Ylläolevista kuvistako ei mielestäsi ole aiheellista arvostella tapahtumajärjestäjien toimintaa?
Ei ole aiheellista arvostella yhtään ketään. Virus ei ole tapahtumajärjestäjien, ei ihmisten eikä kiinalaisten, ei uusimaalaisten eikä kenenkään muun vika. Virus on syntynyt jossakin ja se leviää. Voitte syytellä asiasta vaikka maailman tappiin toisianne, muita ihmisiä, tapahtumajärjestäjiä, jos se jotenkin teitä auttaa ja mieltänne parantaa. Todellisuudessa ette tee mitään hyvää asian suhteen. Ihmiset eivät reagoi hyvin tällaisiin julkisiin tuomioihin - pelko toimii paremmin, joten käyttäkää sitä niihin, keihin se tehoaa.
Ja minä en käy festareilla. En ole käynyt ennen koronaa enkä tule käymään koronan jälkeen. Olen huolissani koronaviruksesta, mutta en käytä yhtäkään rahtua omasta energiastani ihmisten syyttelyyn ja muiden tuomitsemiseen. Siitä kun ei tunnetusti seuraa kuin lisää ongelmia. Jos mieltänne parantaa keskustelupalstoilla ja somessa vauhkota niin tehkää niin.
Vauhtiajoillakin oli kuitenkin jokaiselle ilmeisesti jaettu maski portilla sisääntulleelle, mutta pakottamaan käyttöä ei tietenkään pystynyt
Tapahtumajärjestäjä ei tietty määräänsä enempää pysty hallitsemaan, että turvavälit pysyvät olihan tuo odotettavissa, että ei keikoilla tulla tuota noudattamaan, vaikka sitä muistuttaisi ja yrittäisi järjestelyissä ottaa huomioon.
Alueella kuitenkin pääsi myös olemaan väljästi jos halusi, mutta ongelmalliseki tuo lavan edus näköjään muodostui odotetusti
Itse en kys. juhlissa ollut, mutta kuvia katsonut taisi kahdella tai kolmella olla maskit kasvoillaan kuvissa
En minäkään käy festareilla enkä tule käymään. Itseä vaan ihmetyttää, kun on festareita mitä on peruttu tai on pidetty kesätapahtumia missä on ainakin yritetty pitää turvaväleistä yms. huoli.
Ei tietenkään tauti ole tapahtumajärjestäjien tai yleisön vika, mutta pitäisihän näiden järjestäjien toimia kuitenkin vastuullisesti ja ainakin yrittää tehdä olosuhteet sellaisiksi, että riskit minimoidaan. En odota, että jurripäinen festariyleisö osaa pienessä nosteessa ja hyvässä fiiliksessä pitää itse ko. asioista huolen.
Kuitenkin tapahtumajärjestäjiä on ihan mainostanut kuinka heillä voi pitää hauskaa turvallisesti tässä tilanteessa jne. Itselle tuli vaan fiilis noista kuvista, että ei siellä ole ohjeistettu yhtään saatikka pyritty rajaamaan mitenkään ihmisiä tässä tilanteessa.
Edit. Mut joo, en minäkään tähän energiaa käytä sen enempää, kun en tälläisiin asioihin voi vaikuttaa mitenkään muuten, kun omalla toiminnalla. Mut kai sitä silti saa asiaa hieman kritisoida ja ”ihmetellä” keskustelupalstalla? ![]()
Sama ilmiö tullaan näkemään ihan joka paikassa. Kun tapahtumat aukeavat niin ihmiset nyt vaan menee sinne eturiviin kuuntelemaan sitä keikkaa - ihan samalla lailla kuin ihmiset hakeutuvat baarissa isoihin porukoihin. Ja sinne yökerhoon mennään yleensä tanssimaan - ne, jotka menee. Jos ei uskalla/halua mennä näihin paikkoihin tai pelkää riskejä niin ainoa vastuullinen teko on se, että jätät menemättä. Turha sitä vastuuta on ulkoistaa viranomaisille tai kenellekään muulle. Tapahtumajärjestäjä ei varmaan väkipakolla voi hajottaa väkijoukkoja ja ainoa tapa on keskeyttää tapahtuma - lopulta.
Tässä ei taas tiedetä yhtään mitään seurauksista - jos ja kun tapahtuu niin kuin on jo monen monta kertaa tapahtunut, että vieri vieressä oltiin ja iloisia oltiin, vähän kännissäkin niin eipä se levinnytkään tai räjähtänyt naamalle ja käsiin. @iceman kutsuu tätä onnella seilaamiseksi. Jos haluat elää 100 % turvallista elämää ja välttää kaikki riskit niin tee niin omalla kohdallasi. Ole esimerkki. Mutta älä keuhkoa muille, koska kuten tämäkin keskustelu osoittaa - ollaan niin erilaisia kaikki.
Totta.
Ja kyllähän sen on huomannut joka asiassa, että yksilöiden ote lipsuu ja unohdettu koko korona. Sitten, kun kerran meet sinne baariin laulaan karaokeen ja halaileen, eikä tullutkaan tautia niin kerroin kasvaa taas. Vähän sama, kun jollain rattijuopolla. Niin kauan jatkuu kunnes käry käy. Ja monesti vielä senkin jälkeen.
Vertaan tätä tupakointiin ja alkolishmiin. Kumpaakin on paheksuttu vuosikymmeniä, mutta jännästi paheksuminen ei ole poistanut kumpaakaan maailmasta. Eipä paheksumalla koronakaan mihinkään lähde. Ja se somessa huuteleminen (vaikka huutaisi omilla kasvoilla) ja hakisi ison massan tykkäyksiä ja kavereita messiin niin homma ei vaan toimi noin, vaikka niin luullaan. Se itse asiassa ainoastaan polarisoi ja kärjistää ongelmia ja johtaa lopulta syyttömien syyttelyyn. Näin ollen pidän kaikista viisaimpana antaa asian osalla. Ja toivoa tietysti sitä, ettei korona nyt lähtenyt kierrokselle.
Ja samalla pitää mielessä sekin, että ihan niin kuin jääkiekkofaneillekin on tärkeää päästä sinne peliin ja kaikki ollaan pelko persiissä, ettei päästä koko kaudella halliin - ihan samalla tavalla on ihmisiä, jotka nauttivat siitä museosta, keikasta, musiikista - you name it. Se, että itseä ei joku tapahtuma kiinnosta helpottaa kyllä niiden tuomitsemista kummasti, jotka sinne riskilläkin menevät, mutta lopulta aika monet meistä sitten omien lempilapsiensa kanssa käyttäytyy ihan samalla tavalla.
Jos sattuu muksulla olemaan vakuutus niin kannattaa poiketa Terveystalolla. Ainakin eilen pääsi suoraan lääkäriltä testiin ja tulos luvattiin 1-3 päivässä.
Itselleni on ns lempilapsi salitreeni…
Jos/kun tilanne pahenee en edes mieti että menisin salille… Nyt omassa kunnassa 0 tapausta mut kyllä niitä täälläkin keväällä oli…
Luin nyt noi viestisi mitä oot kirjoittanut niin pakko sanoa että voi että kun maailma olisikin noin sinivalkoinen…
Pitäisi myös osata nähdä se toinenkin vaihtoehto asioille… Eli mitäpä jos… Nähdä Samaten se mitä muualla maailmassa tapahtuu ja katsoa mitä Suomessa alkoi tapahtumaan.
Tää tilanne on kaikille sama, yksikään ei tykkää tästä. Päinvastoin kaikki haluaa että paska olisi jo ohi. Sentakia kysymys miksi päästää tilanne huonommaksi?
Olet nyt tuonut tuota huutelua monesti esille niin… sinulla taitaa olla 4 eniten viestejä tässä ketjussa.
Toivon itse suuresti että koko korona olisi vain huono muisto. Muistoksi sen tekee kun asiat tehdään yhdessä. Ja valitettavasti kärsitään Siittä jotenkin… Ihan jokainen
Yritetään vaan sietää toistemme näkemykset. Sinä voit tuomita ja kieltää, jos se sinua auttaa. Yritän olla tuomitsematta näkemystäsi, vaikken pidäkään ajatteluasi kuin utopiana. Toisaalta, vaikka kuinka ollaan eri mieltä niin tavoite on yhteinen ja toivetila sama. Seurataan mitä tapahtuu.
Turun Sanomien saamien tietojen mukaan Tyks olisi ollut valmis tiedottamaan tartuntojen määrästä jo sunnuntaina, mutta sosiaali- ja terveysministeriö olisi halunnut viivyttää tiedon julkistamista maanantaihin.
Olisi kiva tietää mitä tuo runsaasti on. THL:n mukaan Turussa 3 tapausta. Minulle kolme ei ole runsaasti. Toisaalta perusteita entisestään siihen, että kaikki tulijat pitää testata ja asettaa pakolliseen, ei omaehtoiseen karanteeniin.
Onhan tuo puhutttelevaa dataa koronasta Suomessa. Kolme yhdessä koneessa! Ja tämän takia kaikkia hivutetaan…
Tuo varmasti kerrotaan aikanaan. Itse ymmärsin jutun niin, että noista koneessa olleiden tartunnoista ei ole vielä tiedotettu mitään. Tosiaan pitäisi nyt testata kentillä kaikki.
Edelleen kaipaan samaa kuin Soininvaara - tartuntojen määrä ei yksinään ole riittävä info enää. Tarvitsemme laadullista tietoa: ulkomailta tulleet, kotimaiset tartunnat, perhepiirissä, pimeät. Jos ainoa ongelma on tartunnat ulkomailta on helppo hyväksyä rajut toimet rajoilla. Tieto ei riitä vieläkään.
Ehdottomasti näin. Tuollainen koronantuonti on %:sti jo karua peliä Suomen kokonaismäärässä. Luultavasti Skopjessa monet ovat olleet sukuloimassa.
Kieli- ja kulttuurierot voivat vaikuttaa ratkaisevasti ohjeiden ymmärtämiseen. Tämän ole kokemuspohjaisesti havainnut. Turussahan kaikki suostuivat testattavaksi, koska oli viranomaismääräyksen uhka kieltäytyjille.
Eli minun ajetteluni on utopiaa mielestäsi😂
Mitä olen palstaa ja ylipäänsä kansaa ymmärtänyt niin sit onneksi minun utopistisessa kelkassa on muitakin kuin minä😂
No joo.
Katsoo miten tahansa niin viikkottaiset tapaukset ovat nousseet tuplat…
Nyt viimeiset 7 päivää 135 tapausta ja tuota edeltävät oli se 68 tapausta
Nyt on myös alkunut olemaan enemmän ja enemmän tapauksia mitä tartuntaa ei olla pystytty jäljittämään minnekkään…
Mitä sit jos tilanne pahempi? Miten jäljitys onnistuu sillon jos ei nytkään pystytä enään sanomaan että mistä on tullut… Pois lukien matkustelu
Jos katsoo esimerkiksi Yhdysvaltoja niin tilanne voi olla vielä paljon pahempi. Suomessa tilanne on erinomainen. Kyllä pandemian jälkeenkin vielä on elämää Yhdysvalloissa ja muualla. Nyt ollaan kriittisessä vaiheessa ja pitää välttää liian syviä analyyseja. Se siitä. Seurataan, miten asiat etenee. En odota, että tartuntojen jäädessä nykytasolle ilman lisätoiminpiteitä tulet muuttamaan mieltäsi.
Toivotan tuuria näille Skopjen lennolla olleille - toivottavasti ei montaa lisäsairastumista tullut ja karanteenit pitää:
Lennolla oli yhteensä 157 matkustajaa. Myös Yle Turun Tyksistä tavoittama lähde vahvistaa runsaiden tartuntojen määrän.
Alkaa näitä olemaan vähän liikaa mielestäni…
Joo… Tätä ketjua nyt tässä taas päivän pari katsellut monen kuukauden jälkeen ja muistaa taas todella hyvin miksi piilotin sen.
Kaksi leiriä jotka ovat enemmän tai vähemmän toistensa kurkuissa kiinni, asenne määrää vastauksen. Kun ei pidetä vastaleirin vastauksesta / on osoitettu vääräksi ignoorataan ja huudellaan jostain muusta asiasta.
Poterot on syvät ja sinne ei vahingossakaan hyväksytä mitään oman ajatusmaailman ulkopuolelta, ei sitten millään.
Perin mustavalkoista, tulee ihan jenkkien järjetön joko / tai tlanne mieleen. Itsekkyys nostaa myös paljon päätään, ei myöskään enää tunnu olevan väliä sillä kuinka vaarallinen se oma itsekäs näkökulma isossa kuvassa mahdollisesti olisi, päänkääntäminen lienee tässä vaiheessa jo mahdotonta aivan sama mitkä tilastot ja faktat lätkisi naamalle.
@iceman:ille tosin ihan järjetön respect, jaksaa pysyä neutraalisti asiassa, ei lähde mukaan provoihin ja on pastennut tähän ketjuun aivan järjettömän määrän faktatietoa.