COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia)

Kuolleisuuden lisäksi tässä käsittääkseni painaa myös jälkiseuraukset. Vaikka ei sentään henki lähtisi, niin jääkö viruksen jäljiltä jotain taakkaa kannettavaksi loppuelämäksi.

6 tykkäystä

Ja entä jos niihin ei löydetä ratkaisua ja vaihtoehdot ovat joko rokote, joka vähentää tartuntariskiä vaikka kolmannekseen, tai jatkuvat rajoitukset? Kumman valitsisit?

Yritän vain sanoa, että rokotekaan ei anna 100% suojaa, eikä kaikkia pitkäaikaisvaikutuksia taudista pystyttäne koskaan poistamaan koska jokaisen elimistö reagoi tautiin eri tavoin. Miksi muutoin ne jälkioireet olisivat niin moninaisia kuin nyt ovat?

2 tykkäystä

Kauppi Sport Centerin pihalla Mehiläisen pisteellä oli aika pitkät jonot autoja odottamassa pääsyä testeihin. Selvä kasvu tänään vrt. aiempiin viikkoihin, kun samoihin aikoihin muutaman kerran viikossa siellä pyörinyt.

Saas nähdä lähteekö tartuntatapaukset nousuun, kun ihmiset hanakammin itseään testaa (hyvä niin). Oma vahva veikkaus ja pelko on, että toinen aalto tulee ja se on voimakkaampi kuin ensimmäinen aalto. Toivottavasti olen väärässä.

Tässä kun tuli vietettyä aikaa armeijassa olevan kummipojan kanssa, niin taas heräsi mietteitä, miksi korona ei leviä intissä, vaikka olosuhteet leviämiselle ovat mitä otollisimmat. Ensin täydessä bussissa matkustetaan kasarmille, kasarmilla hikisinä huohottaen änkeydytään samaan tupaan tai telttaan, ei puhettakaan maskeista, hygieniakaan ei voi aina olla ihanteellista. Silti niistä harvoista tartunnoista valtaosa on tullut ulkopuolelta.

Mikä on armeijassa toisin? mitä siellä tehdään paremmin? nuoria hyväkuntoisia ihmisiä, varmaan yksi seikka, toisaalta ainakin Ruotsissa se leviää nimenomaan nuorten piirissä. No armeijassa totellaan eikä ihmetellä, se varmasti on toinen. Siellä myös vastustuskyky kasvaa, se voi olla kolmas syy., mutta voiko koronaa vastaan kasvaa vastustuskyky?

Olin itse AUKissa elinikäni kylmimpänä talvena, ilman hanskoja ja hattua möyrittiin, juostiin ja jonotettiin ulkona, kukaan ei sairastunut flunssaan. Vastustuskyky perus influenssaa vastaan on ymmärrettävää, mutta voiko se toimia myös koronaa vastaan? voisiko olla, että luonnon lääkkeet toimivatkin paremmin kuin yltiöpäinen eristäytyminen ja ylihygenisyys?

3 tykkäystä

Itsellä ei riitä tietämys tästä aiheesta esittämään edes valistunutta arvausta. Poliitikot varmaankin päättävät asiantuntijasuositusten pohjalta, mutta loppuviimein se taitaa olla aina poliittinen päätös mihin raja halutaan vetää. Oli miten oli, vaikeita päätöksiä luvassa.

Rauhallisena jatkuu tilanne kaikesta huolimatta. Millekään toimille ei tarvetta.

2 tykkäystä

Tartunnat on nousussa kuitenkin ja tartuttavuusluku yli 1 edelleen:

Tartuttavuusluku on tällä hetkellä 1,10–1,40.

Tuoreimman seitsemän päivän seurantajakson aikana (29.7.–4.8.) todettiin 111 uutta tautitapausta. Uusien tapausten ilmaantuvuus väestöön suhteutettuna oli 2,0 tapausta 100 000 asukasta kohden. Edellisellä seurantajaksolla (22.–28.7.) vastaavat luvut olivat 53 uutta tapausta ja ilmaantuvuus 1,0 tapausta 100 000 asukasta kohden.

3 tykkäystä

Joo korjaan sen verran, että lisätoimille ei tarvetta. Nykyiset riittäisivät, kun osattaisiin käyttäytyä. Siis riskimaista tulleet karanteeniin ja etäisyyksien pito, käsihygienia.

2 tykkäystä

Tänään ilmeisesti meni 20 miljoonan tartunnan raja rikki maailmassa ja näistä jopa 5 miljoonaa tartuntaa tullut Yhdysvalloissa.

Huomionarvoista on tartuntojen kiihtyvä vauhti, sillä pelkästään heinäkuussa tuli 7 miljoonaa uutta tartuntaa.

Toisesta aallosta ei siis voida vielä puhua globaalissa mittakaavassa, kun ensimmäinenkään aalto ei ole vielä ohi.

AJC.com: US tops 5 million confirmed virus cases, to Europe’s alarm

ROME (AP) — With confirmed coronavirus cases in the U.S. hitting 5 million Sunday, by far the highest of any country, the failure of the most powerful nation in the world to contain the scourge has been met with astonishment and alarm in Europe.

Tilastoa maailmalta:

(Kun ensimmäisen miljoonan tartunnan rajaan meni 71 päivää, nyt miljoona uutta tartuntaa tulee aina noin neljän päivän välein…)

1 tykkäys

Jos worldometeriä on uskominen niin näistä 20m on vain noin 6,4m tällä hetkellä sairastavaa ja 13,6m tapauksista on ratkennut. Valitettavasti kuolemia on näistä yli 700k.

1 tykkäys

Näkisin että kysymys on väärä. Ihmisiä kuolee tauteihin tänään ja huomenna, se on selvää. Hakemasi raja on se, että pystytäänkö kaikille tarjoamaan riittävä hoito ja siten tasavertaiset mahdollisuudet elää.

1 tykkäys

Eli oletetaanko kaikkien sairastuneiden päätyvän teholle vai miten se määritetään? Jokainen sairastunut on Schrödingerin kissa - yhtä aikaa joko oireeton tai vakavasti sairas. Ennen sairastumista lopputulosta ei voi tietää. Kumpaan siis varaudutaan ja miten?

No tästä kissasta tiedetään kyllä prosentit suunniilleen kuinka paljon sairastuneista tarvitsee sairaala tai teho hoitoa. Tiedetään myös että jos niitä ei ole saatavilla kuolevien osuus pompsahtaa. Yksittäisestä sairastuneesta ei toiki tiedetä etukäteen mihin osastoon joutuu. Mutta eipä noita kapasiteetti laskuja tehdäkkään yksittäisen kannalta.

Meillä ei käyty tuolla rajalla tai edes kovin lähellä kiitos kevään toimien. Nyt on tietoa ja hieman lääkeapua niin noita sairaala ja tehon tarvitsijoiden prosentteja sairastuneista on hieman saatu laskettua. Kuitenkin ne ovat edelleen niin isot että taudin kiertäessä kuin normi influenssa tulee sairaalat täyteen kuten ulkomailla on käynyt.

Ensimmäisten rokotteiden laajojen testien tuloksia alamme saamaan noin kuukauden päästä jolloin sitten voidaan vaihtaa suuntaa mikäli näyttää siltä että rokotteiden tehot ei riitä. Siihen asti pitäytyisin tuossa taudin rajoittamis vaihtoehdossa.

Kaksi uutta koronakuolemaa

Sairaalahoidossa 4 ja tehohoidossa 1 eli tilanne on edelleen hyvin hallinnassa Suomessa. Viikossa tapauksia on 135 eli varoitteluun ja varovaisuuteenkin on syynsä, tietysti.

Vasta-ainehoidon tutkimus etenee myös, odotettavissa hyötyä vaikeimpien tapausten hoitoon, joten kuolemanvaaraa saatanee vähennettyä senkin avulla.

https://omny.fm/shows/the-coronavirus-daily-podcast-the-most-important-n/the-most-promising-therapies-with-dr-matthew-friel

1 tykkäys

VMP! Tampereella kunnalliselle puolelle sai testiajan lauantaille ja siihen asti pitäisi olla tyttären kanssa etähommissa, kun viime perjantaina hänellä oli kuumetta ja sen jälkeen vain nokka vuotanut ja pientä yskää.

Testaus toimii ja niin pois päin.

Testauskapasiteetti riittää, muttei henkilökunta. Testaaminenhan on helppoa vaan kun se tarttee sen ihmisen. Flunssat on liikenteessä, joten koko maassa testaus on tainnut ruuhkautua. Toivottavasti etähommat onnistuu.

Samaan aikaan toisaalla. Uskomatonta urpoilua.

Linkki vie Pekka Kuusiston julkiseen FB-päivitykseen, jossa aiheena Seinäjoen vauhtiajot -festivaali viime viikonlopulta.

Sama homma on Rock in the City, Joensuu 8.8
2020. Tässä on Klamydian Intagramista kuva yleisöstä.

E. Noi linkit ei jostain syystä toimi Instagramiin, joten tässä kuva.

E2. Eihän keikkojen järjestäminen ole kiellettyä, mutta turvaetäisyydet on kyllä ihan muisto vain.

5 tykkäystä

Someajan hienouksia on se, että kaikkea seurataan, paheksutaan ja julkisesti tolvaillaan. Mutta hankkikaa nyt aikuiset ihmiset jotain muuta seurattavaa kuin se, mitä muut tekevät. Ei tämä ole edes enää hauskaa. Pitäkää huolta itsestänne, jättäkää muiden arvostelu.

1 tykkäys