Minun mielestä paras hetki kuuluttaa maali on sen jälkeen, kun se on tehty vastustajan verkkoon. Täsmällinen ajankohta kuulutukselle ei nyt ole ihan tonnilleen…
Sen mitä olen seurannut, yleisö ei nimenomaan taputa ja pysy seisomassa kiekon tippumiseen asti, koska viivettä on niin paljon. Maalilaulu toki pauhaa, mutta kiekon tippuessa ja kuulutuksen alkaessa on jo rauhallista. Omasta mielestäni maalintekijän huudatus olisi paras tehdä tunnelman ollessa vielä korkeimmillaan eikä odottelun jälkeen. Mutta mennään näillä, ei mikään iso asia sinänsä. Pääasia että tulee maaleista johtuvaa odottelua mahdollisimman usein.
Tämä nykyinen malli on täysin normaali tapa. Pulinat pois.
Oma havaintoni tältä keväältä on se, että kun maalilaulukin soi aiempaa pidempään niin myös katsojat seisovat ja taputtavat myös sen tahtiin kauemmin. Tämä oli jopa pieni yllätys. Positiivinen sellainen.
Toi maalilaulun soittamisen pidentyminen taitaa olla vakiintunu käytäntö areenalla, meinaan mun mielestä Hakametsässä se soi verrattain lyhyen aikaa yleensä “perusmaaleissa”.
Poikkeuksena oli, ainakin pleijareissa (ehkä myös runkosarjassa), että kun tuli tärkeämpi/ratkaisevampi maali, tyyliin jo voittomaalina pidettävä, niin maalilaulua soitettiin selkeästi pidempään ja annettiin porukan fiilistellä ja tunnelmoida.
Mun mielestä toi jatkuva pidempi soittaminen toimii areenalla tosi hyvin. Sen sijaan, että se sotkisi kuulutuksia tai venyttäisi kuulutusta liian pitkälle, niin se toimii just sellasena hienona ja odottavana fiilistelynä sille, kun Kääriäinen sitte kiakon pudottua venyttää maalintekijän nimen ja porukka pääsee keskitetysti sen karjaisemaan ilmoille. Siihen vielä muutama kunnon mylväsy Sinioransseilta, niin avot!
Tämä on nimeomaan sitä tunnelman luontia ja meiningin ylläpitämistä, eikä sen tappamista ottamalla muka keskittyminen peliin pois sekä pelaajilta että katsojilta kuuluttamalla se liian myöhään.
Kaikesta pienestä täällä negaillaan, mutta nyt on jo löydetty mullekin ihan uusi negailun syy ![]()
Melkein kaikissa halleissa maalintekijä kuulutetaan kiekontiputuksen jälkeen ja tuo on täysin hyvä juuri tuolla tavalla.
Pelattaispa finaaleja vähän tiheämpään…
Selvästi on porukalla vähän enemmän tekemistä välipäivinä. Eiköhän se mieli muutu ja suupielet nouse ylöspäin jos päädytään keskustorin suihkulähteeseen. Mielestäni kaikki dance camit ja sellaiset on just kivoja. Alkushow vähän loogisemmaksi niin hyvä tulee.
Ottaen huomioon millaisella aikataululla halli otettiin käyttöön kesken kauden, niin siihen suhteutettuna kaikki “kriisit” ovat olleet sellaisia, joihin on pystytty jo hakemaan ratkaisuja (kesken kauden) tai ongelmakohtia pystytään jatkossa parantamaan.
Isossa kuvassa nykyisessä maailmantilanteessa voisi miettiä Liigan ja suomalaisen jääkiekon tilaa nyt, jos Tampereelle ei olisi rakennettu uutta areenaa ja olisi jatkettu Hakametsässä… Onhan tuo ollut taivaan lahja ja ajoituksen mestari ihan kaikilla mittareilla lopulta.
Nyt vain antamaan rakentavaa palautetta Areenan ja Tapparan suuntaan kuinka tapahtumasta saataisiin mieleinen ja toimiva - pienistä alkukankeuksista huolimatta puitteet on nyt kohdillaan ja tästä on hyvä jatkaa.
Juuri noin menee. Syynä näihin tiukkoihin syynäyksiin taitaa olla pääasiassa isot henk.koht bonukset. Niin pelaajan kuin seurankin kannalta
Otetaan nyt sen verran vielä tähän maalilaulujuttuun kantaa (puolihuolimattomasti luettu lanka läpi, sori jos on jo mainittu).
Kiekkohan tippuu jäähän vasta siinä vaiheessa kun Cmoressa on näytetty kaikki uusinnat, sen takia siinä keskiympyrässäkin monesti ”joudutaan” odottelemaan ja tämän vuoksi maalilaulu pauhaa niin pitkään ja tämä on mielestäni loistava tapa. Jossainhan maalilaulun jälkeen ruvetaan soittamaan jotain toista biisiä ”odottelun” ajaksi.
Ja tuo kuulutusasia, aivan täysin normaali tapa, että kuulutetaan vasta kun peli on käynnissä. Enemmän särähtää korvaan se, jos maalintekijää ruvetaan huutamaan heti maalin perään ennen pelin jatkumista.
Olet ytimessä. Jos nyt tehtäisiin käynnistämispäätöstä tuosta rakennusprojektista, voisi olla aikas hiljaista. Mahtavaa, että tuo Arena valmistui - ei ole vähääkään Hakametsään ikävä.
Kiitos! Hyvin korjattu. Nyt näki jäähyn taulultakin eikä vain päädyn bannerista.
Kiitos Tampere II:sta, tuli heti kotoisampi fiilis areenalle.
5 viestiä siirrettiin ketjuun: Areena: Oheispalvelut
Lisäyksenä vielä kuulutukseen, että taitaa maali olla virallinen vasta sitten kun kiekko tippuu jäähän /peli jatkuu. En tiedä sääntöä tarkalleen, mutta näin muistelen.
Ei vaan ennen peliä kun tullaan sisään liekeistä!
Kappale on Ennio Morriconen Ecstasy of Gold, mutta oikea versio on itselläkin hakusessa.
Onko hallissa kuulunut se luvattu kilahdus, jos laukaus lähtee sen max 150km/h?
Tapparan ottelutapahtuma ja -kokemus on parantunut merkittävästi Arenan avauksesta. Toki joukkueen menestyksellä ja täydellä katsomolla on myös iso merkitys, mutta moni pieni-iso asia on kehittynyt.
Erityispeukku Sinioranssien menolle. Jäätävää settiä ja positiivisen omien kannustuksen kautta. Tämä on iloinen poikkeus jonnesukupolven ■■■■■■■ -kulttuurista.