olla hauskaa. Toisaalta selvänä oleminen humalaisten joukossa on opettanut tiettyä jämäkkyyttä ja samalla on huomannut sen, kuinka “absolutisteihin” ylipäätään suhtaudutaan suomalaisessa juomakulttuurissa.
Minulla on muutamia ystäviä, jotka juovat joka päivä. He käyvät töissä ja mentaliteetti on, että “duunari on oluensa ansainnut raskaan työpäivän jälkeen”. Tämä ei mielestäni ole kaukana alkoholismista. Etenkin jos se olut työpäivän jälkeen menee aina pienen huppelin puolelle eli ei jää siihen yhteen tai kahteen. Itse asiassa alkoholismia on tutkitusti kahdenlaista: on päivittäistä tissuttelua, jota yleensä ns. parempiosaiset harrastavat laatuviiniensä parissa ja on viikonloppukännien vetämistä, jota puolestaan duunarit harrastavat. Kumpikaan ei ole toista vähemmän haitallista ja molemmat muodostavat riippuvuuden.
Alkoholistien ainoa vaihtoehto luonnollisesti on absolutismi, mutta sen on lähdettävä ihmisestä itsestään. Mutta entäpä ns. tavallisten ihmisten kohdalla - missä menee raja?
Tämä lienee erityisen hyvä keskustelun avaus näin perjantai-ilalle
Viikonloppukäyttäminen on ainakin tapa eikä alkoholismia. Vai miksi muuten ei viikolla käy edes mielessä, mutta perjantai tai lauantai-iltana on se päkki haettava? Huomannut saman asian töissäkäydessä ja työttömänä, eli ei se sitä vapaa-aikaakaan katso. Jokin klikki se on päässä, tai niin olen ainakin itselleni uskotellut.
Rajaa onkin sitten paha lauseilla määrittää. Yksilöllistä. En kyllä ainakaan 1-2 iltaolutta sairauden alle listaisi, mitä varmaan monet harrastaa.
Se taitaa olla alkoholismia, jos ottaa vähänkin niin ei saa putkea poikki. Siksi heille se tipaton on ainoa vaihtoehto.
Itse olen jäävi tähän keskusteluun. Minulle on suotu ns. huono viinapää eli suomeksi ryypiskely tulisi halutessani todella halvaksi. Ei tarvisi kuin pieni pullo hakea silloin tällöin ja olisin jatkuvasti krapulassa.
Fyysiset ominaisuudet ovat pitäneet huolta siitä, että ei oo tarvinnut koskaan paljoa ryypiskellä ja tältä osin alkoholistiksi sairastuminen on kohdallani melko epätodennäköistä. Olen vielä niin hölmö ihminen, että en pysty kehittämään itselleni sellaista ongelmaa, johon kokisin alkoholin ratkaisuksi.
Alkoholia käytän lähinnä ystävien kanssa Tapparan peleissä - muutoin en juurikaan enkä koskaan. Yksin en osaa juoda ja paljon vietän aikaa myös yksin. Alkoholi on sellainen seurallinen ja sosiaalinen taipumus tuolla hallilla - lähes rituaalista käytöstä itselleni. Sitä en kovin paljoa edes ajattele- enkä todellakaan aio lopettaa
GMulla menee alkoholiraja 15%:ssa.
Sitä tiukempaan en koske kuin ehkä silloin tällöin jälkiruokana viskitilkka Irish Coffeessa.
Eli olut ja viinilinjalla mennään.
Määrällisesti vaimon kanssa viikossa menee pari pahvitonkkaa sellaista kevyttä pizzaviintä eurooppalaiseen tapaan ruuan kanssa. Karkeasti siis pullo päivässä kahteen Pekkalan eli sellainen 40cl per nuppi.
Lisäksi saunapäivinä 1-2 tölkkiä Karhua.
Palasteltuna ravintola-annoksiksi ja katsottuna asiantuntijoiden taulukoista määrää, tulos selvä.
Täysjuoppo.
Osalla suomalaisista on käsittääkseni geeneissä muita suurempi alttius tulla alkoholin väärinkäyttäjiksi. Heillä jää rankka ryyppyputki hyvin helposti päälle eikä sille ole oikein muita vaihtoehtoja kuin täysraittius.
Itse kuulun niihin, jotka hallitsevat alkoholin käyttönsä. Ongelmajuojilla se on niin päin, että alkoholi hallitsee heitä. Juomiseni ei ole humalahakuista. Otan sen verran, että se esim. vähän rentouttaa.
Joskus,tyyliin kerran vuodessa, hyvässä kaveriporukassa voin tulla vähän enemmänkin humalaan. Niin tapahtuu helposti, jos seurueessa sattuu olemaan joku, joka tarjoaa väkeviä. Maikkelin 15% raja olisi varmasti järkevä.
Minulla ei ole milloinkaan ollut ryyppyputkea. Jos miestä väkevämpää on tullut otettua vähän enemmän yhtenä iltana, niin seuraavina päivinä en koskekaan alkoholiin.
Voin myös ongelmitta olla pitkiä aikoja ilman alkoholia. Mutta kyllä kohtuullinen käyttö on se, mikä minulle käy parhaiten.
Kyllä tuota alkoholia tulee käytettyä jonkin verran, ja sen myötä mietittyä.
Noin määrälliset rajathan ovat vain suuntaa antavia. Se, pööpöileekö rajan tällä tahi tuolla puolella lienee kuitenkin lopulta yksilöllistä. Vetoan tässä ajatukseen alkoholismista riippuvaisuutena ja täten sairauteen verrattavana tilana: Niin kauan, kuin asia on oikeasti - siis myös ulkopuolisen silmin - kontrollissa, ei ole syytä huolestua. Itse tarkkailen omaa käyttöäni juurikin tämä mielessä. Pyrin pitämään viikkoa kohden vähintään kolme täysin alkoholitonta päivää, ja jos joskus tulee huitaistua niin sanotusti känni, niin alkoholittomia päiviä pitää olla enemmän.
Minä uskon, että on olemassa sellainen asia kuin kohtuukäyttö. Se ei kenties sovi kaikille, eikä tarvitsekaan sopia, mutta esimerkiksi minä, joka tunnustaudun oluen suureksi ystäväksi, koen tarvetta pysyä jonkinlaisella keskitiellä. Noihin kahteen alkoholistiryhmään viitaten kuulun siis selkeästi niihin, jotka ajautuvat tissuttelemaan liikaa.
Erityisesti tätä hommaa täytyy tarkkailla täällä Tsekinmaalla, kaljahan on saakeli täällä ilmaista. Melkein maksavat sinulle, että juot.
Edit:// Onneksi nykyään tulee urheiltua aika paljon. Se kolkuttaa takaraivossa edellisenä iltana, ja myös päivisin: ennen urheilua ei voi juoda koko päivänä mitään. Vaikka no, juuri tänään törmäsin kaupassa oluenmaistokojuun, mutta ehkä puoli desiä on okei jopa ennen lenkkiä.
Itse en tissuttele ollenkaan. Juon humalanhakuisesti silloin kun juon. Ei nyt mitään örveltämistä, mutta ihan reippaasti pilkkuun saakka ja mahdollisesti jatkot päälle. Kovat krapulat ja omatunto estää ryyppyputket ja jo kaksikin päivää on kova savotta minulle nykyään. En muista milloin viimeksi olisin ottanut kaksi päivää kunnolla.
Eipä sitä ole juuri tullut alkoholin kanssa läträiltyä. Ennen abiristeilyä en ollut juonut kuin jonkun hieman alle litran minkäänlaisia alkoholijuomia. Abiristeilyllä tuli tilattua yksi 0,5l lonkerotuoppi. Sen jälkeen kävely oli hieman huteraa, tosin voimistuneen merenkäynnin takia.
Oluet, siiderit, sekä viinit eivät maistu ollenkaan. Lonkero sentään on juotavaa. Mutta ei sekään voita jääkylmää limsaa.
Työni on sellaista, että välillä mennään pilkkuun asti ja sitten laitetaan kuitteja eteenpäin. Nuo päivät onneksi on vähentyneet.
Tykkään myös olutta tissutella kotona. Voin myös rehellisesti myöntää, että minä joudun tietyllä tapaa juomistani tarkkailemaan. Jos on esimerkiksi on pari iltaa asiakkaiden kanssa saman viikon aikana, niin pitää myös osata baarissa juoda vettä shotteina asiakkaiden mieliksi.
Alkoholi on ongelma. Itse koen sen ongelmana siinä vaiheessa, kun se rikkoo ihmissuhteita ja häiritsee merkitsevästi työntekoa ja elämää ylipäätään.
Itse voisin hyvin luokitella itseni tuohon “duunari” osastoon. Viikot käyn töissä, eikä alkoholi käy mielessäkään. Viikonlopun tullessa tulee usein haettua se päkki kaupasta, olin sitten kavereiden kanssa tai kotona yksin pelailemassa tietokoneella. Nyttemmin salilla käyminen on sen verran rajoittanut, että tulee usein perjantait oltua selvinpäin, vain koska lauantaina täytyy päästä salille. Todella usein kuitenkin viikonloppuisin tulee otettua, joskus ihan vaan rentoutuakseen ja toisinaan ihan humalanhakuisesti. Myös esim. Saunoessa on pakko olla se kylmä olut. Myönnän olevani riippuvainen kyllä, mutta en itse koe olevani alkoholisti. Niinkuin @Oijennus tuossa totesi, että alkoholi on ongelma, kun se rikkoo ihmissuhteita, haittaa töitä ja niin edelleen, mutta minulla ei noita ongelmia ole. Ainakaan vielä ja toivottavasti ei tule olemaankaan.
Pitäisiköhän kokeilla pitää tässä kirjaa omasta kohtuullisesta alkoholin käytöstäni? (Mitä, minkä verran ja miksi?) Tästä se lähtee:
pe 17.3 keskiolutta 0,33 l (sauna)
Hieno aihe näin perjantai-iltana ottaa kantaa kaljapurkki kädessä.
Paljon pahaa saa alkoholi aikaan, se on selvää. Rikkoutuneita perheitä, laimin lyötyjä lapsia, murtuneita luita…ääliömäisimmillään auton alle jääneitä sivullisia. Helppo ymmärtää, miksi kieltolaki tuntui joskus hyvältä ajatukselta. Tai miksi määrätyt uskonnolliset porukat sen kieltävät.
Mutta pahaa sai aikaan kieltolakikin. Rikollisuutta, korruptiota, lainkuuliasuuden puutetta, ylipäätään kieroutuneen asenteen koko juomiseen. Nykyinen alkoholin järjetön hinta ja kaikenlaiset rajoitukset ovat sitä samaa kieroon kasvatusta hieman eri paketissa. Pakko juoda ilmaista viinaa. Pakko tilata tiukkaa ennen valomerkkiä. Pakko juoda lentokentällä aamukalja, koska siellä tarjoillaan ennen kello yhdeksää aamulla.
Yleinen absolutismi tuskin on ratkaisu, sitten tulee tilalle jotain muuta. Huumeet, kiihkouskovaisuus, maratonit…vähän kärjistettyä, mutta yritän sanoa sitä, että moni muukin asia voi mennä överiksi kuin juominen. Ihan eri juttu on se, kun joku on oikeasti alkoholisti eikä voi sitä yhtäkään tippaa ottaa.
Tässäkin asiassa olisi hienointa kun jokainen vaan itse kantaisi vastuun tekemisistään, eikä tungettaisi ihmisiä väkisin samaan muottiin ja holhottaisi mistään norsunluutornista.
Itse juon viikonloppuisin. Arkena en. Pari kertaa vuodessa kunnon nollaus. Koetan toimia niin, että muistan seuraavana aamuna mitä olen tehnyt ja sanonut, eikä tarvitse hävetä tai pyytää anteeksi mitään. Jos on jotain velvollisuuksia tai sosiaalisia tilanteita, niin ne eivät saa kärsiä. Pientäkin päivittäistä alkoholin käyttöä pidän riskinä ja ns. eurooppalaisella juomisellakin saa kyllä maksansa rikki. Mutta mulle riittää että olen tuon itse itseni kanssa miettinyt, en lähde muita neuvomaan. Enkä kaipaa neuvoja “valistusihmiseltä valistustuolistaan”.
Tuli @Nuti :n viestistä mieleen, että kuka tai ketkä lopulta määrittelee mikä on kohtuullista ja mikä ei? Onko sana “kohtuullinen” oikea vai onko se sana millä luodaan ihmisille kuvitteellinen raja?
Kuten @Oijennus sanoi. Ihmissuhteiden, työn tai muuten sovittujen asioiden kärsiessä juomisesta ollaan ongelmissa. Sitä ongelmaa ei toivoisi kenellekään, mutta ikävän usein sitä näkee tai kuulee.
Kertokaa mikä minä olen. En juo arkisin tippaakaan. En tissuttele, en juo edes saunakaljaa. Perjantaina töitten jälkeen on pakko vetää pää täyteen. Juon siihen astin kun lähtee muisti. Lauantaisin en juo tippaakaan, en edes krapularyyppyä. Perjantaina iskee vaan työviikon jälkeen niin kova himo ettei voi vastustaa. Alkoholisti?
Et ole ainakaan alkoholisti, mutta jos joka perjantai juot itseltäsi muistin, niin ei se tervettäkään ole. Minulta on muisti mennyt viimeksi noin kymmenen vuotta sitten.
Muistin menetys saattoi johtua erinäisistä asioista mitä ei halua muistaa seuraavana aamuna…
