COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia), 2. erä

Suomen tilanne tänään: neljässä sairaanhoitopiirissä tartuntamäärät jyrkässä nousussa:


Edit.

Tilastoja maailmalta (korona vs influenssa):

3 tykkäystä

Myös Ruotsissa tartuntojen määrä on ollut nousussa ja siellä ollaan siirtymässä Suomen ja Norjan mallin mukaisiin alueellisiin rajoituksiin:

Alueellisten suositusten suhteen Ruotsi toimii nyt vastaavasti kuin esimerkiksi Suomi, jossa kevään valtakunnallisten koronarajoitusten jälkeen on siirrytty alueellisiin rajoituksiin. Alueellisten rajoitusten malli on käytössä myös esimerkiksi Norjassa.

Tegnellin mukaan myös muita toimia voidaan ottaa käyttöön, mikäli tartuntojen nousu ei pysähdy.

Kovempia rajoituksia voidaan ottaa käyttöön myös muualla Ruotsissa. Tegnell on sanonut keskustelevansa alueiden johtajien kanssa tilanteesta tämän viikon aikana.

Pirkanmaa 12.

Noi Rauvolan analyysit tilanteesta on erittäin kyseenalaisia. Jokainen, joka on käynyt edes tilastotieteen peruskurssin, ymmärtää sen. Mutta onhan 100% kasvulla raflaavaa levittää paniikkia, kun tartunnat nousee yhdestä kahteen.

6 tykkäystä

Otatko kantaa tuohon yksittäiseen kuvaajaan vai kaikkiin Rauvolan tilastoihin (voisit laittaa esimerkkiä paremmista tilastoista tai omaa analyysiä tilanteesta tilastojen pohjalta?).

Rauvolan tilastoista näkee kuitenkin parhaiten tilastoinnin viiveet ja eri SHP tilanteita, mitä muualta ei näe. Toki hypeä on pahimman skenaarion kautta aina välillä. Huomioitavaa on myös, että pahimmat skenaariot on pystytty estämään rajoitustoimilla (esim. Vaasa):

Maltillisemmat tilastot on Markku Peltosen Twitter -tilillä (niistä näkee vain Suomen kokonaistilanteen).

Edelleenkin Suomen tilanne on parempi kuin monessa muussa EU-maassa, vaikka tartuntojen määrässä on nousua. Osassa EU maista tilanne on lähdössä/jo lähtenyt käsistä ja yhteisöleviäminen on valloillaan (eksponentiaalinen kasvu tartuntamäärissä).

https://twitter.com/MarkkuPeltonen/status/1319457938734522371?s=20

https://twitter.com/MarkkuPeltonen/status/1319458268222312448?s=20

Kuten aikaisemminkin olen sanonut, niin tilanne on hieman sama kuin keväällä - olemme muuta Eurooppaa jäljessä epidemian kulussa ja tilanteeseen on vielä tässä vaiheessa helpompi vaikuttaa. Kun homma leviää käsiin tarvitaan järeämpiä toimia (…näitä näkee nyt ympäri Eurooppaa, kun uutisia seuraa).

Pirkanmaalla tilanne on edelleen hyvä, vaikka kasvua tartuntamäärissä on tullut rauhallisen kesän jälkeen. Jäljitys toimii tehokkaasti ja tartuntaketjuja saadaan poikki.

Pirkanmaan tartuntamäärät:

  • Maaliskuu: 101 tartuntaa
  • Huhtikuu: 105 tartuntaa
  • Toukokuu: 35 tartuntaa
  • Kesäkuu: 2 tartuntaa
  • Heinäkuu: 1 tartunta
  • Elokuu: 19 tartuntaa
  • Syyskuu: 152 tartuntaa
  • Lokakuu (23.10 mennessä): 225 tartuntaa

LÄHDE: IS

Huom: Keväällä testattiin vähemmän ja THL arvioinut tartuntamäärien olleen Suomessa n. 5x todettuihin tapauksiin nähden ja toisissa lähteissä arvioitu olleen jopa 10x

Tuoreen TAYS -tilaston (25.10) mukaan todetuista 12 tartunnasta tällä kertaa vain muutama ollut ennalta karanteenissa (aikaisempina päivinä on hyvällä prosentilla ollut tartunnan saaneita jo karanteenissa altistumisen vuoksi).

Loppujen osalta jäljitystyötä tehdään:

2 tykkäystä

Britanniassa maan julkisen terveydenhuollon (NHS) työntekijät saavat koronarokotuksen ennen joulua, kertoo brittiläinen Mail on Sunday -lehti.

Lehden mukaan hallitus on jo valmistellut lakiesityksen, joka sallisi Britannian ohittaa EU:n rokotteiden hyväksymisprosessin, jos turvallinen ja tehokas rokote saadaan käyttöön ennen kuin brexitin jälkeinen siirtymäaika päättyy vuoden lopussa.

Lehti perustaa tietonsa sähköpostiin, jonka NHS:n johtoon kuuluva henkilö oli lähettänyt alaisilleen. Siinä hän kehottaa kaikkia käymään influenssarokotuksessa, jotta he voivat ottaa koronarokotuksen mahdollisesti jo joulukuun alussa.

Britannian pääministeri Boris Johnson on toivonut, että rokotukset alkaisivat mahdollisimman pian, jotta koronan toisen aallon pahoin runtelema maa säästyisi täydelliseltä koronasululta.

2 tykkäystä

Mielenkiintoinen yksityiskohta pandemian alkuvaiheessa Uudessa Seelannissa järjestetystä Tool -bändin konsertista.

Nyt on paljastunut, että yksi keikalla sairastuneista oli Toolin laulaja Maynard James Keenan, joka kärsii nyt kuukausien päästä vieläkin ilmeisesti vieläkin jonkin asteisista keuhko-ongelmista.

Alkuvaiheessa paikallinen lääkäri oli todennut ennen keikkaa, että ei voi olla Covid-19 kyseessä, koska ei ollut kuumetta. Tauti todettiin vasta muutama päivä keikan jälkeen Havajin saarilla.

8.3.2020:

Keenan said he also saw a New Zealand doctor, but was told he didn’t have Covid-19 because he didn’t have a fever.

"The singing was tough. We had to kind of adjust the set around a little – don’t put the hard ones in.”

The 56-year-old believed he was still suffering from lung damage, months after his recovery.

"Every other day I’ll have a coughing fit for 10 minutes, coughing up stuff, so I have lung damage from it still,” he said.

1 tykkäys

Tähän liittyen pari esimerkkiä: Espanja julisti juuri poikkeustilan ja Italiassa rajoitustoimet kiristyvät entisestään.

Espanja:
Ensimmäinen poikkeustila kestää 15 päivää, mutta Espanjan hallituksen julkaiseman tiedotteen mukaan sitä tultaneen parlamentin päätöksellä jatkamaan toukokuuhun asti.

Italia:
Uusien määräysten mukaan kaikki elokuvateatterit, kuntosalit ja uimahallit suljetaan maanantaina. Ravintoloiden ja baarien on maanantaista alkaen lopetettava tarjoilu jo iltakuudelta, kerrotaan pääministeri Giuseppe Conten kansliasta.

Yhdysvalloissa ensimmäisen aallon kolmas hyöky jatkaa kasvamista:

1 tykkäys

Pirkanmaa 11. Erittäin hyvä viikko takana, yhteensä 59 tartuntaa. Tultiin reilusti alaspäin edellisestä viikosta. Kahden viikon otannalla ollaan edelleen nousussa, saataisko tämäkin vielä laskuun.

4 tykkäystä

Tuossa vielä “linkkiä”

Testattujen määrä todella alhainen

Viime kuuhun verrattuna tartuntojen määrä näyttäisi tuplautuvan: Onko kuitenkin yli 300 tartuntaa kuun loppuun mennessä?

Toivottavasti marraskuussa tartuntojen määrät saataisiin laskuun.

1 tykkäys

Se on hyvä, että ei oo flunsaisia ja alkaa flunssakin hellittään Pirkanmaalla. :+1:

Suomessa on todettu 122 uutta tartuntaa

3 tykkäystä

Olishan se hyvä jos tapausten määrä olisi laskenut testataus määrän suhteessa. Yksi epidemian “hyvistä” mittareista on juurikin tuo positiivisten osuus testatuista. Mikäli se on alhainen on epidemia “hallinassa”. No yksittäinen päivä ja sunnuntai saattaa muutenkin olla heikompi päivä hakeutua testiin ihan pienen oireen takia.

THL maanantai luvuille sama, maanantaisin ei pahemmin isoja lukuja ole ollut kun vielä tehdään yhteenlaskua viikonlopun osalta. Eli odotellaan kun tiistain keskiviikon luvut tulevat, ne kertovat yleensä tilanteesta paremmin.

1 tykkäys

Rokote rintaman hiljasuus alkaa säröileen. Ja näyttäis edelleen lupaavalta. Tässä voidaan saada sairaanhoitoon ja vanhuksille rokotetta tän vuoden puolella myös meillä. No ootellaan vielä kunnes saavat virallisia tuloksia ulos.

2 tykkäystä

Tuosta linkin jutusta puuttui taas esim pirkanmaalta paljon tapauksia.

Viimeksi kun oli testauksessa kans todella alhainen lukema niin seuraavana päivänä testattuihin tulikin noin 1000 ihmistä lisää

Paljon huomiota maailmalla on elisestä alkaen saanut Yhdysvaltojen keskushallinnon linjaus, ettei koronapandemiaa enää yritetä maassa hillitä:

Tilannekatsausta Sveitsistä:

Suosituksia on jaettu, mutta onko niitä noudatettu - uusien tartuntojen määrä on kasvanut voimakkaasti viime viikkojen aikana ja Sveitsissäkin ollaan ihmeissään uuden korona-aallon edessä.

Tapaukset tilastoissa ovat nyt tuplaantuneet aina 7-9 päivän välein viimeisenä kahtena viikkona:

Aina voidaan neuvoa ja suositella, mutta voidaanko ketään pakottaa toimimaan lopulta. Isoja tapahtumia on järjestetty heikoilla turvatoimilla.

Alla muutamia lainauksia eri twitter-kejuista:

Toimien puutteen vuoksi Sveitsissä on nyt Euroopan yksi nopeimmin kasvava epidemia-aalto:

https://twitter.com/TrevorWinstral/status/1320400701021892615?s=20

https://twitter.com/TrevorWinstral/status/1320400706801643521?s=20

https://twitter.com/TrevorWinstral/status/1320400720538066945?s=20

Esimerkki: Suuri karavaanaritapahtuma - heikoilla koronarajoituksilla:

https://twitter.com/TrevorWinstral/status/1320424554293039107?s=20

https://amp.bernerzeitung.ch/bis-zu-7000-besucher-am-suisse-caravan-salon-in-bern-101105006346?__twitter_impression=true

Tämä muistutuksena miksi tartuntaketjut kannattaisi katkaista heti alussa eikä päästää tautia leviämään valtoimenaan.

https://twitter.com/TrevorWinstral/status/1320400727458668547?s=20

Tilastointien viiveet kannattaa huomioida: ensin kasvaa sairastuneiden määrä ja vasta viikkojen päästä vaikutus alkaa näkyä sairaaloissa (mm. johtuen taudin kestosta):

https://twitter.com/TrevorWinstral/status/1320400737382391808?s=20

Lisää aiheesta miksi näin on ja mistä viive syntyy:

Tehohoitopaikkojen täyttöaste Sveitsissä:

https://twitter.com/TrevorWinstral/status/1320400743174647817?s=20

Tässä vielä tilastokäyriä koronarajoituksista eri maissa vrt Sveitsi - useassa maassa rajoitukset ovat kiristyneet (huomionarvoista on Uuden Seelannin tilanne):

https://twitter.com/TrevorWinstral/status/1320400749587845121?s=20

1 tykkäys

Belgiassa oireettomia Covid-19 -tartunnan saaneita lääkäreitä pyydetään jäämään töihin - tilanne on sen verran vakava maassa:

Belgia pyytänyt myös Alankomaita ottamaan potilaita hoitoon (Alankomaat oli juuri lähettänyt omia potilaitaan hoitoon Saksaan kapasiteettipulan vuoksi):


Edit.

Tässä vielä hyvä kuvaaja koko maailman tilanteesta: kuvaajasta näkee, että Euroopassa tartunnat ovat viimeaikoina lisääntyneet voimakkaasti verrattuna muuhun maailmaan.

2 tykkäystä

Jotain positiivistakin uutista rokoterintamalta: AstraZenecan ja Oxfordin mukaan heidän rokotteen on havaittu vahvistan immuniteettia.

Lääkeyhtiö Astrazeneca kertoi maanantaina, että rokotteen on havaittu antavan yhtä vahvan immuniteetin niin nuorille kuin aikuisillekin. Vanhuksilla rokotteen haittavaikutukset olivat alhaiset.

– On rohkaisevaa nähdä, että immunogeenisyyden reaktiot olivat yhtä vahvat nuorilla ja aikuisilla ja reaktiogeenisyys on alhaisempi vanhemmilla aikuisilla, joille korona on vakavampi, AstraZenecan edustaja sanoo.

Hänen mukaansa tulokset lisäävät todisteita koronarokotteen AZD1222 immuniteetista ja turvallisuudesta.

Muiden rokotteiden tilanne:

4 tykkäystä