COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia)

0.01% Suomen kansasta eli n. 550 koronakuolemaa. Vaikka itse katsoisin ylikuolleisuuslukua.

Tuo ennustus nojaa siihen että rajoitusten avaaminen ei nostaisi tartuntalukua ja alottaisi uutta nousua. Hyvä jos tosiaan huippu olisi aikalailla nyt. Pelkään vaan että avaaminen nostaa tartuntoja uudelleen ja ihmiset eivät uskalla liikkua avaamisesta huolimatta kun uusia tapauksia tulee vielä paljon.
Ja luvuissa puhuttiin eri luvuista, omani oli kuolleet/tartunnan saaneista, tuo 0.01% oli koko kansasta.

No näin osittain on mutta ei voi myöskään ennustaa varmaa toista aaltoa. Viruksen biologiassa ja SARS:in kulussa on piirteitä, jotka voisivat olla hyvänlaatuisen kulun puolella. Tarttuvuus on tosin SARS.ia suurempi, joten leviämispotentiaalia sitä kautta on. Hänhän ennustaa tuossa haarukkaan 400-550.

Erittäin kiinnostavaa on nähdä huhti- ja toukokuun ylikuolleisuusluvut, koska epidemia nostaa ne aina. Niiden perusteella Suomessa ei vielä maaliskuussa ollut epidemiaa näkyvissä.

Näitä voi pyöritellä monin tavoin. Päivän Hesari laittoi sen tähän muotoon:

1 tykkäys

Sars oli itseasias tarttuvampi kun tämä uus versio, se vain alko tarttumaan vasta oireiden jälkeen. Tämä pirulainen kun ei tee välttämättä oireita olleenkaan ja oireet saavatkin voivat tarttuttaa ennen niiden oireiden saamista. Sen takia tämä on niin paljon vaikeampi pysäyttää.

Ihan hyvä hesarin kirjoitus, ei tosiaankaan ohi. Virus on edelleen sama joka kyykäytti mailman parhaimpiin kuuluvan pohjois Italian terveydenhuollon. Joten avauksien kanssa pitää olla tarkka ja varovainen ettei sitä nyt mennä päästämään sinne exponentti kasvuun jonne meillä sitä ei oikeastaan päästettykään kunnolla. Tietoa ei ole vielä riittävästi, mutta se tiedetään että nykytilanteesta päästään kyllä siihen lauma suojan hakuun helposti mutta toiseen suuntaan vaaditaan sitten taas kuukauden täyskielto(kovempi kuin nyt).

1 tykkäys

Tilastoista

Onko olut mitään juttua siitä ovatko kaupan alan, erityisesti ruokakauppojen, myyjät yliedustettuina tilastoissa?

Ruokakaupoissa on sutinaa riittänyt ja henkilöstö altistuu enemmän tai vähemmän koko asiakasvirralle.

1 tykkäys

Ei ole ainakaan Suomesta jaettu tuolla tasolla. Toivottavasti ovat keräänneet tuollaiset tiedot. Olisi ihan mielenkiintoista + avaamisen kannalta hyvää tietoa tarttuvuuden osalta.

Pirkanmaan osuuskaupoissa ei yhtään työssä saatua (testein todettua) korona tartuntaa.

15 tykkäystä

WHO:n alkuperäistä Covid-19 tartuttavuusarviota pidetään yleisesti liian alhaisena:

R0 eli perustartuttavuusluku:

Kausi-influenssa n. 1,5.

SARS 2-5

Covid-19: 2,1-6,7

Tuhkarokko n. 15

Aika lähekkäisiä nuo koronavirusperheen jäsenet kuitenkin ovat tartuttavuudeltaan. Voivat olla muultakin biologialtaan ja ekologialtaan veljeksiä, aika näyttää. Nythän Kiinan disinformaatio päästi viruksen ryöpsähtämään ja runsaassa 10v. globalisaatio ja etenkin Kiinan ekspansio maailmalle ovat siten edenneet, että pandemiariski on kohonnut merkittävästi SARS:in ajoista.

https://academic.oup.com/jtm/article/27/2/taaa021/5735319

Kuolleisuusprosentin voi laskea monella tavalla ja tässä yksi tapa (New Yorkista):

3 tykkäystä

Näin. Yhdysvaltojen pahin? Monessa Usa:n kaupungissa on tuo Suomen pahinta eli Helsinkiä vastaava tai alempi. Uusi-Seelanti ja Etelä-Korea ovat vielä paremmalla trendillä. Erot paikkojen välillä ovat suuria ja jopa NYC.n sisällä Bronx > 3x Manhattan.

Pandemialla on monet kasvot.

Koronalla on monet kasvot: SARS oli astetta oireisempi ja astetta tappavampi, estot saatiin helpommin ja nopeammin.

Riksun Prismassa näkynyt normaaliin tapaan naamatuttuja myyjiä. Päättelen tästä, että ainakaan täällä ei ole mitään isompaa ongelmaa asian kanssa.

Tulipas koti-ikävä, kun Ruovedellä tunsi myyjät muutenkin kuin naamalta. :joy:

3 tykkäystä

Jos tämän R0 on korkeampi, niin tämänhän saa tänä vuonna useampi kuin influenssan. Rajoitustoimien takia ei voida verrata edellisvuosien influenssamääriin.

Immuniteetin kehitys ja taudin kyteminen sikäli huolettaa, että tapauskuolleisuus voi jälkitarkastelussa hyvinkin olla yli yhden prosentin. +elinvauriot

1 tykkäys

Ylikuolleisuutta kannattaa katsoa. Tilastot ovat tilastoja, kuolleisuus ei valehtele. Kaikkia ei ikinä todeta mutta kaikki kuolemat kyllä todetaan. Korona voi tappaa kiertotietä, mikä näkyy kuolleisuudessa. Lisäksi testaus antaa diagnoosin ja kaikkia ei ikinä testata.

1 tykkäys

Näinpä. Täytyy muistaa, että pandemia on vasta alussa ja riittävää tietoa ei edelleenkään ole immuniteetista.

Tämäkin on vielä epäselvää, että koska toimiva rokote saadaan kehitettyä ja saadaanko rokotteellaakaan ylipäätään riittävää immuniteettia.

Toivottavasti toimiva rokote saadaan kuitenkin kehitettyä.

1 tykkäys

No Kiinassa on alun loppu tai lopun alku. Kummin päin vain. Uudet tapaukset näyttävät nollaa johdonmukaisesti.

Kyllä Kiinassakin ilmeisesti kytee edelleen:

2 tykkäystä

Mielenkiintoista tilastoa jota voi tulkita vähän lukujen taakse. Huti testien osuus on kasvamassa eli vähemmän tautia liikenteessä. Toki iso kysymys on edelleen se että kuinka avaaminen vaikuttaa.

Tästä olisi mielenkiintoista edelleen kuulla kuinka moni positiivisista on hakeutunut testeihin itse ja kuinka monta niistä on kutsuttu jäljityksen ansiosta.

Kiinan tilastoihin en vieläkään täysin usko, vaikea sanoa tuleeko siellä sisäisiä tartuntoja kuinka paljon oikeasti. Sanotaan että sisäisiä tulisi alle 10 mutta taas toiset uutiset kertovat että noita sulkuja tehdään silti.

4 tykkäystä

Eiköhän kaupoissa asioinnissa kaikki tartu, pöpöt leijailee ilmassa, joten en kategorioisi myyjiä erikseen, kun sittenhän kaikilla voisi olla se, kai vai tai.

Mutta se on fakta, että koko ajan porukkaa lisääntyy kaupoissa, metrirajat unohdetaan. Pienissä kaupoissa käy hälinä ja vilinä, kaikki kopeloi pyöriä, sählymailoja jne.

Vappu tulossa, kyllä se saa ihmiset sekaisin, osan, ainakin.

Tämän ja muiden juttujen perusteella korona on tuotu nyt Kiinaan ulkoa. Myös Pekingin (NYC.stä sattumoisin). Kotoperäisiä virustartuntoja ei siis raportoida ja siellä se koronan kehto kuitenkin lienee. Vaikea arvioida väitteiden totuusarvoa.

190 kuollutta ja mediaani-ikä 84 vuotta. Puolella taustatauteja.

Jokainen kuolema tietenkin turha mutta onkohan tässä yhteiskunnan ja talouden slasajo Suomessa ollut liiallista?

Kuulemma koronasta noin 250 eri mutaatiota ja Suomessa lievimpiä

6 tykkäystä