Huomasin että heti kun Tapparalla rupesi kulkemaan, mullakin rupes menemään paremmin.
Taitaa olla kirjaimellisesti Tappara mun elämä
Noh, ainakin iso osa minua. Sattumaa tai ei, on mukavaa että viimeaikoina mulla on ollut enemmän ja enemmän niitä kivoja hetkiä, kuin sitä paskassa kahlaamista. Elämää voisi verrata aika hyvin tähän jääkiekkoon, välillä voitetetaan ja välillä hävitään. Mutta tämän kliseisen filosofioinnin jälkeen voidaankin tulla siihen asiaan mitä haen. Tulen hyvälle tuulelle siitä, että mulla on tällä hetkellä hyvä olla
Syksyn ensimmäinen joulukinkku paistettu, kun eilen Citymarketista kinkkuja jo löytyi. Kyllä taas osaakin olla hyvää Kolmisen kiloa kokoa tuolla, niin ei kyllä tätä menoa tarvitte kovin kauaa syödä
Kaveri, joka on aiemmin tunnustautunut Ilveksen mieheksi (ei fanaattisesti, mutta kun on pitänyt valita), on nyt tullut järkiinsä ja kääntänyt kelkkansa.
Viime keväänä seurasi kuulemma kaikki Tapparan pudotuspelit, tälläkin kaudella käynyt hallilla ja itse kertonut kokeneensa herätyksen.
Kurjan maanantaisen työpäivän pelasti lyhyt jutustelu äärettömän hienon varttuneemman Kirvesrintaisen herrasmiehen kanssa.
Nyt oli kotiläksytkin tehty.
Ton tän hetkisen ”kipinäketjun” ja Vellun huhun innostamana täytin reilun tunnin tyhjän hetken ja selasin Ruudusta kaikki ottelukoosteet Tapparan viime kevään playoff-matkasta. Hienoja pelejä, huikeita maaleja ja erityisen mukava oli kuunnella Köllin, Nyholmin ja Rantasen suusta ties kuinka monta kertaa eri ottelusarjan vaiheissa, kuinka ”Kuusela ei oo ollenkaan päässy siihen iskuun ku keväällä 2016”. Harmi ku mestaruussauna on päässy kylmeneen. Oli se Parlett kanssa seppä.
Poika oli aamulla hyvä:
“Isi pistä se herätyskello pois niin me Tapparan miehet voimme vielä levätä, Jukurit voikin jo herätä” Nää 3-vuotiaat on ihan mahtavia
Näitä tarinoita varmasti riittää.
Oltiin Klamydian bäkkärillä ja Vesku halusi tarjota Kossua.
Isosta Kossusta isoon lasiin…pulp…pulp…pulp…pulp…pulp…pulp…pulp…pulp…pulp… ja sitten Vichyä päälle pulp…
Npin sai juoma nimeltä Jokinen alkunsa.