COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia), 2. erä

Ruotsissa yli 12000 menehtynyt koronaan ja kolmannen aallon uhka on ilmassa muuntovirusten vuoksi:

RUOTSISSA oli torstaihin mennessä todettu 584 674 koronatartuntaa. Tartuntojen määrä oli huipussaan joulukuun lopulla, kun päivittäin ilmoitettiin enimmillään jopa yli 11 000 uutta tartuntaa.

Tällä hetkellä päivittäinen kuolleisuus on noin 80 tapausta. Selkeää kuvaa määrästä ei ole edes viranomaisilla. Ruotsin terveysviranomaiset kertovat koronatilanteesta vain neljänä arkipäivänä viikossa, kun Suomessa lukemat ilmoitetaan päivittäin.

Tegnellin mukaan suurin vaara on, että koronaviruksen uudet mutaatiot saavat tartunnat hallitsemattomaan nousuun.

– Silloin todellisen kolmannen aallon riski kasvaa. Se voi alkaa suhteellisen pian, jopa lähiviikkoina, Tegnell varoitti.

Pirkanmaalla 19 uutta

14 päivän ilmaantuvuus laskenut viimeset 4 päivää ——> ei juttua lehdissä

Yhtenä päivänä isompi lukema ——> lehdessä: ”pirkanmaa reilussa nousussa!”

11 tykkäystä

Omaa kokemusta eilisestä testauksesta…

Varailin aikaa kolmen aikaan, valinnanvaraa oli vaikka kuinka. Samana iltana jo Pirkkahalliin testiin. Ei ollut isoa autojonoa. Negatiivinen tulos tuli jo tänään aamulla eli 12 tunnissa. Ei voi valittaa.

Itse asiassa tohon omaan kokemukseen peilaten olen tosi yllättynyt että eilen tehtiin noinkin paljon testejä.

2 tykkäystä

Tartunnat näyttävat olevan vakioituneet sekä Pirkanmaalla että valtakunnallisesti. Ehkä en itse halunnut uskoa silloin syksyllä, että näin olisi, mutta perusmäärä on aika korkea. Toki, jos suhteuttaa johonkin ison maailman lukuihin niin ei yhtään mitään, mutta valtakunnan tasolla ollaan siinä 200 tartuntaa päivässä vauhdissa ja Pirkanmaalla hoidetaan tuosta päivässä se n. 25 tapausta. Ilmaantuvuus on suhteellisen heikko mittari, joka värähtää nopeasti korkeaksi ja laskee myös suhteellisen nopeasti. Monenlaiset tilastot saavat tilanteen näyttämään paljon pahemmalta kuin se on. Eilisessä THL & STM:n tilaisuudessa arvioitiin, että R-luku on tällä hetkellä 0,9-1,2 eli ollaan siinä “kintaalla” koko ajan, kasvaako vai pieneneekö.

Itse en ainakaan usko, että viranomaiset löytävät yhtään toimenpidettä, jolla tuosta nykytasosta päästään alaspäin. Enkä sano sitä pahalla vaan se on mielestäni niin, että tämä on se vakiotaso. Katseet kääntyvät rokotuksiin ja koska ollaan pisteessä, että korkeampi sairastavuus ei johda korkeampaan sairaalahoitoon. Tuolla @ljpp linkkasi tuon artikkelin, jossa tuo ajatus aika voimakkaasti kerrottiin, että höllennyksien aika on, kun tauti ei enää aiheuta sairaalahoidon uhkaa. Sairaalahoidon tarve on tällä hetkellä Suomessa hyvin pienimuotoista ja vähäistä eli ilmeisimmin höllennykset tulevat oman käsitykseni mukaan, kun siellä ollaan nollissa. Ilmeisesti mikään 50 vuodeosastolla ympäri Suomea ei riitä.

Olisi tietysti kiva lukea jotain positiivista, mutta tällä hetkellä ei näytä olevan tapahtumassa mitään kovin radikaalia. Määrät seilaavat tuolla tasolla ja todennäköisesti niin jatkuu jonkin aikaa. Tiheä useamman päivän putki 300-400 tartunnan pintaan riittänee viranomaisille siihen, että toimia kiristetään.

2 tykkäystä

Sama oli maanantaina kun tyttöä käytin Pirkkahallissa. Aikoja oli runsaasti valittavissa ja sitten hallilla oikeastaan suoraan sisään ilman ihmeempiä jonotuksia. Tuloskin tuli heti seuraavaksi päiväksi.

Täytyy sanoa että tuo on hoidettu hienosti Pirkkahallissa. Olisi inhottavaa jossain Taysin käytävillä kävellä testiin, kun Pirkkahallissa ei tarvitse kuin ikkuna avata :+1:

1 tykkäys

Miksei noita rajoituksia voisi purkaa. Sairaalat ei ole täyttymässä, vaikka tapauksia onkin. Miksi siis kytätään koko tautia.

1 tykkäys
  • Variantit
  • Eksponentiaalinen kasvu. Suomi on edelleen nousu-uralla
  • Viiveet rokotteissa

Tuossa varmaan tärkeimmät.

Rajoituksia puretaan, kun laumasuoja on jollakin tasolla saavutettu. Koko tämä vuosi on täynnä rajoituksia vielä, ainakin maailmalla.

Mielestäni väärä analyysi. Laumasuojaa ei oikeasti saavuteta ihan hetkeen. Olen itse enemmän tuolla Rämet (jos nyt on oikea sukunimi) linjalla eli laumasuojaa ei tarvita vaan niiden ihmisten, joille tämä sairaus on fataali pitää olla suojattuna. Pelkästään kuolemat ja raportoidut sellaiset antavat aika kattavan kuvan, kenelle tämä tauti on fataali. Eli siitä ei niin tarvitse keskustella. Jos riskiryhmät on rokotettu juhannukseen mennessä kuten nyt on tavoite niin silloin sairaaloiden pitäs olla tyhjät ja kaikkien rajoituksien loppua.

Maailmalle en ota kantaa, koska se on vähän turhan iso. Uskoakseni tuota painetta purkaa rajoituksia nopeammin on enemmän muualla kuin Suomessa.

Itsehän aion painua ensin Tukholmaan kesän jälkeen ja loppuvuodesta Saksaan, jos se on mahdollista.

1 tykkäys

Mielestäni rajoitukset tulisi purkaa kun riskiryhmäläisten kanssa työskentelevät, pääsääntöisesti sairaanhoitohenkilökunta, on rokotettu. Sen jälkeen riskiryhmäläinen ja heidän kanssaan tekemissä olevat kantavat itse vastuunsa siitä minimoidakseen tartuntariskin.

Täysin ulkopuolella laatikosta ajatushan tämä on että ihminen itse kantaisi vastuuta elämästään näin herran vuonna 2021.

3 tykkäystä

Vaikka olemme asiasta sinänsä kovin yksimielisiä niin vuonna 2021 näin ei tulla toimimaan. Maailmalla vedetään pandemian suhteen nyt todellakin varman päälle. Kaikki kuitenkin kytkeytyy siihen, kun alun perin maailmalla tehtiin arvio, että kesällä taltutettu koronavirus pysyy poissa, kun pidetään pienet rajoitukset voimassa. Lopulta koko rajoiterepertuaari on ollut käytössä ja nyt sitä ei enää edes uskalleta muuttaa. Ja mielestäni nimenomaan kyse on pelosta.

Tuota dataa on joulua edeltävältä ajalta ja sitä dataa on joulua seuraavalta ajalta. Kumpikin data on määrällisesti hyvin samanlaista eli rajoitukset marraskuussa johtivat tartuntoihin välillä 100-200 per päivä. Tuon jälkeen otettiin käytännössä koko maan rajoitukset voimaan ja niistä ei olekaan otettu askeltakaan taaksepäin pl. lasten harrastukset. Lopputuloksena tartuntoja per päivää 100-200.

Asiaa katsotaan vähän eri kulmista. Itse näen niin, että tämä itse asiassa todistaa juurikin sen, ettei mikään repertuaariin lisätty rajoite ole enää toiminut. Jouluna tapausmäärissä tapahtui hetkellinen lasku, joka johtuu siitä, että ihmiset eivät liikkuneet ja pysyivät joulun melko lailla pienessä piirissä. Kun arki palasi niin jälleen tartunnat pomppasivat täysin samalle tasolle kuin ennen joulukuuta. Itse tulkitsen, että näytöt todistavat asian olevan juuri näin eli vakiomääräinen 100-200 tartuntaa ei muutu miksikään. Näin ollen argumentoin, että voimme palata rajoitustasoon, joka vallitsi marraskuussa ja sen vaikutus on minimimaalinen suuntaan tai toiseen.

Toinenkin tulkinta on mahdollinen ja se on se tulkinta, jota valtiovalta vetää.

1 tykkäys

Fact check:

Marraskuussa oltiin vain pari kertaa alle 200:n ja kuun vaihteessa kirjattiin jo 450 lukema. Koko syksyn ja talven kestänyt nouseva trendi on edelleen nouseva, vaikka käyrässä onkin vähän kamelin kyttyrää.

@iceman

Onko jossain interaktiovista koronatilastoa, johon voisi heittää omaa liukuvaa keskiarvoa? Pörssimaailmasta tuttu 200/50d golden cross voisi olla hyvä näkymä tähänkin.

1 tykkäys

Kiitos faktojen tarkistuksesta. Joka tapauksessa kun tuota käyrää nyt katsoo ihan päiväkohtaisesti niin voiko noilla osoittaa marraskuun lopussa asetettujen rajoitusten kiistattoman tehon? Missään ei ole palattu missään vaiheessa marraskuun rajoitustasoon - tarkistat varmasti myös tämän. Nyt olemme kohta (pari viikkoa) täysin samalla tasolla kuin olimme marraskuun lopussa.

En varmasti ymmärrä oikein ja siitä myös muistutat minua pian. Minusta tuon evidenssin valossa kuitenkin näyttää siltä, että uudet rajoitukset eivät ihan hirveän merkittävästi sitten kuitenkaan poistaneet tartuntoja ja taso on pysynyt samanlaisena. Mihin siis perustetaan oletus, että joku uusi rajoitus merkittävästi asian tilaa nyt muuttaisi?

1 tykkäys

Ei minulla ole osaamista arvioida mikä on tehonnut ja mikä ei. Trendi on nouseva ja valtion johto vetää pää punaisena käsijarrusta. Toimenpiteistä ja muusta on hyvä keskustella, mutta kyllä lähtöarvot pitää olla edes samalla hehtaarilla, jotta keskustelu on hedelmällistä.

Google antaa muuten hyvät ja selkeät kippurat kun hakee “covid finland”.

Mutta huoli pois. Tällä hetkellä on ihan kohtalaisesti toivoa siitä, että syksy voisi olla melko normaalia menoa, joskin maskisuositus voi jatkua pitkään – se on oheiskustannuksiltaan halvin keino (olettaen että se toimii).

Itse pysyn kevät 2022 targetissani, etten tule pettyneeksi.

1 tykkäys

Ehkä siinä se ero tulee, kun koulutat minua luvuista, mutta tasolla ei ole mitään väliä. Tosiasia on mielestäni näilläkin määrillä, ettei olla ihan hirveän kaukana tällä hetkellä siitä tasosta, jolloin hätäjarrua päätettiin ensimmäisen kerran syksyllä painaa kovempaa. Itse asiassa nousu on sellaisessa vauhdissa, että näyttää “kolmas aalto” iskevän huippuunsa ihan 2-3 viikon kuluessa.

Jos ja kun tilanne on tämä niin silloin palaan aina uudestaan ja uudestaan tuohon syksyyn. Muistaakseni marraskuussa vaadittiin, että kaikki leviämisvaiheen kriteerit otetaan käyttöön koko Suomessa ja näin myös tapahtui suuremmin osin. Näillä saatiin nousu katkaistua, mutta näitä rajoituksia ei ole pl. pääkaupunkiseudun höllennystä lasten harrastuksiin missään vaiheessa purettu yhtäkään. Nyt tapaukset edelleenkin kasvavat ja vaikuttavat palaavan samaan tasopisteeseen kuin marraskuussa.

Looginen päätelmä tästä on, että tarvitaan lisää rajoituksia. Mielestäni yhtä looginen päätelmä on myös se, ettei rajoitteilla ole ollut oikeastaan merkitystä, jolloin niiden uudet turhat lisäykset voidaan purkaa toimimattomina heti.

1 tykkäys

Minulla on ollut sama target aika pitkään jo. Harvoin näin laajalle levinneet pandemiat ovat vuodessa ohi ja rokotuksista riippuu aika pitkälle kuinka kauan menee (ei pelkästään Suomen).

Tässä kannattaa muistaa, että nyt liikkeellä on useampi muuntoviruskanta eli näitä joudutaan seuraamaan aika tarkalla silmällä nyt. Uusi kanta ei ole verrannollinen vanhaan, vaan niitä täytyy pitää omina kantoina ja seurata tapauskohtaisesti niiden leviämistä.

Tanska on maa, jossa sekvensoitujen virusnäytteiden määrä on korkea ja maassa havaittu, että vaikka vanha kanta laskee ja vetää tilastoja alas tällä hetkellä, niin uusi vaikeammin hallittava kanta on noususuunnassa kovista estotoimista huolimatta (maassa tiukat rajoitukset ja yritetään kaikin keinoin pitää leviäminen hallinnassa):

https://twitter.com/kakape/status/1357303122171985921?s=20

https://twitter.com/kakape/status/1357304980676444161?s=20

https://twitter.com/kakape/status/1357305902144114690?s=20

Toivotaan nyt vain, että ennusteet rokotteiden valmistusmääristä ja tulosta Suomeen pitää paikkansa ja jo syksyksi olisi suurin osa halukkaista olisi rokotettu.

Israelista on jo tullut hyviä rokoteuutisia ja Englannista pitäisi alkaa parin viikon sisällä tulemaan tutkimusta aiheesta.

2 tykkäystä

Tässä tulee taas tämä, josta me ei näytetä millään pääsevän samalle kenttäpuoliskolle. Yritän silti.

Kerrotko mikä on se logiikka, jolla teet tämän johtopäätöksen?

Toinen mitä toistuvasti ihmettelen on se, että jos marraskuun lukemilla asiantuntijat päättelivät että jotain pitää rajoittaa, niin miten he tämän päivän lukemilla voisivat tulla eri johtopäätökseen?

2 tykkäystä

Suomen koronastrategiassa ei ole suurta moittimista mutta koska Suomella on koko ajan ollut taktisesti melko paljon valinnanvaraa muista Euroopan maista poiketen, on myös rehellistä todeta, että tämä varmuuden maksimointi on suunnattoman kallista ja uhkakuvien jatkuva voimakas mankelointi kansan mieliin on ennennenkokematonta. Tältä pohjalta arvostan @peterra :n kriittistä ja kyseenalaistavaa otetta paljon. Suoraa työtä demokratian eteen.

Yritin kertoa jo sen yllä. Heitän nyt ihan hatusta nämä numerot, joten älä takerru niihin. Heitän, että marraskuun lopussa Suomessa on koronavirustartuntoja 400 per päivä. Päättäjät toteavat, ettei näytä hyvältä ja päättävät, että nyt lisätään rajoitukset x, z ja y, joita ei ollut käytössä aiemmin.

Joulukuun aikan määrä saadaan selvään laskuun ja joulukuussa päivittäiset tartunnat laskevat 200 per päivä. Eivät kuitenkaan nollaan. Tartunnat käyvät joulun pyhien välissä ihmisten lomista johtuen jopa 100 per päivä.

Tammikuu koittaa ja tartunnat lähtevät nousuun, vaikka on lisätty aiempaan repertuaariin x, z ja y. Huolimatta näistä lopputulos tammikuun lopussa on, että tartuntoja on se 400 per päivä jälleen kerran. Nyt mietitään, miten rajoitteita kiristetään.

Mielestäni on ihan loogista ajatuksen ajatella, että tällaisessa skenaariossa x, z ja y eivät ole olleet kovin hyviä rajoitteita rajoittamaan juuri sitä, mitä niiden piti rajoittaa. Eli pitää valita toisenlaisia rajoittimia.

Suomessa on myös ollut vähiten rajoituksia verrattuna muihin EU maihin ja tämä on hyvä muistaa vertailuissa. Jopa Ruotsissa on tällä hetkellä osin tiukemmat rajoitukset, kuin Suomessa.

3 tykkäystä