COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia)

Seurasinkohan nyt ajatustasi oikein, mutta itselle tuosta tulee se hypoteesti ett Italiassa ei testata tehokkaasti vaan selkeästi sairastuneita (vahvistetaan tartunta) → tilastoista tulee huonot.

E-Koreassa on testattu tehokkaasti ja isolla otannalla, joten joukkoon osuu lievästi oireilevia ja oireettomia → tilastot paranevat.

6 tykkäystä

Siksipä juuri se vahva filtteri päälle. Mä vaan kehotan kattomaan, en sano että uskokaa tämä tosissaan.

@polvipetteri yleisimpiä antibiootteja laajoja antibiootteja, maassa tosiaan maan tavalla. Eivät ole reseptin takana täällä eli hain apteekista. Mua esim vaivaa angiinat, sellainen kerran vuodessa riesa jonka vaan aina saan jostain (tullut takaisin vaivaksi nielu- ja kitarisa leikkauksen jälkeen kun kasvoivat vähän takasin koska leikkauksesta kohta yli 20 vuotta). Tiedän kyllä niistä sen verran mitä ostaa mihinkin vaivaan ja mitä katsoa. En tietenkään mene käyttämään huvikseen, mutta varaudun. Toinen ongelmahan tämän kriisin seurauksena on se että vaikka rauhoittuisikin niin tuotanto on lähes stopissa eikä Kiina (eikä Intia) toimita lääkkeitä tällä hetkellä Eurooppaan nimeksikään, sieltähän nuo lähes kaikki …tai ainakin niiden ainesosat tulevat.

@Pipa no jos nyt alotettaisiin niillä asianmukaisilla karanteeneilla ajantasalla olevilla tiedoilla sekä kunnon testauksella …ja niiden ihmisten testailulla jotka osoittavat oireita ja riskejä. Kummastakin esimerkkejä aika reippaasti että hommaa vaan vähätellään.

2 tykkäystä

Joo tähän johtopäätökseenhän me @Hakkuri:n kanssa tultiin :).

2 tykkäystä

Tänään tuli ensimmäinen kielto yhdeltä asiakkaalta, että ei sovi tulla ulkopuolisten käymään. Toinen soitti ja varmisti, että kai me ylihuomenna lähdetään reissuun.

Molemmille annoin saman vastauksen, että ok.

Niinhän nyt testataankin vain ne jotka oireilevat, ei muita koska siitä ei ole hyötyä. Tämä kuultuna muutaman lääkärin suusta kun olen kysynyt. Testeihin pääsee hyvin helposti jos on jotain flunssan tapaisia oireita, esim kurkkukipu riittää. Tietenkin lisäksi se että olet altistunut esim matkustanut tai altistunut viruksen kantajalle.

Italian tehokkuudesta en tiedä, mutta siellä on testattu raporttien enemmän kuin muualla Euroopassa yhteensä. Saksa ei edes ilmoita testattujen määrää.

No ei muuten testata. On paljon esimerkkejä joilla on oireita mutta koska et ole vieraillut suoraan Wuhanissa (ihan muutama päivä sitten) niin sinulla ei THL:n kaukonäkö analyysin mukaan voi olla tautia.

Ja minkäänlaista valvontaa ei ole ollut eikä ole vieläkään kriisialueelta saapuville lennoille.

1 tykkäys

Voihan sitä monilla terveilläkin jo olla, kun oireiden ilmaantuminen ottaa aikansa.

Tuo ei testata kun Wuhanista tulleet on reilun viikon takaisesta ohjeistuksesta. Silloin ei ollut syytä testata jokaista hermoilijaa joka flunssaansa käy valittaan. Myöskään testikapasiteettia ei ollut käytössä. Nyt testejä on paremmin saatavilla ja varmasti testataan myös herkemmin.
Se että kentillä on lämpökamerat on enneminkin näkyvä toimenpide mikä rauhoittaa osaa väestä, mutta kuinka tehokas se on jos itämisaika oireettomana on sen viikon kaks…

Alkaa kyllä olemaan jo aikamoinen hysteria käynnissä koronan tähden, eikä tilannetta ainakaan paranna ihmiset itse lietsomalla paniikkia somessa.

Toistaiseksi Suomi on hoitanut asiat erinomaisesti. Tartunta - > Henkilö(t) Karanteeni(in) - > Info kansalle.
Mielestäni oikea toimenpide, jolla pyritään välttämään laajentuminen. Vaikka tapauksia tuleekin päivittäin lisää, niin juurikin tämä estää sen räjähdysmäisen leviämisen, toisin kuin Italiassa sekä Wuhanissa, jossa on pieraistu vasta paskan ollessa jo puntissa.

Omalta osaltani suurin jännitys/pelko viruksen suhteen on kevään pudotuspelit ja se että voimmeko lähteä hallille kannustamaan omaa joukkuetta. Se vitutuksen määrä, jos Lukko pelaisi finaalissa ja ottelut pelataan tyhjille katsomoille, olisi aivan maksimaalisen huipussaan. Varmasti yksi koko elämäni suurimmista pettymyksistä, kun jotain asiaa on yksinkertaisesti koko kannatusuran odottanut.

3 tykkäystä

Ei muuten testata, kriteerit on nimenomaan nuo vanhentuneet kriteerit joka on syynä siihen että ei testata. Jäykkää touhua joka ei toimi enää tässä tilanteessa, senhän aikaisemmin juuri perustelin. Mutta en ala tästä juupaseipäs väittelemään. Ei se lähilääkäri ole mikään jeesuskaikkitietävä vaikka onkin alansa ammattilainen, se tieto voi olla hänelläkin vanhaa kuten THL tiedottaa.

Ymmärrät varmaan tahallaaan väärin ja pistät sanoja suuhuni. En ole, lue yllä. Ehdotin tiettyjä toimenpiteitä. Ei tämä homma ole noin mustavalkoista. mä en tiedä mikä ***** siinä on että jos joku sanoo eriävän mielipiteen, sitä vastaan hyökätään. Sen takia mä olen tässä ketjussa ollut aika hiljaksiin koska aina on joku vänkäämässä lukematta.

4 tykkäystä

Mä luovutan tän topiikin suhteen tällä foorumilla. Menee tappeluksi niin parempi näin :smiley:

Eli en enää tämän viestin jälkeen tähän vastaile ja kirjoittele.

Palataan lätkän ja muiden aiheiden parissa! :slight_smile:

EDIT: no puhuitte ympäri, jatketaan.

Anna mennä vain. Hyvää tietoa tulee.

6 tykkäystä

Italiassa taitaa käydä aivan sama ilmiö kuin Kiinassa. Terveydenhuollon kapasiteetti ei vain riitä.

Vain hieman ennen kuin Italian viranomaiset julkistivat sunnuntaina uudet tilastot koronavirustartunnoista, Lombardian maakunnallisen hätätilaorganisaation johtaja Antonio Pesenti varoitti Pohjois-Italian terveydenhuoltojärjestelmän kestävyydestä.

”Olemme jo joutuneet rakentamaan tehohoito-osastoja sairaaloiden käytäville, leikkaussaleihin ja heräämöihin. Koko sairaanhoito on valjastettu tekemään tilaa koronaviruksen aiheuttamille hätätapauksille. Yksi maailman parhaista terveydenhuoltojärjestelmistä täällä Lombardiassa on romahtamassa”, hän sanoo Corriere della Seran haastattelussa.

Maailman terveysjärjestö WHO on useamman kerran rankannut Italian terveydenhuollon maailman toiseksi tai kolmanneksi parhaaksi. Italian sisällä järjestelmä toimii parhaiten juuri pahimmilla koronavirusalueilla Lombardiassa ja Venetossa.

1 tykkäys

Toi autovertaus oli vitsi, oletan. Muuten tosi mauton, Italiasta tulee kauneimmat naiset ja nopeimmat ja parhaimmat autot.

1 tykkäys

Sanotaan nyt niin että jos Italialaiset keskittyisi ruokaan kun se on heillä hyvää…autojen nopeuden nyt näkee jo formuloissa.

1 tykkäys

Onkohan tuo Italian hyvä ja laadukas terveydenhuolto myös rasite tälläisessä epidemiassa? Tosin sanoen siellä koitetaan auttaa liiankin hyvin myös sellaisia potilaita, jotka saattaisivat selvitä myös kotona. Tämä ihan omaa mutuilua ja johonkin artikkelin törmäsin, missä joutunevat miettimään ja kategorioimaan ketä auttavat.

Tutun kanssa vaihtelin viestejä kun tuolla karanteenialueella asuu, että mitä saavat tehdä, kuulemma vettä ja ruokaa saa vain hakea. Sitä en tajunnut kysyä millainen valvonta on liikkumisen suhteen. Ainakin kaupunki on “red zone” ja sieltä ei pääsisi pois.

2 tykkäystä

Säilyykö koronavirus sittenkin useamman päivän huoneenlämpöisillä pinnoilla hengissä?

Saksalaisen yliopiston tutkijat arvioivat helmikuussa, että kuten SARS- ja MERS- koronavirukset, myös uusi koronavirus COVID-19 voi selvitä huoneenlämpöisillä pinnoilla parista tunnista jopa yhdeksän päivään. Keskimäärin aika on ollut kuitenkin neljästä viiteen päivää.

Useat tutkimukset kuitenkin myös osoittivat, että koronaviruksiin toimii parhaiten desinfiointiaineet, jotka pohjautuvat etanoliin, vetyperoksidiin tai trikloseeninatrium dihydraattiin.

Samaa yritin hakea takaa.

Itselläni tuli eräs juttu mieleen. Taitaa olla ihan haihattelua, mutta arvatkaapa mikä menee “suusta suuhun” ja olis ainakin tahallisesti toteutettuna paha… no, P-hallin pysäköintilippu!

Monethan toimii niin, että P-halliin sisäänajettaessa pysäköintilippu laitetaan suuhun (siis pidetään huulien välissä). Sitten kun auto on ruudussa, lippu laitetaan jonnekin jemmaan. Ennen ulosajoa lippua käytetään maksuautomaatissa. Voiko siellä pöpöt tarttua lippuun edellisistä? Ja sitten autolle, lippu suuhun kunnes lippu tökkästään taas portin avaamiseksi apparaattiin. Ja juttu oli siinä.

Tuli vaan nyt mieleen, että hyviä nämä uusimmat P-hallit, joissa auton rekkari luetaan automaattisesti eikä pelailla tuommoisilla pahvilappusilla. Pitäiskö semmoisessa perinteisessä maksulaitteessa olla jokin desinfiointimekanismi… Ei vaan, kyllä itse ainakin nyt tämän uuden taudin pelästyttämänä aion alkaa käyttää auton tuulilasin sisäpuolella olevaa parkkilapun pidikettä. Ihan varmuuden vuoksi. No, tämmöinen ajatus alkoi itseä vaivata jo jokin aika sitten, kun aivot pyöri tyhjäkäynnillä. :wink:

4 tykkäystä