COVID-19: Pandemian vaikutukset jääkiekkokauteen 2020-21

HIFKin päävalmentaja Jarno Pikkarainen oli lopulta joutunut noin viikoksi sairaalahoitoon johtuen koronavirustartunnasta:

Pikkarainen sairasti pahan koronavirustaudin.

– Lyhyesti oireistani voin sanoa sen, että minulla oli 38–40 astetta kuumetta pari viikkoa. Se veti olon heikoksi ja siitä seurasi monia eri asioita. Meni keuhkoihin se homma, Pikkarainen sanoo Iltalehdelle.

Sen jälkeen päävalmentaja joutui sisään Turun Yliopistolliseen keskussairaalaan. Pikkaraisen perhe asuu Raisiossa.

– Vajaan viikon olin sisällä TYKSissä, Pikkarainen toteaa.

Hienoa, että on toipunut. Itsekin olen joskus (teini-iässä) kokenut viikkoja kestäneen korkean kuumeen. Se on rankkaa.

3 tykkäystä

Vastaan tänne, kun kuitenkin jääkiekkoon liittyen kysyt. Valitettavasti ei ole mitään mahdollisuutta ottaa edes pientä osaa yleisöstä halliin ellei aluehallintovirasto saa valtaansa takaisin ja Krista Kiuru omastaan luovu. Toki finaalit on toukokuussa, mutta aikataulu tulee julmalla tavalla vastaan niin aika epätodennäköistä on, että sisälajeihin tulee höllennyksiä. Puheessa on toukokuussa ollut lähinnä lasten ulkoharrastusen vapauttaminen, ei juuri muuta.

1 tykkäys

Juu, olikin oikeastaan vähän väärä ketju. Tai tämä liippaa asiaa paremmin ainakin. Näin vähän kuvittelin itsekin. Olisi se kyllä vaan hienoa, että edes vähän jengiä olisi päässyt mukaan. Pelaa sielä finaaleissa nyt kuka vain, mutta varsinkin raumalaisille sen soisi.

Suomessa ei valitettavasti tällaista muualta maailmalta tuttua pragmaattisuutta ole hirveästi ollut tämän asian ympärillä. Esim. Jenkeissä on aika rohkeasti päästetty pieni osa hallista täyttymään kuitenkin, vaikka tilanne numeraalien valossa on ollut koko ajan huonompi. Kyllähän riski melko minimaalinen olisi jollakin 500 ihmisen yleisöllä, kun olisi mahdollista pitää vaikka millaista turvaväliä ja toisaalta toisilla voi olla rokotteitakin jo. Suomessa kuitenkin on vähän semmonen mentaliteetti, että tasapuolista on kaikkia kärsiä kunnes kaikki voittavat. Syksyllä on sitten jo ihan hyvä mahis :slight_smile:

5 tykkäystä

Toivotaan tietenkin näin. Kiinnostavaa on seurata, laitetaanko liigakausi 21-22 suunnitelmassa alkamaan suosiolla 1.10.21 ja milloin KHL uskalletaan aloittaa. Pitäisin todennäköisenä, että yleisöt voidaan syksyllä ottaa mutta varmaa se ei ole ainakaan Suomessa, jossa ei kehdata tunnustaa pysyvää nojaa varmuuden maksimoinnin suuntaan, vapauden kustannuksella. Sisälaji ja silleen. AVI:lle on tärkeintä käsittääkseni nimenomaan tämä varmuuden maksimointi, ei niinkään rajoitusten suorat ja epäsuorat vaikutukset.

Suurin osa väestöstä pitäisi olla rokotettu tulevaksi syksyksi (kunhan vain rokotteita on), mutta joitakin rajoituksia voi olla vielä syksyllä ja talvella 2021-2022 ennusteiden mukaan.

Rajoitukset johtuvat siitä, että esimerkiksi nuorempaa väestönosaa (mm. alaikäiset koululaiset) ei kuitenkaan olisi vielä tämän hetkisen arvion mukaan rokotettu tulevaksi talveksi, koska myyntilupaa ei vielä ole (esim. Israel pyrkii rokottamaan nuoremman ikäluokan heti kun lupa heltiää eli Israelin tilannetta kannattaa seurata tässäkin mielessä).

On mielenkiintoista nähdä, että päästäänkö kausi aloittamaan ilman rajoituksia vai lähdetäänkö tulevaan kauteen samantyylisillä (tai lievemmillä) koronasäännöillä, kuin kuluneen kauden alku alkoi? Kuten mm. @ljpp on pohtinut tässä ketjussa, niin kannattaisiko kausi aloittaa tällä kertaa aikaisemmin (ei myöhästettyyn aikatauluun) vaikka alussa olisi rajoituksia? Näin jäisi enemmän “pelivaraa” otteluiden järjestämiseen, mikäli ongelmia syntyy?

Nämä ylläolevat mietteet ovat siis Iltalehden jutun pohjalta, jossa arvioitu valtion julkaisemaa rajoitusten purkuaikataulua ja tehty ennusteita tulevista rajoitteiden puruista - lisää tietoa alla olevan linkin takaa:

Työikäinen väestö on saanut 1. rokoteannoksen sekä ikääntyneet ja riskiryhmät saaneet 2. rokoteannoksen (heinä-elokuu).

Alle 16-vuotiaissa koronavirustartuntoja voi edelleen esiintyä kohtuullisen paljon syksyllä 2021 ja talvella 2022. Heille ei ole ainakaan vielä koronarokotetta, koska nykyisissä koronarokotteissa ei ole myyntilupaa alaikäisille.

– Jos väestön immuniteetin taso on riittävä, epidemia voi jäädä lyhyeksi tai vähäiseksi. Sairaalahoidon kuormitukseen voidaan olettaa jäävän pieneksi, pääministeri Sanna Marininin (sd) valtiosihteeri Henrik Haapajärvi kertoi esityksessään perjantaina.

Todennäköisimmin arki talvella 2021–2022 on jotain sellaista, millaista arkea Suomessa elettiin elokuussa 2020: korona on olemassa, mutta elämää pyritään elämään kohtuullisen normaalisti.

Asiantuntijoiden mukaan vielä ei ole tiedossa, katoaako korona maailmasta. Todennäköisesti elämä alkaa normalisoitua pikkuhiljaa syksyn ja talven 2021–2022 aikana. Suomen rokoteaikataulun lisäksi vaikutuksia on muun muassa sillä, miten maailmassa saadaan rokotettua ihmisiä.

Toki täytyy toivoa, että muuntovirukset saataisiin myös rokotusten myötä kuriin (B117 varianttiin rokotteet tehoavat, mutta vieläkin huolena on ainakin P1 ja B.1.351 -variantit).

Suomalaisten NHL-jääkiekkoilijoiden pistepörssiä johtava Mikko Rantanen on asetettu liigan koronaprotokollalistalle, kertovat Pohjois-Amerikan mediat, muun muassa ESPN ja The Athletic.

Listalle voi joutua esimerkiksi todetun koronatartunnan, -altistumisen, -oireiden tai -karanteenin takia. NHL ei tarkenna, mistä syystä kukin pelaaja listalle on joutunut. The Athleticille Avalanchea seuraavan toimittaja Peter Baughin mukaan Rantanen on antanut positiivisen testituloksen.

Aiemmin Rantasen seurasta listalla ovat jo toinen suomalaishyökkääjä Joonas Donskoi ja maalivahti Philipp Grubauer .

Tuli kyllä aika nihkeään ajankohtaan Coloradolle nämä. 3 viikon päässä pudotuspelien alkaminen. Tietty parempi näin, kun pudotuspeleissä, mutta joukkueen kunto jää kysymysmerkiksi nyt pudotuspelejä ajatellen (oletan, että pisteet tulevat riittämään).

Toivottavasti Mikolla tauti jää lieväksi, jos sen on oikeasti saanut.

Erikoista, jos NHL-starboja ei ole piikitetty. Kuitenkin Jenkeissä on kovaan tahtiin pumpattu rokotetta kansaan. Paikoin mennään jo nuorissa.

Coloradossa näyttäisi jonkin tiedon mukaan olevan jo rontti 40 % rokotettu. 26 % kahdesti.

1 tykkäys

Jos nyt olen oikein tulkinnut HFBoardsin keskusteluja niin Coloradon joukkue on saanut rokotteensa tässä viikon kahden sisällä. Siis ne ketkä sen ovat halunneet, ei ole pakollinen tietenkään pelaajalle.

3 tykkäystä

Onhan tuossa edelleen se riski, että ensimmäinen rokote alkaa vaikuttamaan vasta parin viikon päästä rokotuksesta ja paras suoja saavutetaan vasta toisen rokotteen jälkeen.


Edit.

Donskoi raportoinut tilaansa:

Suurta tartuntarypästä ei kuitenkaan ainakaan vielä ole ilmennyt, sillä joukkueen pelaajista Rantasen lisäksi koronalistalla ovat tällä hetkellä vain Joonas Donskoi ja Philipp Grubauer, jotka lisättiin sinne jo viime viikolla.

– Keuhkot ovat olleet pahimmat. Välillä on ollut vaikeaa saada happea. Kuumetta on ollut ja yöt ovat menneet hikoillessa. Nyt alkaa vähän helpottaa ja pystyy jo vähän tekemäänkin jotain, Donskoi kertoi sunnuntaina Raahen Seudulle.

2 tykkäystä

Naisten MM-kisat taas peruuntumassa. Vahvistus ilmeisesti tulossa tunnin sisään.

Edit.
Vahvistus.

Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n mukaan naisten MM-jääkiekolle etsitään jo uutta päivämäärää - ja jo tulevaksi kesäksi. Nilsson todella toivoo, ettei joutuisi pettymään kolmatta kertaa lyhyessä ajassa.
– Jos pääsisimme pelaamaan MM-kisoja jo parin kuukauden päästä, olisi ainakin jotain mitä odottaa. Sitten ei tarvitsisi odottaa toista kokonaista vuotta - olympialaisia, pohtii Nilsson.

Hyvä artikkeli Vancouverin jäätävästä loppukaudesta koronatartuntojen jälkeen.

Kommentti: NHL-kausi saa yhä absurdimpia piirteitä – Vancouverin pelaajia rääkätään täysin turhaan

Koronavirus iski Canucksin joukkueeseen rajusti. Silti joukkue pakotettiin pikavauhdilla kaukaloon pelaamaan merkityksettömiä pelejä, kirjoittaa Yle Urheilun NHL-toimittaja Tommi Seppälä.

Liiketoiminnassa, jossa liikutaan taloudellisten voittojen ehdoilla, ei tunneta armoa edes korona-aikana. NHL päätti iskeä joukkueen, jonka pelaajista osa edelleen kärsii koronaoireista, kaikkien aikojen mankeliin. Parin päivän harjoittelun jälkeen edessä oli menneestä viikonlopusta alkaen 19 ottelua 31 päivässä.

19 ja 31.

1 tykkäys

Suora nousu ja putoaminen näin jälkikäteen iso virhe Ruotsin puolella tällaisella kaudella.

2 tykkäystä

Satakunnan Kansan juttu on maksumuurin takana, mutta oleellinen käy ilmi yhdestä tämän korona -kauden erikoisuudesta, kun pelit venyvät normaalia pidemmälle kevääseen.

Eurasta kotoisin oleva puolustaja Roni Sevänen taistelee mestaruudesta Lukon riveissä. Ensi kaudeksi hän on siirtymässä Ässiin, kuten Satakunnan Kansa on aiemmin uutisoinut.

Koronakauden käänteet ovat vieneet Liigan ratkaisuhetket ennätyksellisen pitkälle kevääseen. Se on vaatinut omat neuvottelunsa, sillä tavallisesti pelaajasopimukset päättyvät 30. huhtikuuta ja uudet sopimukset alkavat 1. toukokuuta.

Ps.

Olisi kyllä hauska tietää tarkemmin mitä jutussa puhutaan aiheesta maksumuurin takana…

1 tykkäys

Siis tarkoitatko nyt Lukon otteluparia pudotuspeleissä? Ja varmaan siksi ei ole voitu infota, kun aika hetkessä pitää elää rajoitusten kanssa. Ei ole helppoja nämäkään päätökset.
@Rantt3

Saman pudotuspelivaiheen sisällä samat parit pelaavat aina aikaisemman pelin. Jos olisin Lukon fani, niin olisin vielä vihaisempi.

Tämä on hyvä tekosyy, mutta ei toimi nyt. Pelit on jo siirretty, mutta esim. rakkaan seuramme nettisivuilta tappara.fi ei vieläkään löydy mainintaakaan aikaistetusta ohjelmasta. Eikä Tapparan Twitteristä.