COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia)

Epidemiassa näyttäisi olevan pandemiamallinnuksiin huonosti sopivaa muodottomuutta. Luultavasti virus on osin epätyypillinen eikä istu täysin koronaperheen muottiin ja sitten virusekologiasta aukeaa vain rajoitetusti pandemian kuva, jossa on loputtomasti kerroksia. Sosiaaliset ja maantieteelliset tekijät vaikuttavat paljon epidemian kuvaan ja monet pandemiapostulaatit voidaan hävittää tai uusia tämän tosielämän kokeen jälkeen.

Espanjantauti on ollut varmasti paljon koronaa pelottavampi kokemus jo ihan kuolleisuuden demografiasta johtuen. Mutta silloin kurjina aikoina kansalainen ei paljoa odottanut: ei ikuista elämää eikä kuolemattomuutta osannut kaivata.

Hirvensalo onkin käytännön mies - kirurgi. Hän ei lähesty asiaa kovin tieteellisesti eikä teoreettisesti vaan ronskein ottein. Hän puhuu kriisijohtamisen kokemuksella skenaarioista, ei (liian) pikkutarkoista riskilaskelmista.

Suomen korona-asiantuntijat ovat suurelta osin teoreettisesti painottuneita ja se kuuluu ja näkyy. Kaikki eivät kuitenkaan häiritsevästi, koska he tunnistavat hyvin oman kenttänsä rajat.

2 tykkäystä

Mediassa pyöritetyt arvaukset on tasoa “ennustetaan ensi kesän sää”, koska:

  • arvaukset on all over the place
  • ei ole vastaus mihinkään tai tae millekään
  • kukaan muu kuin itte keuhkolääkäri ei muista kuukauden päästä, mitä tuli arvattua
  • ovat vastuuttomia heittoja
  • ovat vain osa tätä median leikkiä, joka on saanut paikoin aivan mahdottomat mittasuhteet
12 tykkäystä

Tuo on ihan hyvä lista; ennustan nyt kuitenkin, ettei ensi kesänä ole pakkasta vaikka sitä en osaa sanoa, onko kovakin helle…

Tosiasia on, että monet ennustivat ’että virus ei katoa’. Tämä menikin oikein, koska se ei ole kadonnut. Vaikka sen hävittämistä vaadittiin monta kertaa äänekkäästi - ties mistä syystä.

Se, mikä mättää eniten on, että mennyt ei ole tae tulevasta. Uusi ilmiö: ei ole historiallista mallia, josta katsoa, miten asiat tarkasti menevät.

Sikäli tämä ei ole tsunami, tulivuorenpurkaus tai heinäsirkat, että ei voi sanoa, milloin loppuu ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Noissa melkein voi.

9 tykkäystä

Altistuneita ja tartuntoja useita.

– Suosittelen järjestämään ainoastaan alle kahdenkymmenen hengen yksityistilaisuuksia. Hus vetosi viime viikolla, että vältettäisiin joukkotapaamisia

Edit.

Helsingissä Merilahden koulussa koronatartunta, kasiluokkalaiset siirtyvät etäopetukseen

Tanskassa kokoontumisrajoitus 50 henkilöön

1 tykkäys

– On järkevää, että me kaikki yhdessä torjumme tätä epidemiaa mahdollisimman tehokkaasti. Kannattaa muistaa se, että tässä kuitenkin valmistaudutaan ja toivotaan, että rokote olisi vuodenvaihteen jälkeen saatavilla, niin kyllä tässä varmasti kannattaa syksyn aikana tehokkaasti pyrkiä siihen, että tartuntoja olisi mahdollisimman vähän.

5)Voiko Suomen varovaista strategiaa perustella sillä, ettei koronavirustaudin kaikkia terveysvaikutuksia vielä tiedetä?
– Kyllä voi, ja tulevia päätöksiä joudutaan siitä huolimatta tekemään osin ennakoivasti ja parhaan asiantuntija-arvion varassa.

  1. Ollaanko Suomessa liian varovaisia?

– Ei olla liian varovaisia missään nimessä. Kokonaisuutena jos ajatellaan tätä meidän koronastrategiaa, mikä meillä tässä on verrattuna muuhun Eurooppaan, niin hyvinhän tämä on toiminut, jos ajatellaan sitä, että meillä on ollut huomattavan vähän sairastuneita ja vähän kuolleita.

– Se taloudellinen isku, mikä tähän maahan on toistaiseksi tullut, on jäänyt hyvinkin pieneksi. Hyvinhän me ollaan pärjätty monella mittarilla näissä koronakinkereissä.

Tuossa jutussa on monen ammattilaisen vastauksia noihin viiteen kysymykseen. Olisi voinut lainata tekstiä vaikka kuinka paljon.
Nuo lainaamani on eri henkilöiden lausuntoja

1 tykkäys

Tiivistettynä, kaikki vastasivat että koronalinja on ollut oikea ja toimiva, ainakin pääosin. Tutkimustietoa koronaviruksen heikkenemisestä tai tappavuudesta ei ole kenenkään mukaan.

Alueellisia rajoituksia esitti useampikin ja Avin mukaan niitä lokakuun rajoituksista päätettäessä lienee tulossa. Nyt kun katsoo Avin paljonkin moitteita saanutta päätöstä pitää rajoitukset samoina koko Suomessa voidaan pitää täysin oikeana. Paikallisia tartuntaketjuja on löytynyt vähän sieltä sun täältä mm. Pirkanmaalta, missä ei tapauksia juuri ennen syyskuuta ollut. Mahdotonta oli ennustaa vielä elokuussa kuinka ja missä virus tulee leviämään syyskuussa. Päätös lokakuun rajoituksista tullee ensi viikolla, näillä tartuntamäärillä vaikea uskoa ainakaan suuriin lievennyksiin. Siihen pitää liigankin nyt varautua.

2 tykkäystä

Olet täysin ytimessä.
Avin päätös oli täysin oikea.
Ja ihmeenä pidän jos ei jatku samana. Voi jopa tiukentua mut sen näkee sit.

Höpinät viruksen heikentymisestä on ihan höpinää.
Faktoja tiskiin tuon suhteen jos sellaista joku väittää

1 tykkäys

Tampereen Hervannassa sijaitsevassa Helapuiston päiväkodissa on todettu koronatartunta. Asian vahvistaa Tampereen kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelä.

– Helapuiston päiväkodissa on vahvistettu yksi tartunta. Muuta en voi oikein kommentoida, sillä muu terveystieto ja toimintaohjeet tulevat Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä, Järvelä sanoo.

Järvelä sai vahvistuneesta tartunnasta tiedon maanantaina, mutta ei tiedä altistuneiden määrää. Hän ei kommentoi sitä, onko tartunta ollut lapsella vai aikuisella.

Järvelän mukaan odotusarvo on nyt se, että tartuntojen määrä voi alkaa jonkin verran lisääntyä.

https://www.aamulehti.fi/a/fb34c207-fe60-4979-ad79-8d9a6836f198

1 tykkäys

Olisi varomatonta nyt tehdä se johtopäätös sairastuvuudesta ja sairaalapotilaiden määristä, että virus olisi muuntunut heikommaksi. Tämä olisi aloittelijan virhe. Sama ilmiö on nähty Israelissa, Floridassa ja paraikaa Espanjassa

Taudin levittyä nuoremmassa väestönosassa se alkaa levitä heidän vanhempiinsa ja isovanhempiinsa

Keväällä koronatilanne oli Myllärniemen mukaan niin voimakas, että jos epidemian olisi annettu jatkua ilman rajaustoimia, vuodeosastokapasiteetti ei olisi riittänyt ilman kenttäsairaalaa, ja senkin paikat olisivat vähitellen loppuneet.

Keuhkolääkäri kertoo järkyttyneensä keväällä, kun hän näki koronapotilaiden keuhkokuvat. Hän ei halua samaan tilanteeseen uudelleen.

– Vetoan päättäjiin ja yhteisöihin – ladatkaa koronavilkku, käyttäkää kasvomaskia ja rajoittakaa kokoontumista yksilö- ja yhteisötasolla, niin meidän ei tarvitsisi taas järkyttyä, kun katselemme osaston potilaiden keuhkokuvat läpi. Eikä sulkea elektiivistä toimintaa, joka vetää taas hyvin.

Eipä juuri lisättävää. Taidettiin myös tuossa käydä kevään paikkojen riittävyys läpi mitä olisi ollut ilman rajoituksia…

1 tykkäys

Eipä tarvinnut olla kovinkaan kummoinen ennustaja, että Sturgisin jättimäisestä ympäri Yhdysvaltoja väkeä keränneestä moottoripyörätapahtumasta tulisi seurauksia näin pandemia -aikana… Aluksi puhuttiin sadoista tartunnoista - nyt tartuntaketjuissa tartuntoja voi olla jopa satoja tuhansia :thinking:

https://twitter.com/EricTopol/status/1303199161320259585?s=20

https://twitter.com/FriedsonAndrew/status/1302591878957862912?s=20

Yllättäen taudin leviäminen näkyy varsinkin jo tapahtumaa koskettaneissa lähimmissä osavaltioissa:

https://twitter.com/EricTopol/status/1302995133651058688?s=20

Mistä kaikkialta ihmiset tulivat tapahtumaan (mobiilidataa analysoitu):
https://twitter.com/TectonixGEO/status/1295478410970566657?s=20

Freedom!

“I’ve been here since the beginning of July,” one person in Sturgis told CBS News. “People are tired of being at home, you know. This is what this rally started about is freedom.”

1 tykkäys

Jaa jäänyt pieneksi, olen pikkasen eri mieltä. No tässä osa syyskuun uutisista. Perhe ja tuttavapiiri vahvistaa sitä että kyllä työttömyys lisääntyy ja kovaa loppuvuoden aikana, valitettavasti. Vientiyrityksillä syksy tulee olemaan vaikea.

6 tykkäystä

Tänään uusia ilmoitettuja 10.
(uskoo ken tahtoo)
Itse en jaksa kyllä uskoa

1 tykkäys

I rest my case.

3 tykkäystä

En tiedä mutta tälläisiä otsikoita oli taloudesta viime kuun puolivälin hujakoilla ja jälkeen.

Teollisuudessa syksy tulee olemaan pahaa aikaa joillekin aloille riippumatta mitenkään Suomen rajoituksista jne.
Maailmalla on tilanne että tarvetta ei ole joten ei ole myöskään kysyntää.

Jotkut teollisuuden alat tekevät tilanteesta johtuen jopa voittoa ja palkkaa lisää väkeä töihin.

Osalla menee huonosti jotkut pärjää jotenkuten ja joillain menee hyvin

2 tykkäystä

Olisiko aika tehdä jotain ettei osalle vanhemmista tule kyseistä pelkoa

Maksumuurin takana mutta jokainen tajuaa kyllä otsikosta jo.

Eikä tuo ole pelkästään ongelmana Jyväskylässä vaan ilmenee myös muualla mutta ei noin isossa mittakaavassa

Olen luvannut - ja aion pysyä lupauksessani, etten haasta näkemystäsi.
Käytät usein tällaista lausetta - en voi enkä halua kieltää sinua käyttämästä sitä.

Toivoisin kuitenkin, että jos esität tällaisen alun viestillesi niin jatkat sitä sitten myös siihen:

  1. mitä tuo jotain on?
  2. miten tuo jotain käytännössä toteutetaan?

Tämä ei ole haasto vaan ihan pyyteetön toive.

4 tykkäystä

Kyllä siitä joo tajuaa, että ei vanhemmilla tai lapsiperheillä mitään oikeaa pelkoa ole. Nuoret vaan käyttää tilannetta hyväkseen ja ottaa vapaapäivän sieltä ja toisen täältä. Se tehtävä jotain olisi siis lakata lietsomasta tuota typerää hysteriaa.

16 tykkäystä

Miksi et jaksa uskoa? Hyvin meillä menee edelleen.

5 tykkäystä

Eipä tarvitse kun lukea eri alueiden uutisia niin ei luvut täsmää alkuunkaan ilmoitetun kanssa