Haluan samanlaista pragmaattisuutta strategiaan kuin Yhdysvalloissa. Vastaavaa ei valitettavasti Suomessa tulla näkemään. Vaikka USA on toiminut muuten huonosti pandemian kanssa niin maalaisjärki näyttää olevan ylivertainen suhteessa Eurooppaan. Kun rokotekattavuus kasvaa niin paikat aukeavat rokotetuille ilman ihmeellistä eurooppalaista säätöä. Matkustamisessa Suomi puolestaan on asemoinut nyt itsensä kokonaan Euroopan ulkopuolelle.
Pitää katsoa taas viikkoloppuun , mutta hitaasti laskee tartunnat.
https://twitter.com/Tays_sairaala/status/1399966522756546560
Itse käsitin tuon uutisen ihan eri tavalla, että oltaisiin puhuttu viime lokakuusta. " Tuotannon käynnistyessä lokakuussa tälle vuodelle oli 1,3 miljardia annosta. Sen Pfizer/BioNTech onnistuu nyt jopa tuplaamaan". Lisäksi jutun mukaan linjastolla on “merkittävä ja välitön vaikutus”. Onko se välitön sitten nyt, vai lokakuussa
Aa, olet muuten oikeassa. Välittömällä luulisi kyllä tarkoitettavan nyt alkavaa ja tuota “ennuste” sanassa olevaa linkkiä klikattaessa menee viime vuoden uutisen puolelle, jossa ennustetaan 1,3 miljardia annosta tälle vuodelle.
Eli siis tuossa tämän päivän uutisessa tarkoitetaan, että nyt tehdas käynnistyy ja rokotetuotanto lisääntyy.
Suomesta en tiedä, mutta sen että Euroopassa matkustellaan varsin vapaasti, nyt ja aiemminkin. Mihin vertailuun viittaat USA/Euroopan suhteen? Koronapassi tulossa vielä tässä kuussa, joten luulisi vaikuttavan lisääntyvänä matkusteluna myös Suomesta.
Suomalaisen rokotteen kehitys ja testaus toimivaksi tuotteeksi ottaa vielä oman aikansa ja rahoituksen kanssa oli ongelmia joku aika sitten. Tämän jälkeen vielä valmistuskapasiteetti ja mistä raaka-aineet… Voi mennä vielä hetki.
Yhdysvalloilla on iso etu, kun on omaa rokotevalmistusta ja rokotteiden ostamiseen etulyöntiasema, kun rahoittaneet niiden kehitystä avokätisesti. Huono vertaus Eurooppaan.
Edit.
Yhdysvalloissa jo 40% rokotettu kahdesti ja 12-15 -vuotiaiden rokotukset alkaneet:
https://twitter.com/BNODesk/status/1399903013553201153?s=20
https://twitter.com/BNODesk/status/1399895533263671300?s=20
https://twitter.com/EricTopol/status/1399152175792541697?s=20
https://twitter.com/EricTopol/status/1399076339055951872?s=20
https://twitter.com/profshanecrotty/status/1400093035854131209?s=20
Ilmassa on rokotteiden saatavuuden osalta valitettavasti takertelun merkkejä:
”THL:n koronarokotusten järjestämisestä vastaava johtava asiantuntija Mia Kontio kertoo, että Pfizer ei ole antanut heinäkuun toimitusmääristä vielä tietoa. Syytä ei ole kerrottu.
– Heinäkuussa on todellinen mahdollisuus siihen, että aika vähän loppujen lopuksi ykkösannoksia annetaan kun kakkosannoksiin menee valtaosa tulevista rokotteista, Kontio kertoo.”
Viittaan vaikka ihan NHL-peliin. Yhdysvalloissa rokotepassilla pääsee koko orkesteri paikalle - ei siis ole mitään kikkailua kuten täällä, että turvaväli+rajoitettu kapasiteetti+maski+rokotuspassi. Maski vapaaehtoinen, rokotepassilla pääsee halliin. Tällaiseen pragmaattisuuteen viittaan kun puhun Yhdysvalloista. Kun rokotekattavuus kasvaa niin paikat aukeavat ilman ihmeellisiä portaita.
Israel ja Britannia uskovat lähestyvänsä laumasuojaa, mutta USA:ssa kestää – Brasiliassa saatiin valoisia uutisia pikkukaupungin rokotesuojasta
Israel: lähestyy laumasuojan rajaa
Yli puolet israelilaisista on saanut molemmat rokotukset, ja testissä on todettu lähes miljoonalla olevan veressään viruksen vasta-aineita. Näin taudilta olisi suojassa yli kuusi miljoonaa ihmistä, lähes 70 prosenttia Israelin väestöstä.
Tutkijoiden mukaan tämän pitäisi riittää laumasuojan muodostumiseen. Kun se on saavutettu, väestön valtaosan vastustuskyky estää viruksen leviämisen.
“Laumasuoja on ainoa selitys”
Maan suurimman sairaalan Sheba Medical Centerin johtaja, professori Eyal Leshem katsoi jo huhtikuussa, että laumasuoja on ainoa mahdollinen selitys sille, että sairaustapaukset maassa ovat vähentyneet, vaikka rajoituksia on purettu.
– Tapauksien määrä laskee jatkuvasti, vaikka ollaan palaamassa lähes normaalitilaan, Leshem sanoi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan.(siirryt toiseen palveluun)
– Tällöin ei sairastuneenkaan henkilön kohtaaminen yleensä enää johda taudin tarttumiseen.
Britannia: rokotteet toimivat, mutta virusvariantit uhkana vielä
Lontoossa sijaitsevan Trooppisten tautien tutkimuskeskuksen tartuntatautien asiantuntija Adam Kucharski arvioi, että Britannia on pääsemässä tilanteeseen, jossa uusia sulkutoimia ei enää tarvita.
– Rokotteet toimivat niin hyvin, että kotimaassa voidaan asteittain höllentää rajoituksia ja nauttia kesästä, Kucharski ennakoi.
Toiveikkuudesta huolimatta tutkijat muistuttavat, että uusien virusvarianttien arvaamattomuus on pidettävä mielessä.
Toinen vaikeasti ennakoitava tekijä on ihmisten käyttäytyminen, kun ankarat rajoitukset poistuvat.
Yhdysvallat: jääkö korona maan vanhoillisen osan vitsaukseksi:
Toukokuun alkupuolella Biden sanoi, että hallinto ponnistelee saadakseen rokottamiseen epäillen suhtautuvien mielen muuttumaan, raportoi BBC(siirryt toiseen palveluun). Rokottamisen tahti oli tuolloin pudonnut puoleen entisestä, ja rokotuksiin on houkuteltu väkeä erilaisin palkkioin.
Onkin ennenaikaista arvioida, koska suuressa maassa päästään nauttimaan laumasuojan tuomasta turvasta. Guardian-lehden mukaan tutkijat ovat varoittaneet jo kuukausia(siirryt toiseen palveluun), että Yhdysvallat ei pääse laumasuojan asteelle tänä vuonna – eikä kenties edes seuraavana.
Tämä johtuu rokote-epäröinnin lisäksi uusista virusmuunnoksista.
Koko maailman rokotetilanteesta hyvä muistutus:
https://twitter.com/DrTomFrieden/status/1400141424184770560?s=20
Tällä rokotusvauhdilla maapallon väestöstä 70% on saanut ensimmäisen rokotusannoksen noin 269 päivän päästä eli helmikuun lopussa vuonna 2022:
IHME ennuste Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan: Skotlannissa tartunnat nousussa nyt.
Kysymysmerkkejä:
- Intian variantin (P1617) vaikutus (UK) ja Brasilian variantin (P1) vaikutus (USA) (immuniteetinkiertokyky)
- rokotuskattavuuden vaikutus?
- Maskit, jos rokotteiden teho laskenut?
- Kausiluonteisuuden vaikutus?
Tämäntyyppistä keskustelua lisää medioihin, kiitos.
Nohynek:
– Maailma on täynnä erilaisia tauteja. Miksi korona olisi sitten se, joka meidän täytyy täysin eliminoida, kun näyttää siltä, että se ei edes ole täysin eliminoitavissa? Tämä ei ole isorokko, joka voidaan juuria kokonaan pois, vaan tämä tulee todennäköisesti jäämään meidän keskuuteemme, maailmaan. Jotenkin meidän täytyisi oppia tulemaan sen kanssa toimeen.
Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämetin mukaan yhteiskunnan avaaminen liittyy vahvasti keskusteluun, millaisen koronariskin kanssa suomalaiset ovat valmiita elämään.
– Se, kuinka paljon tätä yhteiskuntaa avataan, on juuri tätä samaa keskustelua pikkuisen eri sanoin. Millaisen riskin olemme valmiit hyväksymään? Muistetaan, että on esimerkiksi influenssaepidemioita, RS-virusepidemioita, jolloin ei suljeta kouluja tai täysin estetä vierailuja hoivapaikoissa.
Rokotustilanne ja tilastoa tartuntamääristä:
https://twitter.com/AliHMokdad/status/1400127413728681989?s=20
Lisää tietoa paikallisista uutisista.
Intian varianttia liikkeellä ja osassa maata rajoitusten keventämisestä nyt luovuttu - osassa maata rajoituksia kevennetään edelleen:
The variant first identified in India is believed to be responsible for about half of Scotland’s daily cases.
Prof Leitch said that as restrictions ease then it followed that there would be more cases.
He added: "The question is whether you control that to a level that doesn’t cause enough severe disease to fill hospitals and enough severe disease to cause misery and death to families.
“And that’s the balance we are now trying to strike in the advice we are giving and the decisions the first minister and the cabinet have made.”
This means not all areas of the nation will see a further reopening at the next stage of Scotland’s easing of COVID measures.
However, some parts of the country will enjoy looser rules from Saturday.
Tilastoja: 677 tartuntaa päivässä isoin luku maaliskuun jälkeen (vaikka 60% saanut ensimmäisen rokotteen ja 39% toisen rokotteen).
Skotlannin väkiluku on lähes sama kuin Suomessa (n. 5,5 miljoonaa).
Scottish numbers: 2 June 2021
Summary
677 new cases of COVID-19 reported
26,258 new tests for COVID-19 that reported results
2.8% of these were positive
1 new reported death(s) of people who have tested positive
10 people were in intensive care yesterday with recently confirmed COVID-19
114 people were in hospital yesterday with recently confirmed COVID-19
3,286,261 people have received the first dose of the Covid vaccination and 2,106,177 have received their second dose.
Skotlannista on hyvä seurata uutisia nyt millainen vaikutus on rokotuksilla Intian varianttia vastaan - kuinka paljon variantti pystyy kiertämään immuniteettia ja kuinka paljon rokotteet “pehmentävät” variantin iskua
Ilmeisesti yksi syy tartuntamäärien nousuun on ollut rajoitusten keventämisen ja liikkeellä olleen muuntoviruksen yhteisvaikutus (onko avattu hieman liian aikaisin alueilla jossa muuntovirusta liikkeellä?).
Kolmas aalto on toki aivan alussa, joten vasta lähiviikkoina nähdään mihin suuntaan tilanne kehittyy ja millaiset toimet tepsivät sitä vastaan.
Ei yllätä, että Hanna Nohynek pystyy tähän pohdintaan, mihin suurin osa ihmisistä/viranomaisista ei pysty. Bravo!
Toissapäivänä saatiin täyteen 3miljoonaa rokotusta Suomessa. Neljäs miljoona pitäisi olla kesäkuun loppuun mennessä. Ja heinäkuun lopulla viides. Jos siis maahan tulevien rokotteiden määrä pysyy suunnilleen samana. Toiveena tietenkin olisi, että määrä nousisi reilusti esim. tän uuden linjaston myötä. Muuten rokotteet menevät kohta pääosin tehosteen pistämiseen, eikä uusien rokottamiseen.
Ylellä juttua Kanta-Hämeen sairaalaepidemiasta (Intian variantti):
Korona jylläsi Kanta-Hämeen keskussairaalassa – tämä sairaalaepidemiasta tiedetään nyt
Toukokuu oli Kanta-Hämeen keskussairaalassa tukalaa aikaa, sillä koronavirus pääsi yllättäen leviämään sairaalan kahdella osastolla. Kaiken kaikkiaan 57 potilasta ja 42 työntekijää sairastui. 17 koronapotilasta menehtyi sairaalaepidemioiden seurauksena. Lisäksi jatkotartuntoja liikkui sairaalasta koteihin.
Kanta-Hämeen keskussairaalassa on ollut käytössä niin sanottu universal masking -toimintamalli, mikä tarkoittaa maskin käyttämistä kaikissa ihmiskontakteissa ja muiden täydentävien suojaustoimien käyttämistä potilaiden hoitotilanteissa. Lisäksi esimerkiksi henkilökuntamääriä taukotiloissa oli rajoitettu.
– Korkean tartuttavuuden variantilla, suojauksista huolimatta, virus tarttui ensin henkilökuntaan, siitä jatkotartuntoina muuhun henkilökuntaan ja sitten hiljalleen sitä kautta potilaisiin. Rokotettu henkilökunta oli pääsääntöisesti täysin oireetonta, kertoo Leskinen.
– Vakituisesta henkilöstöstä onneksi lähes kaikki olivat saaneet täyden rokotussarjan. Sillä estettiin se, että henkilökuntaan olisi tullut vakavia sairastumisia ja että suuri osa henkilöstöstä ei joutunut karanteeniin.
Juuri kun koivun siitepölykausi alkaa etelässä helpottamaan, niin tällainenkin liikkeellä:
Tavallinen flunssa alkaa usein tyypillisesti kurkkukivulla
Sillä lailla.
Kurkku oli jo eilen hiukan karhean tuntuinen ja ei ole juurikaan tilanne eilisestä muuttunut.
Taitaa mennä täällä Etelä-Suomessa tämäkin kesä
ohi. No, itse käyn pääasiassa töissä, kaupassa ja golfaamassa, niin ei paljon arkea muuta.
On kyllä todella ärhäkkä kesä lentsua liikkeellä. Viime vkl iski meille työ paikalle jännäkakka tilanne kun alkoi ropisemaan tietoa että väkeä on jäänyt pois kovan kurkkukivun ja kuumeen takia. Pe-Ti välisenä aikana tehtaan (jossa on väkevä korona protokolla) väestä 30% kirjaimellisesti kaatui petiin.