Ampumavälikohtaus Tampereen keskustassa 12.9.2024

Eiköhän tämä ole vain yksi uusi jatkumo jo alkaneessa kierteessä.

3 tykkäystä

Mielenkiintoista, että epäillään tappoa eikä murhaa. Ainakin ottaen huomioon, että väitetysti keskustassa oli romanimiehiä “etsimässä jotakin” - tämä viittaisi murhaan. Mutta edellä sanottu perustuu toki vain nettikirjoitteluun, ja lisäksi tutkintanimike voi aina muuttua asian edetessä.

Voihan se olla, että naisen sukulaiset etsi ampujaa tilanteen jälkeenkin, mutta voi toki olla, että nainen oli ottanut toisen lapsen ja jättänyt miehen. Jos tekijän nimi on mifossa oikein, niin some vs reality ei oikein kohtaa. Somessa on söpöjä pariskunta kuvia, lapsia ja maallikko saarnausta.

Huolestuttavan paljon nuorilla romanimiehillä on mutkia mukana. Ennen ainoastaan vanhoilla päälliköillä oli ase ja nuoremmilla puukot. Kannattaa varsinkin baarissa suhtautua suurella varauksella jos isompia ryhmiä näkyy. Tämä perustuu ihan omaan kokemukseen ravimaaimasta ja entisenä vankeinhoidon työntekijänä.

5 tykkäystä

Aamulehden kommenttiosaston mukaan voi olla tekninen juttu tutkinnassa, joka voidaan myöhemmin päivittää murhaksi. Tapahtumasta on vasta vähän aikaa eli eiköhän tutkinnan edetessä tietoakin tule.

Erittäin ikävä tapaus kuitenkin ja toivottavasti nämä viimeaikaiset tapahtumat eivät pudota kynnystä vastaaviin tapahtumiin tulevaisuudessa… Huono suunta kyllä.

2 tykkäystä

Seuraava uutinen, jonka haluan lukea aiheesta, voisi olla otsikoituna vaikka “Naisen murhaaja sai elinkautisen!”

9 tykkäystä

Todellinen sääli ettei Suomessa vedetä jenkkilän tyyliin. Saunan taakse ja ysimillinen burana.

Nyt tämä paskiainen istuu taas muutaman vuoden linnassa ja sitten vapautumisen jälkeen sama meno jatkuu ja porukka ihmettelee että “kuinka se nyt noin taas teki?”

11 tykkäystä

P*skinta skeidaa mikä tähän asiaan liittyy, niin kuulemma uhrin päiväkoti-ikäinen lapsi oli itkenyt ja huutanut äitiä toisen aikuisen sylissä tapahtuman jälkeen. (Silminnäkijän kertomus.) ■■■■■ että pistää vihaksi!!

9 tykkäystä

Aamulehdessä oli tästä ko herrasta. Oli vetänyt kaiketi haulikolla ovien läpi.

"Tuolloin aamuyöllä Ruovedellä rivitalon pihalle Parkanosta tullut kaksikko oli varustautunut haulikolla. Ampumista edelsi useita puheluja, joissa talossa asunut nainen ja mies uhattiin tappaa.

Syyttäjä vaati asiassa rangaistusta kahdesta murhan yrityksestä. Tapon yritysten lisäksi mies tuomittiin lisäksi ampuma-aserikoksesta ja törkeän kotirauhan rikkomisesta 4 vuoden ja 6 kuukauden ehdottomaan vankeuteen."

Välillä pitää ihmetellä tätä oikeusjärjestelmää. Ei nämä tapaukset 12v elinkautisen aikana miksikään muutu. Seuraavaa tuomiota odotellessa tämän herran osalta…

Pitäisi olla elinkautinen ilman armahdusta mahdollinen tietyillä kriteereillä murhan tai tapon uusioille.

7 tykkäystä

Tässä tapauksessa voi sitten vain toivoa, että verikosto onnistuu ja kohdistuu juuri tähän tekijään. :face_with_symbols_over_mouth:

4 tykkäystä

Amerikassa poliisi olisi hoitanut homman kylmästi haulikolla. Ei jenkkienkään järjestelmä millään muotoa täydellinen ole mutta parempi kuin täällä rikollisten paratiisissa jossa ihmisen ampumisesta vähän sormea heristetään ja pistetään istumaan muutamaksi vuodeksi verorahoilla kustannettuun 5 tähden hotelliin.

Jos tuollainen ihmisroska pitäisi pitää elävien kirjoissa niin sitten kohtelun pitäisi olla luokkaa pieni suljettu betonikuutio ja pari leipää ja vettä päivässä. Vessa ja sänky ainoat ylellisyydet.

8 tykkäystä

Kauheasti herättää tunteita, mutta hyvin yksittäisiä tapauksia nämä Suomessa saati Tampereella on.

Lapsen osalta aivan ääretön suru, toivottavasti saa perheen, missä saa elää mahd. normaalin lapsuuden.

1 tykkäys

Sanattomaksi vetää millainen oikeusjärjestelmä tässä muka oikeusvaltiossa on.

Yksi iso sirkus.

3 tykkäystä

Sukulaisia asuu Tampereella vino pino ja ovat sanoneet että kaupunki on muuttunut 10 vuodessa huomattavasti turvattomampaan suuntaan.

Mutta se taitaa olla kaikkien isojen kaupunkien ongelma eikä pelkästään Tampereen.

1 tykkäys

Ei tuo kyllä pidä paikkaansa ainakaan keskustassa. Aiemmin jo kirjoitin Hervannasta 90-luvulla, keskustassa ei ole aikoihin ollut mitään ongelmaa, kun ovat ilmeisesti siivonneet kävelykadut.

Asuin kylllä Kuninkaankadunkin kävelykadun varressa, kun siinä oli Alko ja juoppoja siinä vaan hengaili, ei narkit ole ikinä kaupungilla toisiaan ammuskelleet. Ja nythän ne on siinä Pakkahuoneenaukiolla.

2 tykkäystä

Ammuskeluja ei varmasti usein tapahdu mutta kyllä puukkokin tekee pahaa jälkeä.

Ei Tampere nyt varmasti Helsingin, Turun ja Oulun tasolla ole ja isoista kaupungeista luultavasti turvallisin mitä Suomessa on.

Keskustassa ei itsellä ole ollut koskaan mitään ongelmaa. Taksijonotkin on tosi leppoisia paikkoja, hauska jutustella muiden jonottajien kanssa,

Toki, jos on paskaa säkää niin tulee vastaan se, joka on päättänyt lyödä nyrkillä naamaan seuraavaa vastaantulijaa, kun likkakaveri sanoi pahasti.

Hervanta 90-luvulla oli vähän ikävä, mutta ei sielläkään ikinä pataan tullut. Ehkä koska tunsin niitä paikallisia.

Toinen lapsista meinasi joutua tappeluun pari vuotta sitten Tesomalla Virontörmänkadulla, kun olivat menneet sinne bileisiin ja paikalliset eivät pitäneet ulkopuolisista.

Mutta, ei Tampereen keskustassa tarvitse kyllä pelätä henkensä puolesta. Juoppoja on aina, mutta kun niille sanoo, että mee helvettiin niin kyllä ne ymmärtää yskän.

2 tykkäystä

Sekin on vähän että nykyään uutisissa ei ole mitään muuta kuin negatiivisia asioita mitkä voi jonkin verran vääristää asioita. Paljon saa lukea esim puukotuksista tai muista häiriöistä mutta tuskin se isossa kuvassa niin merkittävä ongelma on.

Paljon ihmisiä kun pakkautuu yhdelle alueelle niin väkisinkin silloin tällöin sattuu ja tapahtuu.

1 tykkäys

Ei liity ketjun aiheeseen mitenkään, mutta anteeksi että kerron uutiset ensimmäisenä. Sinulle on kehittynyt toleranssi näkemällesi.

1 tykkäys

Höps, jos Tampereen keskustassa kulkemista päivällä tai yöllä joutuu kovasti pelkäämään, niin syy ei kyllä oman kokemukseni mukaan pääsääntöisesti ole siinä ympäröivässä todellisuudessa. Päin vastoin, harvinaisen leppoisa kaupunki.

6 tykkäystä

Ketju menee pahasti off-topic, mutta olen @SammyO n kanssa samoilla linjoilla, että näin kiekko-termeillä, vähän pitää katsoa, että mihin väliin menee.

1 tykkäys