COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia)

Arvioita on liikkeellä monia erilaisia. Mutta oikeastaan mitenkään päin ei voi maalata valtaisan positiivista lähitulevaisuutta, tarkastelee asiaa sitten kansantalouden, terveydenhuollon tai inhimillisen kärsimyksen kannalta. Ikävien asioiden mahdollisuuksien haitari vaikuttaa aika isolta, ja pienimmilläänkin seuraukset ovat hyvin veemäisiä.

1 tykkäys

Ei ollut kyllä tarkoitus moittia tapaa jolla ihmiset tervehtivät toisiaan. Minäkin kyllä kättelen reilusti. Liittyi tuohon koronan leviämiseen tuo ihan puhtaasti. Eli olen sitä mieltä että italiassa voi olla ainakin osasyynä viruksen leviämiseen tervehtimistapa.

1 tykkäys

Poliisit lopettaa puhallusratsiat kesäkuuhun asti korona viruksen takia.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006435633.html

2 tykkäystä

Ruotsissa terveysviranomaiset esittävät hallitukselle, että julkiset, yli 500 ihmisen kokoontumiset perutaan toistaiseksi koronaviruksen takia

Peruminen koskisi esimerkiksi suuria konsertteja, urheilutapahtumia, messuja ja konferensseja.

Perustin kirjoitukseni tähän:

Toinen mielenkiintoinen tieto liittyy tartuntaväliin eli aikaan, joka kuluu tartuntaketjun ensimmäisen potilaan oireista seuraavan potilaan oireiden alkamiseen.

Uuden koronaviruksen kohdalla tartuntaväli näyttäisi olevan pitempi kuin esimerkiksi kausi-influenssassa.

Tällöin uusi koronavirus leviäisi hitaammin kuin kausi-influenssa.

– Kun influenssa lähtee leviämään, sitä ei pystytä pysäyttämään. Uuden koronaviruksen kohdalla käyttöön otetuilla rajoittamistoimilla on mahdollista hidastaa leviämistä, Nuorti sanoo

– Tärkeää on, että kotieristykseen tai karanteeniin määrätyt ihmiset noudattavat heille annettuja ohjeita.Karanteeni tai lähikontakti eivät vielä tee kenestäkään taudinkantajaa – “Karanteenissa olevista vain pieni osa sairastuu”, kokenut epidemiologian professori sanoo

1 tykkäys

WHO:n mukaan koronavirus epidemia on muuttunut nyt pandemiaksi:

Aika jännä lausunto, käytännössä homma menee juuri päinvastoin. Näin juuri WHO:n CDC.n johtajat sanoneet. Mutta THL siis menee noilla :). Tämä selvä.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006430788.html

Ja tästä linkistä pääsee seuraamaan suoraa WHO:n lähetystä.
(Itse en ehdi, sillä katson Jokereiden peliä)

1 tykkäys

Itsekin yleensä kättelen, mutta nyt taitaa tyyli muuttua. Lauantaina meille tuli vieraita, ihan tuttuja ihmisiä, mutta sovittiin ettei kätelty. Taputeltiin vaan olalle tms. Sunnuntaina pitäis mennä kaupungille syömään yhden pariskunnan kanssa. Emme ole heitä tavanneet pariin vuosikymmeneen, kun emme tienneet että asuvatkin nykyään ihan naapurikunnassa. Luultavasti ei nyt kätellä. :frowning:

1 tykkäys

No me ollaan tästä juteltukin ihan hedelmällisesti kylläkin. Mutta oliko (ainakin oma) konsensus se, ettei yhteiskuntaa noin vaan voi - tai kannata edes pysäyttää “heti”. Tavallaan tässä väkisinkin jää yksilön vastuuseenkin hyvin paljon. Nyt punnitaan kansalaisen oma vastuu, tottelevaisuus ja valppaus.

Se mitä pystyin tuosta @Pipa linkkaamasta uutisesta lukemaan, niin itse en nää siinä mitään outoa. Tilanteen mukaan on vaan pakko elää. Sen mitä yhteiskunnasta olen oppinut, sen on pakko jatkaa toimintaansa mahdollisimman normaalisti ja mahdollisimman pitkälle, muuten kaikki ongelmat multiploituu. Näin pyritään aina kriisitilanteissakin tekemään.

Toki voit arvon palstatoverini avata, mikä tuossa THL:n lausunnossa oli “jännää”? Tämä ei sisältänyt vinoilua, kuten tiedätkin :slight_smile:

3 tykkäystä

Tokitoki! Menee tosin vähän eri aiheeseen ilmanmuuta. Uutisessa ei sinällään ole mitään outoa, sen sanomassa on. Näen että tämä perustuu siihen että inkubaatio aikana ei sen oleteta tarttuvan, muualla sanovat “ei olla varmoja” koska pari esimerkkiä on missä näin on mahdollisesti käynyt. Tämä on tätä kun kukaan ei tiedä vielä oikeasti mitään.

Mutta tämä taisi tosiaan juuri kilahtaa pandemiaksi, josko se saisi noita toimia vähän reippaammalla kädellä nyt sitten aikaan. Toivotaan!

1 tykkäys

Näinhän se eteneekin. Mä vaan kun joillain on ollut sellanen mentaliteetti, että kaikki lukkoon heti (Enkä meinaa sinua). Ei yhteiskunta toimi niin, siihen ei ole varaa. Järjestelmä luhistuisi ja eleltäisiin “varastoilla”. (Kärjistys ja vain yksi esimerkki mahdollisesta äärimmäisestä lopputuloksesta).
Jos nyt oltaisiin lyöty täällä esimerkiksi täysi karanteenitila tms päälle, olisi seuraukset voineet olleet taudin vielä levitessä lisää aika k*siset.

Tavallaan eri järjestöt, valtiot, päättäjät, kansalaiset sekä muuttuva tilanne muodostaa mielestäni todella kompleksin ja herkän tilanteen. Tilanne tavallaan elää, mutta liikaa ei voi sörkkiä yhteiskunnan toimintojakaan.

Tästä voidaan loppukaneetiksi todeta : Me ja meidän systeemit ovat lopulta helvetin “pieniä” ja onnettomia luonnon, ja esimerkiksi epidemioiden edessä. Nyt peli muuttui tosiaan virallisesti - Pandemia (universaalisti?) ei vielä täällä esim lokaalisti.

Eli nyt tiedetään “jotain”. Tilanne kehittyy ja siitä täytyy saada tarkka kuva.

2 tykkäystä

Kyllä joo, tässä osoitus siitä että vaikka ollaan ruton ja espanjan taudin ajoista eteenpäin menty niin ihan yhtä kuolevaisia me silti ollaan kun luonto päättää niin.

1 tykkäys

”Contact Tracing and Case Isolation” oli yksi WHO:n videolla julkaistu pääsanoma - eli sairastuneiden ja altistuneiden kartoittamista pitäisi jatkaa mahdollisimman tehokkaasti ja karanteeneja jakaa. Tätä työtä pitäisi ulkoistaa ja tehostaa. On tehokkain keino epidemian rajoittamisessa.

Tällä saadaan pelattua aikaa sairaaloille epidemiaan valmistautumiseen ja laskettua yhtäaikaa sairastuneiden määrää, mikä vähentää kuolemantapauksia.

4 tykkäystä

Aika mielenkiintosta kyllä.
Eli “salapoliisityötä” on edessä. Jos karvalakisti asian ilmaisen ja toistan.
Mennäänköhän jopa niin pitkälle, että aletaan kontaktoimaan ja informoimaan paikoista, joissa tartunnan saaneet ovat olleet?

Toivottavasti testauksiin ollaan varauduttu ja valmistauduttu. Se lienee olennainen osa todeta ja “rajoittaa”. Sekä ehkäistä. Tässä on valtava määrä työtunteja edessä monella taholla. Aikamoinen kuormitus tuokin.

1 tykkäys

Suomessahan tätä työtä tekee THL yhdessä viranomaisten kanssa:

WHO:n sanoma oli, että tästä ei pitäisi luopua missään vaiheessa, vaan tätä kartoitus/kontaktointityötä voi tehdä pienellä koulutuksella muutkin tahot kuin terveydenalan ammattilaiset ja näin voi saada lisää resursseja.

3 tykkäystä

Onhan se jännää että näinkin kokenut henkilö lausuu tälläistä. Itse mietin että eiköhän tuo jotain tiedä, vai?

” Tampereen yliopiston epidemiologian professori Pekka Nuorti
” Pekka Nuorti on työskennellyt uransa aikana pitkään myös Yhdysvalloissa sijaitsevassa tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksessa CDC:ssä Atlantassa.”

Jotenkin itse mietin käytännön kannalta että jos on pidempi aika niin siihen väliinhän ehtii eristämällä. Mutta olen tietenkin voinut maalaisjärjellä päätellä väärin. Ei muuta enää tästä, mennään eteenpäin.

Tämä on ollut jännä ilmiö seurata. Keskimäärin ja yleensä ollaan näreissään kun valtio ja viranomaiset rajoittavat/sääntelevät/puuttuvat asioihin. Puhutaan Suomesta byroslaviana jne. ja monissa tapauksissa tämä tuntuukin perustellulta.

Nyt kun on epidemia päällä niin jotkut näyttävätkin toivovan Kiinan kansantasavallan otteita, eikä yksilön vapaudella (sisältää vastuun) ole enää mitään väliä. Ei muuta kuin sänkyjä ja sermejä Hakametsään ja potilaat sinne karanteeniin kahdeksi viikoksi, kuten Kiinassa tehtiin.

11 tykkäystä

Kyllähän tämä selittyy täysin itsekkyydellä. Normaalitilassa mitään rajoituksia ei suvaita koska se rajoittaa omia vapauksia. Nyt halutaan sairaat eristyksiin ettei itse sairastu.

9 tykkäystä

Ja tähän lisään sen, ettei myöskään tunnuta tajuavan edes pinnalta sitä miten yhteiskunta pyörii ja mitkä olisivat seuraukset. Tai ehkä se tajutaan, mutta asiaa ei juuri mietitä.

Edit. Jos lopetetaan vaikka julkinenliikenne, se vaikuttaa myös muihinkin eri palasiin ja niiden toimimiseen. Ihmiset kuitenkin mahdollistavat yhteiskunnan ja päivittäiset toiminnot.

@Hakkuri Samaa mieltä. Mutta itse en viitannut koronan nollapäivään. Periaatteessa ihan viime viikkoihin. Tuolla ylhäällä kävin asiaa läpi omin silmin.

1 tykkäys