Ohessa kuolleisuustilastoja eri alueilta (kuolleisuustilastot laahaavat tällä hetkellä todella paljon paljon perässä eli todellisia tietoja ei ole saatavilla…).
Koronaan kuolleisuus maailmalla:
Koronaan kuolleisuus Yhdysvalloissa:
Kannattaa huomioda, että kuolleisuustilasto alkaa kasvamaan huomattavasti sairaaloiden ylikuormittumisen jälkeen eli sairaalakapasiteetinkin täyttyminen on ongelma pahimmilla alueilla (Intia tällä hetkellä pahin esimerkki ja Brasilia toisena).
kmalainf
(Joulun Tapparassa näkevä Matushkin | Levtchi fan club)
6292
Rokotekattavuuskin alkaa olemaan riskiryhmillä melkoisen hyvä, mikä vähentäisi oletettavasti ylikuolleisuutta merkittävästi. Jossain vaiheessa olisi mielestäni paikallaan mennä jutimaisesti eteenpäin, tämäkään tauti tuskin maailmasta kokonaan poistuu ja elämässä on muitakin asioita.
Se mikä se vaihe on, niin mielestäni viimeistään siinä kohtaa kun kaikki halukkaat ovat yhden piikin saaneet. Ensimmäinen piikkikin kaiketi aika mukavasti suojaa antaa, joillakin voi käydä huono tuuri mutta sellaista kai tässä elämässä muutenkin tapahtuu.
Nyt olisi mahdollista pelata myös kesäksi hyvä asema, jos niin tahdottaisiin ja olisiko se joku vaihe elokuussa, kun rokotteet on saatu jaettua.
Ymmärän kyllä, että terassikausi polttelee monia ja kesätapahtumat, mutta nyt kannattaisi ajatella tulevaa talvea myös.
Miksi elokuussa on parempi asema:
Tässä jatkoa ja Kokkolan seudulla tilanne pahentunut entisestään:
Keski-Pohjanmaan koronarypäs kasvaa: Kokkolan ketjusta jo yli 100 tartuntaa, karanteenissa lähes tuhat – ilmaantuvuusluku hipoo maan kärkeä
Täytyy toivoa, että tämän variantin leviäminen saadaan rajoitettua näillä toimilla. Olisi edelleen mielenkiintoista tietää liittyvätkö sekvensoidut tapaukset intian varianttia oleellisesti Kokkolan tapahtumiin - leviämisnopeus on ollut aika räjähtävä kuitenkin.
Tälläiselle ihmiselle pitäisi antaa sellaiset sakot, että maksaa niitä lopun elämänsä. Ottaa kyllä päähän, kun itse tekee oman osuutensa käyttämällä maskia jne jne ja sitten muut perseilee tähän tapaan.
Periaatteessa kyllä, tiedä sitten mikä se oikea rapsujen määrä olis. Mutta semmoinen tuli mieleen, että on ne vappukemuihin tulleet henkilötkin ottaneet riskin ehkä rikkomalla kokoontumisrajoituksia. Porukkaa on ollut paljon, eikä herätyskellot ole soineet. Eli onko vikaa ollut niin sysissä kuin sepissäkin.
Edit. Jos porukkaa on liikkeellä liikaa, niin syytä on siis heissäkin. Mutta allaolevan lehtijutun mukaan sääntöjä oli brunssilla noudatettu. Aiemminhan oli jo todettu, ettei tieto karanteenikarkurista pidä paikkaansa. Mutta miten tuo vappubrussi oli sitten “epäonninen”, se on pieni arvoitus. Se tässä on kuitenkin havaittu, että kaikkiin huhuihin ei ole luottaminen.
HUS mukaan tartuntamäärien lasku on jämähtänyt ja suunta kesää kohti riippuu pitkälti siitä kuinka paljon lasketaan suojausta ja hakeudutaan kontakteihin.
Ihmiset löysäsivät, kun koronatilanne lähti helpottamaan – HUS: Tartunnat voivat kääntyä uuteen nousuun, sillä nuoret ovat vielä rokottamatta
Rokottamattoman väestön toiminnalla on nyt suuri merkitys siihen, lähteekö koronavirustartuntojen määrä Suomessa laskuun vai nousuun.
…
– Vapun jälkeisellä viikolla on ollut paljon yksityisjuhlia, joissa tartuntoja on syntynyt. Ihmiset ovat löysänneet, kun on puhuttu tilanteen paranemisesta. Pidän myös mahdollisena, että emme tule tartunnoissa selkeästi alas, vaan jäämme tällaiselle tasolle.
Jännä nähdä, kuinka käy. Itsehän povaan, että kesäkuun alussa ollaan ihan samalla tavalla menossa kuin viime vuonna. Tartunnat painuu siihen mennessä alle 50 per päivä. Heinäkuun alussa ollaan nollilla.
Lyödäänkö vetoa? Jos heinäkuussa on enemmän nollan tartunnan päiviä kuin tartuntojen päiviä niin tarjoan sinulle ensi kaudella, jos halliin pääsee, koronaturvalliset oluet? Ennen peliä ja kaikilla erätauoilla.
Onkohan tästä jo tässä ketjussa mutta kerron kuitenkin.
Timonen sanoi viime viikon Kimanttia ohjelmassa että Phillyssä rokototetaan jo 12-16 vuotiaita. Toinen mielenkiintoinen nosto oli Phillyn viimeinen runkosarja matsi New Jerseytä vastaan. Ottelulipun ostajalle ilmainen rokote hihaan ja taskuun 2 lippua ensi kauden matsiin.
Ymmärsin että siellä tyrkytetään joka paikassa rokotteita.
Jos tapauksia on viisi tai alle, niin hyväksyn nollaksi. Tuohan olis vallan mahtavaa ja ei auta kuin toivoa näin käyvän. Pieni epäilys kyllä kalvaa mieltä, jos puhutaan tämän vuoden heinäkuusta. Se tulee nimittäin pian!
Pyyntö on kuultu ja Päijät-Hämeen tilannetta avataan Ylen toimesta:
Sairaalassa jouduttu siirtämään leikkaushoitoja eteenpäin pahentuneen koronatilanteen vuoksi
Myös koronapotilaita siirretty toisiin sairaaloihin (oli 19 potilasta, joista 9 oli saanut koronarokotteen. Nyt 15 koronapotilasta hoidossa osittain siirtojen johdosta)
Ikääntyneiden osuus hoidossa olevista on korkeampi kuin kuukausi sitten, mutta sairaalahoidossa on eri ikäisiä - ei ainoastaan iäkkäämpää väestöä
Koronanäytteiden sekvensointia on pyydetty THL:ltä
Lisää aiheesta YLEn uutisessa:
Sairaalahoidossa ensimmäisen rokoteannoksen saaneita koronapotilaita – Miksi Päijät-Hämeen tilanne synkkeni vaikka muualla jo helpottaa?
Nieminen kertoo hyvinvointiyhtymän pyytäneen THL:ltä rokoteannoksen saaneiden potilaiden koronanäytteiden sekvensointia. Koronaviruksen niin sanottu brittivariantti on ottanut jo monopolin alueen tartunnoista, sillä Niemisen mukaan jo huhtikuussa alueen sekvensoitavaksi lähetetyistä näytteistä 100 prosenttia osoittautui brittivariantiksi.
Koronanäytteiden sekvensointi ottaa oman aikansa, mutta näin omana hatusta vedettynä veikkauksena arvaan, että voisiko kyse olla Etelä-Afrikan variantista, joka osaa kiertää immuniteettia paremmin kuin Britti -variantti ja jota on todettu olevan myös Suomessa liikkeellä (Esim. HUS piirissä oli n. 20% osuus).
Toinen mahdollisuus on Brasilian P1 variantti, mutta tämä huomattavasti epätodennäköisempi vaihtoehto (Suomessa todettu vain kaksi tapausta, joista toinen todettiin Pirkanmaalla).
Mielenkiintoista nähdä millaiset tulokset sekvensointi tuottaa
Kannattaa kuitenkin lukea linkattu Ylen uutinen loppuun asti - onhan tuossa ihan positiivinen kommentti lopussa ja samoilla linjoilla mennään:
– Kesäkuun loppuun mennessä suuri osa aikuisväestöstä on jo saanut ensimmäisen rokotteen. Silloin voi olettaa, että tauti lähtee hiipumaan.
Kyse oli lähinnä siitä, että mistä asemista lähdemme tavoittelemaan heinäkuun parempaa tilannetta jos löysäämme nyt juuri sopivasti muuntovirusten varjossa ennen kuin suurin osa olisi rokotettu. Tartunnalle alttiita on vielä suuri joukko ja tämä on vielä se riski.
Toki Israelin tilanne antaa osviittaa siihen, että huonokin tilanne saatiin lopulta kääntymään keskellä B117 -variantin pahinta iskua maassa tiukkojen rajoitusten ja rokotusten toimesta niin, että lopulta päästiin avaamaan yhteiskuntaa. Vaikeimman kautta mentiin siis (sairaalat täynnä).
16.5.2021: Israelissa vain yksi uusi tartunta vuorokauden aikana, menehtyneitä yksi samalla ajanjaksolla, teholla alle 50 henkilöä ja 55% väestöstä rokotettu kaksi kertaa:
Kokkolan tilanne (Intian variantin osuus) ja Päijät-Hämeen tilanne (Variantin selvitys kesken - mikä on nostanut sairaalahoidon tarvetta + rokotettujen sairastuminen) hieman mietityttää, mutta toivottavasti nämä saadaan kuriin. Muuntovirukset voivat karauttaa suunnitelmat vielä rosvosektoriin huonolla tuurilla.
Tuossa edellä veikkailin Päijät-Hämeen variantiksi Etelä-Afrikkalaista ja nyt ainakin Imatralla todettu olevan tätä liikkeellä:
Esim. Etelä-Afrikan kesässä maan oma variantti levisi hyvin viime talven aikana ja vaati erittäin kovia toimia rajoittaa viruksen leviämistä (toisen aallon lähes 20000 tartuntaa/päivä on nyt kääntynyt 1000/tartuntaa päivä vastakkaisen pallonpuoliskon kesän jälkeen…).
Intian variantista on jo sen verran juttua tuossa muutama viesti ylempänä, että tähän en kommentoi enempää…
Onneksi kuitenkin lopulta useampikin rokotetutkimus on näyttänyt, että tehoa on (kahden piikin jälkeen) näitä variantteja vastaan:
Hyvin todennäköistä on, että epidemia hiipuu vaikka artikkelissa spekuloidaan silläkin mahdollisuudella, ettei näin kävisi.
”Katseet kannattaa kääntää Israelin suuntaan, jossa on käytetty Pfizerin ja Biontechin rokotetta ja annettu toinenkin rokoteannos hyvin isolle joukolle ihmisi
”Uskon, että rokotukset rauhoittavat tilanteen”, Sironen sanoo.
Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksen johtaja, professori Mika Rämet sanoo, että toistaiseksi ei tiedetä, miten pitkään rokotteen antama suoja kestää.