Luonto korjaa heikot pois. Luonnonlait on nyt valittu. Vahvat ja terveet selviytyvät kyllä.
Tai sitten vain virus kehittää paremmat keinot kiertää rokotuksen antaman immuniteetin - asioita voidaan katsoa eri näkökulmista.
Tuon jutun lopusta:
Tällä hetkellä koronatartuntojen taustalla on pääasiassa EM-kisaturistien Venäjältä mukanaan tuoma deltavariantti, joka leviää Järvisen mukaan nuorten aikuisten keskuudessa ravintoloiden yöelämässä.
– Tautitapaukset keskittyvät tällä hetkellä lähes täysin 18–30-vuotiaisiin, mutta tartuntoja tulee silti yhtä paljon, kuin ennenkin.
Tapausmäärät taittuvat Järvisen mukaan todennäköisesti vasta sitten, kun nuoremmat ikäluokat on saatu täyden rokotussuojan piiriin. Hän toivoo, että epidemia alkaa tasaantua elokuun alkupuolella.
– Tapausmäärien nousu on nyt pienemmässä ikäryhmässä kuin ennen, ja muut ikäryhmät alkavat olla jo rokotussuojassa. En usko, että tautitapausten määrä kykenee nousemaan samalle tasolle, jolla se on pahimmillaan ollut.
Tämä onkin siitä hassu argumentti ollut pandemian ajan joillakin käytössä, että meidän terveydenhuoltojörjestelmämme perustuu näiden ”heikkojen” auttamiseen.
Jos samaa argumenttia käyttäisi, voisi kaikki rokotteet ja yleisen hoitamisen lääkityksineen poistaa - koska sairastuminen on luonnon ”valintaa”. Eikä luonnossakaan gasellin murtunutta jalkaa korjata, jolloin se joutuu petojen kitaan hyvinkin nopeasti. Eli jätetään samalla nekin hoitamatta ja katsotaan onko yksilöt tarpeeksi vahvoja pärjäämään.
Ja ei, en tarkoita sinun ajattelevan noin. Pohdiskelen vain tätä silloin tällöin nähtyä argumenttia pandemian osalta.
Milloinkas niitä ensimmäisiä rokotteita alettiin maailmalla antamaan? Eli missä kohtaa voi alkaa odottelemaan tutkimuksia siitä kuuluisasta 6kk immuniteetista?
Itse olen suuri luontodokumenttien ystävä. Näissä eläinystävät eivät puutu luonnon normaaliin järjestykseen. Uhanalaisia toki autetaan.
Ja gasellien kohtalo ei liity ihmiskohtaloihin juuri mitenkään.
Eivät puutukkaan. Se olikin se juttu. Minäkin olen.
Mutta se oli esimerkki siitä, että jos perustellaan ”luonnonvalinnalla”, niin millä logiikalla sitten hoidetaan/ jötetään hoitamatta.
Erilaiset mutaatiot/ geneettiset sairaudet ja sairauskohtaukset ovat luonnon valintaa. Miksi hoidamme niitäkään jos suhtaudumme pandemiaan tyylillä ”vahvimmat pärjätköön”? Edelleen, koko terveydenhuoltojörjestelmämme perustuu siihen, että toimimme tätä ”luonnon valintaa” vastaa parantaen sairauksia, lääkiten, elvyttäen jne.
Olisiko vaikka Christian Eriksen pitänyt kärrätä elvyttämättä kentältä sivuun teemalla: ”vahvimmat jatkaa pelaamista”? Minun mielestä ainakaan ei.
Tässä päästään aika koviin prosentteihin testatuista löydetyista tartunnoista:
Pe 26 / 933 2.79%
La 31 / 403 7.69%
Su 29 / 512 5.66%
Englannissa toteuttavalla logiikalla. Oikein vai väärin, sen tulemme näkemään, millä viiveellä sitä en tiedä.
Insinöörin humaani vastaus on, että mielestäni tämä on oikein.
Ei. Kehittyvissä maissa Christianin kaima olisi menehtynyt. Mielipiteitäni nämä ovat, ei väittämiä ja enkä pyri jankkaamaan/provosoimaan.
Mäkään en jankkaa. Ja ymmärrän, että et tarkoittanut sitä niin. Kuten yllä kirjotin, tartuin irralliseen väitteeseen. Korostin vielä, ettei sinun väittämänä.
Ymmärrän tämän. Ja mikään järjrstelmä ei ole täydellinen (edes rokote) joten "sivuosumia tulee. Varsinkin niissä, jotka syystä tahi toisesta on ilman rokotesuojaa. Mutta myös kansakunnan yleisen hyvinvoinnin nimissä, jokaisen on otettava tämä riski jossakin kohtaa.
Minukin mielestä tämä on oikein. Siksi väitttämä (ei sinun sanomanna, vaan yleisesti): “vahvimmat pärjätköön!” tai “luonnon valinta” on epälooginen, sillä sallimme aika paljon poikkeustapauksia tässä. Siksi on hyvä, että pyrimme pääosin antamaan kansalle mahdollisuden suojautua (rokote) virukselta ennen avautumista, koska kukaan meistä ei tiedä, onko altis loppujen lopuksi sairaudelle vai ei (mikäli meillä on piileviä altistavia tekijöitä).
Tarkoitan siis tällä “jankkaamisella” sitä, että nekin jotka kertovat kannattavansa “luonnon valintaa” saattaa itse olla riippuvaisia esim. silmälaseista, astma- lääkkeistä tai parantanee murtumiaan sairalahoidolla. Eli ovat saaneet/ saa “työntöapua” omaan heikkouteen. Sellasta vahvuutta se.
Ja vaikka vastaan sinulle, en edelleenkään väitä sinun sanoneen mitään. Pohdiskelen “vahvimmat pärjätköön”- logiikkaa vaan yleisellä tasolla.
Juuri parhaillaan kannattaa seurata tällä saralla Israelin tilannetta ja sieltä tulevaa tutkimusta (Howard Formanin twiitti lopusta israelilaisesta tutkimuksesta) ![]()
Tässä toinen tuore tutkimus rokotteiden tehosta uusia variantteja vastaan Akiko Iwasakilta (twiitti -ketju):
Englannin linja on kyllä melko mielenkiintoinen - nyt maa on vapautettu rajoituksista ja heti ensimmäisenä päivänä uusia aletaan ehdottamaan.
Yleisötapahtumiin pääsisi jatkossa syyskuun loppupuolella vain kaksi kertaa rokotetut rokotepassia vilauttamalla:
LONDON, July 19 (Reuters) - British Prime Minister Boris Johnson said on Monday that English nightclubs and other venues with large crowds will require patrons to present proof of full vaccination from the end of September.
Clubbers flocked on Monday to the first live music events without restrictions since the COVID-19 pandemic began. The government reopened nightclubs and dropped almost all coronavirus measures in England in a bet that mass vaccinations will prevent another deadly wave of COVID-19.
But hours later, Johnson announced that people who were not fully vaccinated, including those who had not had both doses of two-shot immunizations, would be barred from nightclubs.
Varmaankin on huomattu, että jotain pitää tehdä - ennusteet on aika kovia kuinka voi käydä pahimmillaan (avausten seurauksena):
https://twitter.com/jukka235/status/1417047387391004675?s=20
https://twitter.com/jukka235/status/1417049491480498176?s=20
https://twitter.com/jukka235/status/1417052068347531270?s=20
https://twitter.com/jukka235/status/1417061152123727873?s=20
Edit. Tämä liittyy tähän:
– On mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu. Muut maat voivat seurata, mitä siellä tehdään ja oppia mahdollisista virheistä, sanoo Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti STT:lle.
…
Englannin päätöksillä voi olla myös seurauksia maailman koronatilanteeseen. Siksi Suomessa kannattaa seurata, miten tilanne vaikuttaa paitsi tautimääriin myös erilaisten virusmuunnoksien syntyyn ja leviämiseen.
– Kun virus lisääntyy, se mutatoituu. Se on nähty jo aiemmin. Toki variantteja syntyy muuallakin kuin Britanniassa, mutta Britanniassa niitä seurataan enemmän, eli tiedetään, mitä siellä liikkuu.
– Lisäksi Britannia ja Englanti ovat kansainvälisiä ”hubeja” eli liikenteen solmukohtia, jotka ovat yhteydessä kaikkialle muualle maailmaan. Siksi tartunnat voivat levitä myös muualle maailmaan.
Jonkinmoinen trendi on nyt menossa sillä passeja ollaan ottamassa nyt käyttöön mm. Italiassa ja Ranskassa (jutut aukeavat incognito -tilassa):
Suomessa on nyt huomioitu koronan (mahdolliset) pitkittyneet oireet - nämä voivat vaikuttaa avauspäätöksiin eli avataan vasta, kun rokotekattavuus on riittävä:
Salminen sanoi maanantai-iltana Ylen A-studiossa, että suomalaisia ei ole vielä rokotettu tarpeeksi, jotta rajoituksia voidaan löysätä. Englantilaiset ovat suomalaisia rokotuksissa edellä.
Yhteiskunnan avautumista voivat Salmisen mielestä vaikeuttaa tuoreet tiedot pitkäkestoisesta koronasta.
Valtakunnallisesti Pirkanmaalla on nyt hieman tartunnat koholla muuhun Suomeen nähden.
On kyllä mielenkiintoista kuulla mitä sanottavaa on tänään iltapäivällä Pirkanmaan pandemiaohjausryhmällä?
- Kuinka hyvin jäljitys on toiminut?
- Sairastuneista tilastoa (rokotetut vs rokottamattomat, ikäryhmät, mistät tartunnat tulleet jne)
Ps. Tampereella on tulossa tulevana viikonloppuna massatapahtumia (mm. Tammerfest) - millainen vaikutus on, kun väkeä todennäköisesti tulee eri puolilta Suomea?
Testeissä käyty paljon (todennäköisesti maanantain vaikutus?):
Tätä menoa Liiga-jengit saavat jälleen kärsiä ![]()
Talvet voidaan aina olla näköjään tiukkojen rajoituksen alla, jotta kesällä saadaan vetää festareita jne.
Sitten talvella takasin kurimukseen ja rajoituksia takaisin. Liigaa ei varmana pelata täysille katsomoille syksyllä. SOT.
Tänään Suomessa raportoitu 461 uutta tapausta. Aika paljon.
e. Mutta edelleen tuo sairaanhoidon kantokyky lienee oikein hyvä.
Tässä hieman omakohtaista kokemusta. Tausta 2 rokotetta, toinen piikki 8.7. Riskiryhmä 2. Perjantaina illalla yhtäkkiä nousi korkea kuume ja kurkkua alkoi kutisemaan, jonka johdosta yskitti. Kuume laski ilman lääkettä aamuyöstä ja sen jälkeen ei ole ollut lämpöä. Positiivinen tulos varmistu sunnuntaina. Lauantaina ja sunnuntaina vielä vähän yskitti, mutta ei sen jälkeen. Nyt sellainen tilanne, että pari päivää ollut melkein normaali olo (ehkä vähän pää humisee ja nokka vuotaa, mutta ei koko aikaa) Sellainen outo oire, että virtaa olis tehdä vaikka mitä, että pitää oikein muistuttaa itseä, että pitää levätä.
Neljäs aalto!
Salminen kertoo, että valtioneuvoston tarkoitus kokoontua ja päättää mahdollisista rajoituksista jo tällä viikolla.
– Jos halutaan tapausmäärät laskuun, ei ole muita vaihtoehtoja kuin kiristää rajoituksia.
Yhdysvalloissa sairaalahoitoon joutuneiden määrä kasvaa tasaisesti tartuntamäärien kasvettua Delta-variantin johdosta - nyt ollaan palattu toukokuun tasolle (todennäköisesti rokottamattomien keskuudessa?):
https://twitter.com/BNODesk/status/1417269683594711041?s=20
https://twitter.com/BNODesk/status/1417174607828852736?s=20
https://twitter.com/BNODesk/status/1417272878123429891?s=20
Ainakin Missourissa sairaalat jo täynnä “The Atlantic” -lehden jutun mukaan: