COVID-19: Pandemian vaikutukset jääkiekkokauteen 2020-21

Miten noin myöhään vasta :smiley:

1 tykkäys

Veikkaisin, että kyseessä on pitkälti varotoimi. Liiga ei todennäköisesti halua tuohon kärkeen, kun flunssat on muutenkin liikkeellä, ottaa turhia riskejä. Mitä enemmän porukkaa sitä suurempi todennäköisyys huonolle lopputulokselle. Näin ollen ainakin itse siunaan otteluohjelman, jossa ennakkoon yleisöä vetävät pelit ovat lähempänä marraskuun alkua kuin lokakuun alkua.

Samaan aikaan pidän peukut pystyssä, että se optimistisen veikkaus rokotteesta loppuvuodesta tai heti alkuvuodesta toteutuisi ja päästäisiin riskiryhmät ainakin rokottamaan ja täten korona siirtämään historiaan. Näin ei välttämättä käy, mutta toivossa on hyvä elää. On muuten kyllä jo hetki eletty tätä epätietoisuuden aikaa - tähän alkaa tottua jo.

4 tykkäystä

Eli ei pitsiturnausta? :worried:

Pitsiturnaus ei liity tähän mitenkään. Pitsiturnaus joudutaan joka tapauksessa järjestämään semmosella aikavälillä, että silloin on jonkinlaisia rajoitteita päällä. Pitsiturnaukseen tuskin voidaan tuoda täyttä hallia - ehkä puolet kapasiteetista. Pitsiturnaus siirtyy todennäköisesti oman arvioni mukaan johonkin syyskuun alkupuolelle nykyiseltä paikaltaan. Ei ole mitään mieltä pelata elokuussa, kun kausi alkaa vasta lokakuussa. Tavallaan koko aikataulu on nyt kaksi viikkoa normaalia perässä ja täten todennäköisesti harjoituspelit (kaiken koronaan liittyvän mennessä hyvin) voivat alkaa elokuun lopun lähestyessä. Eivät nuo mitään yleisöryntäystapahtumia ole ikinä olleet, mutta todennäköisesti silloinkin jonkinlaisia turvavälejä pidetään ja porukkaa hallissa laitetaan mahdollisimman kauas toisistaan.

Älä siis ylireagoi tai menetä toivoasi :slight_smile:

3 tykkäystä

Harjoitusottelut pelataan toki ensin alta pois. Itse odotan, mihin ajankohtaan Pitsiturnaus siirtyy. Tampere Cupissa sitten Ilves 18.9. Oi iloa! Pitää muistaa, että hetkessä kaikki suunnitelmat voivat muuttua.

1 tykkäys

Se on juuri näin. Jääkiekon (ja muun urheilun suhteen) on viisasta lähteä hitaasti liikkeelle. Harjoituspelit ovat tärkeä alusta testata, miten pienemmän kävijämäärän sijoittelu halliin onnistuu + miten esimerkiksi uloskäynnit saadaan toimimaan. Elokuussa voi vielä hyvin järjestää palvelut hallin ulkopuolelle (kioskit, kaljapaikat yms.) joten tuotakin on hyvä kokeilla, miten se sujuu. Harjoituspelejä pelataan rajoitteilla, joka on myös Liigalle oikealla tavalla käytettynä loistava mahdollisuus kokeilla, miten onnistutaan tässä. On täysin mahdollista, että epidemiatilanne elää sen verran rankasti syksyllä, että joudutaan tästäkin aikataulusta vielä luopumaan, toivotaan kuitenkin, ettei jouduta.

Toivotaan, että harjoitukset sujuvat ilman tartuntoja ja päästään tässä Liigan suunnittelemassa aikataulussa pelaamaan vapautuneesti. Ja samalla saadaan rokote pihalle ja voidaan siirtää korona ajasta iäisyyteen ja muistella tätä hullua vuotta. Jos kuitenkin epidemiatilanne ottaa takapakkia niin kaikenlainen harjoituskauden testaaminen etäisyyksistä ja esim. 75 % täyttöasteen vaaliminen tai jopa tätä pienemmän, palvelujen siirtäminen kauemmaksi syksyyn ulkopuolelle hallista ja omat sisäänkäynnit katsomoittain - se on kaiketi sitä uutta normaalia. Eli harjoituskaudella ehdottomasti kaikki keinot käyttöön, että opitaan erilaisia vaihtoehtoja siihen totaalisen lockdownin väliin.

Haka 1:n jäävuorokalenterista huomaa myös harjoituspelin HPK:a vastaan (15.9.) On tämä salapoliisityö mukavaa.

7 tykkäystä

Näyttäisi olevan myös to 24.9. jokin reenipeli.

3 tykkäystä

Nämä ovat itse asiassa lipsahtaneet väärin päin. Tappara isännöi siis ensimmäistä paikallispeliä 2015 ja Ilves 2016.

Ruotsissa kiekkokausi aloitetaan Suomea aikaisemmin koronasta huolimatta, mutta aluksi ilman yleisöä.

Eli naapurista saamme hieman tietoa tulevasta (vertailukohdan) ennen oman kiekkokauden aloitusta.

Tästä olisi mukava nähdä dataa ja jossain ketjussa sitä varmaan onkin, kun olen siinä käsityksessä ja muistikuvassa, että avauspaikallinen vetää yleensä ajankohdan takia heikoiten porukkaa.

3 tykkäystä

Kulunut fraasi. Paikkalispelit ovat pelejä, jota kiinnostavat. Myynnin kannalta kauden tärkeimpiä pelejä.

”Mestisjengejä” vastaan käydyt pelit ovat liikaa. Hallin täyttöasteet heikkoja ja myynti ei lähellekkään paikallisia.

4 tykkäystä

@peterra Kaivanpa nyt sitten vähän taustatyötä tähän, että faktat pääsisi pilaamaan hyvän jutun:

19-20 7300 Ilves-Tappara
18-19 6544 Tappara-Ilves
17-18 6470 Ilves-Tappara
16-17 5842 Ilves-Tappara
15-16 6305 Tappara-Ilves
14-15 6349 Ilves-Tappara
13-14 Tappara-Ilves, Liigan sivuilla ei näistä enää ole kuin tulokset

Millä lailla nuo on keskellä kautta pelattavia yleisörikkaampia?

10 tykkäystä

Nykyisellä paikallisten täyttöasteella laittaisin niitä enemmän marraskuu/joulukuu tiistaille ja nuo mestis pelit sitten sinne missä on helpompi saada väkeä halliin. Ja ei paikallisia ole liikaa varsinkin kun nyt niistä on taas tullut pelejäkin. Eli aloittavalla paikallisella ei ole kauheaa merkitystä ja samallahan tämä tarkoittaa että meillä taitaa olla Ratamettän avauspeli.

3 tykkäystä

Jos tämän kauden Stanley Cup finaalia väännetään lokakuussa, niin koska mahtaa seuraava kausi alkaa?

Eiköhän semmoinen kuukauden tai reilun sellaisen huili riitä. Pysyy tuntumakin vielä aika hyvänä. Pakko siinä olis aika tiukkaa tahtia pitää, jos seuraava kausi halutaan edes suurinpiirtein normaalimittaiseksi. Ei tämä helppoa ole.

Marraskuussa on alkaa seuraava kausi, niin se saadaan jo heinäkuussa pakettiin. Ei pitäisi olla mitään ongelmaa, muutenkin ensi kaudet venyvät joka sarjassa ja MM-kisat on myöhemmin.

1 tykkäys

Joulu-, tammikuuta on väläytelty eri lähteistä.

2 tykkäystä

Tämähän toki voi vielä muuttua mutta tällä hetkellä voimassa olevien suositusten mukaan:

Mikäli ei muutu niin avot sitä polemiikkiä minkä Liiga saa jos Kärpät meinaa Ruotsiin reilun kk päästä mennä pelaamaan.

2 tykkäystä

Nähdäkseni - en tosin ole varma - Liiga joutuu tekemään pelaajille muutenkin samanlaisen testaussuunnitelman kuin esim. NHL:ssä on tehty. Jääkiekossa on paljon otollisia paikkoja viruksen leviämiselle itse pelissäkin, joten kauden tai harjoitusotteluiden pelaaminen ilman tällaista suunnitelmaa on muutenkin vastuutonta.

On kuitenkin hyvä jo harjoituskaudella ottaa mukaan tämä matkustaminen ja erilaisissa olosuhteissa pelaaminen, koska CHL:n on joka tapauksessa määrä alkaa lokakuun alussa. Vaikka mennään suoraan pudotuspeleihin niin tuossa sitä matkustusta tulee maasta toiseen joka tapauksessa ellei CHL peräänny suunnitelmistaan.

Pelaajille on siis järjestettävä ihan normaalia kautta silmällä pitäen testaaminen kuntoon ihan seuroista lähtien. Karanteeni voidaan tavallisilla ihmisilläkin korvata testauksella ja sehän tässä on ideakin. Jääkiekkojoukkueen henkilöt on vielä helppo jäljittää ja eristää, jos virusta tarttuu matkaan. Jos nollatoleranssia kohti mennään niin ei tässä voi oikeasti kiekkoa pelata mielestäni ollenkaan. Eli jos tahtotila on pelata kiekkoa ja saada yleisö paikalle niin täytyyhän tätä jo harjoituskaudella lähteä kokeilemaan. Riskit on olemassa vielä pitkään ja en jotenkin itse toivoisi, että joudutaan viemään kauden aloittaminen johonkin vuoden 2021 kevääseen.

2 tykkäystä