Myräkkäkamera näyttää livekuvaa Helsingin Kalasataman tornitalosta 21.30 lähtien.
Kristus kuinka kuuma oli tänään Turussa. Kotona ja ulkona. Hansan kauppakeskuksessa oli mukavan viileää. Huomenna aamulla sitten vissiin alkaa jytisemään.
Aamulehden ennusteen mukaan huomenna kello kymmenen tienoilla olisi Tampereen korkeudella ukkosille mahdollisuus:
Päivystävä meteorologi Eetu Rimo Ilmatieteen laitokselta kumoaa väitteen. Ainoastaan myrskyn reitti on ainoastaan muuttunut. Hans-myrsky saapui sunnuntai-iltana Ruotsiin.
Rimon mukaan myrsky saapuu Suomen mantereelle varhain tiistaiaamuna. Pirkanmaan se saavuttaa noin kello kymmeneltä aamupäivällä. Pirkanmaalta vyöhyke siirtyy iltapäivällä kohti pohjoista.
Ruotsissa Hans -myrskyn aikana satanut rankasti ja mm. juna tipahtanut raiteilta:
Hans-myrsky iski Ruotsiin 25 000 salaman voimalla – juna suistui raiteiltaan ratapenkereen sorruttua:
Raumalla mitattu tänään kesän lämpöennätys (+33,6C):
Edit.
Baltian maista pari twii… xiittiä:
Varmaan ihan hyvä ettei tullut ukkosia – aika reippaita noi tuulenpuuskat näin melko poutaisellakin säällä.
Vaikka isommalta ukkosmyrskyltä onneksi vältyttiin Suomessa, niin näin Sylviaksi nimetty kesämyrsky eteni:
Sylviaksi nimetty kesämyrsky myllersi Suomessa tiistaina. Maan etelä- ja keskiosassa puhalsi puuskainen tuuli, joka aiheutti paljon vahingontorjuntatehtäviä pelastuslaitoksille. Hätänumero ruuhkautui päivän aikana. Sähköt olivat poikki kymmenistä tuhansista kotitalouksista. Myös sateita ja ukkosia oli liikkeellä. Pohjoisessa mitattiin paikoin jopa yli 30 asteen lämpötiloja.
Edit.
Kovimmat tuulet ovat jo laantumaan päin, mutta jonkin verran ukkosia menee parhaillaan pohjoisen suunnalla:
Meteorologi Pia Isolähteenmäki Ilmatieteen laitokselta kertoo, että tiistaina puhaltanut Sylvia-myrsky on aiheuttanut voimakkaita puuskia erityisesti maan länsi- ja lounaisosissa. Yhdeksältä illalla tuulet ovat ”jo laantumaan päin”. Tuulivaroitukset on poistettu valtaosasta maata.
Kovin tiistaina havaittu tuulenpuuska, 30,9 m/s, mitattiin Ahvenanmaan eteläpuolella Lemland Nyhamnin asemalla.
…
Ukkosrintama kulkee parhaillaan kaakkoon päin Kemin ja Kainuun välisellä alueella.
Ukkostutka (Euclid):
Edit.
Kuvia Sylvia -myrskystä:
Portugalissa (ja Espanjassa) vähän hellettä:
Santaremissa Portugalin keskiosassa ehdittiin jo maanantaina mitata tämänvuotinen lämpöennätys, kun mittari pysähtyi huikeaan 46,4 asteen lukemaan.
Rankkasateille ja ukkosille (paikallisille) taas mahdollisuus - ilman takuuta:
Yöllä saapuvat sateet voivat aiheuttaa tulvia Pirkanmaan taajama-alueilla – ukkoskuurot myös mahdollisia:
Suomeen saapuu lämmin kostea ilma, johon liittyy ukkosta. Tuomalan mukaan ukkoset aktivoituvat keskiviikkona aamupäivästä tai päivällä. Useille Etelä- ja Keski-Suomen maa-alueille on annettu sade- ja ukkospuuskavaroituksia. Pirkanmaalle on annettu sadevaroitus.
Foreca:
Meteorologin mukaan keskiviikon vastaisena yönä Suomeen leviävä sadealue on nyt liikkunut ennusteissa selvästi aiempaa ennustettua pohjoisemmaksi.
– Suomeen rantautuva sadealue alkaa levittäytyä maan keski- ja pohjoisosaan tiistain ja keskiviikon välisen yön aikana, jokunen sadekuuro saattaa tulla myös maan eteläosassa ja Suomenlahdella. Sateiden yhteydessä voi olla paikallisia ukkosia. Myös Virossa on odotettavissa sade- ja ukkoskuuroja, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.
Ilmatieteenlaitoksen varoitukset (keskiviikkona)
Estofex (ukkosennuste, Eurooppa):
Taitaa tämä ennuste pitää paikkansa eli ei taida ihan pahimmat sadealueet yltää Tampereelle asti?
Ruotsista lähestyy, mutta meneekö Tukholma-Vaasa -linjan suuntaisesti:
Ps.
Tässä hyvä selvitys miksi ukkosia on vaikea ennustaa:
Ranskassa hellettä edelleen:
Etelä-Ranskassa paikoitellen yli 40 asteen. Joidenkin meteorologien mukaan luvassa voi olla maan jopa kaikkien aikojen pahin helleaalto.
Suomessa poutaista ja ensi viikolla saattaa sataa:
Viikonloppu on laajalti poutainen ja aurinkoinenkin, mutta etelään yltää tämän hetken ennusteen mukaan paikoin sateita lauantaina, lisäksi Etelä-Lappiin ennustetaan sadekuuroja. Lapissa on mitattu jo öisiä pakkasia, mutta maan etelä- ja keskiosassa on viikonloppuna vielä kesäisiä yli 20 asteen päivälämpötiloja. Ensi viikon sää on vaihtelevaa ja tätä viikkoa viileämpää.
Vesisateet on aika hyvin kiertäneet Tampereen, varsinkin eteläisen Tampereen. Joten antaa sataa, ei haittaa :).
Pekka Poudan mukaan Ranskan megahelteet saattavat purkautua tämän tiedon mukaan ensi viikolla loppuviikosta rajuina ukkosina ja rankkasateina - tulvien vaara Ranskassa on tällöin korkea, kun on kuiva maa, joka ei ime vettä…
Todennäköisesti uutiskynnys ylittyy tuolloin, mikäli tämän hetken ennuste toteutuu… Aika näyttää.
Edit.
Lähde:
Olipa aivan loistava päivä. Tampereella oli epämääräinen keli aamupäivästä ja tulin möksälle Ruovedelle ja keli oli/ on mitä mainioin.
Tein muutaman tunnin vene reissun ja nautin kelistä ja maisemista.
Ainoa negatiivinen puoli on, että naapuri rannalle on tullut porukka, joka ei ollenkaan hoksaa, että tällä kelillä äänet kuuluvat todella hyvin. Tuntuu että ovat tuossa terassin vieressä, vaikka ovat noin 800 metrin päässä vastarannalla.
Toinen naapuri laittoi hetkeksi musiikkia kovemmalle, jos nuo toiset tajuaisivat hiljentää omaa volyymiaan? Hymyilytti tilanne kun kappale oli Live is Life ja perhe on Pohjanmaalta. Ei iso harmi ja uskoisin että ” meluajat” itse eivät edes hoksaa tilannetta.
Uimakelit jatkuvat ainakin hetken (…toki toisilla yli talven):
Nähtävästi myös muissa Välimeren maissa ja lisäksi muissa Euroopan maissa tiedossa aika rapsakkaita elokuun helteitä, jotka saattavat purkautua paikoitellen ukkosiin ja rankkasateisiin:
Osa Euroopasta joutuu viikonvaihteen jälkeen tuskaisen kuuman sään kouriin. Lämpötila kohoaa laajalti Etelä- ja Keski-Euroopassa 30 ja 40 asteen välille, paikoin Välimerellä lähennellään jopa 45 asteen lämpötiloja. Kuumuus ja salamaniskut voivat laukaista maastopaloja, myös paikalliset rankkasateet saattavat tehdä tuhoja elokuun loppupuoliskolla.
Taivas repesi. Sataa sen verran, että näkyvyys on kymmenen metriä.
Nohevasti k.o. sadekuuro alkoi Tampereen päällä, kiitos k.o. kuuron ja suht tyynen sään avasin markiisin jotta sain huuhdeltua sen koivunsiemenistä.
Jossain Ilveksen kannatusalueella ehkä. Ei täällä sivistyneessä lännessä.
Älä ■■■■■■■■ ! Ikkunasta katselin äsken vesisadetta ja en mielestäni asu Ilveksien kannatusalueella.
Sataa… Sataa ropisee:
Tällä viikolla liikkeellä on paikoin rankkojakin sateita. Eniten sadekuuroja ennakoidaan maan etelä- ja länsiosaan, mutta sadetta saadaan myös muualla maassa. Sademäärissä on kuitenkin suurta paikallista vaihtelua. Päivälämpötilat ovat viikon mittaan laajalti 15 ja 20 asteen välillä, osassa Lappia on kuitenkin alle 15 asteen lukemiakin. Öisin voi olla paikoin hallaa, etenkin pohjoisessa.
Edit.
Turusta uutinen:
Hämeenkyrön suunnalta nousee hiljakseen ukkonen Tampereen suuntaan - saa nähdä jaksaako tänne asti?
Sade-ja salamatutka (Tampere):
Ukkosennuste:
Edit.
Helsingissä havaittu tänään vesipatsas/trombi: