COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia)

Se minua hieman kummastuttaa, että yksityiset terveysjätit ovat keskittyneet hankkimaan koronatestejä, mutta eivät ole vaivautuneet varautumaan suojavarusteisiin. Onko molempia yritetty hankkia yhtä tarmokkaasti, vai katsotaanko toinen mahdollisuudeksi parantaa yhtiön taloutta ja toinen turhaksi kulueräksi. Mun on vähän vaikea uskoa että yksi korona muuttaisi rahantekijän hyväntekijäksi.

Puhetta on ollut ja osittain varmaa tietoakin, ettei yksityisissä palvelutaloissa ole haluttu hallituksen määräyksiä toteuttaa esim. ulkopuolisten vierailijoiden suhteen. Tämän toki kaikki kiiistävät ja sysäävät syytä THL:lle, STM:lle ja hallitukselle. Mutta että he olisivat tehneet ihan kaikkensa viruksen leviämisen estämiseksi palvelutaloihin, en nyt ihan suoraan usko. Ainakin yhden espoolaisen palvelutalon toiminnassa tiedän aika suuriakin puutteita esim. ruokailujen yhteydessä.

1 tykkäys

Ei olekaan, mutta se voisi kuvata, kuinka paljon koronaa oikeasti on.

Onko koronaviruksen kohdalla todettu, että laumasuojan voi saada? Mielestäni ei, tai sitten moinen seikka on mennyt täysin ohi.

Juu ei ole laumasuojaa saatu edes Italian luvuilla . Optimistisimmat arvioivat että Italian pohjoisessa olisi 50% sairastanut mikä ei vielä riitä laumasuojaan. Laumasuoja tarvitsee joko rokotteen tai lääkityksen jolla sairaalahoito/kuolleisuus saataisiin neljäsosaan… Silloin tuo olisi jotenkin hoidettavissa.

Suomen päivän luvut tulleet… 7 kuollutta lisää ikävä kyllä.
Hyvään puoleen voidaan laskea että sairaalahoito nousi 228->231 ja tehon puolella 81->83. Ihan yhden päivän perusteella nyt ei kannata kauheita oletuksia tehdä mutta tuo käyrä pitäisikin nyt olla kääntymässä.

1 tykkäys

Taitaa suurin osa uusista kuolleista tulla samasta hoivakodista, yhteensä 8 kuollutta, joista viisi perjantain jälkeen.

“Positiivisia” lukuja maailmalta 1.Osa

Käyn listasarjassani läpi silmämääräisesti tilastoina lävitse eri valtioita, jotka ovat ehkä jääneet huomaamatta. Nyt haetaan sitä, että tilanne on hallussa ja valtion saavutuksista ei ole uutisoitu järin paljoa.

Poimin tilanteet linkistä

:luxembourg: Luxemburg

Kriittisessäkin polttopisteessä (Saksa, Ranska, Belgia) sijaitseva pienen pieni benelux-maa. Luxemburg on onnistunut koronan torjunnassa erittäin mallikkaasti.

Luxemburgissa on tehty yhteensä 24 291 testiä ja valtiossa asustelee 549 680 ihmistä! Siellä on oltu reippaita, ja syytä varmasti olikin - Maa on isojen väylien kauttakulkumaa, sillä naapurit ovat jättiläisiä. Tämän voi selittää se, että asutut alueet ovat melko väestötiheitä “213,8 / km²”, kun katsoin toista vanhempaa listaa, Luxemburgin väestötiheys oli huomattavasti väljempi “183 / km²”.
Kuitenkin, se maantieteestä. Käännämme katseen kohti tilastoja.

Tällä hetkellä maassa on ollut yhteensä 2843 tartuntatapausta, 41 ihmistä on saanut surmansa taudin kourissa, mutta parantuneita on ilahduttavat 500.
Aktiivisiksi tapauksiksi saamme 2302, 33 ihmistä on vakavasti/kriittisesti sairastunut.

Luxemburg on yksi valtioista, jotka ovat näyttäneet mahtinsa koronalle. Pieni ja toimiva, päättäväinen valtio. Tämän tartuntamäärät ovat laskeneet huomattavasti, kuten alla linkatusta tilastosta voimme todeta.



4 tykkäystä

Kummastuttaa ministeri Pekostakin.

– Kunnissa, yksityisellä sektorilla, hoivakodeissa olisi myöskin pitänyt varautua hyvin, Pekonen sanoi.

Ministeri viittasi tässä kansalliseen pandemiasuunnitelmaan, jonka mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoilla täytyy olla varastoissaan 3-6 kuukauden normaalikulutusta vastaavat suojavälineet.

– Toki se ei yksin riitä, että valtio on varautunut, kaikkien muidenkin olisi pitänyt varautua, Pekonen sanoi.

Epidemian alun synkeät luvut taudin leviämisosuuksissa Ruotsissa ovat tasaantuneet, mutta vaikuttaa silti kuin koronan eteneminen olisi eri vaiheessa tietyissä lähiöissä verrattuna koko maahan. Tämän uskotaan johtuvan vieraskielisen viestinnän hitaasta käynnistymisestä.
Aiheesta ei taida olla artikkeleita Suomesta, mikä viittaa toiminnan parempaan onnistumiseen täällä tältäkin osin.

Hyvä kirjoitus THL:n touhuista.

THL:n päättelyvirheet sekä päätöksenteko epävarmuuden vallitessa

THL näyttää perustavan monet toimenpidesuosituksistaan seuraavanlaiseen virhepäätelmään:

Väitettä X ei ole todistettu ==> Voidaan todeta että X ei ole totta

Kun asiantilojen todennäköisyyksille on muodostettu arviot, on seuraavaksi tehtävä rationaalinen päätös siitä, minkälaisiin toimenpiteisiin ryhdytään. Tällöinkin on mahdollista tehdä virheitä. Alla on esitetty Suomessa tehtyjä virhepäätelmiä, jotka liittyvät siihen, kannattaako jokin toimenpide tehdä vai ei:

Ei ole todistettu, että virus tarttuisi ihmisestä toiseen ==> Meidän ei kannata tehdä mitään muuta, kuin seurata tilanteen kehittymistä.
Ei ole todistettu, että hengityskoneista tulisi pulaa Suomessa ==> Hengityskoneista ei tule pulaa ==> Yritysten ei kannata ryhtyä Suomessa valmistamaan hengityskoneita.
Ei ole todistettu, että hengityssuojaimista olisi hyötyä ==> Suomalaisten ei kannata käyttää hengityssuojaimia
Ei ole todistettu, että hydroksiklorokiinista, melfokiinista, jodista tai D-vitamiinista olisi hyötyä COVID-19-infektion hoitamisessa ==> Suomalaisten lääkärien ei kannata käyttää hydroksiklorokiinia, melfokiinia, jodia tai D-vitamiinia COVID-19-infektion hoitamisessa.

Kuten sanoin, kaikki nämä päätelmät ovat virheellisiä, sillä ne on taaskin tehty ilman vaihtoehtojen vertailemista: Ei ole esimerkiksi vertailtu sitä, olisiko parempi ratkaisu tilata vaikkapa 1000 ylimääräistä hengityskonetta (ihan vain varmuuden vuoksi) vai onko parempi ottaa riski siitä, että hengityskonekapasiteetti ylittyy? Jostain syystä THL haluaa pitää tämänkaltaisiin kysymyksiin liittyvän päätöksenteon itsellään ja tiedottaa omista oletuksistaan, parametreistaan ja päätelmistään ensisijaisesti vain hallitukselle. Oppositiolle sekä tiedotusvälineille THL ei avaa näitä päätelmiään juuri lainkaan. Oman auktoriteetin taakse piiloutuminen on kuitenkin vaarallista, varsinkin, jos edellä kuvatut päättelyvirheet ovat omalle ajattelulle tyypillisiä. THL:ää parempi taho erilaisten riskien arvioimiselle voisi löytyä vaikkapa * Puolustusvoimista *Sauli Niinistön ehdottamasta ”Nyrkistä”, johon otettaisiin mukaan myös riskinhallinnan asiantuntijoita.

2 tykkäystä

@taakka

Tilastot ovat oleellinen osa riskitarkastelua. Ja oleellisia käsitteitä tilastollisen todennäköisyyden ymmärtämisessä ovat otoskoko ja odotusarvo. THL:n linjaukset ovat jatkuvasti vaikuttaneet siltä, että keskitytään pelkästään siihen tapahtumaan, jolla p on suurin.

Tosin jumittuminen pelkän tutkitun (ja varmaan vielä vertaisarvioidun) tiedon varaan ilman kykyä soveltaa ei kyllä yllätä yhtään tässä tapauksessa.

2 tykkäystä

Siellä vain potkitaan palloa Hesassa eikä kukaan tee mitään. Kaippa huomenna partio auto menee sinne ja antaa suullisen varoituksen. Joku raja ja rääpy

Eri koronavirusten vertailua Ilta-Sanomissa ja jutussa kerrotaan, miksi COVID-19 on juonikkaampi, kuin edelliset SARS ja MERS:

1 tykkäys

Se on NY vaan ruvettava Suomessa valmistamaan.

5 tykkäystä

Pariisissa pistetään juoksulenkit pannaan. Ei juosta kuin ihan aamulla tai iltapuolella. Eikä lähdetä kauas.

Pidemmälle menee, kuin aiemmin arvioitu eli pitkälle toukokuulle - selviää parin seuraavan viikon aikana YLEn uutisten mukaan:

Tautihuipun odotetaan tämän hetken mallinnusten mukaan tulevan toukokuussa. Salmisen mukaan tilanteen kehittyminen seuraavien viikkojen aikana kertoo paljon.

– Arviossamme on vielä aika paljon epävarmuutta ja tautihuippu saattaa mennä jopa pidemmälle kuin nyt olemme arvioineet. Joudutaan varmasti pari viikkoa katsomaan, että tulee selvyyttää tähän tilanteeseen, Salminen toteaa.

1 tykkäys

Tämä ”pari viikkoa menee” on samanlainen klisee kuin Ilveksen mestaruus.

15 tykkäystä

Kaikki tartunnat liittyvät Vuokatissa tapahtuneeseen vapaamuotoiseen kokoontumiseen. Vuokatti-hiihto piti järjestää 14.3., mutta se peruttiin kahta päivää aiemmin. Osa ihmisistä kokoontui kuitenkin Vuokatissa.

Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari korostaa, etteivät tartunnat liity suoraan Vuokatti-hiihtoon, vaan ihmisten omaehtoiseen kokoontumiseen alueella.

Korona niittää leveää luokoa vanhusten keskuudessa.

Helsingissä koronavirustartunnan on saanut yhteensä 26 asukasta, joista yhdeksän on menehtynyt.

Lisäksi jo aiemmin on uutisoitu, että Espoossa yksityisessä hoivakodissa on kuollut kolme asukasta.

Ylä-Savon sote-kuntayhtymän alueella sijaitsevassa yksityisessä vanhusten hoivakodissa yhteensä kahdeksan hyvin iäkästä asukasta on menehtynyt koronavirukseen.

Vastaavia uutisia on odotettavissa jatkossakin, koska niin yksityisissä kuin kunnallisissakin vanhusten hoivakodeissa eri puolilla Suomea esiintyy koronavirustartuntoja ja ikä vaikuttaa olevan merkittävin yksittäinen riskiryhmään nostava tekijä .

1 tykkäys

Mielestäni Hus-johtaja arveli A-studiossa kesäkuun puoliväliä.