Suomessa nyt 28 kuollut koronaan.
Ruotsin valtionepidemiologi sanoi, että maidemme välinen kuolleisuusero johtuisi lähinnä vain siitä, että Suomi tulee kaksi viikkoa perässä epidemiassa.
Tasan kaksi viikkoa sitten Ruotsissa koronakuolemia oli tilastoitu yhteensä n=23, tänään n=401. Tämä keskeinen strateginen väite tulee arvioitavaksi lähiviikkoina kun myös Suomen n määrä kasvaa. Vielä on ehkä liian aikaista sanoa, onko hän väärässä.
Näin se taisi sanoa jo jokunen päivä sitten, kuitenkin kummankin maan ensimmäiset tapaukset oli samoihin aikoihin.
Mulla on vahva epäilys että siinä koitettiin omaa pikku pyllyä pelastella muutaman päivän lisää…
Aika näyttää mutta epäilen että kyllä Ruotsi tässä asiassa nyt kulkee ihan omissa luvuissa vrt. Suomi.
F-Securen suurvelho Mikko Hyppönen vetoaa (vääränlaisiin) hakkereihin, ja kertoo, että mikäli hyökkäyksiä sairaalan tietojärjestelmiä vastaan tapahtuu, F-Secure keskittää tällöin kaikki voimansa saadakseen syylliset kiinni.
Taudin riehuessa maapallolla, eivät tietyt tahot lepää, vaan käyttävät tilaisuuksiaan hyötyä tilanteesta omaksi edukseen.
EDIT. Toinen linkki lisätty.
Myös erilaisia huijauksia on liikkeellä. Nämä olisi hyvä lukea.
Tämä on keskeinen haaste juuri tällä hetkellä. Suojavarustepula. Näillä on erittäin keskeinen merkitys siinä, sairastuvatko terveydenhuollon työntekijät vai eivät. Kiinassa ovat pysyneet terveinä, Italiassa huonommin. Tuotanto on valtaosin Kiinassa.
Espoossa sijaitsevassa yksityisessä hoivakodissa on paljastunut useita koronatartuntoja. Yle ei kerro tarkentavia tietoja yksiköstä sairastuneiden henkilöllisyyden suojelemiseksi.
Sairastuneiden joukossa on sekä asukkaita että hoitohenkilökuntaa. Asukkaista kolme on kuollut koronavirukseen, vahvistaa Espoon perusturvajohtaja Juha Metso.
Ylen saamien tietojen mukaan hoivakodin henkilökuntaa olisi jäänyt pois töistä pian tartuntojen ilmaannuttua ja hoivakotiin on haettu uutta työvoimaa muun muassa yrityksen muista yksiköistä.
Ruotsinkin tilannekin kuulostaa päivä päivältä karmeammalta.
Satoja koronatartuntoja ja kymmeniä kuolleita Tukholman vanhainkodeissa – nukutusaineet loppumassa alueen sairaaloista – työnantajat joutumassa raastupaan suojavarusteiden puutteesta – pääministeri Löfven sanoo tilanteen pahenevan yhä.
Covid-19 -tauti etenee vääjäämättömästi Tukholman vanhainkodeissa, tartunnan saaneita on jo satoja. Pelkästään Tukholman alueen suurimpiin kuuluvan vanhusten hoitopalveluja tarjoavan yrityksen asiakkaista 250 oli saanut tartunnan torstaihin mennessä ja 50 heistä oli kuollut.
Suojavarusteiden puute ja mahdollinen loppuminen ovat todellinen ongelma Tukholman vanhainkodeissa. Suojia saattaa olla varastossa muutaman päivän tai vain muutaman tunnin käyttöön, sanoo hoivakotiketjun päivittäistoiminnan päällikkö Stefan Amér . Vallitseva tilanne herättää huolta työntekijöissä ja on johtanut lisääntyviin poissaoloihin. Työntekijät eivät yksinkertaisesti uskalla tulla töihin.
Posin kautta: sekä itä- että länsinaapurissa on laumasuoja ennen kuin huomaammekaan?
Teollisuusyrityksistä voisi joku toimelias kysellä tällä hetkellä ylimääräisiä moottorisuojaimia, Luulis niitä ainakin riittävän korkeimman riskin osastoille, plussana olis myös se että ovat kyllä päivittäisessä käytössä ylivertaisia verrattuna kuonokoppa mallisiin ![]()
![]()
Viimeisimpien THL:n kommenttien ja lukujen perusteella eksponentiaalisen kasvun räjähdystä ei olekaan Suomessa tapahtunut. Parin viikon takaisten todennettujen tartuntojen ja THL:n arvioiden perusteella nyt Suomessa pitäisi olla aika lailla täysi rähinä päällä, mutta varsin rauhallista on vielä toistaiseksi.
Tutkimusten mukaan ihmisellä on aivoissa muistipaikkoja noin 150 ihmisen lähipiirille: Perheenjäsenet, ystävät, sukulaiset, työ- ja opiskelukaverit ja muut läheisemmät kontatkit. Tehdään siis tieteellinen tutkimus:
Onko sinun lähipiirissäsi todennettu COVID-19 tartunta?
- Huom. omassa lähipiirissä. Tutun tuttu ei käy vastaukseksi.
- Vastaukset ovat anonyymeja
- Jos saadaan tähän esim. 100 vastausta, niin se on jo melko iso otanta, vaikkakin ihmisten lähipiirit varmasti myös leikkaavat toisiansa.
-
- Yksi tai useampi COVID-19 positiivinen
-
- Ei todennettuja tartuntoja
Olen ihmetelly kans tätä. Ja tosi monelta pajalta löytyy maalareille tarkoitettuja 3m:n kokonaama maskeja jne …niihin vaan partikkelifiltterit kiinni ja menoksi, on paljon turvallisempikin kaikin puolin.
Niin. Tekeekö maaliri työt sit ilman maskia?
E. Tai hitsaaja tai ja tai…Ei kai joka pajalla ole varmuusvarastoa.
Niin että hyllyistä ei vahingossakaan löydy pakattuina ylimääräisiä käyttämättömiä liikenemään missään tapauksessa?
Haloo nyt taas ton ymmärryksen kanssa :D. Ota tuo Ruotsin tilanne esim niin tuossa alkaa olla jo ihan oikeasti hätä ja silloin voisi miettiä joka ikisen mahdollisuuden.
Ajattelin, että vielä keskustellaan moottorimaskeista. Ei se mitään. Luulisin että moneen yritykseen täytetään hyllyt tarpeen mukaan. Ei siellä ole mitään isoja varastoja suojaimia.
Edittiä: Voin olla väärässäkin. Taas.
Kokonaama maskeista puhuin, nehän tuossa siis mainitsinkin erikseen. Kyllä mä tiedän että niitä on jossain pajoissa se 10-20 hyllyssä. Filtterit täytyy vaan olla sitten oikeanlaiset, muuten ihan hyödytöntä ajatella käyttävänsä mutta suojaisi kuitenkin silmiä ja naamaa siinä sivussa. Kiinassa olen kuvissa nähnyt että käyttäneet.
Tosiaan, hätävara tuollaiseen Ruotsin tilanteeseen, filttereitä (jos ne on oikeanlaisia) voisi tuossa tapauksessa jopa ajallisesti miettiä jotenkin desininfioida.
Tekeekö työmies sit ilman maskia työnsä vai miten?
Trollaatko sä nyt tahallasi? Ei jaksaisi väitellä.
Ei vaan siis mielestäni tuossa on ihan validi pointti. Hän siis sanoo, että todennäköisesti noilla yrityksillä - oli sitten maalereita tai korjaajia - ei mitään varastoja ole vaan tilaavat niitä sitä mukaan kuin tarvitaan. Täten heiltä tuskin likenee ylimääräisiä kansalle, koska aika harva yritys tuollaisesta tuotteesta mitään varmuusvarastoa pitää.
Ei trollia. Tullaanko taas siihen, että pysäytetään tehtaat ja säästetään ihmishenkiä vai talous edellä?
Tamperelaiset tutkijat sanoivat Aamulehdestä, että A -veriryhmäläiset oirehtivat pahemmin. Chilessä A- ja AB-ryhmäläisiä on yhteensä n 10%. Intiassa n. 30%, Australiassa yli 40% ja USA:ssa lähes 50%. Kuolleisuuslukemaa verrattaessa Chile pärjää aika hyvin.