COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia)

Toisaalta, mitä minä olen koulumaailmasta saanut viestiä, niin sekä opettajat että oppilaat ovat tyytyväisiä. Mun viesti liittyi siihen, että täällä halutaan antaa ymmärtää, koulujen avaamisen lisänneen koroatartuntoja, eikä se pidä paikkaansa. Meillä on näkemysero, kunnioitan mielipidettäsi, mutta yhdenkään vanhemman loma ei ole vielä mennyt pilalle siksi että olisi joutunut karanteeniin, toivottavasti ei menekään. Tilanne on nyt tämä ja siihen tulee sopeutua ja olla entistä huolellisempi, ettei niin henkilökunta kuin oppilaat tule kouluun oireisina, huolehditaan hygieniasta ja noudatetaan ohjeita kaikin puolin.

4 tykkäystä

Tästä ollaan samaa mieltä. Ei oo lisänny, eikä toivottavasti lisääkkään. Huoltajat, oppilaat ja opettajat on kaikki heterogeenisia ryhmiä, sen takia määkään en käytä enempää aikaa siihen, onko nää ryhmät tyytyväisiä vai tyytymättömiä tilanteeseen.

@juujuujep on tossa oikeassa. Jokainen tuollainen laps nauttii jokaisesta päivästä koulussa. Minkä verran niitä on verrattuna siihen, minkä verran on niitä, joita kiusataan koulussa ja joille tää etäopetusjakso oli taivaallista, siihen en osaa sanoa. Toisaalta taas tää ajanjakso ennen pitkää kesälomaa on tosiaan aika lyhyt. Syrjaytyneistä taas pelkään pahoin, että ne on niitä, jotka ei kouluun tän jakson aikana tuu.

1 tykkäys

Näin se toimii ihanteellisessa tilanteessa. Vaan olen vähän skeptinen. No, aika näyttää.

Poliisilla muuten tulee työt lisääntymään rutkasti kesäkuussa, kun maailman nopein kansa jatkaa illanviettoa ulkona ravintolan jälkeen.

1 tykkäys

Kiinalaiset keksineet mahdollisen lääkkeen koronaa vastaan. Lääkkeen perustana vasta-aineet, tarjolla mahdollisesti syksyllä.

Niin on hallituskin ilmiselvästi ja syytä ollakin. Tässä on nyt kaksi asiaa vaakakupissa. Ihmisistä on tullut varovaisia, nyt ravintolaruokailusta halutaan tehdä turvallista, että ne arat ja arpovat asiakkaat uskaltavat palata ravintoloihin. Osa ihmisistä ryntää baariin heti ja ne baarit joihin rynnätään, on pahimpia ongelmia. ravintoloitsija käy jaakobin painia, myynti vs. asiakkaitten turvallisuus. Tunnen monta ravintoloitsijaa, suurin osa noudattaa lakia, osa ei, ei hygienia-, eikä anniskelulakia. En usko että rehellisestä ravintoloitsijasta tulee rikollista vaikka kiusaus olisi suuri. Näille jotka eivät halua lakia noudattaa löytyy joka alalta, ei mikään määräys tai asetus saa heitä muuttumaan. Ei siis ole kovin järkevää pistää rehelliset yrittäjät kärsimään muutaman idiootin takia. Ja vielä, tiedän tasan tarkkaan, että aluehallintavirastolla on tiedossa ongelmaravintoloista suurin osa. Jos ravintola myy mätää kalaa, se tuskin noudattaa mutakaan sääntöjä, heitä ei yksinkertaisesti kiinnosta asiakkaan turvallisuus pätkääkään. Näitä ravintoloita on, mutta onneksi ne ovat harvassa.
Edit. Sääntöjen ja oman suunnitelman noudattamatta jättäminen johtaa kuukauden sulkemiseen, kuinka moni uskaltaa ottaa riskin.

3 tykkäystä

Yleisesti on mielestäni hyvä viesti hallitukselta antaa luottoa (myös) ravintoloitsijoille, pääsääntöisestihän (mielestäni) meillä noudatetaan käsittääkseni melko hyvin määräyksiä ja erilaisia asetuksia ravintoloissa. Pidän hyvänä suuntana edetä vaiheittain, eikä mielestäni tässä ole mitään epäselvyyttä strategiassa. Turvallisuuden tunne ja luottamus nousee, vaikkakin varovaisuus on kaikilta yhä valttia. Vastuu ja vapaus kulkee meillä käsi kädessä.

4 tykkäystä

Sen sanon, että minusta on hienoa, että ruokaravintolat aukeaa. Siellä uskon olevan toiminnan ainakin vastuullista ja ihmiset pääosin selvinpäin.

“Räkälät” on sitten toinen tarina. Ei poliisillakaan resursseja ole koko aikaa kytätä.

7 tykkäystä

Varasinkin heti pöydän kolmelle henkilölle parin viikon päähän, pieneen ravintolaan ja sisätiloihin. Ravintolavaraus varmaan kasvattaa suosiota Suomessakin jatkossa.

2 tykkäystä

Täällä esillä olleen japanilaistutkimuksen mukaan tartunnan saaminen on sisätiloissa 16x todennäköisempää kuin ulkona. Tätä tukevat myös nuo @iceman linkittämät havainnot “koronaviruslingoista”. Ne kaikki ovat tapahtuneet ravintoloiden kaltaisissa suljetuissa sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä lähekkäin.

Yökerhot varmasti saavat aukaista ovensa vihoviimeisinä, kun siellä halaillaan, tanssitaan ja syljetään (huudetaan metelin yli yms.) toisten naamalle pieneen tilaan pakkautuneena. Voimakas humalatila saa helposti unohtamaan kaikki koronarajoitukset.

Mielestäni muutenkin hyvä ratkaisu purkaa rajoituksia asteittain ja katsoa, miten ne vaikuttavat. Nyt voi käydä terdellä parilla oluella, mutta bailaamaan ei vielä pääse.

7 tykkäystä

Niin mietin vaan sitä kun kaikki ihmiset änkee terassille kun ravintolan sisällä rajoitetusti paikkoja. Sitten kun sielä ollaan ns “tappituntumalla” niin muuttuu terassitkin viruslingoiksi kun pienellä alueella on kaikki. Ymmärrän kyllä sen että normi tilanteessa ulkona Viirus leviää heikkomin.

Onhan tuokin sinänsä mielenkiintoista seurattavaa, että kun yleensä se paras meno alkaa klo 22-23, niin ravintolassa loppuu anniskelu.

Itse yleensä vasta lähden ulos tuohon aikaan, jos olen viihteellä.

Itse en tykkää auringossa istua terassilla päivällä. Enemmän tykkään kesäilloista.

1 tykkäys

Niin en tiä mistä tää korona täälä leviäisi, vaikka sylkee vaihdettaisiin oikein urakalla. Sitä koronaahan ei käytännössä ole muualla kuin Helsingissä. Tietysti jos tautiset hesalaiset lähtee taas levitteleen virusta pitkin poikin. Levin viruslinkokin oli tsadilaisten aikaansaannosta. Kaikesta huolimatta tauti ei täälä juuri viihdy.

4 tykkäystä

Marin totesi, että yksi pointti miksi ei ole tehty suurempia alueellisia vapautuksia on juurikin tuo, että ihmiset liikkuu paljon. Jos Tampereella olisi yökerhot auki ja Helsingissä ei, niin jengihän lähtisi sieltä tänne bailaamaan. (Aina löytyy niitä vastuuttomia puupäitä, jotka tekisi näin vaikka se olisi kiellettyä.)

Sitten ei tarvittaisikaan kuin se yksi pääkaupunkiseutulainen, joka tartuttaa taudin kymmenelle muulle täällä.

Näinhän kävi mm. Kainuussa, jossa oli pitkään 0 tartuntaa, kunnes yksi taudinkantaja/tautirypäs syntyi ja pian Kainuu oli Uudenmaan jälkeen kärjessä tartuntojen määrissä.

Kuten sanottua baarit, ravintolat ja yökerhot vielä erityisen riskialttiita tällaisten tautiryppäiden muodostumiseen.

6 tykkäystä

Palveleeko baarien avaus myös tuota😓
Itseäni oikeesti korpee se että nyt jaksetaan jauhaa isollä äänellä lapsista jotka näkee perheväkivaltaa, juopottelua jne jne. Mikä Helvetti siinä on että aika ennen koronaa niin lapsilla oli samat ongelmat ja porukat hiljaa niistä??(tarkoitan yleisesti että ihmiset todellakin nostaa nyt vasta ongelmat esiin)
Onko se perus luonne ihmisillä että kun hyvin menee niin silloin ei nähdä vähempiosaisia. Jotenkin harmittaa suuresti että hyvänä aikana ei nähdä vaan nyt mennään tuon asian taakse…
Ja mitä ruokaan tulee niin ei se leipä, trippi ja omena nälkäävie pois…

Lisätty…ihmisten pitäisi ajasta huolimatta kiinnittää huomiota vähempiosaisiin ja auttaa myös aikana jolloin muuten menee hyvin

@juujuujep tuo on todella ikävä asia.
Ja puhut tuossa totta

Edit… Täydennetty viestiä

3 tykkäystä

Siinä on se, että ennenkuin nämä rajoitukset tuli, ihmiset kävi koulussa, töissä, harrastuksissa, kaupoilla yms mutta rajoitteiden tultua ollaan aika lailla 24/7 kotona noin niinkun kärjistetysti. Itselle ei tehnyt tiukkaakaan ja nyt pääsee jo vapaasti kaupoille ja kohta lounaille jne, mutta ymmärrän ongelmaperheitä kuinka raskasta on voinut olla ja ongelmat lisääntyneet kotona.

Onneksi rajoitteista luovutaan pikkuhiljaa.

1 tykkäys

Tohon tarraan kiinni miksi on tarvinnut olla kotona 24/7? Jaa kun ei oo lapset päässyt kouluun ja aikuiset baariin? Eihän kukaan oo käskeny missään vaiheessa kotiin eristäytyyn jos ei oo tartuntaa.

3 tykkäystä

Kirjoitinkin ”noin niinkuin kärjistetystä” 24/7 kotona, pitäisi ymmärtää mitä tarkoitin. Esim. on monia tuttavaperheitä jotka ei ole liikkunut mihinkään moneen kuukauteen paitsi ulkoilua metsissä jne. Monet pelkää ja jatkaa eristäytyneisyyttä edelleen ja voin kertoa että varsinkin naisväen viesteistä paistaa että vanne kiristää jo päätä pahasti, miten sitten esim mukiin menevät miehet? Saattaa oireilla väkivaltana tms.

Valitettavasti nuo esimerkit mitä viestissäsi on ei kuulu vähempiosaisten elämään…
Monesti asioissa on syy ja seuraus… Noita miettimällä ymmärrät pointtini

1 tykkäys