Sateet ovat tulossa mikä on varsin hyvä ajatellen sitä että syyskuu on ollut erittäin kuiva.
Helsingissä ei ole satanut syyskuussa lainkaan ja elokuussakin erittäin vähän…
Kohta tilanne korjaantuu tosiaan:
Kun täällä etelässä vielä mietitään, että pitikö syksyisin sataa vettäkin, niin pohjoisimmassa osassa Lappia on nähty jo luntakin:
Meille säänörteille, aivan huikea ja pitkä juttu kuvineen luettavissa koskien Golfvirtaa ja sen vaikutuksesta talven säähän Euroopassa. Mikäli Lontoo taittuu suosittelen lukemaan jutun kahvin kera, koska artikkeli on pitkä.
Tässä toinen ilmiö mikä voi vaikuttaa tulevan talven säähän Atlantin Golf -virran ja ilmakehän suihkuvirtausten (aseman) ohella.
Talvisin Pohjoisnavan päälle syntyvä polaaripyörre on alkanut muodotumaan.
Polaaripyörre yksi syy miksi Suomeenkin on menneinä vuosina talvikaudella tullut normaalia kylmempiä jaksoja (mm. polaaripyörteen “hajoaminen” tai suihkuvirtauksen aseman muuttuminen etelemmäksi, jolloin kylmää ilmaa päässyt “valumaan” Pohjoisnavalta mm. Suomen päälle).
Ps.
Golf -virrasta tuli mieleen, että yksi virtausta ylläpitävä voima on termohaliinikierto (veden suolaisuus ja lämpötilaerot), johon jäätiköiden sulamisen seurauksena
mereen virrannut makea vesi vaikuttaa Golf -virtaa hidastavasti (täällä pohjoisessa).
Tämä siis on yksi syy miksi sään ja ilmastonmuutoksen ennustaminen on muuttunut vaikeammaksi: ilmakehän ja merien ilmiöt on kytkökset toisiinsa (kuten myös @Rixa yllä postaamassa jutussa käy ilmi)…
Vanha uutinen Golf -virrasta ja termohaliinikierrosta:
Nähdäänkö tulevalla viikolla viikon puolivälin jälkeen pientä syysmyrskyn poikasta:
Edit.
Päivitystä:
Kovimmat tuulet osuvat tämän hetken ennusteen mukaan Perämeren rannikolle, myrskypuuskia on odotettavissa etenkin maan pohjoisosassa paikoin sisämaassakin.
Kolmen kuukauden pitkän sääennusteen mukaan marras–tammikuun jaksosta olisi tulossa Suomessa 0,5–2 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Vaikka yleisilmeeltään lauha ennuste toteutuisi, Suomen vaihtelevassa talvisäässä myös kylmät pakkasjaksot ovat mahdollisia. Alkutalven ennusteissa on myös joitain ristiriitaisuuksia, jotka voivat viitata kylmään säähän.
”Noin 50–60 prosentin todennäköisyydellä tämä kolmen kuukauden jakso on Suomessa tavanomaista lämpimämpi”, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Jari Tuovinen.
Toivottavasti ei laske lämpötila alle nollan koko talvena eikä satas lunta.
Tulis kerralla metri lunta
Ei tälle leveysasteelle, ei muutaku muuttaa pohjoseen jos lunta kaipaa, siä voi olla vaikka parimetriä.
Varsinkin kun sähkön hinta on nyt mitä on. Sähkölämmitys tulee maksamaan maltaita.
Nii, riippuu tietty millanen sopimus on. Itellä ollu suht halpa jo vuoden ja samalla mennään viä toinenkin.
Kyllä se lumi saisi tulla maahan, jo pelkästään luonnon takia että pysyy einion mulavat hyönteiset ja kasvitaudit kurissa edes jotenkin.
Minullakin vielä vuosi mennään normisti mutta sitten voi olla mielenkiintoisemmat ajat edessä.
Ehkä tää kurimus on jo ohi sillon ja sähköä myydään taas hyvään hintaan.
Toivottavasti ja toivottavasti maailma on tullut järkiinsä siihen mennessä. Epärealistinen toive tuo jälkimmäinen mutta aina sitä voi unelmoida.
Ikävän riippuvainen Eurooppa on ollut Venäjän energiasta. Voidaan syyttää vain itseämme nyt kun on energiakriisi päällä.
Toivottavasti tuleva talvi olisi edes siedettävä. Mitkään -20-25 asteen pakkaset eivät kyllä houkuttele.
Vähän runsaammat sateet luvassa:
Terveisin Pertti Pasanen, Kummeli. Eli 40-50% todennäköisyydellä kolmen kuukauden jakso on tavanomaista kylmempi.
Taitaa pari viikkoa vielä olla järkevää keliä ja sitten mennään talviajan kanssa kohti 2-3kk synkkyyttä.
Ruotsissa ukkostaa reippaasti. Nähtäväksi jää tuleeko “vain” sateet Suomeen vai tuleeko ukkostakin.