Eihän tässä mitään tarvetta ole menemisiään ollut rajoittaa nytkään jos piikit on kunnossa. Niillä on immuniteetti ihan riittävä vakavaa tautia vastaan. Päättäjistä kai se normaaliin paluu on kiinni. Minä ainakin menen halliin heti kun pääsee.
Itsellä vielä kolmas hakematta, mutta haen sen kyllä että on sitten maailma auki sen puolesta.
Tuttavaperhe sairasti syksyllä koronan ja toistamiseen nyt alkuvuonna, että en tiedä niistä immuniteeteista miten pitkään on milläkin ja varmaan aika henkilökohtaistakin kuinka tarttuu.
No minä en kuitenkaan tartunnasta ressaa, tulee jos on tullakseen, sitte ollaan saikulla.
Omikron -variantti kiertää Delta -variantin sairastamisen tuomaa immuniteettiä ja lisäksi myös sairastetun taudin tuoma immuniteetti hiipuu ajan myötä (samalla tavalla kuin rokotteilla) eli ihan täysin mahdollista sairastaa korona useampaan kertaan (todennäköisesti suoja vakavampia oireita vastaan säilyy pidempään).
Useammasta maasta tullut tilastoa ja näissä uudelleensairastumisten määrä tartunnoista on ollut noin 10% luokkaa (nyt Omikron varienttien jyllätessä).
Tulevana maanantaina julkaistaan aiheesta iso tilasto Britanniasta (lisää aiheesta tuolla ylempänä ).
Tuore tilannekatsaus Omikron -variantista Britanniasta:
Tanskan tilannetta:
Luulisin tämän olevan oikea ketju kysymykselleni, mutta jos näin ei ole niin henkilökunta varmasti tietää mitä tehdä.
Mulla on nyt pari päivää ollut vähän erikoinen olo, välillä pieniä kylmänväristyksiä ja huonovointisuutta, mutta ei mitään “oikeita” koronaan viittaavia oireita. Tänään herätessä oli varsinkin käsien nivelet kipeenä, ja salitreeni (joo tiedän, oli virhe) loppui 15 minuutin jälkeen, kun syke heitteli sellaisissa lukemissa että meinas taju lähtee ja normaalit käyttämäni painot tuntuivat ihan helvetin raskailta. En nyt siltikään löydä kauheasti yhteneväisyyksiä koronan tuomiin oireisiin.
Ajattelin silti hakea testin tai pari tänään kaupasta, ja katsoa tuleeko bingo. MUTTA, muistan mm. tästä ketjusta lukeneeni, että on eri testejä oireellisille ja oireettomille, mutta esim. pakkauksesta sitä tietoa voi olla mahdoton löytää. Ja oireettomana (lasken itseni oireettomaksi) pitäisi muistikuvieni mukaan tehdä oireettomien kotitesti, koska niiden toimivuus oli myös testattu oireettomilla tms?
Eli osaako joku asiaan perehtynyt tai asiasta kokemusta omaava kertoa mulle, että kun marssin tänään ehtoommalla Kalevan Prismaan (toki tarvittaessa muualle), niin mistä mä löydän oireettomille tarkoitetun testin? Tai että onko sillä oikeasti merkitystä lopputuloksen kanssa, että kumman testin teen?
Ja “KVG” - huutelijoille, niin kyllä, pidän tätä palstaa muunmuassa tässä asiassa luotettavampana ja ennenkaikkea selkeämpänä tiedonlähteenä kuin Googlea.
Koukkaa apteekista niin henkilökunta osaa varmaan kertoa. Omassa apteekista koukatussa kotitestissä ei paketissa muistaakseni lukenut, että toimii myös oireettomalle, mutta paketin sisällä olleessa käyttöohjeessa näin sanottiin.
- En ole asiaan perehtynyt
- Suomessa yleinen Boson oli sillä listalla jonka katsotaan sopivan myös oireettomaan testaukseen. Mutta käyttöohjeissa muistaakseni kuitenkin lukee että oireiselle.
- Kyllä noilla jengi saa poseja kiinni (1. käden tietoa) että tuntuu kuitenkin aika hyvin toimivan
- Kairaa kunnolla, älä kutittele
Yliopiston Apteekissa myynnissä oleva, nenän etuosasta otettava Boson Rapid SARS-Cov-2 -pikatestikertoo akuutista koronavirustaudista parhaiten, kun oireiden alusta on kulunut korkeintaan 5 päivää. Acon Flowflex SARS-CoV-2-antigeenipikatesti on suositeltavinta tehdä nenän etuosasta otetusta näytteestä seitsemän ensimmäisen päivän aikana oireiden ilmaantumisesta. Molemmat näistä testeistä soveltuvat oireellisten sekä oireettomien testaukseen.
Lähde:
Molempia on näkynyt ainakin K-kaupoissa.
Prisman myy myös tuota Bosonia. Sitä ei vaan yleensä ole kaupan puolella, vaan infossa, koska Prismalla on iso erä sellaisia, minkä paketissa ei ole suomenkielisiä ohjeita. Info antaa siis paperiset ohjeet testipaketin kylkeen. Viiden testin pakkaus maksoi muistaakseni karvan alle 20€, saa toki myös yksittäin.
"– Meidän arviomme ovat olleet monessa asiassa sen suuntaisia, että se toimenpide, jota ehdotetaan, aiheuttaa enemmän haittaa ihmisten hyvinvoinnille ja terveydelle kuin siitä on saatavilla hyötyä, Salminen sanoo.
– Joissakin asioissa olisi ollut viisasta kuulla meitä enemmän ja aikaisemmin."
Jännästi muuten Bosonin ja Aconin testeissä on hyvinkin erilaiset ohjeet tikun käyttöön. Bosonissa ohjeistetaan työntämään vähintään 2,5cm syvyydylle, kun Aconissa taasen enintään 2,5cm syvyydelle.
Jätevedenpuhdistamot seuraavat myös virusvarianttien leviämistä:
(Maksumuuri)
Tampereen tilannetta:
Viinikanlahden puhdistamolla koronaviruksen määrä tuhatta henkilöä kohden vuorokaudessa on moninkertaistunut viime kuukausien aikana. Viiden viikon liukuva virusmäärän keskiarvo on neljässä kuukaudessa noin kymmenkertaistunut. Perjantaina 28. tammikuuta julkaistun tuoreimman mittauksen tuloksen mukaan virusmäärä on noin kaksinkertaistunut edellisviikosta ja yli nelinkertaistunut kahden viikon takaisesta tilanteesta.
Sekvensoinnista:
Näissä tutkimuksissa löydettiin ensimmäisen kerran omikronmuunnosta Suomesta joulukuussa itsenäisyyspäiväviikolla Espoon Suomenojan puhdistamolla otetusta näytteestä. Tampereen Viinikanlahden puhdistamon näytteessä oli ensimmäisen kerran omikronia pari viikkoa myöhemmin, 19.–20. joulukuuta.
Tampere, Viinikanlahti (viimeisin tilasto):
https://www.thl.fi/episeuranta/jatevesi/jatevesiseuranta_viikkoraportti.html
Minkähän takia tää tulos ei näy tuossa pylväsdiagrammissa, vai enkö osaa lukea sitä…
Kotitestin tekijöille sellainen vinkki, että sieraimen lisäksi kannattaa pyyhkäistä kerran nielustakin. Nimim. Kokemusta on
Vastaan nyt poikkeuksellisesti ennen tunnin aikarajaa, kun kysyttiin:
Tsekkaa selitykset alta (punaiset pallot on näytteet) ja varsinkin tuo pystyakselin asteikko…
mm. Briteissä suositeltiin tosiaan tätä… Ensin nielu ja sitten sieraimet (kuulemma mukavampikin näin päin…).
Ilmeisesti jonkin verran voi parantaa tarkkuutta.
Keski-iästä en tiedä, mutta olisihan tuossa lafkassa varaa vähän parantaa dynaamisuutta.
Toki jähmeys ei ole myöskään täysin STM:n väen ”syytä”: ministeriön päähommaa on lainsäädännön valmistelu eikä mikään operatiivinen johtaminen. Nykymaailmassa esim uudistusten tekeminen ja poikkeusolot vaatisivat entistä enemmän myös sitä operatiivista otetta. Sen puute on näkynyt jo ennen koronaa sote-uudistusten kankeahkona edistämisenä, vaikka ne uudistukset sitten lopulta ovatkin lopullisesti tyssänneet politiikkapuolen ongelmiin tai perustuslakivaliokuntaan.
Moderna kolmantena rokotteena aiheutti itselle aivan saman, eli todella karmean olon reiluksi vuorokaudeksi. Oksentelua, kuumetta ja sekavaa oloa. Enkä kuulemma ole ainoa, jolle näin kävi. Ilmeisesti toimiva coctail kuitenkin, kunhan tuon kärsi ensin pois.
Sopiiko tähän ketjuun parhaiten. Eli pariskunta meni naistenklinikalle eikä suostunut käyttämään maskia. Vaativat tästä hyvästä HUSsilta 3000€ korvauksia. Ei mennyt läpi oikeudessa. Saa nähdä kuinka paljon erilaisia oikeus juttuja korona tulee aiheuttamaan.
Onko väärin toivoa, että maskittomat urpot saisivat vaikka itse 3000€ sakot?
Eiköhän ne saa enemmän oikeudenkäyntikuluja maksettavakseen.
Samanlaisia oireita täälläkin 3. rokotteen jälkeen. Nopeesti tulivat ja menivät.