Terveystalon viestintäjohtaja Kati Kaksonen vastaa Iltalehden tarkentaviin kysymyksiin.
Ketään ei jätetä → Jukka jatkaa eli Tappara-historian TOP3 tärkeimmäin vaikuttajan työ jatkuu eikä mestata pääsiäisenä, eihän.
– Emme kommentoi luottamuksellisia sopimusasioita. Sen verran voin taustoittaa, että kyseinen sopimus on ollut kaupallinen ja hoidollinen pääyhteistyökumppanuus, jonka osana olemme vastanneet myös Liiga- ja U20-joukkueen terveydenhuollon palveluista
Mutta jos kuitenkin kommentoidaan. Vaikka ei haluta kommentoida.
Hyvä kysymys oli myös näkyykö Terveystalon logo enää pelipaidassa.
Uskoisin että huomenna median playbookissa vuorossa Tapparan johtoon soitteleminen. kysellään saako pelaajat Buranaa kummempaa vaivoihin ja oliko kyseessä merkittävä kumppani rahallisesti.
Ei näy enää.
Huoltajilla ollut puuhaa laittaa paidat illaksi pelikuntoon.
Kun paidoista poistui se Terveystalon mainos niin mitähän maksaisi jos siihen laittaisi Tappara.co merkin loppukaudeksi
Edit. Sillä luulisi positiivista näkyvyyttä mediassa saavan
En minä sitä minään kostotoimenpiteenä ajatellutkaan. Vedit itse nyt yhteyden johonkin Ilveksen sääntörikkomiseen. Lähinnä pohdin ulkopuolisesti, että sanktion poisjättäminen näyttäisi huonolta Liigan kannalta ja 10ke tuli pelkistä puheista. Nyt puhutaan kuitenkin aika paljon vakavammasta asiasta, joten suuruusluokkaa vaikuttaisi oikealta. Tässä on Liigankin uskottavuus koetuksella.
Valitettavasti usein vain on tilanne, että johto eroaa kasvojen säilyttämisen vuoksi. Lähinnä pohdin voiko sekin vielä koittaa. Pienemmistäkin skandaaleista on erottu/erotettu.
Ymmärrän toki, että tällä palstalla monelle mikään muu kuin “olihan toi huono juttu, mutta…” kuulostaa liioittelulta. Valitettavasti tämä vain on aika paljon isompi asia kuin päivän lynkkaus mediassa ja asiat jatkuu.
Toivon kuitenkin, että enempää sponsoreita ei häviä. Tuo raha kuitenkin häviää parhaasta urheilulajista ja toisesta suosikkijoukkueestani. Sen lisäksi toivon, että ensi kaudelle onnistuu neuvottelut jonkin toisen terveyspalveluja tarjoavan yrityksen kanssa.
Mistä vedit sitten sen 100k€?
Vastaan meidän pk-yrityksessä operatiivisesta toiminnasta. Esimieheni on toimitusjohtaja.
Luin eilen is uutisen, jonka jälkeen laitoin linkin toimarille whatsappilla saatesanoilla: “Melkoista moraaliposeerausta. Pitäiskö vaihtaa työterveyttä?”
Vastaus tuli salamana: “Heti. V*ttu, mitä oman kilven kiillotusta. Pistän tarjouspyynnön Mehiläiseen.”
Jatkoajan kirjoittajat on ainakin pahoittanut Tapolan kommenteista pahasti mielensä. Tapolan renkaiden pumppausta tapparalaisuudesta ei katsottu hyvällä.
Paras oli kun ehdotettiin, että ei olisi kommentoinut koko asiaa. Eiköhän sekin olisi ollut huono juttu.
Bonuksena täältä kaivellaan vielä kaivellaan viestejä Jatkoaikaan.
Tapparan (Tamhockey Oy:n), ja kaikkien muidenkin tapahtumaliiketoimintaa harjoittavien, kannattaisi panostaa viestintään ja erityisesti tehdä suunnitelma kriisiviestinnän varalle. Nyt ei mene hyvin.
Tämä tapahtumaketju ei ole hallinnassa ja seuraukset voivat olla merkittäviä. Sosiaalinen media on vaikea estradi, ja pahoin pelkään, että Tapolan eilinen haastattelu ei edistä Tapparan etua. Suomalainen haluaa nähdä nöyrää katumista - nyt sitä ei saatu vaan lisää bensaa liekkeihin.
Anteeksipyynnöt on jo viestitty ulos ja nöyristelyt on jo nöyristelty. Ei ole ulkopuolella eikä näköjään täälläkään lopettanut huhujen levittämistä, noitavainon jatkamista ja Tapparan pesään sorkkimista.
Nyt on aika lopettaa organisaation osalta asiassa vellominen, koota rivit kasaan ja edetä kohti kevään pelejä.
Tapolan sanoja mukaillen ne joilla ei ole ihan niin suuri Tappara sydän varmaan jäävät tällä asemalla pois.
Kävin katsomassa Terveystalon sivuilta sponsoroitavia seuroja. Joukosta löytyi Pelicans jonka johtohahmoa Pasi Nurmista syytetään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Nämä tuskin on yrityksen arvojen mukaisia, mutta en löytänyt tiedotetta, että asiasta olisi keskusteltu Pelicansin kanssa ja mietitty yhteistyön jatkumista.
Jos joku kultareunus tässä asiassa on niin vaatimustaso jääkiekon ympärillä nousi kerta heitolla moraalisessa ylevyydessä aivan uudelle tasolle Voi olla vähän tiukkaa jatkossa useammassakin kohussa eri organisaatioilla.
Hyvä esimerkki. Onko Nurminen tai Pelicans pahoitelleet tai pyytäneet anteeksi?
Tässä tapauksessa on jotain samaa kuin Tampere Unitedissa, josta tehtiin moraalinen syntipukki ja sijaiskärsijä. Tamu toimi ilman muuta väärin, mutta sarjasta sulkeminen oli oman selän valkopesua.
Ei tässä herranen aika pidä toisia seuroja alkaa sormella osoittamaan, että tarkistakaa noidenkin pesät. Nyt selät suoraksi ja pää pystyy. Kestetään se mitä on tapahtunut seuran nimissä ja suoritetaan rangaistukset.
Tuo itsensä sääliminen vain lisää vettä myllyyn.
Jumppaisin tilanteiden tunnistamista ja riskien hallintaa. Näitä pitäisi käsitellä kerran tilikauteen vähintään ja poikkeustilanteissa kuten pandemia jopa viikottain. Hienoa jälkiviisautta, eikö
Viestini pointtihan ei ollut tämä, vaan somemaailman arvaamattomuus ja organisaatioviestinnän ammattitaito. Vaikea laji.
Tunteita vähemmän mukaan ja enemmän analyyttistä ajattelua. Viestintäasioihin on saatavissa pätevää konsultointiapua ammatilaisilta. Maksaa, mutta ei mene todennäköisesti hukkaan.
Oinonen taas vinkuu Jatkoajassa. Mitenköhän se olisi imagollisesti hyvä jos Tappara jakaisi potkuja jokaisen virheen merkiksi, kuten vaikka näissä tapauksissa Domille ja Jukalle. Sittenhän vasta turpulenssissa oltaisiinkin kun jaettaisiin potkuja liukuhihnalta ja se vasta olisi negatiivista imagoa. Mutta onneksi Tapparalaisina emme jätä heitäkään yksin ja seisomme heidän takana virheistä huolimatta, sillä virheistä on hyvä oppia ja pitääkin. Tuntuu vaan että toimittajat haluavat kuulla vain potkuista, oli syy mikä tahansa jotta saavuttavat orgasminsa.
Totta kai Terveystalon päätöksessä purkaa yhteistyösopimus Tapparan kanssa oli mukana myös taloudellisia ja imagollisia syitä − Tapparalle olisi ollut kannattavampaa sekä talouden että imagon kannalta potkia virheen tehnyt urheilujohtaja Jukka Rautakorpi pois. Kirjallinen varoitus on sanktiona kädenlämpöinen ja jättää pakotetun jälkimaun. Lisäksi Terveystalon ratkaisun jälkeen toinen iso sponsori Abloy on alkanut kyseenalaistaa yhteistyön jatkoa.