Tämä on samaan aikaan sekä asia, joka saa hyvälle tuulelle, että asia, joka hieman harmittaa.
Olen viihtynyt tässä Tampereen keskustassa erinomaisesti, mutta iän myötä (ja uusien työmahdollisuuksien) takia päätin, että irtisanon tämän asunnon ja siirryn takaisin Kangasalle. Tuollahan minä kuitenkin vietän nytkin kaiken vapaa-aikani, joten miksi tekisin tästä itselleni vaikeaa. Uusi asunto löytyi aika kivuttomasti ja kiva päästä muuttamaan ihan uuteen asuntoon, vaikka pieni onkin. Tulevaisuus kutkuttaa ja katsotaan, koska seuraavan kerran palaan Tampereelle. Ainakin yksi vuosi ollaan Kangasalla ja eletään elämää siellä - peleissä aion käydä bussikyydeillä sekä pyrkiä sovittamaan työvuorot siten, että mahdollisimman usein myös peliin pääsee.
Eniten olen kaivannut sitä aikaa, kun olin töissä Kangasalla ja asuin Tampereella. Pyörällä töihin, suihkuun & energinen työpäivä ja sitten kotiin illalla. Pitkä työmatka takasi kunnon pyörälenkin ja kunto parani melkoisesti. Nyt kesällä pääsen oikeasti toteuttamaan tuota, kun aion siirtyä pyöräilemään taas töihin sieltä Kangasalta käsin. Syksyllä sitten pyrin tekemään enemmän sieltä käsin, mikäli mahdollista.
Toki Tampereella asumisessa on aina omat upeat puolensa - läheisyys, vapaa-ajan mahdollisuudet ja helppous. Kangasalle minua ajavat paremmat (itselleni miellyttävemmät lenkkimaastot) sekä ystävien läheisyys, kun siellä heidän kanssaan se vapaa-aika usein tulee vietettyä. Muuttaminen itsessään on asia, joka ei niin nappaa. Onneksi olen hankkiutunut suurimmista romuista jo eroon ja nyt karsitaan kaikki loputkin ylimääräiset.
Postista tuli iso ja tanakka kirje tänään. Lähettäjänä Posti Oy. Sisältönä 20 kappaleen rajoitettu painos omakuvapostimerkkejä. Kuva-aiheena meidän perhe silloin joskus kun itse olin 3-4 v ja sisko kaksi vuotta vähemmän. Perinteinen mustavalkoinen perhekuva, jossa lapsukaiset istuvat vanhempiensa sylissä. Voi hemskutti kun on hieno!
Postimerkissä oleva Postin vakiojuttu Suomi-Finland tekstiä myöten on kaikki mustaa, ei siis mitään värejä. Kertakaikkiaan tyylikäs ja pitääkin alkaa kirjoittelemaan vaikka postikorttia siskolle. Uskon että tulee yllättymään mieluisasti. Että tämmöinen spin-off Barkovin messumerkistä. Tosin olenhan tehnyt yhden merkkisarjan aiemminkin kuten taisin joskus mainita.
Meillä oli kolme vuotta sitten hääkutsujen postimerkissä oma kuva. En edes tiennyt tällaisesta palvelusta. Eikä se tainnut edes kamalasti kalliimpi olla, kun normaali ykkösluokan merkki.
Ei oo paljon kalliimpi. Nuo on 24 euroa 10 merkin arkilta. Plus kolmen euron pientoimituslisä. Ja siltä vältyin tilaamalla samantien 2 arkkia. Siis 20 merkkiä tuli 48 eurolla. Pitää tarkistaa mikä on normaali ykkösluokan merkin hinta, en nyt muista. Mutta ikimerkkejähän nuo ovat, joten voi olla kannattava sijoitus tulevaisuudessa. No, ainakin jotain persoonallista!
Edit. Näyttäis ykkösluokan ikimerkki olevan 1.6.2019 alkaen 1.50€. Joten pikkuisen sitä lisää on. Jos muutaman kortin vuodessa lähettää, niin tuollahan ei ole merkitystä.
Tänään astuin parin kuukauden tauon jälkeen rakkaaseen nuoruusvuosieni (toki nuoria tässä edelleen ollaan ) kotiin. Ensimmäiset minuutit vain kiertelin kämppää ja haistelin ihanan kotoisia tuoksuja.