COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia), 2. erä

Mites kaikki muut ulkomailla käyneet? Jos kisaturistit nyt nostetaan tikun nokkaan, niin mun mielestä lentokentille pitäis laittaa toimittajat tekemään synkkiä juttuja myös muista matkaajista.

Oma ajatus on pysyä kotimaassa siihen asti, että vähintään toinen piikki pistetty ja senkin jälkeen tarkasti harkita, että mihin lähtee. Kyllä noita reissuja ehtii tekemään myöhemminkin.

8 tykkäystä

Mun mielestä ulkomailla käynti on ihan jees ja ok, kunhan sitoutuu noudattamaan suosituksia, varotoimia ja yhteiskunnan sääntöjä. Tuossa yllä noin 7000 viestin kohdalla on oikein hyvää materiaalia jonka katsottuaan jokainen voi itse miettiä seuraako tämä joukko niitä, itse epäilen suuresti.

5 tykkäystä

Britannian tilanne:

  • Tartuntamäärät nousseet yli 50% viime viikkoon nähden (Skotlannin puutteellisista tilastoista huolimatta) eli uusi aalto jatkuu
  • Sairaalahoidon tarve nousussa, mutta toistaiseksi vielä hallittavalla tasolla (rokotuksilla on ollut tehoa)

Jos viittaat siihen videoon, missä huudellaan hävyttömyyksiä Krista Kiurulle, niin voipi olla, että jotain suosituksia on jäänyt kavereilla noudattamatta. Olen silti sitä mieltä, että ihmiset, jotka haistattelee Krista Kiurulle, eivät voi olla kovin pahaa porukkaa. :smiley:

3 tykkäystä

Rajakäytännöt pitäisi saada selviksi ja toimivaksi.

Tässä esimerkki Norjasta:

https://twitter.com/j_martikainen/status/1408635476118958080?s=20


Edit.

https://twitter.com/jantunen_matti/status/1408698579007459338?s=20

3 tykkäystä

Sano vaan, nyt on sen paikka, perkeleen vatipäät!!!

1 tykkäys

Pirkanmaan tilanne:

https://twitter.com/Tays_sairaala/status/1408672589971705857?s=20

Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) infektioyksikön ylilääkärin Jaana Syrjäsen mukaan merkittävä osa 14 uudesta tartunnasta on Pietarista tulleilla jalkapalloturisteilla. Hän kertoo, että näytteissä on käyty nyt hyvin vähän.

Viime yönä taisi kisaturisteilla tulla 72h paluusta täyteen joten jos juhannuksesta huolimatta käyvät testissä niin huomenna voi tulla mielenkiintoisia lukuja.

Lankomies sai eilen negatiivisen tuloksen Pietarin reissun jälkeen. Sai muuttaa asuntovaunusta sisäruokintaan :blush:

8 tykkäystä

Hyvin kirjoitettu juttu rokotteen kehittämisestä koronaan. Maksumuurin takana.

Pari lainausta:

Mrna-rokote antaa ihmisen solulle reseptin ja käskyn piikkiproteiinin valmistamiseksi, aivan kuin se olisi saanut virustartunnan. Solun pinnalle ilmestyvän uuden proteiinin huomattuaan immuuni­puolustus herää uhkaan ja alkaa heti tuottaa vasta-aineita – kuten se tekisi, jos virus olisi vallannut kehon ja tuottaisi soluissa omia kopioitaan.

Yhä enemmän on silti tullut uutisia siitä, miten myös rokotetut saavat koronatartunnan. Esimerkiksi Britanniassa tartunnat ja sairaanhoidon tarve ovat taas kääntyneet nousuun, vaikka noin 65 prosenttia väestöstä on jo rokotettu ja melkein puolet jo kahteen kertaan. Mutta Rämetistä olennainen kysymys kuuluu, kuinka moni rokotetuista sairastuu koronataudin vaikeaan muotoon.

Hän sanoo, että ainakaan koronavirus ei muutu yhtä paljon kuin vaikka hi-virus, jota vastaan ei ole voitu koskaan kehittää rokotetta osin juuri tästä syystä. Koronaviruksella on mekanismi, joka varmistaa, että sen kopio pysyy samanlaisena, sanoo Rämet.

1 tykkäys

Mitenhän tilanne nykyään menee? Anonyymi.

Koronakysely
  • Olen sairastanut koronan
  • En ole sairastanut, mutta joku perhepiirissä on
  • En ole sairastanut, mutta joku muussa lähipiirissä (kaverit, työt, harrastukset) on
  • En ole sairastanut, mutta tunnen useita sairastaneita
  • En ole sairastanut, mutta tunnen jonkun sairastaneen
  • En ole sairastanut, enkä henk.koht. tunne ketään sairastanutta

0 voters

Rokotus?
  • En ole ottanut rokotetta enkä aio ottaa
  • En ole ottanut rokotetta, mutta aion ottaa
  • Olen ottanut ensimmäisen/ainoan (JJ) rokoteannoksen
  • Olen ottanut kaksi rokoteannosta
  • Olen ottanut yli kaksi rokoteannosta

0 voters

E: Tuo on tietysti sikäli ongelmallista, että jokaisella on varmasti paljon tuntemiaan ihmisiä, joiden koronatilanteesta ei tiedä. Vastaisin, etten tunne sairastaneita, jos en erikseen tiedä jonkun sairastaneen.

Tuplaedit. Taitaa olla vähän hölmöä pitää JJ:n rokotetta tuolla yhden annoksen vaihtoehdossa, vaikkei sen suoja mikään timanttinen olekaan.

Ongelma onkin, että osa on vältellyt karanteeneja, testejä, viranomaisten yhteydenottoja tietoisesti ja harkiten. Tämä on täysin anteeksiantamatonta käytöstä. Virus leviää, miten leviää mutta jos selkeiden suositusten vastaisesti matkustaa tapahtumaan, pitää edellyttää vastuullisuutta sen jälkeen muiden takia. Mitään perustetta välttelevään ja pakoilevaan käytökseen ei ole.

7 tykkäystä

Jännä tää 72 tunnin karanteeni, kun tähän asti karanteenit on olleet kahta viikkoa. Nää kuitenkin kaikki varmaan lasketaan altistuneiksi?

"Lasse Lehtonen muistuttaa, että lähes 100 todettua koronatapausta ovat vain rajalla tehtyjen testien tulokset.

– Jos on saanut tartunnan 1–2 päivää aikaisemmin, sehän ei rajatestissä vielä näy.

Sen takia on Lehtosen mukaan hyvin tärkeää käydä uudessa testissä 72 tuntia Suomeen paluun jälkeen ja olla karanteenissa siihen saakka tapaamatta ketään oman perheen ulkopuolista henkilöä. Jos toinenkin testitulos on negatiivinen, karanteenin voi keskeyttää."

Pointti on nimenomaan se, että karanteenin saa keskeyttää, jos saa negatiivisen 72h jälkeen. Kolmessa vuorokaudessa testissä näkyy tartunta jossain 94% tapauksista tms.

Jos ei käy testissä pitäisi olla karanteenissa se kaksi viikkoa.

4 tykkäystä

Tämä selvä. Tosin en ymmärrä, miksei muut altistuneet voi/ole voinut lyhentää karanteeniaan 72 tuntiin tuollaisella ylimääräisellä testillä. Ts. mikä ero on altistuneessa ja ulkomailta tulevassa altistuneessa?

1 tykkäys

Hyvä kysymys, olisiko käytäntö muuttunut myös kotimaisissa altistumisissa vai onko tuo jostain syystä käytössä ainoastaan rajanylityksissä?

Hyvä visualisointi, jossa verrataan kesäkuuta 2020 ja 2021.

Melkoista nollatoleranssia taas huudetaan. On aina todella typerää vertailla ilman mitään komponentteja. Viime kesänä testaaminen ei ollut mistään kotoisin ja toisaalta rokotteista ei ollut tietoakaan. Tartuntamäärät eivät ole tässä epidemiatilanteessa kovin tärkeitä.

5 tykkäystä

Joo, ihan samaa mieltä tästä. Ylipäätään toi reissaaminen tällä hetkellä on mun mielestä typerää ja vastuutonta, mikäli ei ole saanut piikkejä.

2 tykkäystä

HELSINGIN kaupungin koronajäljityksessä paiskitaan tällä hetkellä ankarasti töitä, jotta kaikki Pietarin kisaturistien koronavirustartunnat saadaan jäljitetty.

”Meillä on jo nyt jäljitettävänä runsaat kymmenen bussia, joissa joku on antanut positiivisen koronanäytteen. Samassa bussissa matkustaneet asetetaan karanteeniin”, Lukkarinen sanoo.

Juuri nyt on koittamassa aika sille toiselle koronatestille, joka olisi annettava 72 tunnin kuluessa altistuksesta. Rajalla annetuissa koronatesteissä ei välttämättä vielä tautia näkynyt.

Maksumuuri, mutta aukeaa ainakin vielä incognitona.