Olimme hyvässä tilanteessa, mutta emme ole enää. Taas pitää toistaa - eksponentiaalinen kasvu. Ilman liukuvien keskiarvojenkin laskemista voi luvuista nähdä, että nousutahti on jyrkkää ja eksponentiaalisessa kasvussa se on kiihtyvää.
Ts. tällä kehityksellä meillä on kohta muualta tuttu “pystysuora” kehityskäyrä edessämme.
Pirkanmaan tilanne ei tosiaan enää ole hyvä, vaikka se oli sitä vielä muutama viikko sitten.
Mielestäni uusilla rajoitustoimilla alkoi jo olla kiire, jos ja kun halutaan toimia ennakoivasti.
Kuten tuolla toisessa ketjussa on tuotu esiin, merkittävä osa tartuntojen lähteistä jää pimentoon, joten sikäli yleisötapahtumatkaan eivät voineet olla rajoitteilta turvassa.
Liigaa on toki pelattu nyt loka-marraskuu ilman ainoatakaan tiedossa olevaa tartuntarypästä, mikä kertoo vartotoimenpiteiden onnistumisesta.
Koronatilanne on pahentunut nopeasti Pirkanmaalla. Vielä keväällä Tampereen seutu oli koronakummajainen vähäisine tartuntamäärineen, nyt tilanne on ihan toinen.
Pirkanmaalla on todettu tällä viikolla ennätysmäärä uusia tartuntoja. Tällä viikolla on kerrottu 201 uudesta tartunnasta. Keväästä lähtien Pirkanmaalla on varmennettu 1 190 tartuntaa.
Perjantaina tutkituista koronanäytteistä löydettiin 39 uutta tartuntaa, mikä on uusi päiväkohtainen ennätys. Sunnuntaina kerrottu luku oli lähes sama: 34 tartuntaa.
Pirkanmaa on lähellä siirtymistä leviämisvaiheeseen, siksi PIrkanmaan alueellinen pandemiaryhmä eli koronanyrkki antoi sunnuntaina tiukkoja uusia suosituksia. Suositukset menevät kunnille ja aluehallintovirastolle, jolloin ne siirtyvät rajoituksina käytäntöön.
Itseni tarkoitus ei ole mitenkään vähätellä koronaa. Saatika että kiekon pitäisi tippua jäähän.
Maalaisjärjelläni tässä ei silti ole mitään tolkkua. Nuo lukemat on niin pienet, että en yksinkertaisesti ymmärrä. Rajoitusten jälkeen on hyvin mahdollista päästä näihin samoihin lukemiin hyvinkin nopeasti.
Siinä vaiheessa yleisen paniikin ymmärrän alueella/kaupungeissa jos taudin jäljille ei todellakaan päästä ja lähtevät pahaan nousuun. Näin ainakin ymmärsin syksyn puheista. Jostain on nyt ISO KÄSKY tullut kun melkein jokainen kolkka seuraa näitä suosituksia samalla kellon lyömällä.
Tämä on minun mielipiteeni asiasta. Eikä sitä helpolla käännetä.
@ljpp Eikö se nyt ole selvää, että käppyrät näyttää ylöspäin jos aikaisemmin on menty todella pienillä määrillä? En oikein osta tuota absoluuttisena mittarina.
Huomattavasti parempi, että reagoidaan mieluummin ajoissa kuin vasta sitten, kun tilanne on jo heikko. Toimimalla ajoissa selvitään todennäköisesti pienemmillä ja lyhytkestoisemmille toimenpiteillä.
Jäljitettävyys on laskenut aika ikävästi 90 prosentin lukemista sinne päälle 60 pinnan ja epäilemättä laskusuunta jatkuu edelleen. Tämä johtaa yhteisötartuntoihin, jotka voivat eskaloida tilannetta merkittävästi huonompaan suuntaan nopeasti.
Tartunnat ovat viimisen parin viikon aikana lähteneet muutenkin varsin ripeään nousuun ja epäilemättä sairaanhoitopiirikin on tehnyt laskelmia, kuinka moni 1) nyt sairastuneista 2) seuraavien viikkojen aikana kasvavien tartuntamäärien myötä sairastuvista tarvitsee tai tulee tarvitsemaan sairaalahoitoa. Tältä pohjalta voidaan arvioida kapasiteetin riittävyyttä ja lienee niin, ettei sen rajoja haluta kolkutella (varsinkaan kun se on taas pois muusta terveydenhuollosta, jolloin hoitovelka kumuloituu ja nyt ei-kiireisistä potilaista voi tulla kiireisiä, jolloin tilanteen ongelmallisuus pahenee entisestään).
Vaikka otteluihin ei olisi jäljitetty tapauksia, se ei tarkoita, etteikö niitä olisi - jos 30-40% tartuntalähteistä jää selvittämättä jo nyt, voi osa näistä hyvin olla peräisin peleistäkin, sitä vain ei pystytä osoittamaan (sen sijaan voi hyvin olla epäilyjä lähteistä, mutta ei voida osoittaa yksittäistä tapahtumaa, jolloin tartunta on saatu - nämä ovat tietenkin aina spekulaatioita, eikä niistä siten sen enempää uutisoida, kun mitään varmuutta ei ole). Tuo jäljitettävyys on kovin heikkoa toisaalta jo nyt myös siinä suhteessa, että suurin osa tartunnoista saadaan perheen sisällä, mikä nostaa tuota jäljitettävyyden prosenttia hurjasti. Joku sen tartunnan kuitenkin on perheeseen aina tuonut, ja kun tuosta jäljitettävyysprosentista napataan pois perheiden sisäiset tartunnat, se ei liene kovin kummoinen, mikä edelleen tarkoittaa, että joukkokokoontumisissa tai muissa tilanteissa on varmasti tullut tartuntoja, mutta niitä ei ole voitu osoittaa varmaksi yksittäistapauksissa.
Eksponentiaalisen kasvun uralle kun päädytään ja odotellaan viikko, niin ollaankin aivan eri lukemissa kuin 30/päivä. Tässähän oli viikko sitten uutinen, jonka mukaan yli 2600 koulululaista oli tartuntojen tai altistumisten vuoksi etäopetuksessa Pirkanmaalla. Kaikki eivät toki karanteenissa. Tiesittekö muuten, että tartuntatautilain mukaan jokaisen alle 16- vuotiaan karanteeniin määrätyn toinen huoltaja joutuu jäämään kotiin ns. karanteenivahdiksi. Eli yksikin tartunta isossa koulussa aiheuttaa yhteiskunnalle valtavat kerrannaisvaikutukset. Esim. TAYS:n kokoisessa sairaalassa tehdään nyt jo henkilöstösiirtoja ja resursoinnin muutoksia tehopaikkojen riittävyyden varmistamiseksi. Tämän kokoisen maan terveydenhuolto ajetaan ihan suitsait sukkelaan kriisiin eksponentiaalisella tartuntojen lisääntymisellä.
Vaikka harmittaa, niin tässä mielessä ymmärrän rajoitusten etupainotteisen kiristämisen.
Isossa kuvassa jääkiekkokauden osalta keskustelu elää suunnilleen psykologisten perusilmiöiden voimalla sellaisena, kuin se on. Kun kohtaamme näitä ikävämpiä todellisuuden piirteitä niin aika usein täällä toistuu sekä henkilökohtaisesti että isomman massan voimalla sama ilmiö:
todellisuuden kieltäminen
todellisuudesta suuttuminen
todellisuuden unohtaminen
todellisuuden hyväksyminen
Aika raskaita asioita tässä mittakaavassa. Mutta ennen kuin menee nukkumaan niin suhtaudun positiivisesti Tapparaan, meihin, muihin ja tähän tilanteeseen. Kyllä me tästäkin selvitään eli hoidetaan jälleen kerran se oma ruutumme viimeisen päälle ja laitetaan ne kontaktit jäihin seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Kun joulu on vietetty näissä olosuhteissa niin palataan taas yhdessä vahvoina ja mennään eteenpäin.
Tavallaan asiaan kuulumatonta höpinää tämä viesti, tiedostan sen kyllä. Yritetään silti pumpata sitä positiivista energiaa itseemme ja toisiimme. Eikä mitään sinunkaan viestiäsi vastaan. Uskon, että viesti on kuultu ja nyt lähdetään toteuttamaan. Eiköhän oma kontribuutioni näihin ketjuihin tämän myötä riitä taas hetkeksi.
En oikein oo tätä ketjua tarkkaan lukenu, enkä mediastakaan juuri muuta ku Pirkanmaan tilanteesta. Mutta mitkä joukkueet nyt ei saa pelata kotipelejä tällähetkellä? Tappara ja Ilves. Onko niitten lisäks IFK ja Kärpät?
Tuossa vähän tietoa. Eli heikolta näyttää juuri nyt.
Maanantaihin mennessä HIFK, Ilves, Pelicans ja Tappara sekä todennäköisesti myös Kärpät ovat joutuneet siirtämään kotiotteluitaan omilla kotialueillaan selvästi huonontuneen koronatilanteen takia.
Tilanne ei näytä juurikaan sen paremmalta muillakaan paikkakunnilla, sillä HPK:n, KooKoon, Lukon, Sportin, TPS:n ja Ässien kotialueet ovat kiihtymisvaiheessa. Kuten ollaan havaittu, kiihtymisvaihetta seuraava leviämisvaihe tietää kotiotteluiden välitöntä siirtymistä.
Miksi pitäisi pistää koko Liiga tauolle? Eikö tuo ole ihan toimiva ja reilu linja, että niillä paikkakunnilla joilla se on turvallista ja rajoitusten puitteissa ok pelataan? Näinhän on tähänkin asti toimittu.
Korvaavien pelien sijoittelu voi aiheuttaa haasteita, mutta tämä on varmasti ollut tiedossa jo kauden startatessa ja siihen lienee varauduttu.
Nyt jos laittaisi pelit tauolle niin runkosarjan otteluiden määrää supistamalla saataisiin pienemmillä ottelu siirroilla tilanne haltuun sarjan osalta.
Jos en pahasti väärässä ole niin pelatuissa otteluissa on maksimissaan neljän ottelun ero eniten pelanneeseen joukkueeseen. Pääsääntönä noi 2 ottelua. Nyt pelit siirtyy tulevaan joka on myös?
Nykyiset rajoitukset mitä on niin kyllä se tulee myös heijastumaan paikkakunnille missä saisi pelata niin pienemmissä yleisömäärissä.
Kuinmyös se että olisi myös Liiga osallistunut jälleen talkoisiin että kontaktit vähenisi ja sitäkautta mahdollisesti ollut apuna siihen että tammikuussa pelattaisiin jälleen joka paikkakunnalla
Jos tosta vielä Tps ja Hpk menee kotipannaan niin olis 8 joukkuetta vieraskiertueella. Kyllä siellä päätä raavitaan Liigan toimistolla. Ei hyvältä vaikuta nytkään kyllä.
Missäs vielä sais pelata? Jyväskylä, Kuopio, Pori, Mikkeli, Lappenranta, Hämeenlinna? Tunkua tulee😂.
Nyt pitäis valita pari jäähallia “safe zoneilta” ja järjestää siellä turnaukset. Paljon pelejä lyhyeen väliin ja sit joulutauolle.
Alkaa paikkakunnat loppua missä pelataan. Ehkä se nyt olisi vaan parampi laittaa tauko ja ottaa nämä rajoitukset tosissaan. Jos nyt kikkaillaan “vastuulliseti” kuten “yö kahvilat” niin rajoitusten pituus vaan kasvaa. Niin monesta maasta esimerkkejä että kyllä se käyrä kääntyy muutaman viikon rajoituksilla kun ne ovat riittäviä ja niitä noudatetaan.
Nimenomaan. Vapaaehtoinen tauko olisi pelkästään omaan jalkaan ampumista. Pelien osuus altistumisista on vähäinen tai olematon, joten epidemian hillitsemisessä niiden lopettaminen ei näyttele mitään roolia. Eikä ole mitään takeita, että tilanne olisi kaikkialla parempi vaikka kolmen viikon päästä. Päivastoin voi olla niin, että silloin on eri paikkakuntien vuoro olla pakotetulla tauolla ja pelit jatkuvat muualla.
Pelejä vaan siellä missä pystyy. Tilanne on ihan tarpeeksi tukala, ettei sitä kannattaa liigan itse ruveta entisestään hankaloittamaan.